Saitko mieheltäsi kukkia tai lahjan kun esikoinen syntyi?

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:13"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 00:51"]

Kyllähän se kukkapuska tietenkin olisi ollut ihana ele. Mies tekee edelleen sen hauskimman osuuden ja nainen joutuu kärvistelemään tuskissaan ja pahimassa tapauksessa kärsimään synnytyksen seurauksista vielä vuosia. Eihän biologialle mitään voi mutta pieninen muistaminen olisi kyllä lämmittänyt mieltä myös.

[/quote]Näistä teksteistä tulee ihan sellainen kuva, että nainen ei olisi lasta halunnutkaan. Ja kukkapuska olisi ollut ainoa mahdollinen tapa hyvittää naiselle se kauheus, että joutui äidiksi.

terv. ihmettelevä mies, joka osaa osoittaa arvostuksensa naiselleen monin eri tavoin

[/quote]

Jännä tää sukupuolten välinen ero. Mä en näe, että tuosta tekstistä välittyisi se, ettei nainen olisi halunnut lasta. 

Se mitä mä näen ja ymmärrän, on se, että nainen haluaisi olla miehelleen erillisen muistamisen arvoinen, edes niiden kukkien muodossa jos ei normaalit käytöstavat päivittäin oikein oo sen miehen juttu muuten.

Sellainen nyt vaan auttaa jaksamaan ja kestämään vähän mulkumpaakin äijää. 

Miten perheenäiti on vielä tähän aikaan hereillä? Taas vaan tuntuu kuinka ansassa on ja miten tätä jaksaan montaa vuotta. Kuin odottaisi ratkaisua jostain kun jokainen vaihtoehto pitää sisällään vaikeuksia osalle perheestä tai kaikille.

ap

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:15"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:04"]

Oletko ehdottanut miehellesi parisuhdeneuvontaa tai vastaavaa? Kyllä tuo tilanne niin sietämättömältä kuulostaa..

Voimia täältä näppäimistön takaa.

[/quote]

En ole ehdottanut. Välillä tuntuu etten jaksa tätä kaikkea enää yhtään. Harvoin tosin riitelemme, mutta joudun sanomaan aina lasten tarpeista tai siitä, että antaisi heidän olla lapsia eli liika kuri pois ja toisenlaista suostuttelevampaa kohtelua heitä kohtaan. Valittaa rahasta, mutta itse tingin kaikesta kun taas hän ei halua tinkiä omista turhistakin menoistaan yhtään. Kaikessa on se hänen itsekkyytensä. Petti myös luottamukseni jokin aika sitten pahasti ja sen jälkeen tuntuu kuin olisi ihan sama koko suhde eli en halua edes korjata kun en enää rakasta. Lasten takia unohdan itseni. Varmaan joku päivä on pakko tehdä jotain ratkaisuja.

ap

[/quote]

Aika hankala tilanne. En keksi muuta apua kuin että jollain konstilla teidän olisi saatava keskusteluyhteys toimimaan välillänne vaikka sitten ulkopuolisen avustuksella. Se että vain vaietaan ongelmista ja lakaistaan ne piiloon tappaa kyllä suhteenne ennemmin tai myöhemmin. Tai oikeastaan kuulostaa siltä että olet jo pitkälle luopunut toivosta ja odotat että lapset kasvavat. Kyllä lapset vaistoavat välinne, eli jotain kannattaa tehdä nyt heti jos vain voimia siihen riittää. En kehota ketään eroamaan, mutta jotain täytyy oikeasti tehdä jos tilanne on päässyt noin huonoksi kuin kuulostaa.

Voihan se olla, ettei miehesi ole tajunnut kuinka paljon lapset vaativat vanhemmiltaan, mutta nyt on korkea aika kasvaa siinä suhteessa aikuisemmaksi. Itselläni auttoi kummasti kun olin jonkun aikaa kahden lapsen kanssa kotona vaimoni käydessä töissä. Paljon helpommalla olen töissä päässyt kuin omien lasteni kanssa kotona.

M40

Ahaa, mielenkiintoista.

Naiselle siis menee paskempikin ukko ja huonompikin käytös, kunhan välillä vaan tipahtaa kukkapuska käteen.

Olin tosiaan itsekin synnytyksessä mukana niin henkisesti kuin fyysisesti. Mutta ne kukat, damn it. Osaatte välillä olla huvittavan pinnallisia.

Aivan hullua.

Terv. Mies, joka kommentoi aiemmin

Toi kyllä kukkia, minä olin 7 kuukautta kärsinyt kaksosraskauden kanssa, ja synnytyskään ei mennyt putkeen, vaan piti kiireelliseen sektioon mennä, ja puudutuspiikkiä ei meinattu saada laitettua millään kun tuli niin kovia ponnistussupistuksia koko ajan. Jälkeenpäin olin todella, todella kipeä, ja olisin kyllä omasta mielestäni ansainnut puutarhallisen kukkia ja kilon timantteja että tein henkeni kaupalla miehelle kaksi poikaa. Mies oli lähinnä innoissaan että itse pärjäsi sen kaiken hässäkän niin hyvin, pitkän ambulanssimatkan ja kaikki, ei edes meinannut pyörtyä, ja oli mun tukena.

Mies kyllä yritti olla vauvojen kanssa avuksi, mutta ei hänestä paljon aluksi ollut apua kun ei ollut tottunut pieniä vauvoja käsittelemään, ja minä aluksi imetin kun pojat pääsi sairaalasta kotiin.

Muistan kun pojat olivat olleet kotona ehkä viikon, ja minä olin ihan sumussa hoitamisessa, imetystä ympäri vuorokauden, ja erilaisia lääke- ja vitamiinitippoja piti muistaa antaa tiettyinä aikoina. Sanoin miehelle yksi päivä että pitäisi nuo lakanat vaihtaa, minähän valuin koko ajan kaikkia mahdollisia nesteitä, maitoa, hikeä ja ties mitä ällöä. No en jaksanut lakanoita vaihtaa, eikä mieskään siinä paikassa oikein sanonut mitään. Mutta seuraavana päivänä sanoi mulle, että pitää vaihtaa ainaki nuo sun puolen lakanat kun ne haisee, ei siis puhettakaan että mies olisi lakanoita vaihtanut, vaikka näki että minä olin hädin tuskin tolkuissani. Minä sitten vaihdoin ne lakanat, yksin. Se ottaa päähän vielä vuosienkin päästä.

Ja olen kyllä sanonut siitä miehelle, ja hän on pyytänyt anteeksi tekemisiään ja tekemättä jättämisiään mun raskauden ja poikien vauva-aikana.

Jos noin paha tilanne olisi kuin ap:llä, niin kyllä olisin jo lähtenyt. Monesti poikien vauva-aikana haaveilin avioerosta, lähinnä sen takia, että saisin pojat edes kerran viikossa isälleen ja saisin olla yksin. Nykyään saan aina nukkua aamupäivän jos haluan kun mies ei ole töissä, mies nousee aina poikien kanssa ylös

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:26"]   

Ahaa, mielenkiintoista.

Naiselle siis menee paskempikin ukko ja huonompikin käytös, kunhan välillä vaan tipahtaa kukkapuska käteen.

Olin tosiaan itsekin synnytyksessä mukana niin henkisesti kuin fyysisesti. Mutta ne kukat, damn it. Osaatte välillä olla huvittavan pinnallisia.

Aivan hullua.

Terv. Mies, joka kommentoi aiemmin

 [/quote]

Sanonpa vaan että sun vaimosi on pyhimys.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 00:08"]

Kukkia sain, kaikki muu menikin sitten ihan samoin kuin sinulla.

Nyt ollaankin sitten erottu, koska mies koki etten arvosta häntä tarpeeksi ja löysi naisen joka ilmeisesti arvostaa häntä,  eivät ole hankkineet yhteisiä lapsia.

[/quote]

Samoin täällä. Ekasta lapsesta kukkia, tokasta ei mitään ja erottu ollaan.Kaikenlisäksi mies kehtasi tuoda ANOPIN sairaalaan tokalla kertaa melkein heti synnytykseni jälkeen, se oli kyllä älytön idea häneltä.Niin, toisella kertaa ei tosiaankaan tuonut mitään mutta silloin 8v tytär oli ottanut kaikki omat säästönsä ja ostanut koko rahalla upeita , pitkävartisi ruusuja (n 100mk, silloin 16v sitten sillä saim ison määrän ruusuja). IHANA TYTÄR Minulla!!!

Muuten, ei tuonut anoppikaan mitään mut appi avovaimonsa kanssa oli ostanut upeat äiti+lapsi kimput. Oma suku ei päässyt käymään mutta muistivat kyllä.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:26"]   

Ahaa, mielenkiintoista.

Naiselle siis menee paskempikin ukko ja huonompikin käytös, kunhan välillä vaan tipahtaa kukkapuska käteen.

Olin tosiaan itsekin synnytyksessä mukana niin henkisesti kuin fyysisesti. Mutta ne kukat, damn it. Osaatte välillä olla huvittavan pinnallisia.

Aivan hullua.

Terv. Mies, joka kommentoi aiemmin

 [/quote]

Minä taas ymmärsin niin (26?), että vaikka joku mies olisikin itsekäs ja välillä huono noissa parisuhdeasioissa ja perhejutuissa niin olisi edes välillä silloin tällöin rakastettava, huomaavainen ja ihana ja siten nainen olisi kuitenkin suurimman osan aikaa tyytyväinen. Sitä kai yritti selittää tai näin tuon itse käsitin.

ap

Minä en ole tavaroiden perään vaan enemmän ihanat kokemukset ovat tärkeämpiä olipa ne hellyyttä tai sanoja esimerkiksi, koska niitä ei voi ostaa ja ne säilyvät. Kuitenkin kun muistan niin aina hän on ostanut tietynlaisia lahjoja, niitä ei tosin ole edes joka joulu tai syntymäpäivä tullut edes, mutta silloin kun on niin aina sellaista jota itsekin tarvitsee eli hyvin harvoin mitään henkilökohtaista mistä nainen tykkäisi. Itsekkyyttäkö sekin.

ap

Voin tässä yhteydessä paljastaa sellaisen tosiasian, että olen perheessämme jo useita vuosia hoitanut viherkasveja. Kastellut ne, hoitanut niitä, hommannut uusia jne. Siihen on mennyt aikaa melko paljon (useimmat kasvit saa kastella 2x/viikko). Meillä on tällä hetkellä noin 15 huonekasvia.

Voitte kuvitella, että yhteensä minulta on noiden kasvien hoitamiseen mennyt erittäin paljon aikaa.

Yhden kukan ostaminen silloin tällöin ja se tosiasia, että se on vain hetkellinen ilo (kuolee todennäköisesti melko pian ostamisen jälkeen).... Naurettavan pieni juttu.

Huvittavaa, että kivat eleet ovat noin tärkeitä monelle teistä.

Terv. Mies, joka kommentoi aiemmin

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:26"]   

Ahaa, mielenkiintoista.

Naiselle siis menee paskempikin ukko ja huonompikin käytös, kunhan välillä vaan tipahtaa kukkapuska käteen.

Olin tosiaan itsekin synnytyksessä mukana niin henkisesti kuin fyysisesti. Mutta ne kukat, damn it. Osaatte välillä olla huvittavan pinnallisia.

Aivan hullua.

Terv. Mies, joka kommentoi aiemmin

 [/quote]

Sä olet nyt jämähtänyt tuohon yhteen ja ainoaan asiaan ja skipannut totaalisesti tuon kaiken muun pahan olon, mistä ap kirjoittaa? No, pysytään siinä sitten.

Kyllä, me naiset olemme vinkeitä olentoja, ei me välttämättä tarvita kultakoruja, ulkomaanmatkoja, riettaita hotelliviikonloppuja tms. vaan ihan oikeasti meille joskus riittää pitkäksikin aikaa oman miehen spontaanisti, omasta halustaan tuoma kukkakimppu. Koska tällaisina enemmän tai vähemmän romanttisina hömppinä, me naiset ajatellaan, että mies haluaa kertoa sillä kimpulla rakkaudestaan. Ja ilahdutaan. Kukkakimppu ei ole kallis ja se ilahduttaa hyvällä tuurilla viikonkin verran.

Siinä on ollut kautta aikojen omansalainen viesti kun mies tuo naiselle kukkia. Kyllähän sun, empaattisena ja osallistuvana, ilmeisen fiksunakin itseäsi pitävänä miehenä pitäisi tuo tietää. 

Ja jos todellakin pitäydytään vain tuossa kukkien tuomisessa synnytyksen jälkeen; niin kyllä. Se vaan ON hieno ele mieheltä, vaikka lapsi on mitä parhain lahja, ja vaikka se mies mitenkä on osallistunut synnytyksessä vieressä seisomalla ja kädestä pitämällä. Silti se paskin osuus; helvetillinen kipu, tunne että pillu ja perse räjähtää hetkenä minä hyvänsä, kipu ei lopu koskaan, voimat ei millään riitä ponnistukseen, kopelointi alapäässä; milloin puhkaistaan kalvot, laitetaan anturi vauvan päähän, kätilö, lääkäri, kätilö, harjoittelija, kaikki tutkivat ja kokeilevat missä vaiheessa avautuminen on. Ja kerron tässä sulle salaisuuden; se oikeasti myös sattuu. On hiki, vilu, veri ja paska lentää kunnes vihdoin se oma lapsi syntyy. Sitten on jäljellä istukan synnyttäminen, jotkut kätilöt runnovat mahan päältä että istukka syntyy nopeammin. Joitakin joudutaan tikkailemaan, jotkut repeävät pahastikin. Jälkivuoto alkaa, jälkisupistukset alkavat, ne ne vasta ikäviä ovatkin kun kipu on samaa kuin synnyttäessä, mutta nyt edessä roikkuukin vain se tyhjä, isoksi löysäksi nahaksi venynyt maha.


Edelleenkin olet sitä mieltä että olet osallistunut synnytykseen niin paljon, ettei sen takia todellakaan tarvitse kukkia omalle vaimolle antaa? Heitä nyt vielä perusteluksi että "tuo on kaikki luonnollista." 
- niinhän se on. Ei se silti tee siitä yhtään sen mukavampaa. Ne kukat myös omalta osaltaan synnytyksen jälkeen viestittävät isän iloa, ja hyvällä tuurilla uudenlaista arvostusta oman vaimonsa fyysisiin kykyihin. 

Ja rakkautta.

Kyllä paljon pitäisi keskustella ja sovitella, ja muuttaa asenteita puolin ja toisin, että voisitte elää mukavasti yhdessä. Mies vaikuttaa öykkäriltä, mutta ei tilannetta auta sekään että itse jumitut kiristelemään hampaitasi jostain vuosia sitten saamatta jääneestä kukkapuskasta ja oikein ryvet siinä pahassa olossa, negatiivisuudessa ja katkeruudessa, mitä itseesi tästä kukka-asiasta lietsot. Voiko olla, että hapannaamaisuutesi on vienyt miehestäsi viimeisetkin halut yrittää ottaa sinut huomioon? Hänelle on voinut tulla tunne, että kaikki mitä hän tekee on väärin ja että muistat negatiiviset asiat ikuisesti.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:45"]   

Voin tässä yhteydessä paljastaa sellaisen tosiasian, että olen perheessämme jo useita vuosia hoitanut viherkasveja. Kastellut ne, hoitanut niitä, hommannut uusia jne. Siihen on mennyt aikaa melko paljon (useimmat kasvit saa kastella 2x/viikko). Meillä on tällä hetkellä noin 15 huonekasvia.

Voitte kuvitella, että yhteensä minulta on noiden kasvien hoitamiseen mennyt erittäin paljon aikaa.

Yhden kukan ostaminen silloin tällöin ja se tosiasia, että se on vain hetkellinen ilo (kuolee todennäköisesti melko pian ostamisen jälkeen).... Naurettavan pieni juttu.

Huvittavaa, että kivat eleet ovat noin tärkeitä monelle teistä.

Terv. Mies, joka kommentoi aiemmin

[/quote]

Olet ainoa joka sai minut nauramaan, kiitos siitä. Pelastit paljon ja kohta on jo parempi mieli, viestisi oli vaan niin huvittava oikeasti.

ap

Odottakaahan ukot sitä päivää, että vauva syntyykin teidän sukuelimestänne! Alkaa kukkaset kelvata ja ymmärrätte niiden merkityksen!

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:47"]

Kyllä paljon pitäisi keskustella ja sovitella, ja muuttaa asenteita puolin ja toisin, että voisitte elää mukavasti yhdessä. Mies vaikuttaa öykkäriltä, mutta ei tilannetta auta sekään että itse jumitut kiristelemään hampaitasi jostain vuosia sitten saamatta jääneestä kukkapuskasta ja oikein ryvet siinä pahassa olossa, negatiivisuudessa ja katkeruudessa, mitä itseesi tästä kukka-asiasta lietsot. Voiko olla, että hapannaamaisuutesi on vienyt miehestäsi viimeisetkin halut yrittää ottaa sinut huomioon? Hänelle on voinut tulla tunne, että kaikki mitä hän tekee on väärin ja että muistat negatiiviset asiat ikuisesti.

[/quote]

Sinä et joko lukenut kunnolla tai et tajunnut lukemaasi. Luepa uudelleen, jos selkenee, ellei niin en voi auttaa ja silloin kannattaa siirtyä seuraavaan aiheeseen.

ap

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:46"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:26"]   

Ahaa, mielenkiintoista.

Naiselle siis menee paskempikin ukko ja huonompikin käytös, kunhan välillä vaan tipahtaa kukkapuska käteen.

Olin tosiaan itsekin synnytyksessä mukana niin henkisesti kuin fyysisesti. Mutta ne kukat, damn it. Osaatte välillä olla huvittavan pinnallisia.

Aivan hullua.

Terv. Mies, joka kommentoi aiemmin

 [/quote]

Sä olet nyt jämähtänyt tuohon yhteen ja ainoaan asiaan ja skipannut totaalisesti tuon kaiken muun pahan olon, mistä ap kirjoittaa? No, pysytään siinä sitten.

Kyllä, me naiset olemme vinkeitä olentoja, ei me välttämättä tarvita kultakoruja, ulkomaanmatkoja, riettaita hotelliviikonloppuja tms. vaan ihan oikeasti meille joskus riittää pitkäksikin aikaa oman miehen spontaanisti, omasta halustaan tuoma kukkakimppu. Koska tällaisina enemmän tai vähemmän romanttisina hömppinä, me naiset ajatellaan, että mies haluaa kertoa sillä kimpulla rakkaudestaan. Ja ilahdutaan. Kukkakimppu ei ole kallis ja se ilahduttaa hyvällä tuurilla viikonkin verran.

Siinä on ollut kautta aikojen omansalainen viesti kun mies tuo naiselle kukkia. Kyllähän sun, empaattisena ja osallistuvana, ilmeisen fiksunakin itseäsi pitävänä miehenä pitäisi tuo tietää. 

Ja jos todellakin pitäydytään vain tuossa kukkien tuomisessa synnytyksen jälkeen; niin kyllä. Se vaan ON hieno ele mieheltä, vaikka lapsi on mitä parhain lahja, ja vaikka se mies mitenkä on osallistunut synnytyksessä vieressä seisomalla ja kädestä pitämällä. Silti se paskin osuus; helvetillinen kipu, tunne että pillu ja perse räjähtää hetkenä minä hyvänsä, kipu ei lopu koskaan, voimat ei millään riitä ponnistukseen, kopelointi alapäässä; milloin puhkaistaan kalvot, laitetaan anturi vauvan päähän, kätilö, lääkäri, kätilö, harjoittelija, kaikki tutkivat ja kokeilevat missä vaiheessa avautuminen on. Ja kerron tässä sulle salaisuuden; se oikeasti myös sattuu. On hiki, vilu, veri ja paska lentää kunnes vihdoin se oma lapsi syntyy. Sitten on jäljellä istukan synnyttäminen, jotkut kätilöt runnovat mahan päältä että istukka syntyy nopeammin. Joitakin joudutaan tikkailemaan, jotkut repeävät pahastikin. Jälkivuoto alkaa, jälkisupistukset alkavat, ne ne vasta ikäviä ovatkin kun kipu on samaa kuin synnyttäessä, mutta nyt edessä roikkuukin vain se tyhjä, isoksi löysäksi nahaksi venynyt maha.


Edelleenkin olet sitä mieltä että olet osallistunut synnytykseen niin paljon, ettei sen takia todellakaan tarvitse kukkia omalle vaimolle antaa? Heitä nyt vielä perusteluksi että "tuo on kaikki luonnollista." 
- niinhän se on. Ei se silti tee siitä yhtään sen mukavampaa. Ne kukat myös omalta osaltaan synnytyksen jälkeen viestittävät isän iloa, ja hyvällä tuurilla uudenlaista arvostusta oman vaimonsa fyysisiin kykyihin. 

Ja rakkautta.

[/quote]

Erittäin hyvin kirjoitettu, kuvattu ja osuttu ihan "naulan kantaan". Olet hyvin viisas ja kypsä nainen.

ap

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:51"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:47"]

Kyllä paljon pitäisi keskustella ja sovitella, ja muuttaa asenteita puolin ja toisin, että voisitte elää mukavasti yhdessä. Mies vaikuttaa öykkäriltä, mutta ei tilannetta auta sekään että itse jumitut kiristelemään hampaitasi jostain vuosia sitten saamatta jääneestä kukkapuskasta ja oikein ryvet siinä pahassa olossa, negatiivisuudessa ja katkeruudessa, mitä itseesi tästä kukka-asiasta lietsot. Voiko olla, että hapannaamaisuutesi on vienyt miehestäsi viimeisetkin halut yrittää ottaa sinut huomioon? Hänelle on voinut tulla tunne, että kaikki mitä hän tekee on väärin ja että muistat negatiiviset asiat ikuisesti.

[/quote]

Sinä et joko lukenut kunnolla tai et tajunnut lukemaasi. Luepa uudelleen, jos selkenee, ellei niin en voi auttaa ja silloin kannattaa siirtyä seuraavaan aiheeseen.

ap

[/quote]Olen lukenut ja tämä on minun tulkintani tilanteesta. (Voi toki olla, että sinun tulkintasi on ainoa oikea ja muut vääriä.) Kiitos, en tarvitse sinulta apua enkä mitään muutakaan.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:51"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:47"]

Kyllä paljon pitäisi keskustella ja sovitella, ja muuttaa asenteita puolin ja toisin, että voisitte elää mukavasti yhdessä. Mies vaikuttaa öykkäriltä, mutta ei tilannetta auta sekään että itse jumitut kiristelemään hampaitasi jostain vuosia sitten saamatta jääneestä kukkapuskasta ja oikein ryvet siinä pahassa olossa, negatiivisuudessa ja katkeruudessa, mitä itseesi tästä kukka-asiasta lietsot. Voiko olla, että hapannaamaisuutesi on vienyt miehestäsi viimeisetkin halut yrittää ottaa sinut huomioon? Hänelle on voinut tulla tunne, että kaikki mitä hän tekee on väärin ja että muistat negatiiviset asiat ikuisesti.

[/quote]

Sinä et joko lukenut kunnolla tai et tajunnut lukemaasi. Luepa uudelleen, jos selkenee, ellei niin en voi auttaa ja silloin kannattaa siirtyä seuraavaan aiheeseen.

ap

[/quote]Eli et ole jumittunut tuohon kukka-asiaan, vaikka "muistatkin sen lopun ikääsi"? Et ryve negatiivisuussa ja katkeruudessa, et ole hapannaama? 

Ok. :)

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:56"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:51"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:47"]

Kyllä paljon pitäisi keskustella ja sovitella, ja muuttaa asenteita puolin ja toisin, että voisitte elää mukavasti yhdessä. Mies vaikuttaa öykkäriltä, mutta ei tilannetta auta sekään että itse jumitut kiristelemään hampaitasi jostain vuosia sitten saamatta jääneestä kukkapuskasta ja oikein ryvet siinä pahassa olossa, negatiivisuudessa ja katkeruudessa, mitä itseesi tästä kukka-asiasta lietsot. Voiko olla, että hapannaamaisuutesi on vienyt miehestäsi viimeisetkin halut yrittää ottaa sinut huomioon? Hänelle on voinut tulla tunne, että kaikki mitä hän tekee on väärin ja että muistat negatiiviset asiat ikuisesti.

[/quote]

Sinä et joko lukenut kunnolla tai et tajunnut lukemaasi. Luepa uudelleen, jos selkenee, ellei niin en voi auttaa ja silloin kannattaa siirtyä seuraavaan aiheeseen.

ap

[/quote]Olen lukenut ja tämä on minun tulkintani tilanteesta. (Voi toki olla, että sinun tulkintasi on ainoa oikea ja muut vääriä.) Kiitos, en tarvitse sinulta apua enkä mitään muutakaan.

[/quote]

En toki pyytänyt mitään tulkintaa vaan kokemuksia OMASTA kokemuksesta, koska jokainenhan on oman kokemuksensa kokija eikä toinen voi sitä täysin selittää tai tulkita, vain omaa kokemustaan voi.

ap

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 02:01"]

En toki pyytänyt mitään tulkintaa vaan kokemuksia OMASTA kokemuksesta, koska jokainenhan on oman kokemuksensa kokija eikä toinen voi sitä täysin selittää tai tulkita, vain omaa kokemustaan voi.

ap

[/quote]Ei ole omaa kokemusta tuollaisen vihan ja katkeruuden hautomisesta. Minä ja mieheni teemme virheitä joka päivä, silti hymyilemme toisillemme, halaamme ja jatkamme matkaamme yhdessä.