Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Saitko mieheltäsi kukkia tai lahjan kun esikoinen syntyi?
23.10.2013 |
Minä en saanut, emme olleet mitään nuoria ja rahakin olisi johonkin riittänyt edes kukkiin ja lapsi toivottu ja pitkään harkittu sekä yritetty. Kuitenkaan mieheni ei muistanut minua millään tavalla ja muistan sen lopun ikääni. Perheen ulkopuoliset muisti paljonkin ja sattui kun se lähin ei muistanut eikä arvostanut sitä kuinka tein lapsen oikeasti henkeni uhalla. Hän ei myöskään hoitanut vauvaa yhtään öisin eli vauva heräsi usein ja nukkui huonosti. Minä oli huonossa kunnossa synnytyksen jälkeen ja hyvin väsynyt ja jouduin hoitamaan lapsen yksin. Mies ei myöskään auttanut kotitöissä ja ihmettelen vieläkin kuinka kaiken jaksoin sillä hän vetosi siihen, että hän käy työssä niin ei tarvi tehdä muuta. Apuvoimia ei ollut uudella paikkakunnalla. Kuinka joku voi olla noin itsekäs. Taas sen toisessa asiassa tänään huomasin kun oma itse menee muiden edelle ja tuli mieleeni kysyä miten muilla.
Kommentit (84)
Kiitos, on tässä tullut koettua elämän aikana yhtä jos toistakin.
Mä jo aiemmin vastasin pariinkin otteeseen, itse sain silloiselta aviomieheltäni lasten syntymän jälkeen kultaiset korut ja kukkia. Muistan vieläkin miten iloisesti yllätyin kummallakin kerralla, ne ensimmäiset aamut uuden tulokkaan kanssa sairaalassa (molemmat syntyivät yöllä) ja miehen tuomat kukkaset tuovat vieläkin hymyn huulille.
Sittemmin avioliitossa meni moni asia ihan päin seiniä, minäkin valvoin aikanani öisin ja mietin miten siihen pisteeseen oikein päädyttiin aikanaan. Missä meni niin vikaan, syytin itseäni; mitä tein väärin, koitin muuttua mutta mikään ei vaan ollut hyvä. En olisi halunnut erota, halusin koittaa kaikki mahdolliset keinot pitää parisuhde kasassa. Olin valmis seisomaan vaikka päälläni ja sen melkein teinkin.
Miehestä paljastui lasten jälkeen kummallisia piirteitä joita en ollut huomannut ennen, järjetöntä itsekkyyttä, omavaltaisuutta, tunteettomuutta. Ennen eropäätöstä mies oli todella ailahtelevainen, äkkipikainen, sai raivareita mitättömistäkin asioista, enkä aina todellakaan tiennyt miksi. Tunneskaala vaihteli pahimpina päivinä muutaman minuutin välein.
Kävelin kotona varpaillani, lapset olivat ylikireitä hekin.
Mies toi mulle kyllä lahjojakin, ja kukkia. Tosin kukat hän saattoi heittää samantien kun olin saanut ne maljakkoon ja pöydälle, roskikseen. Lahjojani hän on heittänyt roskiin, palauttipa aikanaan myös erään takaisin kauppaan ja piti rahansa. Lapset kyselivät multa syytä, miksi isi laittoi kukat roskiin tai vei lahjan roskiin. Kerro siinä syytä kun et itsekään tiedä.
Silti sitä koitti lasten takia jatkaa, vaikka itse voin hetki hetkeltä huonommin eikä enää ollut itsellä todellista rakkautta jäljellä koko miestä kohtaan. Käytiin myös seurakunnan avioliittoneuvojalla, eipä se enää siinä vaiheessa auttanut. Miestä ei kiinnostanut ja mulla ei ollut enää paukkuja tehdä mitään.
Näin jälkikäteen katsottuna mun olisi pitänyt nähdä eteeni paremmin ja erota pari vuotta aiemmin. Mutta silloin mulla ei ollut siihen voimia, tein tismalleen samaa kuin sinäkin, eli valvoin öisin ja mietin onko tämä normaalia parisuhdetta jne.
Toivottavasti saatte parisuhteenne kuntoon kuitenkin, jos sitä rakkautta vielä on jäljellä.
Itselläni on ollut eron jälkeen rahallisesti todella tiukkaa, ex-mies mennä porskuttaa, mutta ne rahat on vain rahaa. Minulla ja lapsilla on nykyään vapaus ja hyvä hengittää, se voittaa kaiken mammonan.
Lisäksi nykyisin mulla on miesystäväkin, joka tosin ajattelee kukkasista melkolailla samalla tavalla kuin tuo mies, joka tässä ketjussa on kommentoinut. Valitettavasti. Niin hyvä mies kuin hän onkin, ei hänkään oikein tajua miten paljon kukkaset voivat mieltä ilahduttaa.
Mutta ne kerrat kun hän kukkia sitten tuo, vuosipäivänä ja mun syntymäpäivänäni, ne kukat on kultaakin kalliimmat :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
47:n kirjoittaja on siis sama kuin 36.
yö tekee tepposet tarkkaavaisuudelleni ja unohdin laittaa...
En lainaa sinua 47 kun oli niin pitkä ja ihana kirjoitus. Kiitos kun jaksoit kirjoittaa. Paljon yhteneväisyyttä osin ja ajatuksia ja kommentteja herättävää, mutta en halua näin julkisesti kaikkea kirjoittaa.
Kenties sinussa on samaa hengenheimolaisutta ja sellaista kypsyyttä ja asenteestasi hehkuu kuinka olet varmaan sellainen hieno ihminen sanan henkisessä ja positiivisessa merkityksessä. Onnellista jatkoa sinulle.
Näinhän se on vanhan runon mukaan, että: "Yksin oot sinä ihminen..." niin sitä luulee, että vierellä on joku jota etsi, mutta sitten aika muuttuu, asiat muuttuu, huomaa kulkevansa yksin. Lapset kasvavat aikoinaan ja hekin löytävät oman elämänsä ja oikeasti ihminen on se oman tiensä taivaltaja, jonka tielle tulee lyhyemmäksi tai pitemmäksi aikaa muita, polut risteävät ja eroavat. Sitäpä tässä mietin vielä hetken ennen levolla menoa.
Kiitos kaikille vastaajille, joita en jaksanut/ennättänyt kiittää.
ap
En oo koskaan saanu kukkia, aina vaan kullia :(((
En saanut, ja olisi se musta kyllä ollut ihan kiva ele. Mä sentään ostin miehelle pienen lahjan!
Mutta mieheni kyllä hoiti vauvaa heti, mä olin niin huonossa kunnossa, että ainakin viikko tais mennä ennen kuin pääsin vaipanvaihtoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun mies toi fazerin sinisen ja iltalehden, muuta en olisi kaivannutkaan osastolle ja olin todella kiitollinen, että mies jotenkin muisti. Vaikkei tullutkaan kukkia tai timantteja, niin sain lempi suklaatani ja mies tietää, että tykkään lukea, oli selvästi ajatellut minua eikä mitään yleispäteviä "mitä yleensä naiselle tuodaan lahjaksi". :)
Sain ruusuja sekä korun, jonka mies oli salaa käynyt teettämässä kultasepällä. Se on lempikoruni ollut siitä asti ja poikamme syntymä tulee joka kerran mieleen siitä korusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en voi käsittää puolisoa joka ei muista lapsensa äitiä noin merkittävänä päivänä, kovin korkea ei voi olla näiden miesten koulutustaso ainakaan...
En saanut lahjoja tai kukkia, mutta ei niitä olisi ollut mitään luontevaa tilannetta antaakaan. Mies kun oli mukana joka hetki, synnytyksestä siirryttiin perhehuoneeseen ja sieltä yhdessä kotiin. Mies auttoi vauvan hoidossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En saanut lahjoja tai kukkia, mutta ei niitä olisi ollut mitään luontevaa tilannetta antaakaan. Mies kun oli mukana joka hetki, synnytyksestä siirryttiin perhehuoneeseen ja sieltä yhdessä kotiin. Mies auttoi vauvan hoidossa.
Sain ensimmäisestä sormuksen,saman tyylisen,kun kihla-ja vihkisormuksemme. Toisesta hän osti minulle Kalevala korun Lumikukka korvikset ja kaulakorun.
Ja onhan hän myös ostanu Kalevala korun Lapsi-korut :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies ei "auttanut" vauvan hoidossa vaan hoiti vauvaa siinä missä minäkin.
Hän on lapsemme toinen vanhempi eikä mikään perässävedettävä raukka, joka vähän "auttelee".
Sain kukkia ja korun, olin ja olen yhä niistä hyvin iloinen.
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 23:57"]
Minä en saanut, emme olleet mitään nuoria ja rahakin olisi johonkin riittänyt edes kukkiin ja lapsi toivottu ja pitkään harkittu sekä yritetty. Kuitenkaan mieheni ei muistanut minua millään tavalla ja muistan sen lopun ikääni. Perheen ulkopuoliset muisti paljonkin ja sattui kun se lähin ei muistanut eikä arvostanut sitä kuinka tein lapsen oikeasti henkeni uhalla. Hän ei myöskään hoitanut vauvaa yhtään öisin eli vauva heräsi usein ja nukkui huonosti. Minä oli huonossa kunnossa synnytyksen jälkeen ja hyvin väsynyt ja jouduin hoitamaan lapsen yksin. Mies ei myöskään auttanut kotitöissä ja ihmettelen vieläkin kuinka kaiken jaksoin sillä hän vetosi siihen, että hän käy työssä niin ei tarvi tehdä muuta. Apuvoimia ei ollut uudella paikkakunnalla. Kuinka joku voi olla noin itsekäs. Taas sen toisessa asiassa tänään huomasin kun oma itse menee muiden edelle ja tuli mieleeni kysyä miten muilla.
[/quote]
Olen jokaisella yhdeksällä synnytyskerrallani saanut mieheltäni kukkia ja lahjan. Lahja on useimmiten ollut jokin hemmottelureissu kosmetologille tms. sillä minä en pidä koskaan mitään koruja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdottimasti miehen tulee jollain tavalla muistaa äitiä synnytyksen jälkeen! Kyse on ELEestä, olkoon se sitten vaikka suklaapatukka ja tien varresta poimittu kukkakimppu :)
Mistä näitä urpoja tulee? Mulle ainakin itsestäänselvää, jos menen katsomaan jotain sairaalaan (vaikka miestä tai ystävää joka on katkaissut jalan), niin vien aina jotain tuliaista. Olkoon pieni juttu, mutta jos saan toisen iloiseksi sillä niin ei ole iso homma! Miksei siis mies voisi paria euroa uhrata vaimolleen?
Mielestäni tämä kuuluu samaan sarjaan kuin synttäreiden tai hääpäivän muistaminen - pieniä eleitä joilla saa toisen iloiseksi ja osoittaa välittämistä.
Mäkin olen sit varmaan katkera hapannaama. Onneksi edes äiti toi kukkia. Olikin pakko todeta miehelle aikuismaisesti , että tarvii varmaan kuolla ennen kuin kimpun saa.
Ap :lle voimia, kyllä ne päätökset sieltä kirkastuu. Itsellä myös kurja tilanne vauvan kanssa, kun isi ei halua elää samassa taloudessa minun ja edellisten lasteni kanssa :(
Luotan vain siihen , että asiat järjestyvät ja pystyn tekemään ratkaisuja sitten kun saa taas kokonaiset yöunet. Nyt vaan selviydytään tästä hetkestä.
Veisin ystävällenikin kukkia ym sairaalaan jos hän olisi synnyttänyt, saati, jos hän olisi vaimoni ja synnyttänyt lapsemme.
Oon saanut ap:n mieheltä usein kukkia :) Että kyllä hänkin osaa olla romanttinen... :)
Ensimmäinen lapsi kummallekin. Ei tullut lahjoja, vaikka vähän vihjailin, että olisi kotiutumisen kunniaksi voinut edes hoitaa tiskit. No vastassa oli tietysti sen sairaalassa olemisen aikana kertynyt tiskivuori. Ja kotiutumispäivänä, meitä haki sairaalasta isä, kuka oli ruhjeilla ja haisi vanhalle viinalle, kiitos varpajaisten. Onneksi tajusi itse hävetä. Mutta kaikki oli niin ennalta arvattavissa, etten kivuilta jaksanut sanoa mitään. Nyt kuukauden aikana, hänen suurin uhrautuminen oli antaa mun nukkua illalla neljä tuntia putkeen. Tiukkoja keskusteluja on käyty, ja puheissaan kyllä antaa ymmärtää, että tajuaisi mun kaipaavan "hemmottelua". Mutta ei ole sisäistänyt sitä, että hyvin vähillä unilla on tämä äiti porskuttanut. Nyt alkaakin jo huolestuttavasti tuntumaan siltä, että tässä tarvis lähteä vetämään kännit, nollaamaan oma pää huolella. En enää jaksaisi yksin hoitaa vauvaa, kun sillä on virallisesti kuitenkin 2 huoltajaa, ja varsinkin kun itse herää öisin, sitä itkien syöttää vauvaa, kun muistelee "entistä" elämää, ja miten olisin jo lähtenyt kävelemään näinkin haastavasta suhteesta. Siis miehiltä ei pidä odottaa mitään, vaikka pyytäisi kädet ristissä polvillaan.
Unohda se viina, väsyttää vaan kahta kauheammin. Ja yritä nauttia vauvasta kaikesta huolimatta. Nuo pienet kasvaa ihan hirvittävää vauhtia, älä anna urpon miehen pilata vauvasta nauttimista. Ja tiedä vaikka tuo mies tajuaisi jotain
matkan varrella, toivotaan niin. Iso elämänmuutos kuitenkin molemmille.
Voimia !
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 02:06"]
[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 02:01"]
En toki pyytänyt mitään tulkintaa vaan kokemuksia OMASTA kokemuksesta, koska jokainenhan on oman kokemuksensa kokija eikä toinen voi sitä täysin selittää tai tulkita, vain omaa kokemustaan voi.
ap
[/quote]Ei ole omaa kokemusta tuollaisen vihan ja katkeruuden hautomisesta. Minä ja mieheni teemme virheitä joka päivä, silti hymyilemme toisillemme, halaamme ja jatkamme matkaamme yhdessä.
[/quote]
Miksi jatkat asian vierestä etkä itse asiasta. Kertoisit millainen oma kokemuksesi oli kun sait lapsen vai etkö saanut? Ihmettelen vain kiiman kaltaista vihakirjoitustasi tuntemattomaa kohtaan.
ap