Äidin Korvike

Hei!

Veljeni vaimolla oli myöskin ensimmäisinä viikkoina ongelmia imetyksen kanssa, maitoa ei oikein alkanut tulla. Mutta ymmärsin heidän puheistaan, että tämä on jopa ihan tavallista alussa. Hän alkoi käyttää rintapumppua ja syötti vauvalle maidon pullosta. Pikkuhiljaa sitä alkoi tulla enemmän ja enemmän ja nykyään sitä tulee jo melkein vaivaksi asti. Vauva on nyt vähän alle 6kk.

Mutta älä tosiaan murehdi liikoja, kyllä asiat alkavat sujua omalla painollaan!:)



Kiitos kivasta blogista!:)

Minä olen monesti jälkeenpäin miettinyt ensimmäisiä päiviä vauvan kanssa kotona, varsinkin niitä hetkiä kun vauva vaan itki, eikä mikään auttanut. Nyt tiedän, että nälkähän sillä olisi ollut. Silloin ei vain tajunnut että se voisi oikeasti syödä niiiiin usein. Kun sen tajusin ja aloimme viettää päivät lähes tulkoon koko ajan syöden alkoi maitoakin tulla yli äyräiden. Tosin se alkoi minusta olla jo vähän rasittavaa, kun ei päässyt iltaisinkaan mitään tekemään imetykseltä, joten vauva alkoi saamaan myös korivketta. Sai itse vähän hengähdystaukoja jotka tulivat myöhemminkin tarpeeseen! Minusta oli siis vain hyvä asia, että vauva oppi syömään pullosta ja muutkin pystyivät hoitamaan (siis ruokkimaan) lasta, ihan oman mielenterveyden takia. Mutta tosiaan, parasta jokaisen tehdä niin kuin on parhaaksi itselleen ja tietenkin lapselle. Kiitos taas aivan mahtavasta blogistasi!

Meidän perheessä isosisko täyttää jo seitsemän vuotta ensi viikolla ja meidän pikku kakkonen on vielä vatsassa, la on 15.3.

Oma imetystarina loppui lyhyeen; yritin imettää kovasti, mutta vauva itki eikä nukkunut kunnolla muuta kuin vaunuissa ulkona. Miehen sisko (kahden lapsen äiti) tuli käymään, katseli touhujamme, kyseli saisiko ihan hiukkasen painella tissistä (!) ja sanoi ettei sinulla ystävä hyvä noissa mitään maitoa ole.

Korviketta olimme jo aikaisemmin ostaneet varoiksi kotiin joten pulloa keittämään, maito pulloon, mikroon ja nälkäiselle lapselle. Ei kestänyt kuin viikko ja esikoinen veteli 6 tunnin mittaisia yöunia. Meillä ei seitsemän vuoden aikana ei ole tullut esiin minkäänlaista allergiaa, ei korvatulehduskierteitä tms.

Itselleni tuli pikkuinen morkkis siitä, ettei imetys onnistunut, mutta se haihtui nopeasti kun huomasimme, että tyttö kasvaa ja voi hyvin. Samalla uskon, että se lähensi isän suhdetta lapseen kovastikin, sillä isä tietenkin pääsi mukaan rumbaan ihan eri tavalla kuin imettäessä ja nautti itsekin syöttö hetkistä.

Jokainen tekee kuten parhaakseen näkee ja tärkeintä on, että vauva voi hyvin - ja toki äitikin samalla. Itselleni kova vastakkainasettelu, imettäminen = hyvä äiti ja pulloruokinta = huono äiti, on kovin vieras vaikka sitä näkee liiankin paljon eri lehdissä ja keskustelupalstoilla.

Itse olen lähes kokonaan pulloruokittu, kun maitoa ei äidiltäni herunut tarpeeksi. Itse taas ole ruokkinut lapseni äidinmaidolla (ja siinä sivussa kastellut myös kaiken muunkin, peitot, liivit, paidat, sideharsot ja suihkussa seinät jne.). Tärkeintä on, että lapsi saa ruokaa. Meillä alussa molemmilla maistui pari kertaa äidinmaito/korvike myös pullosta, tottuivat pikkuhiljaa aitoon tavaraan ja sen jälkeen pullo ei enää kelvannut. Se rajoitti eniten omaa liikkumista, kun lääkärikäynneillekin tms. oli pakko ottaa vauva mukaan. Nopeasti kuitenkin kelpasi nokkamuki. Pikkuvauvavaihe on niin lyhyt, että ei kannata kamalasti jäädä yhtä asiaa murehtimaan pitkäksi aikaa, uutta kehitysvaihetta ja asiaa tulee koko ajan. Varsinkin kuopuksen kanssa on paljon käynyt siten, että:" Ai, joko on sä osaat tämänkin. Miten ei ole merkkejä osattu lukea."



MUkavaa pikkuvauva-aikaa!

Hyvä tuosta pienemmästäkin tuli vaikkei ole saanut tippaakaan minusta tullutta tavaraa. Odotin yksin, synnytin yksin ja syntyessään vauvalla olikin halkio. Päätin jo sairaalassa yksissätuumin kätilön kera että tästä ei tehdä mitään "rääkätään leikattu yh-äiti lypsykoneella hengiltä"-missiota vaan sain kiltiltä tädiltä tabletit jottei maito noussut lainkaan. Halkiovauvaa kun ei voi imettää lainkaan, vaan kaikki eväs annettava erikoispullosta pumppaamalla, ainakin meillä oli näin.



Toki muutamat itkut ja bluesit kävin läpi vain ymmärtääkseni että vau, minähän uskalsin ihan itse päättää lapseni ruokailusta ja ajattelinpa omaakin jaksamistani joka oli muutoinkin koetuksella.



Äiti joka pystyy imettämään on ok, äiti joka pystyy hyväksymään ettei imetys onnistunutkaan on ok. Jokaisellahan on omat syynsä joita ei pitäisi tuomita tuntematta taustoja. Minulle nimittäin kävi sitten sairaalassa ollessani ikävästi, kätilö joka ei tiennyt päätöksestäni eikä vauvani tilasta tuli tuohtuneena paasaamaan imetyksen tärkeydestä ja kuinka en voi ottaa riskiä että lapseni tulee sairastumaan vakavasti... Kiva! Siinä hieman sekavassa tilassa se tuntui oikeasti maailmanlopulta. Tilannehan selvisi ja anteeksikin pyydeltiin, mutta päälimmäisenä muistona sairaalasta on valitettavasti tämä tapahtuma.



Hyvää ruokailua teille ja kiitos vatsaa kutisuttavasta vauvatehtaasta!

Kaksi lasta olen "kasvattanut" pelkästän korvikkeilla, koska minulla ei ollut tippakaan omaa maitoa ja sen voin kertoa että yritys oli kova, imetin, pumppasin, imetin pumppasin ja yritin kaiken mutta maitoa ei tullut. Toki meidän lapsilla on ollut allergioita, korvatulehdukisa ym. mutta kun nämä sairaudet ovat perillisiä niin en ikinä ole syyttänyt itseni sen takia. Muistan hyvin esikoisen kohdalla kun synnytysvalmennuksessa puhuttiin imettämisestä ja "täti" joka piti tätä ryhmää kovalla äänella sanoi "KAIKKI äidit pysytyvät imettämään, ei ole olemassa mitään sellaisia tyhmiä väitettä että maitoa ei tule tai ei tule tarpeeksi, kaikki voivat imettää". Ne sanat soivat aika kauan takaraivoissa kun imettäminen ei onnistunut, itkin ja yritin imettää huutavaa nälkäistä poikaa ja yöunista ei ollut tietoakaan. Kunnes pääsin omaan neuvolaan ja mun oma ihana neuvolatäti rauhoitti minut ja kertoi että kaupasta saa ostettua lapselle ruokaa ja nyt lopetat toi imettäminen kun se ei kerran onnistuu. Toisen lapsen kohdalla olin jo plajon viisampi ja kaapissa oli jo korvikkeita ja pulloja valmiina kun lähdettiin synnyttämään ja kappas vain, se toinen lapsi nukkui jo parin viikon ikäisenä kokonaiset yöt, oli tyytyväinen vauva ja kasvoi hyvin. Tänään pojat ovat 5v. ja 3v., allergioista ei ole enää tietoakaan ja hyviä miehenalkuja heistä tuli ja onneks tämä "synnytysvalmentaja täti" on nykyään eläkeläinen eikä enää pääsee kertomaan "hyviä" oppeja muille tuleville äideille. Onnea teidän Minin kanssa! :-)

Kuulin omalta äidiltäni jo alkuraskauden aikaan, ettei meidän suvun naisilta tule maitoa. Olen tällä hetkellä rv 40+2 ja olen jo monta kuukautta tuudittautunut ajatukseen, etten imetä. Korvikkeet odottaa kaapissa enkä pode yhtään huonoa omaatuntoa ajatuksesta että meidän nyytti tulee saamaan korviketta alusta asti.



Ihana lukea kaikkien ajatuksia korvikkeen antamisesta. Ne vahvistaa minun ajatuksia ja käsitystä hyvästä äitiydestä.



Ja tsemppiä Minin kanssa.

Helille: Meidänkin suvun naisilla on maidon tulo ollut olematonta. Oma äitini imetti minua tuskaisesti vajaan kaksi viikkoa ja korviketta sain jo laitokselta asti. Samaten äidinäidiltä ei tullut maitoa. Mutta niinpä vain omalle kohdalleni on tullut varsinaiset suihkutissit! Joten kannattaa suhtautua avoimin mielin imettämiseen, sillä se voi hyvin onnistuakin!:)

Hei! Sain oman Toukkani 28.1, 11 päivää lasketun ajan jälkeen. Maito nousi rintoihin heti laitoksella ja sitä tuli sellaisena virtana etten olisi ikinä osannut arvata että vauvamme ei saa tarpeeksi maitoa. Neuvolassa sitten alettiin ihmetellä kun hänen painonsa lähti lasku suuntaan vaikka oli tissillä melkein tunnin välein. Päätin sitten pumpata tissit tyhjiksi ja katsoa että kuinka paljon sieltä itse asiassa tulee ja verrata sitä tuttelin määrään jonka hän joi. Ja arvatenkin tissimaidon määrä oli noin puolet siitä mitä hän joi tuttelia. Nyt annan rintamaitoa (en imetä vaan pumppaan ensin) ja tuttelia 50-50 enkä todellakaan tunne syyllisyyttä siitä vaan niin kuin sinäkin, lapsen nälässä pitämisestä. Noh, ei vissin auta muu kuin tottua tähän ainaiseen syyllisyyden tunteeseen, aiheet vain vaihtuvat tasaisin väliajoin. :)



Tsemppiä sinne!

Meidät täysin hurmannut poitsumme syntyi viikko sitten, ja imetyksen alkutaipale on ollut aikamoista. Maitoa ei taida tulla tarpeeksi täälläkään, ja etenkin yöt on yhtä huutoa ja vauva raivoaa hikisenä tissillä, josta ei heru tarpeeksi / ei saa imettyä. Päivät menevät omien meijereiden voimin, mutta yhtään yötä en ole saanut läpi ilman korviketta ja kieltämättä se rassaa. Kiva lukea rennommallakin otteella asiaan suhtautumisesta, sillä ainakin sekakäyttäjä tästä lapsesta taitaa tulla korvikkeen ja aidon tavaran suhteen. Eka punnituskin kotiin päästyä on vasta parin päivän päästä, joten pitkiltä tuntuvat päivät kun miettii saako tuo raasu nyt tarpeeksi apetta.. :'(

Kolmeviikkoinen vauvamme saa rintamaitoa ja sitä tulee pakastatettavaksikin asti. Kaiken maailman imetystutkimuksista ja oman maidon riittävyydestä huolimatta en pidä imetystä itseisarvona ja mietinkin, kuinka kauan imettäisin, ihan oman mielenterveyteni säilyttääkseni. Olen vähäisellä kokemuksellani havainnut, että imettämään painostetaan ja auta armias, että tällainen meijeri kuin minä suunnittelee korvikkeisiin siirtymistä ehkä viimeistään vauvan ollessa 4 kk ikäinen. Sellaiselle ei saa tukea ainakaan neuvolasta.

Iines: tuokin on varmaan aika rankka tilanne. Imetyksen suhteen kun myös näytetään pitävän aika itsestäänselvyytenä että kaikki äidit ehdottomasti haluavat sitä tehdä, joten uskon että on vaikeaa kun joutuu puolustelemaan erilaista kantaa. On se sitten mikä tahansa.

Pehmis: Tsemppiä ja jaksamista. Asioilla onneksi on tapana järjestyä, tavalla tai toisella.

Mari: Se syyllisyys onneksi helpotti täällä hieman kun huomattiin että ei Mini kamalasti ole päässyt kärsimään. Onneksi on noita neuvolakäyntejä alussa niin tiheästi että tällaiset huomataan :)

Maisa. Hauskaa että menee noinkin. Tietääkseni olen itse taas ensimmäinen meidän suvussamme jolla on tällainen tilanne. Hassua :D

Heli: Varmaan melko helpottavaa omalla tavallaan kun saa myös tottua ajatukseen korvikkeista hiukan pidemmältä ajalta. Meillä korvikkeet olivat myös valmiina ihan vaan kaiken varalta. Jälkikäteen voi vain sanoa että onneksi näin, eikä tarvinnut yömyöhään huoltsikalta etsiä pojalle ruokaa ;)

Jessica: Jestas, mikä täti!

virpi: Raakaa touhua. Itse olin ainakin sen verran sekaisin synnytyssairaalassa että olisin varmasti myös ottanut kaikki hassummat kommentit aika raskaasti. Onneksi niitä ei tullut :)

Hanna: Tuo on muuten hyvin totta. "Maitovaihe" on loppujen lopuksi hyvin, hyvin lyhyt aika. En edes ollut tullut ajatelleeksi sitä nyt kun olemme niin keskellä sitä :D

Miisa: Mielestäni on loistavaa, varsinkin näin ensimmäisen lapsen kohdalla kun itse on aivan ulalla, että lähellä on ihmisiä joilla on enemmän kokemusta ja joilta saa hyviä vinkkejä ja hyvää tietoa. Meillä myös Isäntä ruokkii mielellään pullosta. Ehkä tosin mielummin päivällä kuin yöllä ;)