Saitko mieheltäsi kukkia tai lahjan kun esikoinen syntyi?

Sitä  itsekin mietin miksi olen. Hän on ainoa lapsi perheessään ja aina välillä sen huomaa. En ole onnellinen. Tunnen olevani vain yleiskone, jota aina syyllistetään kun ajattelen lasten parasta, aliarvioi kaikessa ja muiden kehuessa kyseenalaistaa kehut. Haukkui seksuaalisesti ja oikeasti syyttä. Natisee koko ajan lapsille eli lapset ei saa olla lapsia vaan pitäisi olla äänettömiä eikä mitään saisi sotkea ja liki kaikki kotityöt jää minulle. Tuhlaa omiin asioihinsa kun itse yritän selvitä vähällä ja siitäkin syyllistää, itse ei halua tinkiä mistään. Kun olisi paremmat mahdollisuudet lähteä.

ap

Syy on siis aivan muualla kuin lapsensaantilahjassa.

En ymmärrä, miksi miehen täytyisi antaa lahja lapsen syntymän jälkeen, yhdessähän se on tehty ja miehen tuella synnytetty.

En kyllä osannut kaivatakaan moisia. Mies auttoi vauva-aikana minkä pystyi päiväsaikaan töiden jälkeen. Yöt hoisin minä koska mua siunattu nukahtamisen lahjalla toisin kuin miestäni. Päävastuullinen edelleen minä, mutta mies tuo enemmän rahaa yhteisiin menoihimme.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 00:21"]

Syy on siis aivan muualla kuin lapsensaantilahjassa.

En ymmärrä, miksi miehen täytyisi antaa lahja lapsen syntymän jälkeen, yhdessähän se on tehty ja miehen tuella synnytetty.

[/quote]

Mutta se mitä mies teki oli pelkästään kivaa ja nautinnollista, tyhmempikin tukija joka saa kunnian olla syntyneen lapsen vanhempi ymmärtää että äiti on tehnyt PALJON enemmän kuin isä eli kyllä jotain, edes kukkapuska, on normaalin ihmisen kiitos siitä että on päässyt isäksi, persettään repimättä.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 00:15"]

No tohon lahja/kukka-asiaan. En kyllä odottanutkaan. Ulkopuoliset tuovat PERHEELLE lahjoja, ne lahjat ovat siis myös tuoreelle isälle. Tietenkin, koska sinä olet tehnyt suuren työn, on oikein että saat syödä enemmän kuin puolet suklaista ;) Mutta ei miehen kuulu lahjaa tuoda. Toki kukkia voi tuoda kun on niin iloinen uudesta perheenjäsenestä, mutta silloin ne ovat symboolinen ele ja ikään kuin vauvalle tarkoitettu. Annoitko sinä lahjan miehellesi, kun hänestä tuli isä?

Mutta tuohon loppuosaa... Harmi että teillä noin, varmasti se helpottaa kunhan lapsenne kasvaa. Eräällä ystävälläni oli samanlainen tilanne. Mies rakasti lapsia ja tykkäsi leikkiä niiden kanssa, lasta olivat myös pitkään yrittäneet. Sitten kun se OMA lapsi syntyi, ei enää kiinnostanutkaan. Ystäväni sai yksin hoitaa vauvan, heräillä, syöttää, vaihtaa vaippaa.. Mies ei osallistunut laisinkaan. Vielä toisenkin hankkivat vaikka ystäväni tiesi jo mihin ryhtyy. Kun lapset pääsivät sinne 4-5 vuoden ikään, isä kiinnostui ihan uudella tavalla. Nyt on hyvin läheinen lapsilleen, lapset ovat nyt molemmat jo yläasteella. Ehkä miehellesi on hankalaa ja epäluontevaa olla vauvan kanssa? Onhan se joillekkin "kiusallista" kun toinen ei puhu tai juuri kommunikoi mitenkään muutenkaan. Harmi... Voimia sinulle! 

[/quote]

Minä olin aina unelmoinut, että mies toisi kukkia. Ei tuonut. Sain paljon kukkia, mutta perheen ulkopuolelta. En saanut itse herkkuja vaan lapselle lahjoja. Olisin vain ne kukat tai jotain muuta pientä toivonut pyytämättä ja sen että kun päästään kotiin niin mies on onnellinen lapsesta, mutta hän vain valitti sitä kuinka ei ollut nukkunut kunnolla viikkoon (jonka olin osastolla), vaikka asuimme rauhallisessa talossa eikä muita lapsia tai edes eläimiä ollut. Se oli hänelle se suurin asia viis siitä, että itse olin hengenvaarassa lapsen vuoksi ja huonossa kunnossa synnytyksen jälkeen. Aina vaan hän ja hänen tarpeet. 

Kun on ruoka-aika tai olemme syömässä niin hänen tarpeet on aina edellä eli lapsi saa olla ilman ruokaa kunnes hän on syönyt ellei äiti ole auttamassa. Hän on kuin sika kun saa ruoan kuononsa eteen eli mikään ei estä syömästä, edes lapset tarpeet vaan hän itse, aina.

ap

Sain kukkia ja isohkon timanttisormuksen joka lapsen syntymästä, annoin niille todella arvoa, mies arvostaa niin paljon.

Tottakai mies toi lempikukkani sairaalaan. Jo sairaalassa, kun arkailin hoitaa vauvaa, isähän se lapsensa ensivaipan vaihtoi. Ikimuistoinen on kotiinlähtöpäivä: Olimme sopineet, että mies tulee tiettyyn aikaan ja minä sitten olin ihan relasti, kunnes koitti tasan se sovittu aika: huoneen ovi aukeni, suihkunraikas hymyilevä mieheni siististi pukeutuneena katsoi minuun rakastavasti ja kysyi: "Lähdetäänkö jo?" Muistan sen ikuisesti. Kun tulimme kotiin yrittelin aluksi hoitaa vauvaa, mutta kun maito ehtyi parin viikon kuluttua ja mies huomasi, ettei muutenkaan oikein suju, hän hoiti kaikki yöt, illat, viikonloput, lomat.

[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 23:57"]

Minä en saanut, emme olleet mitään nuoria ja rahakin olisi johonkin riittänyt edes kukkiin ja lapsi toivottu ja pitkään harkittu sekä yritetty. Kuitenkaan mieheni ei muistanut minua millään tavalla ja muistan sen lopun ikääni. Perheen ulkopuoliset muisti paljonkin ja sattui kun se lähin ei muistanut eikä arvostanut sitä kuinka tein lapsen oikeasti henkeni uhalla. Hän ei myöskään hoitanut vauvaa yhtään öisin eli vauva heräsi usein ja nukkui huonosti. Minä oli huonossa kunnossa synnytyksen jälkeen ja hyvin väsynyt ja jouduin hoitamaan lapsen yksin. Mies ei myöskään auttanut kotitöissä ja ihmettelen vieläkin kuinka kaiken jaksoin sillä hän vetosi siihen, että hän käy työssä niin ei tarvi tehdä muuta. Apuvoimia ei ollut uudella paikkakunnalla. Kuinka joku voi olla noin itsekäs. Taas sen toisessa asiassa tänään huomasin kun oma itse menee muiden edelle ja tuli mieleeni kysyä miten muilla.

[/quote]

Voi herranjumala sentään tätä marttyyriasennetta, ihanko äidinmaidossa tämä jo itseensä imetään? Avaa suusi, nainen ja hanki selkäranka!

Ei tuonut muuta kuin suklaata, tosin minun pyynnöstäni. Muuta en odottanutkaan. Lapsi oli minulle toinen (miehelle eka, esikoisen isä lähti kalppimaan jo raskausaikana) joten sairaalassakin olin vain vajaan vuorokauden verran.

Hän oli alusta alkaen mukana kaikessa tasavertaisena. Toki minä ehdin miehen työaikana tekemään suurimman osan kotihommista, loput tehtiin sitten yhdessä kun mies tuli töistä. Lastenhoitokin on mennyt aika lailla tasan paitsi yöheräilyjen osalta, jotka mies hoiti ihan siitä syystä että en vain herännyt vaikka vauva huusi pää punaisena :D

Niin kuin joku sanoikin, syy ei nyt näytä olevan lahjoissa vaan ihan jossakin muussa. Mitä nyt luin ap sinun tekstejäsi niin miehesi elää edelleen poikamiehen elämää sivuuttaen oikeasti tärkeät asiat kuten vaikkapa lapsen ruuan. Se on todella huono asia. Ihan rehellisesti sanottuna minä en katsoisi moista itsekästä paskaa hetkeäkään.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 00:37"]

[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 23:57"]

Minä en saanut, emme olleet mitään nuoria ja rahakin olisi johonkin riittänyt edes kukkiin ja lapsi toivottu ja pitkään harkittu sekä yritetty. Kuitenkaan mieheni ei muistanut minua millään tavalla ja muistan sen lopun ikääni. Perheen ulkopuoliset muisti paljonkin ja sattui kun se lähin ei muistanut eikä arvostanut sitä kuinka tein lapsen oikeasti henkeni uhalla. Hän ei myöskään hoitanut vauvaa yhtään öisin eli vauva heräsi usein ja nukkui huonosti. Minä oli huonossa kunnossa synnytyksen jälkeen ja hyvin väsynyt ja jouduin hoitamaan lapsen yksin. Mies ei myöskään auttanut kotitöissä ja ihmettelen vieläkin kuinka kaiken jaksoin sillä hän vetosi siihen, että hän käy työssä niin ei tarvi tehdä muuta. Apuvoimia ei ollut uudella paikkakunnalla. Kuinka joku voi olla noin itsekäs. Taas sen toisessa asiassa tänään huomasin kun oma itse menee muiden edelle ja tuli mieleeni kysyä miten muilla.

[/quote]

Voi herranjumala sentään tätä marttyyriasennetta, ihanko äidinmaidossa tämä jo itseensä imetään? Avaa suusi, nainen ja hanki selkäranka!

[/quote]

Mikä sinussa tuossa raivostuttaa, että pitää ihan huutaa? Kerroin vain totuuden ja kysyin miten muilla. Olen asiasta puhunut aivan liian monta kertaa tulkosetta ja lähtisin tästä, jos vaan lapsia ei olisi tai lapset olisivat jo isompia. En halua, että lapset joutuisivat olemaan isänsä huutamisen ja käskyttämisen alla jos tulisi ero, koska silloin en voisi mennä väliin kun lapset isänsä luona.

ap

Ongelmasi tuntuu olevan aivan joku muu kuin kukkien ja/tai lahjan saaminen mieheltäsi lapsen syntymän aikoihin.

Minä olen mies ja katson, että vaimoni sai lapsen syntyessä sellaisen lahjan, että sen rinnalla eivät mitkään kukat ja krumeluurit merkitse yhtikäs mitään. Minä myöskin olin lahjan saaja tuossa tapahtumassa. En antanut minkäänlaista erillistä lahjaa, ei tullut mieleenkään.

Pakko sanoa tähän.. "mieheltä", siis lapseni biologiselta isältä (biologinen siksi, että paljon muuta hän ei olekkaan) en saanut yhtään mitään, edes tekstaria. Sekin olisi lämmittänyt. Muutti siis yhteisestä kodistamme jo raskaus aikana eikä ole vielä tähän päiväänkään mennessä tavannut lastamme. Kuitenkin koen saaneeni häneltä kaikista parhaan lahjan mitä kukaan ihminen voi toiselle antaa: lapsen. Sitä parempaa en olisi voinut toivoa. Tiedän kyllä, että tilanteeni on todellakin eri, kun teillä muilla, mutta minä oli onnellinen siitä lahjasta. Tietenkin olen vihainen miehelle, hänen takiaan lapsellani ei ole isää, mutta ilman häntä minulla ei olisi lastani!

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 00:47"]   

Ongelmasi tuntuu olevan aivan joku muu kuin kukkien ja/tai lahjan saaminen mieheltäsi lapsen syntymän aikoihin.

Minä olen mies ja katson, että vaimoni sai lapsen syntyessä sellaisen lahjan, että sen rinnalla eivät mitkään kukat ja krumeluurit merkitse yhtikäs mitään. Minä myöskin olin lahjan saaja tuossa tapahtumassa. En antanut minkäänlaista erillistä lahjaa, ei tullut mieleenkään.

 [/quote]

Kyllähän se kukkapuska tietenkin olisi ollut ihana ele. Mies tekee edelleen sen hauskimman osuuden ja nainen joutuu kärvistelemään tuskissaan ja pahimassa tapauksessa kärsimään synnytyksen seurauksista vielä vuosia. Eihän biologialle mitään voi mutta pieninen muistaminen olisi kyllä lämmittänyt mieltä myös.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 00:47"]   

Ongelmasi tuntuu olevan aivan joku muu kuin kukkien ja/tai lahjan saaminen mieheltäsi lapsen syntymän aikoihin.

Minä olen mies ja katson, että vaimoni sai lapsen syntyessä sellaisen lahjan, että sen rinnalla eivät mitkään kukat ja krumeluurit merkitse yhtikäs mitään. Minä myöskin olin lahjan saaja tuossa tapahtumassa. En antanut minkäänlaista erillistä lahjaa, ei tullut mieleenkään.

 [/quote]

Sinä et tainnut lukea kaikkea ajatuksella. Kyse ei ollut pelkästä lahjasta vaan kaikesta siitä mitä toivotun lapsen syntymä olettaa miehessä saavan aikaan sen perusteella mitä miestä tuntee useiden vuosien jälkeen. Jostain hänelle vain tuli lapsen myötä itsekkyys, joka vain tuntuu lisääntyvän iän myötä samaan aikaan kun nainen joutuu luopumaan monesta lasten vuoksi. Minä olen erilainen ja ajattelen asioista eri tavalla sillä minusta miehen tulee iloita lapsesta yhdessä naisen kanssa ja jollain tavalla muistaa, koska se on naisen elämässä varmasti vaikuttavampi hetki kuin miehellä jopa fysiologiset seikatkin huomioiden. Tuollainen kylmyys/itsekkyys jää mieleen ja se palautuu muiden itsekkyyskohtausten jälkeen aina.  Aina ei tarvitse olla edes lahja vaan edes jotkut kauniit sanat, jotka kantaa vuosien päähän, mutta hänelle se oli vaan jotenkin mekaanista elämään kuuluvaa toimintaa kaiketi. Hän ei edes itke ikinä eikä salli minullekaan sitä eli itken itkuni piilossa.

ap

Joo ei tuossa ap:n tilanteessa nyt pelkkä kukkapuska paljon lämmitä tai kivahan se olisi sellainen saada jos on sitä toivonut, mutta ongelma on paljon isompi. Kyllä miehen pitää kantaa vastuu lapsistaan ja sitä ei hänen siippansa tee.

Itse en ole erillistä lahjaa vaimolleni vienyt kun ei hän ole sellaista vihjannut kaipaavansa. Olen kuitenkin ollut kaikissa synnytyksissä mukana ja kerran poimimme vanhempien lastemme kanssa valkovuokkoja äidille.

Toivon tosissaan että ap:n mies kasvaisi aikuiseksi. Tuommoista käytöstä ei tarvitse kenenkään sietää.

Oletko ehdottanut miehellesi parisuhdeneuvontaa tai vastaavaa? Kyllä tuo tilanne niin sietämättömältä kuulostaa..

Voimia täältä näppäimistön takaa.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 00:51"]

Kyllähän se kukkapuska tietenkin olisi ollut ihana ele. Mies tekee edelleen sen hauskimman osuuden ja nainen joutuu kärvistelemään tuskissaan ja pahimassa tapauksessa kärsimään synnytyksen seurauksista vielä vuosia. Eihän biologialle mitään voi mutta pieninen muistaminen olisi kyllä lämmittänyt mieltä myös.

[/quote]Näistä teksteistä tulee ihan sellainen kuva, että nainen ei olisi lasta halunnutkaan. Ja kukkapuska olisi ollut ainoa mahdollinen tapa hyvittää naiselle se kauheus, että joutui äidiksi.

terv. ihmettelevä mies, joka osaa osoittaa arvostuksensa naiselleen monin eri tavoin

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 00:27"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 00:15"]

No tohon lahja/kukka-asiaan. En kyllä odottanutkaan. Ulkopuoliset tuovat PERHEELLE lahjoja, ne lahjat ovat siis myös tuoreelle isälle. Tietenkin, koska sinä olet tehnyt suuren työn, on oikein että saat syödä enemmän kuin puolet suklaista ;) Mutta ei miehen kuulu lahjaa tuoda. Toki kukkia voi tuoda kun on niin iloinen uudesta perheenjäsenestä, mutta silloin ne ovat symboolinen ele ja ikään kuin vauvalle tarkoitettu. Annoitko sinä lahjan miehellesi, kun hänestä tuli isä?

Mutta tuohon loppuosaa... Harmi että teillä noin, varmasti se helpottaa kunhan lapsenne kasvaa. Eräällä ystävälläni oli samanlainen tilanne. Mies rakasti lapsia ja tykkäsi leikkiä niiden kanssa, lasta olivat myös pitkään yrittäneet. Sitten kun se OMA lapsi syntyi, ei enää kiinnostanutkaan. Ystäväni sai yksin hoitaa vauvan, heräillä, syöttää, vaihtaa vaippaa.. Mies ei osallistunut laisinkaan. Vielä toisenkin hankkivat vaikka ystäväni tiesi jo mihin ryhtyy. Kun lapset pääsivät sinne 4-5 vuoden ikään, isä kiinnostui ihan uudella tavalla. Nyt on hyvin läheinen lapsilleen, lapset ovat nyt molemmat jo yläasteella. Ehkä miehellesi on hankalaa ja epäluontevaa olla vauvan kanssa? Onhan se joillekkin "kiusallista" kun toinen ei puhu tai juuri kommunikoi mitenkään muutenkaan. Harmi... Voimia sinulle! 

[/quote]

Minä olin aina unelmoinut, että mies toisi kukkia. Ei tuonut. Sain paljon kukkia, mutta perheen ulkopuolelta. En saanut itse herkkuja vaan lapselle lahjoja. Olisin vain ne kukat tai jotain muuta pientä toivonut pyytämättä ja sen että kun päästään kotiin niin mies on onnellinen lapsesta, mutta hän vain valitti sitä kuinka ei ollut nukkunut kunnolla viikkoon (jonka olin osastolla), vaikka asuimme rauhallisessa talossa eikä muita lapsia tai edes eläimiä ollut. Se oli hänelle se suurin asia viis siitä, että itse olin hengenvaarassa lapsen vuoksi ja huonossa kunnossa synnytyksen jälkeen. Aina vaan hän ja hänen tarpeet. 

Kun on ruoka-aika tai olemme syömässä niin hänen tarpeet on aina edellä eli lapsi saa olla ilman ruokaa kunnes hän on syönyt ellei äiti ole auttamassa. Hän on kuin sika kun saa ruoan kuononsa eteen eli mikään ei estä syömästä, edes lapset tarpeet vaan hän itse, aina.

ap

[/quote]

Voi, mun ex-mies oli tuollainen myös ruokapöydässä. Mut oli opetettu siihen, että lapset syövät ensin ja aikuiset sen jälkeen, ja jos kävi niin että ruoka olisi loppunut kesken, aikuiset malttavat odottaa kun lisää tehdään. 

Mutta ex... se oli todellakin kuin sika kaukalolla; söi, ahmi, mahdollisimman leveässä asennossa pöydän vieressä ettei kukaan pääse hänen lautasensa lähelle, kauhoi suuhunsa kuin armeijan sotkussa lautasen päällä maaten.

Kun lapset alkoivat olla vähän vanhempia, niin välillä jos oli ruokaa mistä erityisesti ex piti, hän saattoi ottaa lasten lautaselta itselleen vielä kun lapset olivat syömässä. Samaa ruokaa olisi ollut hellalla padassa, jos olisi viitsinyt nousta ylös.. Että mä INHOSIN tuota sen tapaa. 

Eikä siihen auttanut asiasta puhuminen. Eikä käytöksen takana todellakaan ollut mikään lapsuuden trauma tai nälän kärsiminen. Se mies yksinkertaisesti vaan oli, ja on, tietyissä asioissa sietämättömän itsekäs.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:04"]

Oletko ehdottanut miehellesi parisuhdeneuvontaa tai vastaavaa? Kyllä tuo tilanne niin sietämättömältä kuulostaa..

Voimia täältä näppäimistön takaa.

[/quote]

En ole ehdottanut. Välillä tuntuu etten jaksa tätä kaikkea enää yhtään. Harvoin tosin riitelemme, mutta joudun sanomaan aina lasten tarpeista tai siitä, että antaisi heidän olla lapsia eli liika kuri pois ja toisenlaista suostuttelevampaa kohtelua heitä kohtaan. Valittaa rahasta, mutta itse tingin kaikesta kun taas hän ei halua tinkiä omista turhistakin menoistaan yhtään. Kaikessa on se hänen itsekkyytensä. Petti myös luottamukseni jokin aika sitten pahasti ja sen jälkeen tuntuu kuin olisi ihan sama koko suhde eli en halua edes korjata kun en enää rakasta. Lasten takia unohdan itseni. Varmaan joku päivä on pakko tehdä jotain ratkaisuja.

ap

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:13"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 00:51"]

Kyllähän se kukkapuska tietenkin olisi ollut ihana ele. Mies tekee edelleen sen hauskimman osuuden ja nainen joutuu kärvistelemään tuskissaan ja pahimassa tapauksessa kärsimään synnytyksen seurauksista vielä vuosia. Eihän biologialle mitään voi mutta pieninen muistaminen olisi kyllä lämmittänyt mieltä myös.

[/quote]Näistä teksteistä tulee ihan sellainen kuva, että nainen ei olisi lasta halunnutkaan. Ja kukkapuska olisi ollut ainoa mahdollinen tapa hyvittää naiselle se kauheus, että joutui äidiksi.

terv. ihmettelevä mies, joka osaa osoittaa arvostuksensa naiselleen monin eri tavoin

[/quote]

Kaikella kunnioituksella kommenttiisi, mutta lapset on oikein tekemällä tehty enkä ikinä ole ajatellut etten heitä olisi halunnut vaan he ovat oikeasti elämäni paras lahja. Siitä ei siis kyse.

Ihanaa kun on miehiä, jotka haluavat helliä ja huomioida naisiaan, säilyy toive siitä, että muunkinlaisia perheenisiä on olemassa kun ei kokemusta kuin yhdestä.

ap