Ero, että saisin levätä ja omaa aikaa?

Minä jättäisin tuollaisen miehen kotiin ensi kerralla ja varaisin matkan vain itselleni ja lapsille. Siinähän mies sitten ihmettelisi. Jos ei todellakaan itse tajuaisi, niin saattaisin vihjata, että matkalle pääsee mukaan, kun on maksanut siitä oman osuutensa ja puolet lasten osuudesta.

Mun mies on todella tarkka, että kaikki kulut laitetaan tasan. Joskus se vähän nyppii, kun jostain vessapaperista pitää muistaa maksaa puolet, mutta paljon mieluummin näin...

[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 20:56"]

Ap:n mies kuulostaa ihan tyypilliseltä mieheltä. Meillä ihan sama juttu. Minä maksan ruoat, enimmät laskut, lomamatkat, iltariennot, mies maksaa vaan asuntolainan. Minä käyn kaupassa, ostan lasten vaatteet, vien harrastuksiin. Mulla menee kuukaudessa koko nettopalkka 2400 kodin ja perheen pyörittämiseen, miehen palkasta jää joka kuukausi 500 euroa säästöön kesäauton menoihin. Miehen mielestä normaali tilanne, enkä jaksa edes enää riidellä asiasta. Joskus mies tosin huomauttaa kun en osaa hoitaa raha-asioitani, kun aina rahat loppu. Niin, mihinhän ne oikeen menee ???!!! Kohta ollaan lähdössä loppukeväästä ulkomaille, ettekä arvaa kuka on varannut matkan, valinnut kohteen ja maksanut koko reissun, tai kuka pakkaa matkalaukut, päättää kohtessa retket ja ravintolat ja katsoo että lapsille on lennon ajaksi viihdykettä...

[/quote]

Mulla oli sama tilanne. Pienet lapset ja olen itsekin vielä töissä. Nyt olemme olleet 3 kk asumuserossa ja elämä on helpottanut todella paljon. Minulla on joka toinen viikko mahdollista nukkua kunnon yöunet ja siivota rauhassa sekä harrastaakin jotain. Oma aikani on lisääntynyt 100%. Valitettavasti, tämä tuntuu olevan saamattomien miesten kanssa ainoa mahdollisuus. Itse olin aivan romahtamispisteessä unen vähyyden, jatkuvat siivoamisen ja sotkun sekä saamattaman miehen kanssa. Mies kyllä teki pitkää päivää, mutta se käytännössä tarkoitti sitä, että minun työni (asiantuntijatyö) jousti aina tarpeen vaatiessa (lasten neuvolat, lääkärit, vanhempainillat, vasut, sairastelut).

Itselläni oli sama tilanne. Yhden lapsen kanssa homma vielä sujui, mutta toinen sekoitti arjen. Oma harrastukseni on lenkkeily koiran kanssa. Olen myös kärsinyt varsinkin synnytyksen jälkeen selkävaivoista sekä muusta terveysjutuista, ja nuo pitkät iltalenkit koiran kanssa ovat kotona ja töissä jaksamiseni takia välttämättömiä. Lisäksi koira on lenkitettävä, joka välillä tapahtui sitten klo 22 aikaan kun mies pääsi pikaruokaravintolan kautta kotiin.

En ymmärrä, miksi tästä asiasta ei puhuta laajemmin missään. Äitien jaksaminen on kovilla ja miehet kyllä tekevät pitkää päivää töissä, mutta se rahakaan ei korvaa fyysistä ja henkistä jaksamista ja terveyttä. Lisäksi 24/7 lastensa kanssa oleva äiti (tai vaihtoehtoisesti 8 h siellä töissä) päivystävä äiti ei ole lapsilleen välttämättä mikään hyvä kasvattaja. Itselläni olisi kokemusta ja taitoa tehdä asiat kunnolla (mm. opettajan pätevyys), mutta kun jokapäiväinen elämä on vain selviytymistä. 

En jaksanut lukea kaikkia vastauksia, mutta ajatusta täältäkin.

Ensiksikään en jaksa enkä halua ymmärtää niitä, jotka huutelevat, että kun olet ap kotona, on nuo hommat sinun kontollasi. Ei minun mielestäni. Olen itsekin tällä hetkellä kotona ja töihinpaluu olisi muutaman kuukauden kuluttua. Meillä on kaksi pientä lasta ja päivisin miehen ollessa töissä pidän kodin siistinä, ruokin lapset, pyykään jne kuten sinäkin. Mutta kun mies tulee kotiin, niin kyllä vastuu lapsista ja kodista on meillä molemmilla. Meilläkin silti tilanne alkoi muistuttamaan välistä kuvailemasi kaltaista tilannetta ja kun aloitin itse käymään yhtenä iltana viikosta harrastuksessa, josta palasin about 20.15 kotiin, oli koti sekaisin ja mitään lasten iltapuuhia ei oltu edes aloitettu. Mies odotti, että kotiin tultuani hoidan hommat. No, enpä hoitanut. Kun lapset olivat nukkumassa, kerroin mielipiteeni miehelle asap. Seuraavana iltana mies vastaavasti palasi harrastuksestaan hieman ennen klo 21 ja enpä ollut minäkään aloittanut koko iltapuuhia vaan odotin, että mies tulee osallistumaan. Oli muuten mies todella tympääntynyt;) Ja kun seuraavalla viikolla lähdin harrastukseeni, kerroin mitä on oltava tehtynä, kun palaan. No, näinpä sitten olikin:) Tällä kertaa sitten sanoin miehelleni, kuinka kiva oli tulla kotiin. Nyt sitten homma toimiikin jo paremmin, vaikka tokihan olen tarkemipi kuin mieheni erinäisistä asioista, mutta kodissa oltava yhteiset säännöt ja pyrin pitämään suuni kiinni, kun mies on selkeästi tietyt perusjutut hoitanut.

Kauppareissujen osalta taasen mies ei käynyt meillä puoleen vuoteen kaupassa vaan minä raahauduin siellä lasten kanssa. Lopulta sain tarpeekseni ja annoin jääkaapin olla tyhjä ja siinä mies sitten ihmetteli, että mistä lapsille ruokaa. Totesin, että kaupasta sitä yleensä. Toki minulla oli pakkasessa tilanteen varalta sapuskat, mutta halusin mieheni heräävän todellisuuteen. Nyt hän taas käy kaupassa listan kanssa, kun sinne patistan. Joskus jopa oma-aloitteisesti, mutta harvemmin.

Lasten vaate ym hankinnat hoidan minä ja niistä en jaksa vääntää kättä. Siivoukseen mies meillä on aina osallistunut, jos kotona on. Ei varmaan siivouksesta erityisesti pidä, kuten en itsekään, mutta osallistuu kyllä..joskin hieman hidasliikkeisemmin kuin itse, mutta  tapansa kullakin. Ottaa kyllä  siivotessa aivoon, kun mies menee säännöllisin väliajoin koneelle, mutta olen hiljaa ja jätän "miehen hommat" odottamaan, että mies ne tekee. Ja kyllä hän ne tekeekin. 

yhteisten menemisten osalta myös meillä mies innottomampi kuin minä. Asiasta kyllä puhuttu ja mies tekee myönnytyksiä, mutta enempi hänestä olisi kiva mennä kavereiden kanssa. Tähän auttaa kuitenkin jo edelläkin mainittu keino, että lähde sinäkin ap omaan reissuusi ja jätä mies lasten kanssa kotiin. Todellisuus voi yllättää! Meillä tuo ainakin auttaa ja viimeksi tänään mies totesi puoliksi vitsillä, että voisi jo mennä töihin takaisin levähtämään. Ja siis mies nyt talvilomalla ja oli omissa harrastuksissaan pari päivää (yön kotona) ja totesin, että hänellä on tänään vastuu lasten huolehtimisesta, josta tuo kommentti kumpusi. Mies hoiti aamutoimet, teki päiväruoan avustuksellani, siivosi keittiön ym kun olin itse asioillani, oli esikoisen kanssa ulkona kun palasin (pienempi nukkui) ja jatkoi touhuja esikoisen kanssa sisällä sen jälkeen jne.

Tuo miehen tapa jättää sinut huomioimatta on silti iso juttu. Ei meilläkään ruusuja ja kynttilöitä arjessa ole tai illallinen pöydässä katettuna tai yllätyslomia ostettuna, mutta kyllä mies nyt ruokakaupassa ostoksilla ollessaan huomioi minutkin..vaikka sitten sen saunaoluen ostamisella. Ja joskus toki kukkiakin tuo tai jmv. Tässäkin suosittelisin sanomaan suoraan, mitä odotat ja jos mies on aivan eri mieltä, niin ota esiin vaikka sitten se pyykäämiskortti, että kaipa se toimii toisinkin päin ja hän hoitaa omat asiansa. Tai osta kaupasta sellaisia sapuskoita, jotka ovat sinulle ja lapsille ok, mutta ei miehelle. Tiedän, että on tylsä kiristää, mutta jotenkin kai mies täytyy herättää huomaamaan, että teet asioita hänen hyväkseen ja se on hänestä mukavaa. Toki jotenkin miehen pitäisi myös tajuta, että yhteistä aikaa pariskuntanakin pitää olla. Siinäpä työnsarkaa, mutta lähde pienestä liikkeelle.

Eli ANNA MIEHELLE VASTUUTA JA PAKOTA MIES OTTAMAAN VASTUUTA!! Mutta älä odota, että asiat tehdään juuri kuten sinä haluat vaan muista, että perhe-elämä on yhteinen kompromissi. Tiedän kokemuksesta ettei ole helppoa, mutta kannatan yrittämistä. 

Kotitöiden tai harrastusten takia älä ainakaan eroa. Ne on oikeasti pikkujuttuja, vaikka saavat nyt tuossa elämänvaiheessa valtavat mittasuhteet. Kuulostaa siltä, että ap:n miehellä on muitakin jotakin itsekeskeisyysjuttuja, jotka voi toki tarkottaa sitä että hänen kanssaan ei parisuhdetta pysty luomaan...

Mun mielestä näissä monissa vastauksissa kuuluu, että on ehtivä, menevä ja tunnollinen nainen ja laiskemman puoleinen mies. Nainen haluaisi että mies olisi aktiivisempi ja ottaisi jonkinlaista roolia perheen elämässä. Kuitenkin nainen tekee kaiken kaikkien edestä. Älkää tehkö. Miksi varaatte ja maksatte lomat ja päätätte kaikesta ja vielä otatte sen vastentahtoisen miehen mukaan? Jos haluatte että se mies osallistuu, älkää vallatko koko aluetta ja sitten odottako että toinen tekisi edes jotain. Jos haluatte, että se teidän miehenne on jotakin teidän perheessä, se perhe ja perheen arki on silloin myös sen miehen näköinen. Kohtuutonta odottaa minusta, että ensin nainen suunnittelee asiat ja sitten odottaa että miehensä tulee jonakin apulaisena toteuttavaksi portaaksi, ja vielä innokkaana. Paitsi jos näin on sovittu.

Ja turha sanoa että mutta kun eihän meillä olisi täällä mitään jos en minä tekisi kun ei miestä kiinnosta mikään... Mistä löytyy terveitä miehiä, jotka haluaa asua maakuopassa perheineen. On kyllä miehiä jotka nykyaktiivisuustasollaan asuisivat maakuopassa, mutta eivät asu koska vaimo pitää seinät pystyssä ympärillä ja mahdollistaa sen yhä syvemmän itsekeskeisyyden ja laitostumisen. [Toki on paljonkin ihmisiä jotka eivät pysty itsestään huolehtimaan päihde- tai (mielen)terveysongelmien vuoksi, mutta eihän sellaiselta ihmiseltä kukaan odota eikä annakaan täyttä vastuuta perhe-elämästä.]

Teette sen minkä jaksatte ja haluatte oman elämänne ja perheenne eteen tehdä, ja sitten lopetatte. Ette voi väkisin raahata toista omien ajatustenne mukaan. Jos miehellä ei ole kantaa siihen minkälainen sohvaryhmä olohuoneeseen ostetaan ja mitkä verhot siihen kävisi, ettekä halua itse päättää "kaikesta" ja hoitaa "taas tätäkin" asiaa, niin sanokaa että olkoon sitten, en jaksa ja annatte olla. Ei mikään hermostumisen asia, jos mies ei halua lähteä shoppailemaan. Jos se sohva on teille tärkeä, niin varmaan jaksatte sen itse käydä valkkaamassa. Mutta ei ole miehen asia sitten opetella miten sohvatyynyt pitäisi asetella, asettelette ne itse.

Jos miehen mielestä on riittävää teipata jätesäkki ikkunaan ja kantaa olutlaatikoita istuimiksi olkkariin että näkee telkkarin, niin se on sitten hänen näkemyksensä optimaalisesta työn ja hyödyn suhteesta ja riittävän toimivasta olkkarista. Jos miehen ruoanlaitto on pakastepitsan nakkaamista uuniin, niin se on sitten perheen isän päätös ja hänen perheensä syö pakastepitsaa ja kiittää lopuksi kuten tapana on. Jos miehen mielestä lasten ei tarvitse käydä ulkona joka päivä, niin mitä sitten. Tai jos sänkyä ei tarvitse pedata, niin olkoon petaamatta. Jos isää ei kiinnosta millaiset vaatteet päällä muksut on tai onko naamassa aamupalaksi saadun suklaavanukkaan jämät, niin se on hänen päätöksensä. Äiti saa vastaavasti tehdä omien voimiensa mukaan asiat niin kuin tykkää ja jaksaa. Mikä pakko on mennä paikkailemaan miehen jälkiä. Se on teidän yhteinen koti ja yhteiset lapset.

Jos haluatte että mies ottaa vetovastuuta, niin varautukaa siihen että mies ei lue naisen ajatuksia eikä ajattele samalla tavalla, varsinkaan jos ei ole tähänkään asti istunut neuvolassa tai perhekerhoissa eikä lukenut edes niitä isälle tarkoitettuja ohjelehtisiä, saati sitten sisustuslehtiä tai muuta härpäkettä. Jos naisen ratkaisut on järkeviä, mies varmasti päätyy aikanaan saman suuntaisiin ratkaisuihin, mutta oppimisessa menee aikaa. Ei voi olettaa, että joku joka on tehnyt koko lasten olemassaoloajan pitkää työpäivää, tietäisi ja tajuaisi joka asian ja pyörittäisi useamman lapsen arkea, kuten hän joka on ehtinyt kaiken  yksi lapsi kerrallaan ja kantapään kautta oppien opetella. Jos mies on lasten kanssa vain muutaman tunnin viikossa, voi olla ettei se aika ikinä riitä oppimiseen. Mutta toisaalta, se on niin lyhyt aika että kovin suurta vahinkoa ei ehdi saada aikaan vaikka tekisi tai jättäisi tekemättä mitä.

Todetkaa tilanne, teillä on yhteinen perhe jossa on nainen ja mies. Molemmilla päätäntävalta perheensä asioissa ja siinä miten käyttää oman aikansa. Useimmille naisille on selvää, että on tärkeää olla hyväksytyllä tavalla äiti ja nainen. Miehen elämä voi pyöriä enemmän sen ympärillä mikä itselle nyt milloinkin on mukavaa ja helpointa, mutta kyllähän nainenkin tekee monia asioita siksi että ne on hänelle luontevia tai saa niistä jotakin tyydytystä, ja jättää joitakin asioita tekemättä koska ne ei ole niin kivoja.

Voitte kannustaa miestä miettimään, millainen isä hän haluaa olla. Mieskään ei elä missään la-la-landissa, jossa ne pakastepitsat on terveellistä ja edullista arkiruokaa ja jossa lapset pysyy itsestään puhtaina ja terveinä eikä kaverit kiusaa, vaikka heidän kotinsa on kuin sikolätti, päällä on toissavuotinen talvihaalari kesällä ja eikä pesulla ole käyty viikkoon. Mutta sen ei tarvitse olla vaimo, joka niitä realiteettejä edustaa loppuunpalamisen ja eron uhallakin.

Yleensä vaimo ottaa sen roolin, että suorastaan blokkaa ne reaaliteeti mieheltä tekemällä asiat niin kuin itse on ne todennut parhaaksi tavaksi tehdä. Jos perhedynamiikka on jo muutenkin pielessä, ei sillä yliajamisella ole mitään vaikutusta muuta kuin passivoi miestä entisestään. Jos suhde olisi kunnossa, fiksuhko ihminen toki tajuaisi että tässä ehkä on asia jota en ole ajatellut loppuun saakka ja kokeneempi ihminen tässä neuvoo minua, parempi kuunnella ja ottaa opiksi. Toki näin voi silti tehdä. Voi tehdä kaiken ja neuvoa kaikessa, mutta silloin on turha valittaa ettei jaksa.

Sitä voi näyttää esimerkkiä. Sitä voi tehdä asiat lasten ja kodin kanssa paremmin. Sitä voi kysyä miehen mielipidettä jossain asiassa jonka hän tietää, ja kuunnella ja ottaa opiksi. Sitä voi käyttäytyä kaikin tavoin niin, että miehellä olisi syytä arvostaa ja kunnioittaa vaimoaan, eli ensisijassa kunnioittamalla ja arvostamalla itse miestään. Sitä voi keskustella vanhemmuudesta ja sitä voi yrittää ujuttaa pieniä tiedonjyviä keskustelun sekaan, esim. että onneksi muistin kääntää ulkoilun jälkeen lapaset nurin ja kuivumaan, yhtenä päivänä kun jätin ne kuivattamatta ne jäi märiksi ja haisi seuraavana ihan oksennukselta ja eihän niitä sitten voinut laittaa käteen. Jos mies on varma kannastaan eikä pyydä neuvoa, turha mennä sanomaan että tuon haalarin kanssa sitten nämä hanskat ja lastenhuoneen sänky pedataan yleensä klo 7:45 tällä tavalla. Jos itse haluat tehdä niin, fine. Jos mies ei halua tehdä niin, niin joko asia on ihan ok sillä hänenkin tavallaan, tai sitten siitä tulee jossain vaiheessa maailmalta jotain seuraamuksia, jotka mies hoitakoon. Jos mies mokaa, antakaa sen vapauden mukana tulevan vastuun vyöryä hänelle ja antakaa miehen hoitaa se seikka, että aamulla päiväkotiin lähtiessä lasten ulkovaatteet on märät ja homeessa, koska joku ei viikonloppuna huolehtinut vaatteista ja joku toinen ei kulkenut perässä tarkastamassa. Äiti lähtee töihin, heippa, hauskaa kauppareissua!

Kun on yritetty tällaista kompromissielämää, tulee ehkä vastaan tilanteita joissa sitä molemmille kohtuullista keskitietä ei löydy. Esimerkiksi jos (kuten kai ap:n tapauksessa) toista ei kiinnosta siivoaminen pätkääkään, siis ollenkaan, ja toinen taas ei voi elää sillä tavalla että vain hän siivoaa, koska jo parin tunnin poissaolon jälkeen pää meinaa hajota kotiin palatessa, niin kompromissi voisi olla että se siivoton palkkaa siivoojan vaikka viikottain ja hoitaa sillä tavalla oman osuutensa. Jos  toinen ei viikottain käyvästä siivoojasta huolimatta halua tulla salitreenin jälkeen kotiin ja nähdä likaisia vaatteita ja astioita, ja jos ei ole varaa palkata päivystävää kodinhoitajaa niitä keräilemään, niin se laiskempikin joko myöntyy keräämään enimmät kamat hänen iltansa jäljiltä paikoilleen, tai sitten todetaan että pattitilanne. Jos kumpikaan ei aio joustaa eikä mitenkään enää voida neuvotella asiaa, niin sitten se parisuhde varmaan kaatuu siihen, ja ehkä hyvä niin sitten. Jos suhteessa kuitenkin on kunnioitusta ja rakkautta, niin se ei kaadu tuollaiseen, vaan joustetaan vuoron perään.

Et taida nyt ottaa huomioon että jos eroat teet tuon kaiken ja enemmän edelleenkin yksin ja vähemmällä rahalla. Et pääse harrastuksiin edes sillä samalla oven avauksella jne. Jos mies ei nytkään juuri ole lasten kanssa hän tuski ottaa heitä vuoroviikoin.

[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 08:19"]

Et taida nyt ottaa huomioon että jos eroat teet tuon kaiken ja enemmän edelleenkin yksin ja vähemmällä rahalla. Et pääse harrastuksiin edes sillä samalla oven avauksella jne. Jos mies ei nytkään juuri ole lasten kanssa hän tuski ottaa heitä vuoroviikoin.

[/quote]

Minä tein vastaavassa tilanteessa päätöksen erosta. Tällä hetkellä siivoan vain omat ja lasteni sotkut, ja pesen vain kolmen hengen pyykit. Yhden aikuisen lapsen poistuminen perheestä vähensi stressiä huomattavasti ja vaikka ero on lapsille aina traumaattista, on elämämme nyt paljon onnellisempaa kaikin tavoin. Lisäksi saan joka toisen viikonlopun vapaaksi, jolloin voin harrastaa ja nähdä ystäviäni.

Miehen vanhemmat käyvät siivoamassa hänen asuntoaan, eivätkä oleta hänen osallistuvan siihen, kuten minä aiemmin, joten mies taitaa olla onnellisempi myös :)

[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 14:11"]

tervetuloa naisen elämään. mä käyn vielä töissä kaiken ton lisäksi.

[/quote]

Miksi sen tuon pitäisi olla nimenomaan naisen elämää?

Meillä mieskin osaa hoitaa lapsia ja kotiasioita. Nyt kun olen työelämässä mies osallistuu tietenkin aiempaa enemmän kotitöihin ja lastenhoitoon.

Monella naisella tuntuu olevan ongelmana se, että ei kerrota miehelle mitä häneltä toivotaan ja sitten mutistaan ja tupistaan itsekseen ja nalkutetaan. En väitä että ap:lla olisi näin, mutta lähipiirissäni olen paljon tuommoista nähnyt. Miehet tarvitsevat selkeät ohjeet siitä mitä heiltä odotetaan kotona. ..lisäksi heidän tapansa tehdä hommia pitää pystyä hyväksymään vaikka lopputulos ei aivan semmoien olisikaan kuin itse olisi halunnut. Kyllä se tasokin siitä pikkuhiljaa paranee kun saa tarpeeksi kokemusta tekemisestä. Ainakin useimmilla miehillä. Tietysti jos mies on täysi torvi, niin silloin lienee paras luovuttaa eikä raahata häntä perässään.

"Miehet tarvitsevat selkeät ohjeet siitä mitä heiltä odotetaan kotona. ..lisäksi heidän tapansa tehdä hommia pitää pystyä hyväksymään vaikka lopputulos ei aivan semmoien olisikaan kuin itse olisi halunnut. Kyllä se tasokin siitä pikkuhiljaa paranee kun saa tarpeeksi kokemusta tekemisestä. Ainakin useimmilla miehillä. Tietysti jos mies on täysi torvi, niin silloin lienee paras luovuttaa eikä raahata häntä perässään."

Komppaan!! Itsellani on tuota vikaa, etta sitten kuljen perassa "korjaamassa" jalkia... Se on meille molemmille turhauttavaa ja olen koittanut opetella tasta tavasta pois.

Meilla auttoi paljon se, etta otimme viikkosiivoojan. Totesimme molemmat, etta vapaa-aikaa on niin vahan, etta se on sen rahan arvoista. Mieluummin vietamme viikonloput tehden jotain kivaa, kun nurkkia puunaten.

Kun tulin raskaaksi pidin pari vakavaa keskustelua/ huutokonserttia miehelle. Kerroin etten jaksa enaa samalla tavoin hoitaa toita ja siihen paalle kaikkia kodin asioita (meilla mina hoidin laskut, veroilmoitukset, kauppa-asiat, laitoin ruuat, vaatehuollon ja isommat siivoukset kuten ikkunanpesut jne jne.) Mies tajusi, etta olin oikeasti uupunut, kun en suihkussa enaa jaksanut pesta hiuksia ja on muuttanut toimintaansa. Tekee paljon enemman kotitoita, eika hanta tarvitse niista muistuttaa. Luulen, etta han ei vain tajunnut etta kuinka vakavissani olin ja kuinka tarkeaa oma-aloitteisuus on.

Lahde ap viikon lomalle itseksesi - jatan miehen vastuuseen kodista ja lapsista. Otat ajatteluaikaa ja voit loman aikana selvittaa ajatuksiasi parisuhteesi ja eron suhteen. Lisaksi annat miehelle mahdollisuuden tajuta, etta mita se arki ja sen jakaminen/ jakamisen puute tarkoittaa. Voit ennen lahtoasi sanoa, etta mietit eroa kun et enaa jaksa, eika puhuminen tunnu auttavan. Toivottavasti miehesi talla heraisi!

Täytyy myöntää, että joskus salaa haaveilen itsekin erosta, jotta saisin omaa aikaa. Minulla on kyllä osallistuva mies, mutta voisin tehdä pari viikkoa kaiken jos vastapainoksi saisin kaksi vapaata päivää tehdä mitä haluan. Todellisuus toki voisi olla toinen, mutta näin salaa joskus haaveilen. 

Muuta arkea. Pakota mies osallistumaan. Istukaa tiukkaan, mutta asialliseen neuvonpitoon, johon kirjaatte ylös kaikki kotityöt ja muut hoidettavat asiat. Sitten jaatte kaiken puoliksi. Sopikaa vkl:lle ja kenties arkipäivillekin jokin löysä aikataulu. Sopikaa kuka nukkuu la ja kuka su pitkään. Sopikaa ja neuvotelkaa. Jos mies on niin taulapää, ettei selityksestä ymmärrä, miten tärkeää on osallistua ja ettet sinä jaksa, jättäisin koko miehen rauhaan. Antaisin olla. En kyselisi, en välittäisi, en olisi kiinnostunut, en haluaisi (huom! en kykenisi haluamaan) mies, joka jättää minut selviämään yksin. 

Eli sopikaa, aikatauluttakaa, neuvotelkaa ja tehkää kaikesta kirjallinen paperi, jonka lätkäisette jääkaapin oveen. Siitä mies voi katsoa mitä hänen pitikään milloinkin tehdä. Vuoden jälkeen mies on jo automatisoitunut tekemään oman osansa selvästi paremmin.

Kyllä minäkin vähän sivusta ihmettelen, että kas kun olette kuitenkin menneet naimisiin ? Eikö olisi kannattanut asua hiukan aikaa yhdessä ennen niiden lasten tekemistä, vai kysyttiinkö sitä asiaa mieheltä lainkaan ?

Yli puolet jo eroaa, ja se ei ole enää samanlainen stigma kuin mitä se oli ennen. Näyttää siltä, että ne tunteet ja keskinäinen kunnioitus ovat jo kuolleet pois aikapäiviä sitten. En oikein usko, että tuo voi tuosta enää korjaantua oikein mitenkään.

Se vain on niin, että sille parinmuodostuksellekin on se oma aikansa. Toisella kierroksella olijoilla on aina aika paljonkin sitä painolastia. Todennäköisyys että löydät kaltaisesi miehen vapailta markkinoilta on kuitenkin aika pieni. Siellä ovat seassa ikävästi myös ne hullut ja muuten vain vajaat.

Harkitse tarkasti miltä tuntuu, ja tee sitten johdonmukaisesti ja päättäväisesti se mitä teet. Elämä korjaantuu sillä kun sitä itse korjaa, ei millään muulla lailla. Jatkuva vitutus syö kuitenkin nimen omaan Sinun kasvoihisi ne juonteet, ja se olet Sinä joka muutut katkeraksi ja kyyniseksi.  Siltä kyllä kannattaa itseään varjella, vaikka mikä olisi. Elämästä kun ei saa sitä uusintaa, vaikka jotkut niin luulevatkin ja vaikka jopa papit sitä lupaavat.

Ihanko olet tosissasi tässä?

Mihin vedät rajan vai onko sitä? Jos isä ei viitsi ruokkia lapsia niin äidinkäänkö ei pitäisi?

Jos isä ei pidä hampaiden harjausta tärkeänä niin olkoon sitten, joka aamu ja ilta?

Jos isää ei huvita jatkuvasti olla vaihtamassa vaippaa niin olkoon vauva sitten paskoissaan tuntikausia kunnes huvittaa?

Kyllä siinä kuitenkin on vastuu huolehtia lapsista kun niitä kerran on tehnyt, niin isällä kuin äidilläkin.

Ps. Kaikki isät eivät käy töissä, on myös työttömiä ja koti-isiä joiden vaimot käyvät töissä, hekö myös saavat mielestäsi vapautuksen vastuustaan? Hoitaa tai jättää hoitamatta lapset miten huvittaa ja vaimon ei tulisi puuttua vaan hyväksyä "miehen tapa"?

[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 06:20"]

Kotitöiden tai harrastusten takia älä ainakaan eroa. Ne on oikeasti pikkujuttuja, vaikka saavat nyt tuossa elämänvaiheessa valtavat mittasuhteet. Kuulostaa siltä, että ap:n miehellä on muitakin jotakin itsekeskeisyysjuttuja, jotka voi toki tarkottaa sitä että hänen kanssaan ei parisuhdetta pysty luomaan...

Mun mielestä näissä monissa vastauksissa kuuluu, että on ehtivä, menevä ja tunnollinen nainen ja laiskemman puoleinen mies. Nainen haluaisi että mies olisi aktiivisempi ja ottaisi jonkinlaista roolia perheen elämässä. Kuitenkin nainen tekee kaiken kaikkien edestä. Älkää tehkö. Miksi varaatte ja maksatte lomat ja päätätte kaikesta ja vielä otatte sen vastentahtoisen miehen mukaan? Jos haluatte että se mies osallistuu, älkää vallatko koko aluetta ja sitten odottako että toinen tekisi edes jotain. Jos haluatte, että se teidän miehenne on jotakin teidän perheessä, se perhe ja perheen arki on silloin myös sen miehen näköinen. Kohtuutonta odottaa minusta, että ensin nainen suunnittelee asiat ja sitten odottaa että miehensä tulee jonakin apulaisena toteuttavaksi portaaksi, ja vielä innokkaana. Paitsi jos näin on sovittu.

Ja turha sanoa että mutta kun eihän meillä olisi täällä mitään jos en minä tekisi kun ei miestä kiinnosta mikään... Mistä löytyy terveitä miehiä, jotka haluaa asua maakuopassa perheineen. On kyllä miehiä jotka nykyaktiivisuustasollaan asuisivat maakuopassa, mutta eivät asu koska vaimo pitää seinät pystyssä ympärillä ja mahdollistaa sen yhä syvemmän itsekeskeisyyden ja laitostumisen. [Toki on paljonkin ihmisiä jotka eivät pysty itsestään huolehtimaan päihde- tai (mielen)terveysongelmien vuoksi, mutta eihän sellaiselta ihmiseltä kukaan odota eikä annakaan täyttä vastuuta perhe-elämästä.]

Teette sen minkä jaksatte ja haluatte oman elämänne ja perheenne eteen tehdä, ja sitten lopetatte. Ette voi väkisin raahata toista omien ajatustenne mukaan. Jos miehellä ei ole kantaa siihen minkälainen sohvaryhmä olohuoneeseen ostetaan ja mitkä verhot siihen kävisi, ettekä halua itse päättää "kaikesta" ja hoitaa "taas tätäkin" asiaa, niin sanokaa että olkoon sitten, en jaksa ja annatte olla. Ei mikään hermostumisen asia, jos mies ei halua lähteä shoppailemaan. Jos se sohva on teille tärkeä, niin varmaan jaksatte sen itse käydä valkkaamassa. Mutta ei ole miehen asia sitten opetella miten sohvatyynyt pitäisi asetella, asettelette ne itse.

Jos miehen mielestä on riittävää teipata jätesäkki ikkunaan ja kantaa olutlaatikoita istuimiksi olkkariin että näkee telkkarin, niin se on sitten hänen näkemyksensä optimaalisesta työn ja hyödyn suhteesta ja riittävän toimivasta olkkarista. Jos miehen ruoanlaitto on pakastepitsan nakkaamista uuniin, niin se on sitten perheen isän päätös ja hänen perheensä syö pakastepitsaa ja kiittää lopuksi kuten tapana on. Jos miehen mielestä lasten ei tarvitse käydä ulkona joka päivä, niin mitä sitten. Tai jos sänkyä ei tarvitse pedata, niin olkoon petaamatta. Jos isää ei kiinnosta millaiset vaatteet päällä muksut on tai onko naamassa aamupalaksi saadun suklaavanukkaan jämät, niin se on hänen päätöksensä. Äiti saa vastaavasti tehdä omien voimiensa mukaan asiat niin kuin tykkää ja jaksaa. Mikä pakko on mennä paikkailemaan miehen jälkiä. Se on teidän yhteinen koti ja yhteiset lapset.

Jos haluatte että mies ottaa vetovastuuta, niin varautukaa siihen että mies ei lue naisen ajatuksia eikä ajattele samalla tavalla, varsinkaan jos ei ole tähänkään asti istunut neuvolassa tai perhekerhoissa eikä lukenut edes niitä isälle tarkoitettuja ohjelehtisiä, saati sitten sisustuslehtiä tai muuta härpäkettä. Jos naisen ratkaisut on järkeviä, mies varmasti päätyy aikanaan saman suuntaisiin ratkaisuihin, mutta oppimisessa menee aikaa. Ei voi olettaa, että joku joka on tehnyt koko lasten olemassaoloajan pitkää työpäivää, tietäisi ja tajuaisi joka asian ja pyörittäisi useamman lapsen arkea, kuten hän joka on ehtinyt kaiken  yksi lapsi kerrallaan ja kantapään kautta oppien opetella. Jos mies on lasten kanssa vain muutaman tunnin viikossa, voi olla ettei se aika ikinä riitä oppimiseen. Mutta toisaalta, se on niin lyhyt aika että kovin suurta vahinkoa ei ehdi saada aikaan vaikka tekisi tai jättäisi tekemättä mitä.

Todetkaa tilanne, teillä on yhteinen perhe jossa on nainen ja mies. Molemmilla päätäntävalta perheensä asioissa ja siinä miten käyttää oman aikansa. Useimmille naisille on selvää, että on tärkeää olla hyväksytyllä tavalla äiti ja nainen. Miehen elämä voi pyöriä enemmän sen ympärillä mikä itselle nyt milloinkin on mukavaa ja helpointa, mutta kyllähän nainenkin tekee monia asioita siksi että ne on hänelle luontevia tai saa niistä jotakin tyydytystä, ja jättää joitakin asioita tekemättä koska ne ei ole niin kivoja.

Voitte kannustaa miestä miettimään, millainen isä hän haluaa olla. Mieskään ei elä missään la-la-landissa, jossa ne pakastepitsat on terveellistä ja edullista arkiruokaa ja jossa lapset pysyy itsestään puhtaina ja terveinä eikä kaverit kiusaa, vaikka heidän kotinsa on kuin sikolätti, päällä on toissavuotinen talvihaalari kesällä ja eikä pesulla ole käyty viikkoon. Mutta sen ei tarvitse olla vaimo, joka niitä realiteettejä edustaa loppuunpalamisen ja eron uhallakin.

Yleensä vaimo ottaa sen roolin, että suorastaan blokkaa ne reaaliteeti mieheltä tekemällä asiat niin kuin itse on ne todennut parhaaksi tavaksi tehdä. Jos perhedynamiikka on jo muutenkin pielessä, ei sillä yliajamisella ole mitään vaikutusta muuta kuin passivoi miestä entisestään. Jos suhde olisi kunnossa, fiksuhko ihminen toki tajuaisi että tässä ehkä on asia jota en ole ajatellut loppuun saakka ja kokeneempi ihminen tässä neuvoo minua, parempi kuunnella ja ottaa opiksi. Toki näin voi silti tehdä. Voi tehdä kaiken ja neuvoa kaikessa, mutta silloin on turha valittaa ettei jaksa.

Sitä voi näyttää esimerkkiä. Sitä voi tehdä asiat lasten ja kodin kanssa paremmin. Sitä voi kysyä miehen mielipidettä jossain asiassa jonka hän tietää, ja kuunnella ja ottaa opiksi. Sitä voi käyttäytyä kaikin tavoin niin, että miehellä olisi syytä arvostaa ja kunnioittaa vaimoaan, eli ensisijassa kunnioittamalla ja arvostamalla itse miestään. Sitä voi keskustella vanhemmuudesta ja sitä voi yrittää ujuttaa pieniä tiedonjyviä keskustelun sekaan, esim. että onneksi muistin kääntää ulkoilun jälkeen lapaset nurin ja kuivumaan, yhtenä päivänä kun jätin ne kuivattamatta ne jäi märiksi ja haisi seuraavana ihan oksennukselta ja eihän niitä sitten voinut laittaa käteen. Jos mies on varma kannastaan eikä pyydä neuvoa, turha mennä sanomaan että tuon haalarin kanssa sitten nämä hanskat ja lastenhuoneen sänky pedataan yleensä klo 7:45 tällä tavalla. Jos itse haluat tehdä niin, fine. Jos mies ei halua tehdä niin, niin joko asia on ihan ok sillä hänenkin tavallaan, tai sitten siitä tulee jossain vaiheessa maailmalta jotain seuraamuksia, jotka mies hoitakoon. Jos mies mokaa, antakaa sen vapauden mukana tulevan vastuun vyöryä hänelle ja antakaa miehen hoitaa se seikka, että aamulla päiväkotiin lähtiessä lasten ulkovaatteet on märät ja homeessa, koska joku ei viikonloppuna huolehtinut vaatteista ja joku toinen ei kulkenut perässä tarkastamassa. Äiti lähtee töihin, heippa, hauskaa kauppareissua!

Kun on yritetty tällaista kompromissielämää, tulee ehkä vastaan tilanteita joissa sitä molemmille kohtuullista keskitietä ei löydy. Esimerkiksi jos (kuten kai ap:n tapauksessa) toista ei kiinnosta siivoaminen pätkääkään, siis ollenkaan, ja toinen taas ei voi elää sillä tavalla että vain hän siivoaa, koska jo parin tunnin poissaolon jälkeen pää meinaa hajota kotiin palatessa, niin kompromissi voisi olla että se siivoton palkkaa siivoojan vaikka viikottain ja hoitaa sillä tavalla oman osuutensa. Jos  toinen ei viikottain käyvästä siivoojasta huolimatta halua tulla salitreenin jälkeen kotiin ja nähdä likaisia vaatteita ja astioita, ja jos ei ole varaa palkata päivystävää kodinhoitajaa niitä keräilemään, niin se laiskempikin joko myöntyy keräämään enimmät kamat hänen iltansa jäljiltä paikoilleen, tai sitten todetaan että pattitilanne. Jos kumpikaan ei aio joustaa eikä mitenkään enää voida neuvotella asiaa, niin sitten se parisuhde varmaan kaatuu siihen, ja ehkä hyvä niin sitten. Jos suhteessa kuitenkin on kunnioitusta ja rakkautta, niin se ei kaadu tuollaiseen, vaan joustetaan vuoron perään.

[/quote]