Lue keskustelun säännöt.
väsynyt äiti ja sitten ne isoäidit...
04.12.2012 |
Olen 8 kk ikäisen vauvan äiti, väsynyt äiti, olen koko tuon ajan valvonut jokaikinen yö ja muutenkin hoitanut kaiken lapseen liittyvän. Mies on paljon työmatkoilla ulkomailla, olen melkein käytännössä yksinhuoltaja. Vauva vaatii koko ajan minua viihdyttäjäksi, muuten huutaa. En ole lauantain jälkeen ehtinyt itse syödä, enkä tietenkään ole nukkunut, enkä ole suihkuunkaan päässyt, niin kokonaisvaltaisesti vauva vaatii minulta läsnäoloa koko ajan.
Ja sitten meillä on koira, joka on vauvan tulon myötä alkanut ulkona lenkeillä räyhäämään muille koirille kuin mielipuoli. On kaatanut minut kumoonkin. Pelkään aina hirveästi nykyään koiran ulos viemistä, koska jos vastaan tulee toinen koira, saattaa vauva sekä äiti olla äkkiä ojanpohjalla. Aamulla vauva huutaa ruokaa ja koira huutaa ulos pissalle. Kumpi ensin?
Äitini on 60-v virkeä eläkeläinen, asuu kivenheiton päässä meiltä. Hän päätti ottaa oman koiran ja nyt siihen vedoten ei voi tulla koskaan minua auttamaan vaikka olen suoraan sanonut että olen aivan loppu ja että tunnen että mielenterveys menee kohta tähän jatkuvaan valvomiseen ja syömättömyyteen sekä huudon kuuntelemiseen, koiran stressaamiseen, vauvan nonstop-viihdyttämiseen...
Apu mitä hän tarjoaa on lohdutuksen sanat: "Onneksi ei sentään ole koiria ja vauvoja enempää!" sekä "Sun pitäis yrittää syödä". Siinä se mitä saan. Hän on itse aikoinaan hoidattanut minut täysin omilla vanhemmillaan, eikä nyt voi sitten auttaa minua, edes sen verran että joskus veisi koiran ulos, tai katsoisi hetken vauvaa että ehtisin itsekin syödä, kuitenkin asuu tuossa vieressä ja elää vapaata elämää. Minulta kyllä pyydellään milloin mitäkin leipomisapua eri pippaloihin, ja hölmönä kilttinä olen sitten öisin leiponut kakkuja hänen juhliinsa ja menoihinsa. No en minä saisi nukuttua kuitenkaan. Kärsin nykyään nukahtamisongelmista. Väsymys on kaamea, mutta uni ei vain tule, ei vaikka vauva nukkuisikin.
Miehen äiti on myös kiireellä elämässä omaa elämäänsä, matkustelu ja harrastukset ovat hänelle ykkösiä.
Lapsenlapsella kuitenkin ylpeillään, mutta eivät kerkiä häntä paljon edes katsomaan. Isoisiä ei ole. Tuntuu että minut on jätetty aivan yksin rämpimään suossa. Sieltä suon reunalta sitten huudellaan vaan että "koita jaksaa!" eikä elettäkään että kukaan heittäisi avuksi pelastusköyden, ei sittenkään vaikka sitä anelisin.
Elääpä menneessä jolloin lapset hoidettiin ja kasvatettiin koko perheen ja kylän voimin.
Kommentit (193)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva ei siihen kuole, jos joutuu ätisemään ja kiukkuamaan sinun ruokailusi ajan :) Leluja vain eteen ja itse syömään!
t2
että syödä sinun kuitenkin täytyy. Vaikka vauva huutaisi suoraa huutoa. Syömiseen menee 5 min. Sen ajan vauva voi huutaa vaikka naama punaisena sitterissä /lattialla. 8kk ikäinen näkee sinut jo kyllä siinä vieressä ja ymmärtää että et ole hävinnyt mihinkään. Vauva ei kuole muutaman minuutin huutoon, mutta sinulle aliravitsemus on haitallista.
Jos koiraa ei voi päästää yksin pihalle aamulla esim. aitaukseen, niin tietysti syötät vauvan ensin ja sitten ulos.
mielestä kuulostaa oudolta, ettei 8kk vanhan vauvan äiti ehdi syödä tai käydä suihkussa.
Jos vauva on huonotuulinen ja nukkuu huonosti, niin vie lääkäriin. Voi olla vaikka allerginen.
Ja ei sitä vauvaa kokoajan tarvii viihdyttää... :)
Kysele naapuruston koiraintoiset teinit ja 4H.
Keskustele lapsen isän kanssa siitä, että voisiko hän vaihtaa toisenlaiseen työhön.
Muuttakaa asuntoon, jossa on piha.
Palkatkaa lastenhoitoapua.
Noilla keinoin meillä on menty. Ei ole isovanhempia koskaan ollutkaan, kuopus astmalapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei ole sisaruksia kummallakaan. Yllättäen äitimme eivät jaksaneet "hoitaa" kuin yhdet lapset (siis hoidattaa muilla). Kuitenkin saatu kuulla hurskastelua että kukin hoitakoon omat lapsensa.
Ja syömään en tosiaan ole ehtinyt, paitsi tänä aamulla jugurtin, siihenkin meni vauvan itkukeskeytyksien vuoksi lähemmäs tunti. En pysty jättämään vauvaa yksin itkemään koska pelkään sen vaikuttavan pahasti vauvan psyyken kehitykseen mistä on ollut paljon puhetta :(
vaikka mulla oli pieni lapsi ja olin yksinhuoltaja. Mutta syöminen tosiaan itseltäkin kyllä jäi, ei vaan jaksanut syödä kun piti tehdä koko ajan kaikkea muuta ja pitää kotikin siistinä. Lopputulos mulla oli se, että omat vanhemmat huolestuivat mun jaksamisesta ja lopulta pakottivat syömään...
Varmaan vaikuttaa aika paljon, että mulla oli syömishäiriö vain muutamaa vuotta aikaisemmin, ennen kuin lapsen sain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsen pomon paikalle ja näin se kostautuu. Kannattaa miettiä kaksi kertaa paapooko pilalle ja huomioiko joka ikisen änähdyksen ja kitinän vai ei.
meillä 4 tervettä eläkeläisovanhempaa. Yhtäkään heistä ei kiinnosta lapsenlapset ylipäätään sen vertaa että tavattaisiin joskus, saatika että hoitaisivat. Minuuttiakaan eivät ole koskaan hoitaneet, vaikka on pyydetty pariin kertaan todella tiukassa tilanteessa. SIlloinkaan eivät auttaneet. Mutisivat vain jotain että "ei me aiottu alkaa tuohon hommaan ollenkaan".
Itse aikanaan hoidattivat omat lapsensa omilla vanhemmillaan. Ja siis todella hoidattivat, minua mummot hoiti 4-5 kertaa VIIKOSSA ainakin 10 vuoden ajan.
Itkut on itketty, on surtu, on yritetty puhua mutta mikään ei saa kiinnostusta lapsenlapsiin syttymään. Nyt lapseni alkavat olla jo kouluiässä kohtapuoleen ja olen jo luovuttanut. Se luovuttaminen auttaa omaan mielipahaan.
Älä odota yhtään mitään, niin et pety. Älä aseta mitään toiveita tai odotuksia äidillesi, niin et tule surulliseksi tai turhautuneeksi.
Ymmärrän sinua ap todella hyvin, minuakin isovanhempien laiskuus ja itsekkyys kyllä aikaan v***tti ja rankasti, mutta itseään ei kannata rääkätä sillä että toivoo ja haaveilee asioiden muuttuvan. Ne kun ei muutu.
AP, joudut tekemään surutyön siitä asiasta että isovanhemmat eivät osallistu. Olen pahoillani, voin antaa vain vertaistukea. Itse selviää ilman apua kun on pakko. Mulla ollit 3 koliikkivauvaa ja pahat synnytyskomplikaatiot, apu olisi ollut enemmän kuin tarpeen mutta ei tullut ei, vaikka ppyydettiin ja perusteltiin.
Nykyajan isovanhemmista todella suuri osa on itsekkäitä paskaisovanhempia, meillä niitä on peräti neljä kappaletta. Näkevät lapsenlapsia kerta vuodessa pikavisiitillä, siinä kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva ei kuole siihen, ettet heti ole juoksemassa luokse.
t2
ja mies palaa kotiin jouluksi, lähtee tammikuussa jälleen työmatkalle. Ei halua lopettaa työtään eikä suostu vaihtamaan kanssani osia että itse palaisin työhöni ja hän jäisi koti-isäksi. Tästä on monesti puhuttu.
Tätäkin kirjoitan itkevä vauva sylissä, välillä itken itsekin, en vaan meinaa jaksaa ja väsyneenä harmittaa isoäitien välinpitämättömyys vaikka muuten hyvissä väleissä olemmekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja mies palaa kotiin jouluksi, lähtee tammikuussa jälleen työmatkalle. Ei halua lopettaa työtään eikä suostu vaihtamaan kanssani osia että itse palaisin työhöni ja hän jäisi koti-isäksi. Tästä on monesti puhuttu.
Tätäkin kirjoitan itkevä vauva sylissä, välillä itken itsekin, en vaan meinaa jaksaa ja väsyneenä harmittaa isoäitien välinpitämättömyys vaikka muuten hyvissä väleissä olemmekin.
Syö edes silloin ja käy suihkussa, jooko? Jos et kerran voi antaa lapsen itkeä ollenkaan, että saisit syötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vie se vauva lääkäriin! Ei oo normaalia että 8kk itkee koko ajan-
- Syöt ensinnäkin ihan rauhassa, vaikka samaan aikaan kuin lapsi tai silloin kun lapsi on päiväunilla
- Nukut silloin kun lapsi nukkuu
- Käyt suihkussa silloin kun lapsi nukkuu
Vaikeaa? Ei. Olet itse tehnyt asioista noin vaikeita.
ovat muita kuin se mies, niinpä.
Kai se mies jotain tienaa kun on koko ajan töissä?
kirjoitit itse "väsyneenä harmittaa isoäitien välinpitämättömyys".
Mulla siis sama tilanne, kumpikaan mummo ei auta koskaan, ei ole koskaan hetkeäkään auttanut, eikä tule auttamaankaan (tämä on tehty selväksi).
Sun pitää luopua niistä avunsaantihaaveista. Siis oikeasti luopua. Nyt kaipaat apua, haaveilet avusta, odotat apua, toivot apua jne jne. LOPETA SE!
EN siis väitä että isovanhemmat tekevät oikein, eivät todellakaan tee, mutta turhautumiseen ja katkeruuteen oikeesti auttaa vain se että et enää odota. Et toivo, et kaipaa, et kaihoa, et haaveile. Lakkaat toivomasta, lakkaat odottamasta. Päätät että tilanne on nyt tämä, apua ei saa, ja nyt on pakko pärjätä yksin.
Itselläni mennyt jo 9 vuotta monilapsisessa perheessä ilman sekunninkaan apua koskaan mistään. Sitä pärjää kun on pakko. Ei ole vaihtoehtoja.
Nyt itse aiheutat itsellesi pahaa mieltä, lopeta sen aiheuttaminen.
Minulla on sama tilanne isovanhempien kanssa.
Kuten sisaruksillanikin yllättäin :)
Joten olemme ratkaisseet väsymys ongelmat auttamalla toinen toistamme.
Isovanhemmat eivät auta yhtään.
Meidän kohdallamme kylläkin miehen vanhemmat auttaisivat jos pystyisivät, mutta ikää on jo ja reumaa yms.