Anneli Auerin lapset keksi painostuksesta syytteet
Anneli Auerin lapset paljasti nyt äskettäin, että heitä on painostettu keksimään valheita että saadaan Anneli Auerille tuomioita hyväksikäytöstä.
Nythän kuuluisi perusteellisesti myös valtakunnansyyttäjävirasto ja KRP aloittaa tutkinnan täysin alusta, miten voi olla mahdollista että Porvoon poliisiasemalla ei kukaan koskaan muistanut niin suuria asioita kuin lukuisia puhelinkeskusteluja henkilön kanssa joka pian puheluiden jälkeen murhattiin? Kuinka monta Porvoon poliisia kuului kuuluisaan lasten hyväksikäyttörinkiin jota murhattu tutki yhdessä samoihin aikoihin toisen murhatun kanssa? Ainakin se poliisi joka puhui puhelut, mutta kuinka moni muu?
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mutta toiseen rikokseen eli miehensä murhaan AA on varmasti syyllinen
Ei ainakaan todisteiden mukaan. Ja poliisit teki tahallaan lukuisia virheitä ja teki rikostutkintaa murhapaikalla kehnommin kuin mitä sinä ja minä oltais tehty jos olisin itse ollut kenttäjohtajana.
Suomen poliisi on kyllä tehokkasti monilla rikoksillaan tuhonnu maata
Murhat on pientä rikollisuutta siihen nähden mitä poliisit istuvat suorittamassa nykypäivänä kansalaisille. Törkeämpiä ihmisoikeuksien vastaisia rikoksia kuin niitä ei ole olemassa. Ainoa oikea rangaistus niistä kuuluisi olla teloitus, ensin pitkäkestoinen kidutus kaikilla mahdollisilla kidutuskeinoilla ja sen jälkeen teloitus toimeenpanoon!
Tuohon en usko. Nyt on rahasta kyse ja syyttävät viattomia sijaisvanhempia. Eikö potissa ollu miljoona ekeä?!
Voisin hyvin uskoa. Tämähän olisi todiste mestarillisesta manipuloinnista. Olisi kiinnostavaa tietää AA:n selainhistoria kenties muutama linkki suomen korvauskäytännöistä?
Lopettakaas nyt se paskan jauhaminen. Teitä moninkerroin älykkäämmät ja ammattitaitoisemmat ihmiset on analysoineet nämä asiat jo moneen kertaan ja tulleet ainoaan oikeaan lopputulokseen. Esim. sadat viiltoarvet kaikkien lasten, pääasiassa alapäässä, eivät synny itsestään. Keskittykää nyt lopultakin oman elämänne parantamiseen ja kehittämiseen.
Poliisi kun on jo julistettu täydeksi rikollisjärjestöksi, niin ihme juttuja ettei poliisiasemalla Porvoossa kukaan muistanu puhuneensa lukuisia puheluita murhatun kanssa ennen murhaa, mutta oikeuslaitoksella oli todisteita puheluista.
Faktahan on, että kauan sitten kirjoitettiin ahkerasti mm. suomi24 palstoilla, että Porvoon poliisilaitoksella löytyvä henkilö L.M olisi kiinnostunut huomattavan paljon lapsista ilman vaatteita. Tuskin kukaan ilman mitään syytä noin vaan keksi tietylle poliisille painavaa tekstiä, vaikka tietysti sekin on mahdollista. Anneli Auerilla on saattanut täysin mahdollisesti olla samoja taipumuksia tämän Porvoon poliisin kanssa, ja ehkä tunteneet ringeistä johtuen. Anneli Auerin mies saanut kuulla näiden toiminnasta, ja kilautellu monia kertoja tälle Porvoolaiselle namusetä poliisille uhkaakseen paljastaa vaimon pettämiset ja lasten hyväksikäytöt. Sitten tapahtuu yllättäin murha, jossa lukuisat poliisit tekee älyttömiä virheitä, ja muisti katoaa.
Jos oikeasti tutkijat olisi halunneet selvittää, kuka poliisi puhui Porvoon poliisilaitoksella kaikki puhelut murhatun kanssa, se olisi ollut leikitellen selvitetty, jopa minä olisin tämän asian saanut selvitettyä nopeasti jos olisi poliisin, valtakunnansyyttäjän tai muita oikeuksia. Porvoon poliisilaitoksella on tuonakin aikana ollut kulunvalvonta, ja jokainen rikollinen poliisi joka astuu sisälle työvuoroon tai vapaa-ajalla, on jälkikäteen selvitettävissä, jos tämän oikeasti haluaa selvittää. Niitä tietoja verrattuna työvuorolistoihin, omien laitetakavarikkojen myötä ja henk.kohtaiset puhelinliittymät ja nettihistoria läpikäymällä, olisi tuon poliisin henkilöllisyys ollut selvitetty helposti.
Älkää koskaan luottako poliisiin tässä maassa.
Onko se pedari kyttää vieläki porvoon poliisis joka tähänki murhan aikaan hemmotteli paikallisia lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Tuohon en usko. Nyt on rahasta kyse ja syyttävät viattomia sijaisvanhempia. Eikö potissa ollu miljoona ekeä?!
Eiköhän ollut sijaisvanhemmilla rahasta kyse kun lapsille näitä valheita syöttivät. Vanhin tytär koko ajan kiistänyt nämä asiat.
Hyvä että totuus tulee julki.
Poliisin rikoksia ei useimmiten totuus tule julki...
Aika vaikee selitellä ettei muistais puhua puhelimessa murhatun kanssa, eikä korruptoitu pedaririnki edes vaadi tutkia poliisilaitoksen kulunvalvontatietoja, jolla kyseinen rikollinen poliisi olisi selvitetty alle tunnissa.
Lopputulos on taaskin että AA vetää rahat taskuun ja veronmaksaja maksaa. Ihan on suunnitellut jutut.
Se on varmaan sama iso harmaa mies, joka tappoi ja teki hyväksikäytöt, uskokaa ja olkaa hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Poliisi kun on jo julistettu täydeksi rikollisjärjestöksi, niin ihme juttuja ettei poliisiasemalla Porvoossa kukaan muistanu puhuneensa lukuisia puheluita murhatun kanssa ennen murhaa, mutta oikeuslaitoksella oli todisteita puheluista.
Faktahan on, että kauan sitten kirjoitettiin ahkerasti mm. suomi24 palstoilla, että Porvoon poliisilaitoksella löytyvä henkilö L.M olisi kiinnostunut huomattavan paljon lapsista ilman vaatteita. Tuskin kukaan ilman mitään syytä noin vaan keksi tietylle poliisille painavaa tekstiä, vaikka tietysti sekin on mahdollista. Anneli Auerilla on saattanut täysin mahdollisesti olla samoja taipumuksia tämän Porvoon poliisin kanssa, ja ehkä tunteneet ringeistä johtuen. Anneli Auerin mies saanut kuulla näiden toiminnasta, ja kilautellu monia kertoja tälle Porvoolaiselle namusetä poliisille uhkaakseen paljastaa vaimon pettämiset ja lasten hyväksikäytöt. Sitten tapahtuu yllättäin murha, jossa lukuisat poliisit tekee älyttömiä virheitä, ja muisti katoaa.
Jos oikeasti tutkijat olisi halunneet selvittää, kuka poliisi puhui Porvoon poliisilaitoksella kaikki puhelut murhatun kanssa, se olisi ollut leikitellen selvitetty, jopa minä olisin tämän asian saanut selvitettyä nopeasti jos olisi poliisin, valtakunnansyyttäjän tai muita oikeuksia. Porvoon poliisilaitoksella on tuonakin aikana ollut kulunvalvonta, ja jokainen rikollinen poliisi joka astuu sisälle työvuoroon tai vapaa-ajalla, on jälkikäteen selvitettävissä, jos tämän oikeasti haluaa selvittää. Niitä tietoja verrattuna työvuorolistoihin, omien laitetakavarikkojen myötä ja henk.kohtaiset puhelinliittymät ja nettihistoria läpikäymällä, olisi tuon poliisin henkilöllisyys ollut selvitetty helposti.
Älkää koskaan luottako poliisiin tässä maassa.
Voihan se olla, että tänä päivänä poliisi tietää kenen poliisin kanssa Lahti puhui ja miksi. Sitä ei vain haluta julkistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohon en usko. Nyt on rahasta kyse ja syyttävät viattomia sijaisvanhempia. Eikö potissa ollu miljoona ekeä?!
Eiköhän ollut sijaisvanhemmilla rahasta kyse kun lapsille näitä valheita syöttivät. Vanhin tytär koko ajan kiistänyt nämä asiat.
Hyvä että totuus tulee julki.
Varmat tiedot paljastaa et poliisi on vaatinu sijaisvanhempia saamaan lapsia puhumaan älyttömyyksiä. Poliisihan tuollaiset jutut on aina osannu. Oli vissiin liian isoja poliisin rikoksia sekaantunu mukaan juttuihin, et väkisin piti keksimällä saada Auerille tuomio että poliisin omat tekijät jäisi huomiossa taustalle.
Googlatkaa "Anneli Auer Porvoon poliisilaitos". Jännä juttu että löytyy vaan yksi ainoa media jäljellä internetin ihmeellisessä maailmassa, ylen uutinen joka tietää kertoa Porvoon poliisien osallisuudesta murhaan. Mistä se kertoo? Että on väkisin kaikin keinoin saatu netistä pois tietoa, ettei vaan kansalaisille paljastuisi millainen suuri rikollisjärjestö jatkuvasti tekee maan suurimpia rikoksia.
Rahan perässä ovat valmiita tekemään ihan mitä tahansa..
Lapsi ei yleensä tuollaista valehtele. Mutta huonot muistot ihminen on hyvä peittämään jopa itseltään.
Yleensä vain todella pienet lapset höpöttää paikkaansa pitämättömiä pimppipyllyjuttuja, ei enää koululaiset.
On kyllä ihme porukkaa tämä sakki. Rahat pois vaan valtiolta kerta toisensa jälkeen.
Jatkan vanhaa ketjua uudella näkökulmalla: eikö sijaisvanhemmat joudu syytteeseen nyt kun on todettu heidän manipuloineen lapsia kertomaan valheellisia todisteita ja vieraannuttaneen heitä äidistään ja isosiskostaan?
Ehkä mutta toiseen rikokseen eli miehensä murhaan AA on varmasti syyllinen