Käytöshäiriöinen 3-vuotias vai kasvatuksen/kurin puute?

ja kurin puute.

ja kurin puute.

Ei mun lapset kyllä toisia lapsia tai lemmikkejä ole hakannut tai kiusannut vaikka kuinka uhmaa onkin ollut.

T.Ohis

Kuulostaa samalta kuin meidän 3v. Vielä viikko sitten oli ihana äidin pikku apulainen ja nyt pirttihirmu.

Kaikki tuo kyllä loppuu jos rajoista pidetään kiinni. Meillä on tuo 3v rajapyykki ollut lapsilla kaikkein hankalin ja vaikein.

Puhuttiin tilanteesta ammattikasvattajien kanssa. Meillä käytössä kunnon kuri, selvät säännöt, kiellot, jäähyt ja tarrataulut. Odotellaan että menee ohi muutamassa viikossa tämä pahin vaihe.

että kasvatuksen puute johtaisi tuommoiseen. Itse olen nimittäin maailman huonoin kasvattaja (annan melkein kaikessa periksi, olen vain tällainen lahna) eikä siltikään lapseni käyttäydy noin vaan on tosi kiltti. Nyt poika on 4-vuotias, mutta aina ollut tosi tottelevainen.



Tuttavapiirissä on myös näitä ap:n kuvailemia "kauhukakaroita" ja kyllä heitä vaan kasvatetaan kovalla kädellä. Näiden lasten luonne on vaan sellainen, ettei siihen oikein kovatkaan keinot tahdo riittää. Tavarat lentää jne mitä meillä ei ole IKINÄ tapahtunut, ei edes kiukuspäissä.



Niin että armahtakaa äitiä, ei hän ole tehnyt mitään väärin. Hänen lapsellaan on vain vahva temperamentti, ikävä kyllä.



Te kenen lapset ei käyttäydy noin, ei tarvitse sädekehää kiilloottaa. Olette vain saaneet helpot lapset, ei se johtu kasvatuksesta tai sen puutteesta.

ei kyllä pelkästään ihan tuollaista. Joko on kurin puutetta, mutta ei kait siinäkään tapauksessa olisi tuollaista ihan koko ajan. tarkoitan siis, että kurin puute näkyy minusta sellaisena raivona jos ei saa tahtoaan läpi ja jonkin sortin riehumisenakin, mutta jotenkin kuulostaa oudolle, että kurin puute saisi lapsen tekemään pahojaan ihan ilman syytä koko ajan. Voisin siis olla taipuvainen uskomaan, että lapsella on jokin häiriö johon voisi kyllä hakea apua. Se, että äidillä on hermo mennä (minkä hyvin ymmärrän) ei varsinaisesti auta lasta. Lapsi on entistä enemmän hukassa ja riehuu siis lisää. Yrittäisin jutella äidille, että kyselisi vaikka neuvolasta jos saisi lapsen toimintaterapeutille arvioon.

Kieltääkö, estääkö, antaako seurauksia, näyttääkö millään tavalla ettei tuo ole hyväksyttävää vai onko äiti esim. niin uupunut jo ettei jaksa enää reagoida? Oli syy mikä tahansa, ei minusta kuulosta ihan normaalilta uhmaamiselta. Ja apua varmasti tarvitsisivat. Voisit alkuun kysyä, miten neuvolassa on suhtauduttu lapsen käytökseen ja saada keskustelun käyntiin sitä kautta. Hyvin todennäköisesti lapsi tarvitsee tutkimuksia ja äiti taatusti apua ja neuvoja tuossa tilanteessa, oli erityislapsi tai ei.

Kieltääkö, estääkö, antaako seurauksia, näyttääkö millään tavalla ettei tuo ole hyväksyttävää vai onko äiti esim. niin uupunut jo ettei jaksa enää reagoida? Oli syy mikä tahansa, ei minusta kuulosta ihan normaalilta uhmaamiselta. Ja apua varmasti tarvitsisivat. Voisit alkuun kysyä, miten neuvolassa on suhtauduttu lapsen käytökseen ja saada keskustelun käyntiin sitä kautta. Hyvin todennäköisesti lapsi tarvitsee tutkimuksia ja äiti taatusti apua ja neuvoja tuossa tilanteessa, oli erityislapsi tai ei.

Äiti ei jaksa, huokaisee tai huutaa ihan saatanasti, riuhtoo lapsen pois esim. pahanteosta mutta tuohon kissan kiusaamiseen ei edes enää puutu. Eilenkin lapsi sai kiusata kissaa ihan rauhassa, kunnes kissa piiloutui.

Se miksi tätä aloin pohtimaan johtuu siitä että lapsen kanssa oli juuri hetki sitten käyty neuvolassa jossa "kaikki oli ok" vaikka oli sielläkin kieltäytynyt kaikesta, huutanut kuin syötävä, rimpuillut ja suostunut tekemään ainoastaan jonkun pienen jutun. Muu aika oli mennyt sitten kiukkuamiseen ja pelkäämiseen (äidin mukaan) ja "riehumiseen".

Sitäkään en ymmärtänyt ollenkaan. Edes pituutta tai painoa ei oltu saatu otettu ja terveydenhoitaja oli kuitenkin ollut käyntiin ihan tyytyväinen eli ei ollut ehdottanut uutta aikaa tms.

T. ap

ei kyllä pelkästään ihan tuollaista. Joko on kurin puutetta, mutta ei kait siinäkään tapauksessa olisi tuollaista ihan koko ajan. tarkoitan siis, että kurin puute näkyy minusta sellaisena raivona jos ei saa tahtoaan läpi ja jonkin sortin riehumisenakin, mutta jotenkin kuulostaa oudolle, että kurin puute saisi lapsen tekemään pahojaan ihan ilman syytä koko ajan. Voisin siis olla taipuvainen uskomaan, että lapsella on jokin häiriö johon voisi kyllä hakea apua. Se, että äidillä on hermo mennä (minkä hyvin ymmärrän) ei varsinaisesti auta lasta. Lapsi on entistä enemmän hukassa ja riehuu siis lisää. Yrittäisin jutella äidille, että kyselisi vaikka neuvolasta jos saisi lapsen toimintaterapeutille arvioon.

Kyllä meillä oli aivan valtavaa raivoa jos ei saanut asioitaan läpi. Vanhin on nyt tavallinen työssä käyvä ja koulua käyvä omillaan asuva nuori ja hänen nuorimmainen ihan tavallinen teini ja tämä kolmas joka on 3 vuotias on todellakin tuollainen kuin kuvailit ihan niin kuin nuo vanhemmat sisaruksetkin ovat olleet.

Toisin on silloin jos vanhemmat eivät millään tavoin ohjaa lasta toimimaan toisin.

Siihen yhdistyi ihan mahdoton pikkusisaruksen rääkkääminen ja satuttaminen. Pikkusisarus oli kiltti ja arka. No, lapsi joutui 17-vuotiaana psykiatriselle osastolle muutamaksi kuukaudeksi ja päässä on koko ajan jotain häikkää. Jälkikäteen ajatellen sen näki jo silloin lapsena. Ei se normaalia ollut. Tuo nuorempi sisarus sekosi myös ja on 15-vuotiaasta ollut vuoroin hoidossa ja vuoroin avohoidossa. En tiedä, pahensiko nuoremman tilannetta (siis perinnöllinen alttius) tuo vanhemman sisaruksen hallitsevuus siinä perheessä. Vanhemmat oli ihan kädettömiä lapsensa kanssa ja hyssyttelivät vaan. Tarviiko mainita, että äiti on psykologi ja isä opettaja.:( "suutarin lapsilla..." Joo. Tuo vanhempi lapsi olisi pitänyt viedä lapsena tutkimuksiin, mutta aina vaan ymmärrettiin ja piiloteltiin.

ymmärrän itsepäisyyttä (vaikka kyllä siihen järjettömään vänkäämiseenkin uupuu, toinen lapsistani on todella jäärä) ja sellaista lapsen luontaista uteliaisuutta ja pörräämistä. Mutta ILKEYTTÄ eli esim. kissan tahallista kiusaamista en ymmärrä enkä sulata eli "on vain uhmaa, menee ohi" on minusta huono neuvo.

Meillä ei ole koskaan ollut tuollaista, ja minäkin olen tosi lepsu kasvattaja. Minun kaveripiirissäni on pari tuollaista lasta, ja näitä lapsia kyllä nimenomaan kasvatetaan. Kuri on kova, säännöistä ei lipsuta jne. Vastapainoksi on myös paljon myönteistä palautetta, hellimistä ja hoivaa. En mitenkään voi sanoa, että noiden lasten käytös johtuisi siitä, että kotona ei välitetä. Kaverini ovat päin vastoin tosi hyviä vanhempia, väittäisin jopa että parempia kuin mitä minä olen. Mä olen alkanut ajatella, että aina on ollut ihmisiä, jotka on vaikeita. Ehkä tää meidän yhteiskunta ihannoi niin paljon särmättömyyttä ja harmoniaa, että tuollaiset lapset erottuu joukosta entistäkin enemmän.

koskaan kukaan ei ole käyttäytynyt noin huonosti. ei ole normaalia. rajat kakaralle ja äkkiä. tai uskokaa pois, kohta sillä on adhd- tms diagnoosi

Tuossa on kaikki ainekset katastrofiin, ja se kierre on helpointa katkaista jo alkuunsa. Joissain neuvoloissa saa näköjään vaatimalla vaatia tutkimista, mutta lopulta niidenkin on suostuttava. Kovakin riehuminen voi vielä olla normaalia, mutta minulla pistää silmään, miten järjestelmällisesti lapsi satuttaa kaikkea liikkuvaa ja nauraa päälle. Voisi hyvinkin viitata siihen, ettei kaikki ole siellä pääkopassa ihan kunnossa ja lapsi tarvitsee vähän muutakin hoitoa kuin kurinpitoa.



Ja vaikka mitään neurologista vikaa ei olisikaan, tarvitaan silti lastenpsykologia tai terapeuttia itse käytöksen hallitsemiseen. Noin vahvojen käytösongelmien kanssa harvalla vanhemmalla on tietoa, taitoa ja jaksamista päihittää ne yksin.



8

Kaverin lapsi oli hyvin samantapainen. Sillä todettiinkin ADHD seitsämän vuotiaana. Kaverille annan tietyssä määrin ymmärrystä, se oli tosi uupunut. Oli helppo antaa periksi joissai asioissa koska ei jaksanut kieltää kokoajan, pääsi niin vähemmällä.

Tosin totta on se että se lapsi tarvitsee johdonmukaista kasvatusta, ei mitään lepsuilua.



Nyt asiat on paremmin koska lapsi syö lääkkeitä, ei ole enää niin vilkas ja menevä.

Syökö lapsi hyvin ja monipuolisesti? Meillä raudanpuutos aiheutti nirsolle lapselle häiriökäyttäytymistä, kuten myös liika sokerin syöminen saattaa aloittaa riehunnan.

nuorin lapsi on oikeastaan aina käyttäytynyt noin. Ei nyt tietenkään vauvana, vaikka silloinkin oli vanhemmilleen kovin työläs hoidettava.



12-vuotiaana lapsi sai kehitysvamma-diagnoosin.

Hänellä on vaikeita ymmärtämisen ja hahmottamisen ongelmia, jotka eivät näy päälle päin muuten kuin käytöshäiriöinä.

Lapsi ymmärtää ja tuottaa puhetta ihan normaalisti, mutta ei selviä esim. koulutehtävistä ja pääsikin erityisen tuen ryhmään jo eskarissa ja on nyt erityiskoulussa.

On nyt oppinut lukemaan lyhyitä sanoja ja osaa laskea yhteenlaskuja pienillä luvuilla.



Koska tämä lapsi näyttää päälle päin aivan tavalliselta 12-vuotiaalta, saavat hänen vanhempansa paljon ikävää palautetta. Lasta pidetään vain huonosti kasvatettuna.

Vanhemmat kasvattavat tiukasti ja on jäähypenkkiä ja mitä käytössä. Sivusta seuraten tuntuu vähän siltä, että he itse asiassa hiukan provosoivatkin tilanteita. Kun lapselle kovasti kaiken kieltää, niin kyllähän se testaa rajojaan. Ja jos lapselle huutaa, niin moni huutaa takaisin.



Siis jos vähän luovisi, niin voisi päästä parempiin tuloksiin. Enkä tarkoita, että antaa periksi, mutta pienelläkin viekkaudella voisi päästä helpommalla.



Mä ajattelin jossain vaiheessa, että joku diagnoosi voisi olla paikallaan, mutta heidän lastenhoitaja pärjää lapsen kanssa tosi hyvin. Lapset siis ovat hoitajan kanssa kotona paljon.

vai että normaalia uhmaa. Meillä kolme lasta (poikia) eikä yksikään ole käyttäytynyt tuolla tavalla. Sanoisin että vikaa päässä tai sitten joku yliherkkyys esim. lisäaineille. Jotkut saavat raivareita niistä. Lääkärille vaan.

Äiti ei jaksa, huokaisee tai huutaa ihan saatanasti, riuhtoo lapsen pois esim. pahanteosta mutta tuohon kissan kiusaamiseen ei edes enää puutu. Eilenkin lapsi sai kiusata kissaa ihan rauhassa, kunnes kissa piiloutui.

Se miksi tätä aloin pohtimaan johtuu siitä että lapsen kanssa oli juuri hetki sitten käyty neuvolassa jossa "kaikki oli ok" vaikka oli sielläkin kieltäytynyt kaikesta, huutanut kuin syötävä, rimpuillut ja suostunut tekemään ainoastaan jonkun pienen jutun. Muu aika oli mennyt sitten kiukkuamiseen ja pelkäämiseen (äidin mukaan) ja "riehumiseen".

Sitäkään en ymmärtänyt ollenkaan. Edes pituutta tai painoa ei oltu saatu otettu ja terveydenhoitaja oli kuitenkin ollut käyntiin ihan tyytyväinen eli ei ollut ehdottanut uutta aikaa tms.

T. ap

Vaikuttaa, että äidin suhtautuminen on lapsen käytökselle "bensaa liekkeihin". Huokailu, huutaminen ja riuhtominen opettaa lapselle aggressiivisuutta.

Neuvolatätejä on monenlaista, joten hyvinkin saattaa mennä läpi huono käytyös neuvolassa.

Ymmärrän kyllä, että voimat uhmiksen kanssa voi loppua. Mulla on kuvailtua tapausta helpompi 3-v uhmis ja olen välillä todella katki enkä tosiaankaan mikään rakentava kasvattaja.