väsynyt äiti ja sitten ne isoäidit...

olisi kyllä syytä ennen sitä lasten hankintaa miettiä ja perusteellisesti selvittää hoitoapukuviot.. Apua lastenhoitoon ja myös kodinhoitoon saa myös rahalla, ja sitä luulisi ap:n maailmalla jatkuvasti reissaavalta mieheltä jonkin verran löytyvän perheensä hyvinvoinnin takaamiseksi.



On toki surullista, jos isovanhemmat eivät halua yhtään auttaa, mutta ei heitä siihen pakottaakan voi.

Kyllä tässä pärjätään, koska pakko on. Ei se itku, huuto ja muu itsessään ole se mikä minua lannistaa, vaan se, että isoäidit eivät tunnu välittävän vähääkään vaikka heidän läheisensä on uupunut ja voi pahoin. Mutta he tuskin tietävätkään millaista tämä on, kun ovat itse lykänneet lapsensa isovanhemmille kasvamaan.

Kiitos myötäeläjille!

EI ole ne isovanhemmat, vaan SINÄ teet elämästänne mahdotonta. Lakkaa märehtimästä niitä isovanhempia, moni muukin pärjää erinomaisesti ilman jatkuvaa apua. Toki normaali ihminen tykkää hoitaa lapsenlastaan, mutta mitään velvoitetta siihen ei ole ja toisaalta koska kaikki ongelmanne johtuvat sinusta itsestäsi, on vaikea kuvitella että isovanhempien hoitoapu edes auttaisi asiaa.

Jos se vauva ei nuku koskaan ja huutaa koko ajan, vie se lääkäriin, vaikka nyt heti samantien. Se ei ole normaalia. Jos taas vauva myös nukkuu ja syö, voit itse syödä sekä käydä suihkussa samaan aikaan. Jos et saa aikaiseksi, ei se taas ole vauvan saati isovanhempien vika.

Koira olisi kannattanut opettaa tavoille jo etukäteen, mutta hanki nyt ensi alkuun sille vaikka kuonopanta, et kai tosissasi meinaa että on ihan normaalia että se kiskoo teidät ojan pohjalle? Tai anna miehesi palkata joku ulkoiluttamaan ja vaikka kouluttamaan koira, teillä tuskin on pikkurahasta puutetta jos mies on töissä 24/7. Koiran ei tarvitse huutaa pissalle, se saa tehdä tarpeensa silloin kun sinä päätät viedä sen ulos, ja se on tietenkin vasta sitten kun lapsi on syönyt. Toki koira pitää sitten viedä illalla tarpeeksi myöhään että kestää odottaa.

Ja kannattaa nyt puhua vaikka siellä neuvolassa, tarvitsisit varmaan myös jonkinlaista psykologista apua. Toki käytännön apuakin, mutta ymmärrät varmaan että normaalille, terveelle ihmisille yhden vauvan ja koiran hoitaminen ei ole mikään mahdoton tehtävä silloin, kun asiat tehdään edes jotenkin järkevästi.

Olemme perhesurmien luvattu maa. Mistähän johtunee?

On kynnys hakea apua, ja kun sitä hakee, tulee monen taholta kivitetyksi kuten ap. Toiset ei hae apua juurikin lynkatuksi tulemisen syystä ja toiset jotka hakevat, lannistuvat entisestään.

Täällä ei välitetä toisista.



Ihmiset kauhistelevat ja hirvittelevät perhesurmia ja pohtivat päänsä puhki mitä voitaisiin niiden estämiseksi tehdä. Tässä nähdään että mätää on ihan yhteiskunnan ytimestä, perheestä, lähtien. On se kumma jos perhe ei voi pitää yhtä ja auttaa toisiaan tässä maailmassa.



Ja sitten, jotka näitä perhesurmia kauhistelevat ja paasaavat niiden ennaltaehkäisystä, käyvät sen kimppuun joka uupuu ja pyytää apua.

Sokeiden hölmöläisten hommaa?

"Mutta siis, surujeni syy ja alkulähde on edelleen nimenomaan isoäitien vähättelevä asenne ja välinpitämättömyys."



En tajua. Kun lapsen oma vanhempi laittaa uransa ja työmatkansa lapsensa edelle ja osoittaa siten välinpitämättömyytensä (sitähän se on), niin sinua huolettaa nyt vain isoäitien (isoisätkö eivät ole enää elossa?)asenne. Onko isovanhempien poissaolo tässä suurin ongelma, vaikka oma vanhempi huitelee ilman lasta muualla kaataen kaiken toisen harteille? Mikä logiikka tässä on? Eikö välittäminen ja läsnäolo ole sinusta ollenkaan tärkeämpää omilta vanhemmilta kuin isovanhemmilta?



Ja ennen kuin joku tulee tähän taas valittamaan, että "eikö mies voi tehdä työtään", niin totta kai voi, mutta siinä määrin kuin elämäntilanne sallii. Nyt miehellä on vauva ja tuskin kukaan on oikeasti sitä mieltä, että hän pystyy olemaan tarpeeksi läsnä ja hoitamassa silloin, kun on työmatkoillaan (joita hänellä olisi aikaa tehdä sopivammassa elämänvaiheessa).

meillä oli aikanaan ihan vastaava tilanne. Tukiverkon yllättävä ja totaalinen pettäminen katkeroitti ja tuntui oman uupumuksen keskellä todella julmalta. Meillä oli kaksi vauvaa ja koira. Mulla pohjaton univelka, joka johti pitkäaikaisiin nukahtamisongelmiin. Neuvolassa vaan todettiin, että sellaista se on, onhan teillä isovanhemmat lähellä. Oli joo, mutta niitä ei kiinnostanut!



Me luovuttiin koirasta. Se oli rankka paikka, mutta tilanne alkoi olla tosi vakava ja mun mielessä alkoi käydä väkivaltaisia ajatuksia. Sitten mä menin takaisin töihin. Mies jäi hetkeksi hoitovapaalle, mutta lapset meni aika pieninä hoitoon.



Me lakkasimme odottamasta ja pyytämästä apua. Onneksi mieheni on niin järkevä, että parisuhteesta ei tarvinnut kantaa murhetta. Se oli ihan tauolla pitkään, me vaan selviydyttiin päivä kerrallaan.



Nyt lapset on koululaisia ja me ollaan hengissä kaikki! Toiseen isoäitiin on välit lähes kokonaan poikki. Toisia isovanhempia lapset tapaa vähän enemmän, mutta mitään hoitoapua emme saa, eikä lapsilla ole mahdollisuuksia yökyläilyyn.



Katkeruus on jäänyt. Meiltä on kenenkään turha odottaa apua, kun vanhuus vie voimat. On varmaan sanomattakin selvää, että sekä minun että mieheni ovat vanhempamme hoidattaneet isovanhemmilla. Isovanhempina on tällä hetkellä sellainen sukupolvi, joka ei ole huolehtinut edes omista lapsistaan. Eivät he välitä kuin itsestään. Se on surullista.



Ap, tiedän että olet väsynyt ja kaikki näyttää toivottomalta. Mutta yritä miettiä kaikki keinot, joilla saisit arkea sujuvammaksi. Anna lapsen nukkua vieressäsi, osta valmisruokaa jota on nopea lämmittää. Ihan mitä vaan, mikä ikinä tuo helpotusta. Ja unohda isovanhemmat, ne eivät muutu. Tee omasta elämästäsi mahdollisimman mukavaa, äläkä odota keneltäkään muulta ikinä mitään. Kyllä sinä selviät!

Jos sitä apua ei saa isovanhemmilta (ei muissakaan maissa välttämättä saa), sitä pitää hakea muilta sukulaisilta, ystäviltä, neuvolan kautta kotiapua, lääkäriltä (nukahtamiseen), ostamalla lastenhoitopalveluita tai vaikkapa todellisessa hädässä lastensuojelun avohuollon tukitoimia (perhetyötä). Ei yhden kortin ja mummun varaan voi laskea koko yhtälön toimivuutta! Ja missä on ap:n mies ja hänen vastuunsa? Jos ei ehdi töiltään koskaan kotona olla, perhettään rakastava mies huolehtii myös vaimonsa jaksamisesta esim. palkkaamalla lastenhoito- ja kotiapua.

Olemme perhesurmien luvattu maa. Mistähän johtunee? On kynnys hakea apua, ja kun sitä hakee, tulee monen taholta kivitetyksi kuten ap. Toiset ei hae apua juurikin lynkatuksi tulemisen syystä ja toiset jotka hakevat, lannistuvat entisestään. Täällä ei välitetä toisista. Ihmiset kauhistelevat ja hirvittelevät perhesurmia ja pohtivat päänsä puhki mitä voitaisiin niiden estämiseksi tehdä. Tässä nähdään että mätää on ihan yhteiskunnan ytimestä, perheestä, lähtien. On se kumma jos perhe ei voi pitää yhtä ja auttaa toisiaan tässä maailmassa. Ja sitten, jotka näitä perhesurmia kauhistelevat ja paasaavat niiden ennaltaehkäisystä, käyvät sen kimppuun joka uupuu ja pyytää apua. Sokeiden hölmöläisten hommaa?

Älä odota yhtään mitään, niin et pety. Älä aseta mitään toiveita tai odotuksia äidillesi, niin et tule surulliseksi tai turhautuneeksi.

Ymmärrän sinua ap todella hyvin, minuakin isovanhempien laiskuus ja itsekkyys kyllä aikaan v***tti ja rankasti, mutta itseään ei kannata rääkätä sillä että toivoo ja haaveilee asioiden muuttuvan. Ne kun ei muutu.

Komppi tälle. Niin mun näppikseltä. Mä surin aikani, vieläkin surettaa lasten puolesta, mutta isovanhemmat kun eivät kiinnostu meidän lapsista niin en aio mäkään tyrkyttää lapsille kiiltokuvaisovanhemmuutta.

Itsekkäistä isovanhemmista on ollut monta aloitusta täällä, on nykyajan ilmiö johon jokin ET-lehtikin kannustaa.

Miten joku lehti voi kannustaa epäreiluun kohteluun?

ET-lehti on määrätietoisesti ainakin koko sen ajan kun se on anopille tullut tehnyt määrätietoisesti työtä pitääkseen isovanhemmat erillään lastensa perheistä. Lasten perheet voivat vierailla silloin kun isovanhemmilla ei ole golffia, matkoja, harrastuksia tai muuta tekemistä ja lapsenlapsia hoidetaan vain kun mitään muuta tekemistä ei ole ja otetaan siitä sama maksu kuin mitä ulkopuolinen hoitaja saisi.

Ilmeisesti lehti on lähtenyt liikkeelle siitä, että nykyaikana eläkeläisten pitää keskittymällä keskittyä omiin huvituksiin ja ystäviin, kun aikaisemmat ikäpolvet eivät ole osanneet eivätkä ehtineet.

Ajatuksena on tietenkin aivan ok, että isovanhemmilla on muuta elämää, mutta minusta on menty reippaasti toiseen ääripäähän. Normaalit ihmiset välittävät lähisukulaisistaan, haluvat olla heidän kanssaan ja jopa auttaa heitä, puolin ja toisin. ET tekee siitäkin ostopalveluita.

Tämä selittääkin paljon...

T: Eräs, jonka anopille tulee ET-lehti

ps. Kai tuossa lehdessä kerrotaan myös, miten paljon lapsia ja lapsenlapsia kiinnostaa vanhuksen vointi, kun ei enää kykene golfaamaan..?

Juusaas nähdä miten tulevaisuudessa käy :-) autetaanko vaiko eikö. Mun anoppi jo ilmoitti haluavansa joka päivä tuoretta leipää kun on vanhainkodissa. en vastannut mitään. Teki mieli sanoa, että jos toivot sen nyt, niin tuon ehkä siivun puolen vuoden päästä. Hän kun tuntuu aikatauluttavan lapsemme näkemisen hamaan tulevaisuuteen ja kun sit ollaan saatu aika sovittua niin ei minuuttiakaan yli sovitun hoitoajan.

ei voi olla koskaan mieliksi. Tuli vaan mieleen tuolta kun ap sanoi että raskaus ei ollut suunniteltu mutta piti lapsen ja sitten joku haukkui hänet seksin harrastamisesta ja että saa siitä sitten yksin vastuunkin kantaa - enpä uskalla edes kuvitella millaista kivitystä olisi tullut jos ap olisikin tehnyt abortin ns. mukavuussyistä! Eihän noiden itsekkäiden isoäitien geenit jatku jos ei ap miehineen olisi jälkikasvua tehnyt. On sitten siinä joku joka mummojen haudalla käy kukkia hoitamassa (vai käykö sittenkään?) ettei näytä ihan nolon rikkaruohottuneelta unohdetulta pläntiltä.



Ja ilmeisesti mies halusi lapsen ja isovanhemmat samoin? Itselle kävi niin paskaisesti että vahinkoraskauden yllättäessä tukijoukko ympärillä sanoi että "pidä lapsi kyllä me autetaan!" ja pidin. Vaan koko tukijoukko häipyi kuin p saharaan kun vauva syntyi.

Siinä tapauksessa olettaisin, että pian helpottaa ja saat hyvän palkan vaivannäöstäsi! Tyttösi älykkyys on kehittynyt huikeasti -tulet näkemään sen.

Mietiskelin vain, että jos äitisi on hoidattanut sinut vanhemmillaan niin kuinka ihmeessä hän todellakaan osaa edes asettua asemaasi? Ja jos vielä empatia puuttuu niin turhaan toivot kuuta.

Olen kyllä itsekin ollut melko yksin lasteni kanssa miehen työn vuoksi mutta sain lopulta loistavan palkan ja oikeastaan olen jo ylpeä jaksamisestani kun NYT nautin aikuisten lasteni/puolisoitten ihanasta seurasta!! Teini-ikäkin oli aika lupsakkaa ja nauraa sai paljon =D

tähän:

"Onko syy siinä ettet ole läsnä ja juttele lapsellesi? Kokeile olla aktiivinen ja laula, leiki, juttele ja touhua lapsesi kanssa. Se on äitiyttä!!!"

Minähän teen tuota kaikkea nonstoppina kuten aiemmin kerroin ja siis ihan uuvuksiin asti se on tuota vauvan kanssa juttelua, leikittämistä ja touhua.

Ja ystäviäkin on, mutta ovat kaukana, eivät samalla paikkakunnalla ollenkaan. Ja yksi heistä on minulle vauhkonnut juurikin tästä että itkuun pitää heti reagoida ja saada vauva iloiseksi, muuten vauvoista tulee pahasti mielenvikaisia aikuisia. Tästä olen saanut kuulla sellaiset palopuheet ja saarnat että kun vauva lopulta syntyi olen ollut taukoamatta varpaillani siitä asti. Muitakin "hyvän äitiyden mittareita" on ystävien suunnalta tullut koskien imetystä, kesto- vai kertakäyttövaippoja, valmis- vai itsetehtyjä ruokia sun muita, että sieltä suunnalta en ehkä tukea saa, paineita kylläkin.

Tuhannesti anteeksi nyt kaikille isovanhemmille ja heidän puolestaan loukkaantuneille toiveesta saada isovanhemmat mukaan lastensa perheiden elämään.

ap

isovanhemmilla on velvollisuus hoitaa lasta mutta miehellä ei?



Enemmän mua harmittais että mies ei osallistu kun että isovanhemmat ei, mieshän se on lapsen alulle laittanut ja sillä niitä velvollisuuksia on, vaikka tässä tapauksessa ei näytä olevan.



Outo logiikkaa harmitella sitä että isovanhemmat ei osallistu muttei sitä että mies tekee mitä lystää. Isovanhempien pitäisi tinkiä mutta miehen ei. Todella outoa.

Olen nyt jutellut äitini kanssa puhelimessa kun sain vauvan nukahtamaan.

Hän ei kuulemma lapsia halunnut koska tämä maailma on niin paha, mutta teki kuitenkin yhden isäni mieliksi koska isäni halusi lapsia koska niitä kuuluu olla. Isä oli kuitenkin kuulemma pettynyt kun olinkin tyttö. Ja isä sitten lopulta häipyikin ja ryhtyi isäpuoleksi toisen naisen pojille.



Miehen palkka ei vielä kummoinen ole, mutta ravaa joka reissuun minne työnantaja vain keksii käskeä koska tavoittelee palkankorotusta ja korkeampaa asemaa. Olen sanonut että hänen läsnäolonsa lämmittäisi minua enemmän kuin ylimääräinen raha. Me tulemme ihan hyvin toimeen kun rahaa ei laiteta mihinkään ylimääräiseen.



Nyt olen päättänyt keskittyä vain omaan selviytymistaisteluuni että selvitään sekä tyttö että minä (ja koira!) selväjärkisinä tästä hullunmyllystä läpi!

Nyt kun saisi vielä unenpäästä kiinni. Nukahtamislääkkeet voisivat tosiaan olla hyvä juttu tähän elämänvaiheeseen. Ja syömättömyys - siihenkin tottuu, kun joku tuolla haukkui provoksi siitä syystä. Mutta umpiväsynyt surullinen ihminen ei ajattele ensimmäisenä ruokaa, etenkään kun ruoan tekemiseen ei tule tilaisuuksia.



Sitä vain halusin sanoa, että nämä hyväkuntoiset virkeät eläkeläiset ovat tuossa aivan vieressä ja näkevät mitä elämässäni tapahtuu, mutta se ei ole paljoa näitä 50-luvun kasvatteja hetkauttanut. He näkevät että joudun pärjäämään paljon yksin, mutta eivät halua auttaa, vaikka ovat itse aikoinaan saaneet ylenmäärin apua, suorastaan vapautuksen kasvattajan tehtävistään. Ja ovat olleet innoissaan kyllä lapsenlapsesta, mutta se on sitten sitä että esitetään muille sitä isoäitiä mutta oikeasti ei lapselle isoäitejä olla, kun täytyy tosiaan harrastaa ja deittaillakin. Vieraat ihmiset ovat mielenkiintoisempia kuin oma jälkikasvu.



ap

häsläämällä ja hössöttämällä. Joku kirjoitti, että lapsi on päässyt pomon paikalle ja tätä komppaan täysin.

Tuon ikäisellä lapsella ei ole sellaisia sosiaalisia taitoja, että osaisi pomottaa ja manipuloida. Tuota kutsutaan adultomorfismiksi: kuvitellaan vauvalle jotain psyykkisiä toimintoja, joita esiintyy vain aikuisilla.

Pielessä luultavasti on paljonkin. Vauvat ovat hyvin herkkiä huomaamaan, jos äiti on kireä, ahdistunut, surullinen, väsynyt ja masentunut. Todennäköisesti ap sinun uupumuksesi on näkynyt jo jonkin aikaa vuorovaikutuksessasi vauvan kanssa. Vauva saattaa olla jatkuvasti hälytystilassa itsekin ja koettaa saada sinusta reaktioita.

Älä nyt kuitenkaan syyllisty. Sanon siksi, että sinun pitää todella pitää nyt huolta itsestäsi: sillä tavalla myös vauva uskaltaa antaa sinun tehdä välillä omiasi. Kerro neuvolassa tarkasti, miten vauva viestii sinulle, kun yrität syödä tms. elintärkeää, mikä on poissa vauvan huomioimisesta.

Nyt on tosi tärkeää, että saat ensitilassa omaa aikaa. Ostatte, pyydätte kotiapua, ihan mitä vaan. Älä anna asioiden kiertyä umpisolmuun. Älä vastaa mulle, että et voi, ei ole mahdollisuuksia.

Sinulla on paljon mahdollisuuksia pyytää apua. Pyydä kaikilta, keneltä voit. Jokunen voi auttaa hieman.

Olen nyt jutellut äitini kanssa puhelimessa kun sain vauvan nukahtamaan. Hän ei kuulemma lapsia halunnut koska tämä maailma on niin paha, mutta teki kuitenkin yhden isäni mieliksi koska isäni halusi lapsia koska niitä kuuluu olla. Isä oli kuitenkin kuulemma pettynyt kun olinkin tyttö. Ja isä sitten lopulta häipyikin ja ryhtyi isäpuoleksi toisen naisen pojille. Miehen palkka ei vielä kummoinen ole, mutta ravaa joka reissuun minne työnantaja vain keksii käskeä koska tavoittelee palkankorotusta ja korkeampaa asemaa. Olen sanonut että hänen läsnäolonsa lämmittäisi minua enemmän kuin ylimääräinen raha. Me tulemme ihan hyvin toimeen kun rahaa ei laiteta mihinkään ylimääräiseen. Nyt olen päättänyt keskittyä vain omaan selviytymistaisteluuni että selvitään sekä tyttö että minä (ja koira!) selväjärkisinä tästä hullunmyllystä läpi! Nyt kun saisi vielä unenpäästä kiinni. Nukahtamislääkkeet voisivat tosiaan olla hyvä juttu tähän elämänvaiheeseen. Ja syömättömyys - siihenkin tottuu, kun joku tuolla haukkui provoksi siitä syystä. Mutta umpiväsynyt surullinen ihminen ei ajattele ensimmäisenä ruokaa, etenkään kun ruoan tekemiseen ei tule tilaisuuksia. Sitä vain halusin sanoa, että nämä hyväkuntoiset virkeät eläkeläiset ovat tuossa aivan vieressä ja näkevät mitä elämässäni tapahtuu, mutta se ei ole paljoa näitä 50-luvun kasvatteja hetkauttanut. He näkevät että joudun pärjäämään paljon yksin, mutta eivät halua auttaa, vaikka ovat itse aikoinaan saaneet ylenmäärin apua, suorastaan vapautuksen kasvattajan tehtävistään. Ja ovat olleet innoissaan kyllä lapsenlapsesta, mutta se on sitten sitä että esitetään muille sitä isoäitiä mutta oikeasti ei lapselle isoäitejä olla, kun täytyy tosiaan harrastaa ja deittaillakin. Vieraat ihmiset ovat mielenkiintoisempia kuin oma jälkikasvu. ap

kerro nyt, miksi miehen ei tarvitse tehdä mitään, mutta isoäitien pitää? Ymmärrän, että koska isäsi hylkäsi sinut niin et kykene miehesi kanssa tasa-arvoiseen suhteeseen, vaan pelkäät hänenkin hylkäävän. Siksi et uskalla sanoa miehelle, että tarvitset apua ja vaaditkin apua isoäideiltä, jotka ovat täysin syyttömiä sinun ikiomaan helvettiisi.

Sinulla on mies, lapsella isä, vielä hetken. Entä jos sinä lopettaisit naisten parjaamisen ja ymmärtäisit, että teidän perheessä ei ole kolmea naista vaan ainoastaan yksi. Ja sitten se mies, jonka haluat korvata muilla.

1) osta mitä tahansa helposti syötävää ruokaa kaappeihin (muroja, keksejä, hedelmiä, pakastepizzoja, eineslihapullia jne kaikkea sellaista mitä voi syödä kylmänäkin) Oletko nyt syönyt iltapalaa? Jos vauva nukkuu, ehdit varmasti syödä leivän ja vaikka mukin kaakaota

2) unohda ne oletukset että isovanhemmat auttaisivat. Eivät auta. PISTE. Lopeta ruikutus

3) palkkaa apua ( vaikka kerran kuukaudessa) Miehen matkapäivärahoista pitäisi onnistua

Käytä tämäkin aika jollain tavalla itseesi ja omaan jaksamiseesi. Äläkä äitisi kanssa puhelimessa keskusteluun. Hänen kantansa lienee jo selvä, eikä se muuksi muutu. Usko, että oma olosi helpottaa, kun hyväksyt tilanteen ja alat tehdä itse omasta elämästäsi helpompaa.

Kyllä tässä pärjätään, koska pakko on. Ei se itku, huuto ja muu itsessään ole se mikä minua lannistaa, vaan se, että isoäidit eivät tunnu välittävän vähääkään vaikka heidän läheisensä on uupunut ja voi pahoin. Mutta he tuskin tietävätkään millaista tämä on, kun ovat itse lykänneet lapsensa isovanhemmille kasvamaan.

Kiitos myötäeläjille!

Miehen pitäisi olla tukena. Hän on se lähin ihminen ja myös lapsesta vastuussa. Tajuta sun väsymys ja tehdä kaikkensa että sulla parempi olo. Hommata sitten apua, jos ei itse ole paikalla. Miehellä vastuu toisella tavalla kuin isovanhemmilla.

lapsen pomon paikalle ja näin se kostautuu. Kannattaa miettiä kaksi kertaa paapooko pilalle ja huomioiko joka ikisen änähdyksen ja kitinän vai ei.

Montako omaa lasta sulla on?

Mutta on itsestään selvää että kukaan ei pysy elossa saatika tarjoa minkäänlaista järkevää seuraa kenellekään jos ei nuku eikä syö. Sen voi todeta erittäin helposti vaikkapa nälkäisestä ja väsyneestä lapsesta.

Kuulostaa todella rankalta. Hae lapselle heti päivähoitopaikkaa. Eikös 1,5 kk kuluttua ole jo oikeutettu siihen, kun vanhempainloma loppuu? Oma lapseni on mennyt tuolloin päivähoitoon ja on tosi reipas ja iloinen lapsi. Alku tietysti siinäkin rankka, mutta muutamassa päivässä tottui.



Sitten viet ja haet lasta päiväkodista niin, että samalla kävelette koiran kanssa lenkin. Pidemmän päälle joudutte ehkä kuitenkin harkita koirasta luopumista, jos mies ei yhtään osallistu perhe-elämään. Työt voit aloittaa aluksi osa-aikaisena ja olla osittaisella hoitovapaalla, jolloin lapsen päivähoitopäivät jää lyhyemmiksi. Itse aloin heti tehdä täyspäiväistä työtä, kun lapsi oli 9+kk ja hyvin meni ja menee edelleen.



Sitten mitä isovanhempiin tulee, niin lopeta palvelu heihin ja tee vaikka viestintälakko eli et anna kuulua itsestäsi pariin kuukauteen tai vastaa heidän puheluihinsa. Jos tulevat katsomaan, miten menee kohtelet vaan tylysti ja sanot, ettet jaksa nyt. Jos vetoavat, että lapsen täytyy saada tutustua isovanhempiin, kerrot totuuden, ettei tutustunut ennenkään.

Kuulostaa todella rankalta. Hae lapselle heti päivähoitopaikkaa. Eikös 1,5 kk kuluttua ole jo oikeutettu siihen, kun vanhempainloma loppuu? Oma lapseni on mennyt tuolloin päivähoitoon ja on tosi reipas ja iloinen lapsi. Alku tietysti siinäkin rankka, mutta muutamassa päivässä tottui. Sitten viet ja haet lasta päiväkodista niin, että samalla kävelette koiran kanssa lenkin. Pidemmän päälle joudutte ehkä kuitenkin harkita koirasta luopumista, jos mies ei yhtään osallistu perhe-elämään. Työt voit aloittaa aluksi osa-aikaisena ja olla osittaisella hoitovapaalla, jolloin lapsen päivähoitopäivät jää lyhyemmiksi. Itse aloin heti tehdä täyspäiväistä työtä, kun lapsi oli 9+kk ja hyvin meni ja menee edelleen. Sitten mitä isovanhempiin tulee, niin lopeta palvelu heihin ja tee vaikka viestintälakko eli et anna kuulua itsestäsi pariin kuukauteen tai vastaa heidän puheluihinsa. Jos tulevat katsomaan, miten menee kohtelet vaan tylysti ja sanot, ettet jaksa nyt. Jos vetoavat, että lapsen täytyy saada tutustua isovanhempiin, kerrot totuuden, ettei tutustunut ennenkään.

siinä on vissi ero. Mies ei ole koskaan kotona, lapsi ei tunne isää. Äiti haluaa isoäidit avuksi, koska isä ei ole kiinnostunut lapsesta ja perheestä.

Ongelmana eivät ole isovanhemmat vaan ap:n mies. Ehkä sille pitäisi sanoa, että tämä oli tässä.