Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ero, että saisin levätä ja omaa aikaa?
03.04.2013 |
En enää kestä tätä. Minun harteillani on täällä kotona ja meidän arjessa ihan kaikki: ruoanlaitto, pyykit, siivoaminen, asioiden hoito (kauppakäynnit, lääkärit, apteekit, neuvolat, lahjojen ostot myös miehen sukulaisten lapsille). Minä hoidan vaatehankinnat, suunnittelen menoja, vastaan kyselyihin myös miehen sukulaisilta että koska me mennään minnekin tai koska ketkäkin tulee tänne. Ja totta kai sitten siivoan, kokkaan, seurustelen.
Uskokaa tai älkää, minun miehessäni ei ole mitään vikaa. Hän on hyvä isä, hyvä aviomies. Mutta tätä arkea hän ei vain tajua. Asiasta on puhuttu, vatvottu, siitä on riidelty. Mies tekee ylitöitä usein ja se tarkoittaa sitä, että jos haluan harrastaa niin minä juoksen tukka putkella bussille samalla oven avauksella kun mies tulee töistä. Jos haluan nähdä ystäviäni, voin nähdä mutta se tarkoittaa että kun tulen kotiin täällä on täysi kaaos ja kaikki tekemättä. Kello voi olla yhdeksän eikä iltapaa ole edes syöty.
En jaksa. Mies jättää tavaroita jälkeensä ja kysyy minulta, että menenkö ulos lasten kanssa? Mitä ruokaa annan lapsille? Pesenkö niiden hampaat? Kaikki pitää varmistaa minulta. Mitään hän ei suunnittele eikä ehdota tehtäväksi, vaan minä varaan lapsenvahdin, leffaliput, kaikki. Minä maksoin konserttiliput ja mies valitti sitten Hartwall areenalla kun hänen piti maksaa parkkimaksu 7e. Mies on töissä, minä vielä tämän kevään ja kesän kotona. Mies ei halua lähteä kotoa mihinkään, ja minä taas olen täällä aina tai sitten yksin omissa menoissani.
En tiedä, miten jaksan tätä kaikkea sitten ensi syksynä, kun ilmeisesti minä huolehdin kaikki päiväkotijutut, omat koulujutut, arkijutut, koulutehtävät teen varmaan sitten kun lapset nukkuu. En tunne enää mitään miestäni kohtaan, muuta kuin ärtymystä siitä ettei hän muista jotain mitä olen sanonut tai kun hän on jättänyt asiat täällä puolitiehen. Harkitsen eroa, omaa asuntoa ja viikko-viikko systeemiä vaikka lapset on aika pieniä vielä. En vaan jaksa olla vastuussa kaikesta, koko ajan.
Kommentit (52)
Miten se mies selviäisi niistä viikoista yksin lasten kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän samoilla linjoilla tuon ekan vastaajan kanssa. Kaipa tämä joskus helpottaa, ja kyllä se oikeesti helpottaa jo heti kun lapset menee kouluun.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 14:12"]
Miten se mies selviäisi niistä viikoista yksin lasten kanssa?
[/quote]
Onko sillä mulle mitään väliä? Hänellä olisi oma koti, omat sotkunsa ja kyllä hän lapset hengissä saa pidettyä. Jos joku alkaa hänelle huomautella vaikka lasten vaatteista, niin ehkä se uskoo paremmin tarhantätiä kuin minua?
Älä eroa, mutta järjestä itsellesi muutaman yön reissu ilman perhettä. Jätä mies tosiasioiden eteen, niin oppii selviytymään arjesta (joten kuten).
Jos sinä olet kotona ja mies töissä, niin mielestäni päävastuu kotihommista kuuluukin sinulle. Sitten kun sinä menet töihin, jaat hommat miehen kanssa puoliksi. Siitä kannattaa keskustella etukäteen ja listata vaikka paperille kotihommat ja jakaa ne siitä. Jos mies ei osaa arjen rutiineja lapsien kanssa (miten voisikaan osata jos on päivät töissä?) niin sinä teet perheen aikataulun, jossa on hammaspesut ja iltapalat ja muut, ja laitat siihen sellaiset suurpiirteiset aikavälit missä välissä mikäkin tapahtuu. Tämä ilmoitustaululle tai jääkaapin oveen niin kyllä se mieskin siitä oppii katsomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä, kiltti, eroa tuon takia.
Eron jälkeen ei helpottaisi. Jos teillä olisi esimerkiksi viikko-viikko-asumissysteemi, se tarkoittaisi sitä, että niillä viikoilla, joina lapset ovat luonasi, et käytännössä pääse mihinkään. Niinä viikkoina, joina lapset ovat miehelläsi, sulla ei olisi mitään tietoa siitä, miten lastesi arki toisessa kodissa pyörii. Ja lapsiasi olisi ikävä. Ja lapsillasi olisi ikävä sinua ja isäänsä.
Ymmärrän, että olet väsynyt, mutta ero ei ole oikea ratkaisu. Käytäntöjä on muutettava, pikkuhiljaa, Ensi syksynä olet sinäkin töissä, ja silloin työnjaon on oltava tasaisempi, sillä muuten et jaksa, se on totta.
Nyt miehesi kysyy toimintaohjeita. Entäpä, jos aluksi kirjoittaisit ystävää tapaamaan mennessäsi listan asioista, mitä miehesi pitää tehdä? Holhoavaa ja ärsyttävää, kyllä, miksi pitäisi, mikä työnjohtaja sinä muka olet. Mutta jos se olisikin rakentava välivaihe, jonka kautta tilanne saadaan muuttumaan. Hiljalleen mies sisäistäisi listan asiat ja alkaisi tajuta, mitkä on tarpeelliset toimet kussakin tilanteessa.
Voisitko sanoa miehellesi ystävälliseen sävyyn, että haluaisit mennä tämän kevään aikana hänen kanssaan leffaan. MIes saa valita leffan ja ajankohdan ja hoitaa käytännön asiat. Pyydä se vaikka äitienpäivälahjaksi, mutta jätä liikkumavaraa, ei niin, että sanelet kaikki valinnat ja päätökset ja sitten odotat miehesi vain toteuttavan.
Voi sua, AP, mä toivon, että tilanne muuttuu ja alat taas tuntea miestäsi kohtaan muutakin kuin ärtymystä. Kannattaa yrittää. Ja kannattaa kertoa miehelle, että yrittää, ettei tilanne ole sulle helppo. Ja kannattaa kaikin voimin välttää nalkuttamista ja syyllistämistä.
Ota säännöllisesti lomaa kotoota, älä nyt eroa tuon vuoksi... sitäpaitsi, se elämä helpottuu koko ajan... btdt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no älä siivoa? älä pese niitä hampaita? ääääh.... älä mahdollista tuommoista
Mulla kutakuinkin sama tilanne. Itsekin olen välillä miettinyt, olisiko elämä jopa helpompaa, jos mies ei tuossa pyörisi. Hoitaisin samat asiat (kaiken), mutta jäisi miehen pyykit, sotkut, ruoat ja seksi pois työlistalta. Mieheni on työnsä vuoksi välillä parikin viikkoa pois kotoa ja elämäni on silloin paljon helpompaa.
En halua lasten vuoksi eroa, en edes uskaltaisi/pystyisi ikävältäni jättää heitä isälleen vuoroviikoin. Uskon myös, että tilanne voi parantua. Tästä on puhuttu paljon. Nyt mies näyttää ymmärtäneen edes vähän. Tarvittaessa täytyy tulevaisuudessa jakaa työt listalta ja muutenkin sopia kirjallisesti, mitkä asiat kuuluu normaalielämään hoitaa itse (paskajälkien harjaus pois pöntöstä ym), ettei minun tarvitse alentua joksikin piikaa alemmaksi täällä omassa kodissani.
Tsemppiä sinulle! Näistä asioista täytyy näköjään paasata joskus vuosiakin, ennen kuin miehelle alkaa mennä perille..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin samoja juttuja. Nyt vielä toimii niin että minä teen kaiken kotona mutta syksyllä töihin, kuinka sitten käy. Olen puhunut miehelleni että sitten pitää tehdä hänenkin kotihommia ja pitäisi tajuta itsekin että pyykkikori on täynnä, jääkaappi tyhjä tms. Mies sanoo että tietenkin, mutta jos ihan rehellinen olen niin en mä kyllä usko.
Minkä ikäisiä lapsia teillä on?
Minä ehdottaisin myös että lähdet jonnekin reissuun pariksi yöksi ja jätät miehen pyörittämään arkea.
Voit vielä lähtiessäsi toivoa että kotitöitä ei kasattaisi odottamaan paluutasi koska haluat keskittyä lapsiin kotiin tultuasi (oletan että lapset on pieniä ja et ole ollut aiemmin heidän luotaan poissa)
Näin jälkikäteen asiaa tarkasteltuani huomaan että kun itse olin lasten kanssa kotona minulla oli kova tarve viettää sosiaalista elämää ja tehdä asioita iltaisin kun mies pääsi töistä. Usein tartuin heti miestä hihasta ja ehdottelin puuhia ja menoja (minulla ei ollut autoa päivisin käytössä ja lasten kanssa julkisilla oli työlästä liikkua).
Näin itsekin töissäkäyvänä huomaan että kotiintultua on ihana hetki levähtää ja ottaa iisisti. Arki-iltoihin ei muuta mahdu kun mahdollinen salilla käynti tms.
Uskoisin että lähes joka perheessä "vastuu" lankeaa jommalle kummalle kun kummatkin on kotona. Eli tavan vuoksi se on toinen joka pitää päivärytmin kasassa. meillä, vaikka mies osallistuukin kotitöihin ja lastenhoitoon, se olen minä joka mainitsee että alkaa olla ruoka-aika tai lasten pitäisi päästä ulos tms. ja sitten jompikumpi suorittaa...
Vaikka usein minusta tuntuu että arkeen vaaditaan minun koordinointiani, kun oli viikon työmatkalla mies pärjäsi loistavasi ja lapset tulki päiväkodissa puhtaissa vaatteissa, hiukset harjattuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, minä teen kauppalistan ja jos mies käy kaupassa, hän ei koskaan tuo kaikkea mitä listalla oli. Selitys on mikä milloinkin. Jos pyydän jotain, hän usein unohtaa ja sanoo, etten saa suuttua siitä ettei hän muista. Hän jättää asiat puolitiehen, sanoo että kyllä minä petasin sängyn mutta kun menen katsomaan, päiväpeitto on lattialla ja vain peitot on laitettu joten kuten. Tällaisia pikkujuttuja on miljoona. Hän jättää tavaran mihin jättää, ottaa usein jotain minulta ja kun minä tarvitsisin sitä, en tiedä enää missä se on.
Hän sanoo, ettei välitä asioista samalla tavalla kuin minä ja että minun ei tarvitsisi siivota niin. Ja että minun ei tarvitsisi tehdä ruokaa, että valmisruokakin käy. Ja jos hän tekee ruokaa, se tarkoittaa tasan sitä että hän laittaa uunin päälle ja tunkee sinne pakastepizzan. Hän ei tarvitse sitä ja tätä ja hänen on hyvä näin ja hän sitä, hän tätä.
Minä en esimerkiksi enää jaksa, että koko päivä menee jotain tehdessä, ja sitten mies tulee kotiin ja kiireessä olen laittanut itseni jotain menoa varten valmiiksi, ja kun tulen niin kaikki illan työt odottaa minua vaikka kello olisi miten paljon.
En saa häneltä mitään huomiota, eikä meillä ole edes seksiä enää. Jos hän ostaa itselleen kaupasta ykkösolutta, ei hänelle tule mieleenkään että minäkin voisin haluta saunan jälkeen juoda vaikka lonkeron. Minun pitää kuulemma itse pitää huoli omista jutuistani, että hän ei ole velvollinen niitä(kään) muistamaan.
Lapset jumaloivat isäänsä. Minä en häntä enää jaksa. Meillä on eri mielipiteet kasvatuksista ja kaikesta muustakin. En vaan jaksa, olen alkanut vihata viikonloppuja kun mies on kotona sotkemassa kotia ja sotkemassa rytmejä ja kuvioita. Pääsiäinen oli ihan kamala. En jaksa.
Minkä takia ihmiset aina olettaa että elämä helpottuu kun lapset menee kouluun? Meillä on nyt vanhimmat lapset ykkös- ja kolmasluokkalaisia ja oon todella yllättynyt siitä miten paljon kaikkea lisää lasten koulu tuo kotiin. Henkkoht oon sitä mieltä että sitä hommaa on paljon enemmän nyt kun on nuo koulujutut kaiken muun lisäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Uskokaa tai älkää, minun miehessäni ei ole mitään vikaa. Hän on hyvä isä, hyvä aviomies."
Hyvä aviomies huomioi ja rakastelee, hyvä isä huolehtii lapsistaan oma-aloitteisesti.
Mitä hyvää miehessä on? Miten niin EI OLE MITÄÄN VIKAA? Hyvä isä ja hyvä aviomies? Mitäh?
Et voi muuttaa miestäsi, mutta voit muuttaa itseäsi. ÄLÄ mahdollista tuota kaikkea, miten tuohon edes voi ajautua.. Älä ole niin tarkka siivoomisen ja ruoanlaiton kanssa, anna joidenkin asioiden olla ja anna miehen hoitaa ne omalla tavallaan, mutta kaikki muut mainitsemasi asiat voit muuttaa omalla käytökselläsi. Ihan totta, ryhdistäydy nyt ja lopeta tuo miehen passaaminen. Parisuhteessa kuuluu huomioida toista ja harrastaa seksiä, hellitellä ja rakastaa.
Uskomatonta kitinää. Lapset on niin vähän aikaa pieniä, en voi ymmärtää miten ihan normaalista elämästä tehdään tollanen numero. Aikansa kutakin, ap voisi luopua harrastuksista ja keskittyä nyt ihan siihen perhe-elämään. Ehtii sitä myöhemminkin ihan tarpeeksi!
Minun mielestäni se lasten kanssa vietetty aika on ihan sitä omaa aikaa, omiahan ne lapset on vai toiko ne joku vieras? Ja kuvitteleeko ap, että kun eroaa niin voi joka toinen viikko vaan lojua vaahtokylvyssä ja viettää laatuaikaa itsensä kanssa? Että lapset on joku asuste, jota käytetään silloin kun siltä tuntuu ja jaksaa?
Entäs sitten kun ap menee töihin?
Se myönnetään, että itse en ollut mikään super-äiti, kämppä sotkuinen ja välillä syötiin valmisruokaa. Joskus jopa jätskiä aamupalaksi kun lapset sitä halusi. Mies hoiti osansa yksinkertaisesti sen takia, että jätin kylmästi osan kotitöistä tekemättä. Jos kyseli että miten joku asia tehdään, niin sanoin aina että opettele itse. Nopeastipa tuo oppi laittamaan pyykit koneeseen kun puhtaat vaatteet loppui.
Ap:n ongelmana on se, että haalii itselleen kaiken vastuun ja tekemisen kotona, ja sitten alkaa mittaamaan omien tekemistensä määrää.
Löysää vähän, neuvoo kohta mummoikäinen aikuisten äiti.
siis eka sä sanot et se on hyvä mies ja sitte ettet enää jaksa sitä.
kummin se nyt on. miten ja miks oot ikinä päästäny asiat tohon jamaan?
kuulostat ihan mun kälyltä.
No ei ole syytä erota. Ihan normaalia, arki kasaantuu naisen harteille eikä mies tajua arjesta mitään. Höllää vaatimustasoa, ei kaiken tarvitse aina mennä tiptop mielesi mukaan. ja ota tosiaan lomaa; lähde pois, tuskin mies lapsiaan laiminlyö. Pikkulapsivaihe on raskas, ei se kellään ole tuon ihmeellisempi. Eri asia on jos mies on itsekäs paska myös kumppanina. Sitten pitää miettiä kuinka kauan sitä jaksaa ja haluaako toinen muuttua. Keskimäärin mies on itsekäs omaan pussiin pelaaja niin kauan kuin se hänelle onnistuu. Joten laita omat rajat ja ota oma aikasi.
On sulla kyllä aika tyhmä ja avuton mies.
Miten olisi esim. siivoojan palkkaaminen vaikka kahden viikon välein? Lastenvahti? Ukolle ohjeet ja päivärytmi paperille? Ja jätä ne lapset miehelle tosiaan joo, ja jos sotku oottaa, niin sanot äijälle, että hei nyt, tulepas siivoamaan mun kanssani.
Onko mies muuttanut sun kanssa yhteen suoraan kotoa? äiti paaponut ja passannut?
Alue: Aihe vapaa
tervetuloa naisen elämään. mä käyn vielä töissä kaiken ton lisäksi.