Lue keskustelun säännöt.
Onko äitiys kasvattanut toleranssiasi vieraiden lasten kiukutteluun?
01.10.2013 |
Siinäpä se kysymys tulikin. Eli jos esimerkiksi ravintolassa naapuripöydässä kiukuttelee, kiljuu, potkii ja itkee leikki-ikäinen lapsi, kestätkö kuunnella sitä paremmin kuin ennen äidiksi tulemista?
Kommentit (26)
Joo, kyllähän se noin mun kohdalla menee :)
Ei käänny edes pää marketissa kiukuttelevan tenavan suuntaan. (Omani toki ei kiukuttele koskaan ;)) Ennen lapsiani saatoin mulkaista kyrpiintyneen kysyvän näköisenä kiljuvaa muksua ja vanhempiaan: "Mikä sitä ja/tai teitä vaivaa??"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun itsellä ei ollut lapsia, kaikki lapset olivat minulle suunnilleen kuin ilmaa, enkä siis ärsyyntynyt kun en kiinnittänyt huomiota. Omien lasten ollessa pieniä tunsin yleensä myötätuntoa karjuvien vauvojen ja uhmaikäisten vanhempia kohtaan. Nyt olen taas palaamassa välinpitämättömyyteen vieraita lapsia kohtaan. Enkä oikein käsitä noita ärsyyntyjiä. En halua palata aikaan, jolloin lapset saivat näkyä mutta eivät kuulua.
Minua ei ole ikinä häirinnyt muiden lasten mesoamiset. Nyt lapsen saaneena en vain pysty enää pidättelemään naurua tilanteissa, joissa vanhemmat yrittävät saada kuriin huonokäytöksisiä lapsiaan. On koomisen näköistä kun vanhemmat on niin avuttomia kakaroidensa kanssa ja yrittää lapsiaan hyssytellä kanssaihmisten paheksuvien katseiden alla. Tilannekomiikkaa parhaimmillaan! :D
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 15:20"]Minua ei ole ikinä häirinnyt muiden lasten mesoamiset. Nyt lapsen saaneena en vain pysty enää pidättelemään naurua tilanteissa, joissa vanhemmat yrittävät saada kuriin huonokäytöksisiä lapsiaan. On koomisen näköistä kun vanhemmat on niin avuttomia kakaroidensa kanssa ja yrittää lapsiaan hyssytellä kanssaihmisten paheksuvien katseiden alla. Tilannekomiikkaa parhaimmillaan! :D[/quote]
Ihanaa, niin mäkin! Tuu antaa pusu! <3
Ehdottomasti. Koska tiedän, miten pienet lapset - ns. "kiltitkin", voivat saada hepuleita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 15:20"]Minua ei ole ikinä häirinnyt muiden lasten mesoamiset. Nyt lapsen saaneena en vain pysty enää pidättelemään naurua tilanteissa, joissa vanhemmat yrittävät saada kuriin huonokäytöksisiä lapsiaan. On koomisen näköistä kun vanhemmat on niin avuttomia kakaroidensa kanssa ja yrittää lapsiaan hyssytellä kanssaihmisten paheksuvien katseiden alla. Tilannekomiikkaa parhaimmillaan! :D[/quote]
Minun mieheni kuvitteli, että jos hän kovaäänisesti komentaa ja paheksuu lapsia, se on jotenkin sosiaalisesti hyväksytympää, vaikka hän ei saisikaan lapsia kuriin. Se oli todella noloa!!!
En ole koskaan ollut mikään ärsyyntyjä-tyyppi. Tykkäsin hirveästi lapsista ja ymmärsin lasten kotkotuksia kärsivällisesti silloin, kun ei ollut vielä omia. Joudun työssäni olemaan välillä paljonkin tekemisissä hankalienkin lasten kanssa.
Mutta itse asiassa nyt kun on omia lapsia, en jaksa enää olla yhtä kärsivällinen ja ihana. Tavallaan "vieraat" (eli ei omat) lapset ärsyttävät nyt enemmän kuin ennen. Olen kokenut omien lastenkin kohdalla haastavia, mahdottomalta tuntuvia tilanteita, ja huomannut että niistäkin voi opettaa eroon, jos vain tahtoo ja näkee vaivan.
Olen ymmärtäväinen niitä julkisilla paikoilla saatuja perusraivo-rimpuilu-huuto-itku-potku-kohtauksia kohtaan. Mutta näen punaista ja kihisen raivosta, jos havaitsen vaan kartakaikkisesti huonoon ja villiin käytökseen "opetetun" kersan ja välinpitämättömät, jopa toilailuille naureskelevat vanhemmat, joiden mielestä lapsen edesottamukset "nyt vaan kuuluvat asiaan/ikään/tilanteeseen/pojan käytökseen".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 15:20"]Minua ei ole ikinä häirinnyt muiden lasten mesoamiset. Nyt lapsen saaneena en vain pysty enää pidättelemään naurua tilanteissa, joissa vanhemmat yrittävät saada kuriin huonokäytöksisiä lapsiaan. On koomisen näköistä kun vanhemmat on niin avuttomia kakaroidensa kanssa ja yrittää lapsiaan hyssytellä kanssaihmisten paheksuvien katseiden alla. Tilannekomiikkaa parhaimmillaan! :D[/quote]
Samoin! Ehkä katson ymmärtäväisesti raivoavan lapsen vanhempia tms. ja myös huvittaa ne raivarit. Ikinä en ole paheksunut lapsia, joskus kyllä ihmettelen vanhempia, jotka eivät osaa asettaa rajoja vaan antavat lasten vedättää.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 15:20"]Minua ei ole ikinä häirinnyt muiden lasten mesoamiset. Nyt lapsen saaneena en vain pysty enää pidättelemään naurua tilanteissa, joissa vanhemmat yrittävät saada kuriin huonokäytöksisiä lapsiaan. On koomisen näköistä kun vanhemmat on niin avuttomia kakaroidensa kanssa ja yrittää lapsiaan hyssytellä kanssaihmisten paheksuvien katseiden alla. Tilannekomiikkaa parhaimmillaan! :D[/quote]
Samoin! Ehkä katson ymmärtäväisesti raivoavan lapsen vanhempia tms. ja myös huvittaa ne raivarit. Ikinä en ole paheksunut lapsia, joskus kyllä ihmettelen vanhempia, jotka eivät osaa asettaa rajoja vaan antavat lasten vedättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka kerta kun menen markettiin, siunaan itseäni viisaasta päätöksestä olla hankkimatta lapsia.
Siedän kiukuttelua nyt tuhat kertaa paremmin kuin ennen lapsia. Kun näen jossain kiukuttelevan lapsen, olen lähinnä onnellinen etten minä ole tämän lapsen äiti, ja keskityn omiin asioihini. Osaan jo jotenkin blokata ympäristöstä pois meluhaitat, myös lasten parkumisen, enkä stressaannu siitä. Jos siis siihen lapsen käytökseen reagoidaan. Jos tuntuu että pienellä lapsella on oikeasti kova väsymys tms. ja hänen oloaan ei yhtään helpoteta, tulen ärtyneeksi vanhempia kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu. Aiemmin luulin että vanhemmat kyllä pystyisivät kyllä vaimentamaan lapsensa. Ei ärsyttänyt mut mietin että on jotenkin huono vanhempi kun lapsi hepulissa.
Nyt lapsia itselläni 4. Kuvitelmat omasta täydellisestä kasvattajuudesta ovat karisseet ja tilalle asettunut välillä åänekäs todellisuus.
Ei ole. En ole koskaan välittänyt lapsista, mitä nyt omistani, enkä jaksa tsempata sympatiseeraamaan raivarinsaanutta tai sen vanhempaa. Nyt oikeastaan ärsyttää vielä enemmän raivoavat ja kiukuttelevat kakarat, sillä a) itse yritän saada pidettyä pentuni ruodussa yleisillä paikoilla ja b) mikään ei kiinnosta niin vähän kuin kuunnella vieraiden kakaroiden rääkymistä silloin kun ei tartte kuunnella omien(kaan) rääkymistä.
Mikään ei ole oikeastaan muuttunut omassa suhtautumisessani lapsiin noin ylipäätään. En edelleenkään erityisemmin pidä lapsista paitsi tietysti omistani. En pidä edes lasteni serkuista tai kavereiden lapsista tms. Saa kivittää, mutta ei se mua muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äh päinvastoin, ennen omia lapsia ei muut lapset häirinneet mua, nykyään häiritsee ihan kympillä, etenkin ravintoloissa mekastavat kurittomat kakarat aiheuttaa päänsärkyä...
Mua lasten kiukuttelu ei koskaan ole häirinnyt. Ainoastaan voi häiritä vanhemman tapa hoitaa tilanne, jos vanhempi vaan lässyttää lapselleen joka kiukuttelee.
Ärsyttää enemmän. Jaksais omien lisäks enää muidenki kiukutteluja kuunnella.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 16:07"]
Juu. Aiemmin luulin että vanhemmat kyllä pystyisivät kyllä vaimentamaan lapsensa. Ei ärsyttänyt mut mietin että on jotenkin huono vanhempi kun lapsi hepulissa.
Nyt lapsia itselläni 4. Kuvitelmat omasta täydellisestä kasvattajuudesta ovat karisseet ja tilalle asettunut välillä åänekäs todellisuus.
[/quote]
Juuri näin minullakin :)
Ennen äidiksi tuloa en kiinnittänyt oikeastaan paljoa huomiota lapsiin. Jos joku lapsi kiljui jossain ja sai itkupotkuraivarin, niin se ei ollut minun ongelmani. En välttämättä edes kiinnittänyt asiaan huomiota.
Äidiksi tulon jälkeen olen huomannut sen, että lapsen/lasten hoito on tosiaankin ensisijaisesti äidin ja isän tehtävä. Yleinen asenne yhteiskunnassa pitää huolen siitä, että näin myös on, vaikka jotkut äidit kuvittelevat, että muut ihmiset ovat kovin kiinnostuneita heidän lapsistaan varsinkin jos he ovat vielä sellaisia pieniä, eläimellisiä otuksia, joita täytyy hoitaa joka asiassa.
Jos minulla on joskus lapsivapaata aikaa ja olen yksin liikenteessä, niin sen sijaan, että auttaisin jotain vastaan tulevaa äitiä esim. oven avaamisessa tms., niin menen vaan ohi. Ei useimmat ihmiset auta minuakaan silloin kun minä kuljen lapseni kanssa ja lapseni saa jonkun kiukkukohtauksen. Silloin kun kuljen yksin ilman lasta ymmärrän jotenkin paremmin sen, miksi minutkin on jätetty äitinä selviytymään yksin. Jotenkin se, että äidit ovat useimmiten yksin lastensa kanssa liikenteessä ja lapset aiheuttavat äideille ylimääräistä stressiä ahdistaa minuakin, koska sellaista se on enimmäkseen. Yksinäistä puurtamista ja jatkuvaa ennakoimista, että mitä tapahtuu seuraavaksi. Kun minä kävelen yksin ilman lasta ja näen muita äitejä lastensa kanssa, niin haluan juosta mahdollisimman kauas heistä, koska sillä hetkellä minulla on pari tuntia omaa lapsivapaata aikaa enkä halua kuunnella yhdenkään lapsen kitinää, ellei ole ihan pakko. Nautin kauppakeskuksessa täysin rinnoin siitä, että pääsen menemään kerrankin liukuportaita pitkin sen sijaan, että menisin kiertoteitä etsimään hissiä... :D
Että hmm... ehkä oma lapsi on ennemminkin alentanut kykyäni sietää vieraiden lasten kitinöitä, vaikka toisaalta ymmärrän sen paremmin. Tuntemukseni sillä hetkellä ovat henkilöstä riippuen jossain säälin ja vahingonilon välimaastossa. Aikaisemmin minä en siis kiinnittänyt lapsiin erityistä huomiota, koska lapset eivät kuuluneet elämääni millään tavalla. Lapsen saaminen on vähän niinkuin hankkisi jonkun tietynrotuisen koiran ja yhtäkkiä niitä sen rotuisia koiria alkaa nähdä joka puolella. :D
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 18:09"]
Ennen äidiksi tuloa en kiinnittänyt oikeastaan paljoa huomiota lapsiin. Jos joku lapsi kiljui jossain ja sai itkupotkuraivarin, niin se ei ollut minun ongelmani. En välttämättä edes kiinnittänyt asiaan huomiota.
Äidiksi tulon jälkeen olen huomannut sen, että lapsen/lasten hoito on tosiaankin ensisijaisesti äidin ja isän tehtävä. Yleinen asenne yhteiskunnassa pitää huolen siitä, että näin myös on, vaikka jotkut äidit kuvittelevat, että muut ihmiset ovat kovin kiinnostuneita heidän lapsistaan varsinkin jos he ovat vielä sellaisia pieniä, eläimellisiä otuksia, joita täytyy hoitaa joka asiassa.
Jos minulla on joskus lapsivapaata aikaa ja olen yksin liikenteessä, niin sen sijaan, että auttaisin jotain vastaan tulevaa äitiä esim. oven avaamisessa tms., niin menen vaan ohi. Ei useimmat ihmiset auta minuakaan silloin kun minä kuljen lapseni kanssa ja lapseni saa jonkun kiukkukohtauksen. Silloin kun kuljen yksin ilman lasta ymmärrän jotenkin paremmin sen, miksi minutkin on jätetty äitinä selviytymään yksin. Jotenkin se, että äidit ovat useimmiten yksin lastensa kanssa liikenteessä ja lapset aiheuttavat äideille ylimääräistä stressiä ahdistaa minuakin, koska sellaista se on enimmäkseen. Yksinäistä puurtamista ja jatkuvaa ennakoimista, että mitä tapahtuu seuraavaksi. Kun minä kävelen yksin ilman lasta ja näen muita äitejä lastensa kanssa, niin haluan juosta mahdollisimman kauas heistä, koska sillä hetkellä minulla on pari tuntia omaa lapsivapaata aikaa enkä halua kuunnella yhdenkään lapsen kitinää, ellei ole ihan pakko. Nautin kauppakeskuksessa täysin rinnoin siitä, että pääsen menemään kerrankin liukuportaita pitkin sen sijaan, että menisin kiertoteitä etsimään hissiä... :D
Että hmm... ehkä oma lapsi on ennemminkin alentanut kykyäni sietää vieraiden lasten kitinöitä, vaikka toisaalta ymmärrän sen paremmin. Tuntemukseni sillä hetkellä ovat henkilöstä riippuen jossain säälin ja vahingonilon välimaastossa. Aikaisemmin minä en siis kiinnittänyt lapsiin erityistä huomiota, koska lapset eivät kuuluneet elämääni millään tavalla. Lapsen saaminen on vähän niinkuin hankkisi jonkun tietynrotuisen koiran ja yhtäkkiä niitä sen rotuisia koiria alkaa nähdä joka puolella. :D
[/quote]
No sähän vaikutat lämpöiseltä ja mukavalta ihmiseltä! Miksi sä edes teit lapsia, jos haluat niistä vaan noin kovasti eroon?
Silloin kun itsellä oli pieniä lapsia, niin kyllä vieraitakin vekaroita sieti paremmin. Nyt kun omat on jo isoja, niin olen huomannut että yhä useammin häiritsee jos joku pikkulapsi parkuu ravintolassa tai kaupassa.