Perhanan piski
Minulla on koira, jonka kanssa suhteeni ei ole ihan kunnossa. Olimme juuri mökillä, ja olisi niin kiva antaa koiran kulkea vapaana mukanamme. On vain pari ongelmaa.
Koira oli vapaana, onnellisena rypi rantavedessä ja pelasi pallollaan. Yllättäen sai kauhean hepulikohtauksen ja innoissaan alkoi säntäillä joka suuntaan. tälläisen villiintymisen saadessaan koiralta katoaa korvat ja säntäilee innoissaan joka suuntaan kuuntelematta minua yhtään. lopulta riekkui naapurin pihaan, josta kävin hakemassa koiran ja tyrkkäsin ulkotarhaansa.
Koira on myös aika vahva, joten en voi antaa olla vapaana jos naapureilla on koira ulkona, sillä koirani saattaa mennä uhittelemaan naapurin koiralle.
Koira olisi muuten ihan ok vapaana ollessaan, mutta saa noita hepuleita ja sinkoilee joka suuntaan kuuntelematta minua ja menee naapurin pihalle härkkimään.
Miten puuttuisit koiran käytökseen? Mikä olisi paras lähestymistapa ongelmaan?
Kommentit (2)
pitkä remmi, mutta onkin sitten koko ajan jumissa jossain puussa. Remmistä nykäisy ei myöskään auta ongelmaan yhtään. :(
Sitä se saa vetää perässään vapaana ollessaan, niin että luulee olevansa vapaana. Kun alkaa sekoilemaan ja yrittää ottaa hatkat niin omistaja nappaakin siitä narusta kiinni.
Silloin tempaistaan narusta kunnolla, että koira tajuaa missä mennään ja käsketään se luokse.
Kun koira tulee käskystä luokse, se palkitaan.