Luulitteko te lapsena, että muut ajattelevat samalla tavalla kuin te?
Mä pelkäsin puliukkoja ihan kauheesti pienenä. Hammaslääkäriin piti mennä ekalla ja tokalla yhden puliukkojen talon ohi ja aina piti juosta siitä ohi. Sitten mä ajattelin, että ihanaa kun sitten kun mä olen aikuinen, niin sit ei ole enää puliukkoja. Ja tämä siksi, että kun koulussa opetetaan, että viinan juonti on epätervellistä ja jos sitä juo liikaa, niin voi tulla puliukoksi. Ja kuka nyt haluaisi olla puliukko. Ja niille sen aikaisille puliukoille ei varmaan oltu koulussa asiaa opetettu.
Ja mietin, että kohta ei varmaan ole enää polittikkojakaan, kun se politiikka on niin tylsää ettei siitä kukaan ole kiinnostunut. Tässä vaiheessa olin varmaan jo menossa yläasteelle.
sitä miten eri lailla jotkut voivatkaan ajatella omasta mielestäni päivänselvistä asioista.