Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
miten päästä eroon surusta, pettymyksestä ja katkeruudesta isovanhempia kohtaan
12.03.2012 |
Eli lyhyesti, lasteni molemmat isovanhemmat ovat tunnekylmiä ja täydellisen piittaamattomia lapsiani kohtaan. En väitä että isovanhemmilla olisi pakko olla kiinnostusta, tämä ketju ei saa mennä siihen väittelyyn. Nyt vaan haluan selviytymisvinkkejä!!
Eli kummatkaan isovanhemmat eivät viitsi käydä tai halua meitä kylään, eivät jaksaneet tulla ristiäisiin, eivät käy synttäreillä, eivät osta lahjoja tms. Eivät ole ikinä hoitaneet, leikittäneet, sylitelleet lapsia.
Omat vanhempani ovat pahempia, ei olla nähty neljään vuoteen, vaikka olen kutsunut jne. Appivanhemmat suostuu kerran vuodessa tapaamaan. Eivät auta edes äärimmäisessä hädässä, kerran kriisissä piti apuapyytää ja vastaus oli että jokainen hoitaa omansa.
Välien tunnekylmyys oli jo lapsena näkyvillä eikä siis johdu siitä että olisin ollut ilkeä, päin vastoin, olen pyrkinyt olemaan erityisen kohtelias ja kiltti. Molemmat vanhemmat duunaritaustaisia ja väkivaltaa ollut lapsuudessa.
Surettaa niin kovin! Sen kestän vielä että apua en saa ikinä mistään, mutta se mitä lapset menettää! Lapsilla ei ole isovanhempia ollenkaan. Hädin tuskin tuntevat, jos kerran vuodessa nähdään.
Asiasta on yritetty puhua, ei auta. Toiset suuttuivat ja toiset ilmoittivat että elävät nyt itseään varten. Kaikki siis jo vapaalla eli työelämä ei rasita, perusterveitä ovat.
Mitä ihmettä teen, toisia ei voi muuttaa, sen ymmärrän. Onko KUKAAN onnistunut esim varamummoa löytämään?
Ketään muuta sukulaista ei ole, miehen sisko on ainoa mutta ei halua auttaa. Miten tästä pääsen eteenpäin ja unodan surun ja pettymyksen?
Kommentit (44)
isovanhemmat tajuavat jossain vaiheessa mitä ihanaa ovat menettäneet.
Lopeta se isovanhempien ajatteleminenkin, älä ota edes yhteyttä heihin.
Mun kavereista moni on löytänyt kaveripiiristä "mummoja". Eli jonkun kaverin äiti, mummo, täti jne. ovat ottaneet heidät omaksensa ja kun kaverini ovat saaneet lapsia, niin heistä on tullut lapsillekin mummoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun isäni kuoli kun olin 14, äitiäni eivät ole minun asiani ikinä kiinnostaneet!
Kerran vuodessa on ihan hyvä ja normaali tapaamisväli.
http://www.talkoorengas.fi/index.php
http://tyrnava.mll.fi/toiminta/kylamummu_ja-vaari_toiminta/varamummo/
http://www.punainenristi.fi/hae-tukea-ja-apua/yksinaisyyteen
mutta kyselepä näistä tai googleta lisää.
Kuvittele että vanhempasi ovat kuolleet ja sure sitä. Eiköhän lapsillesi kuitenkin ole parempi pysyä erossa tuollaisista...
Kerran vuodessa on ihan hyvä ja normaali tapaamisväli.
No ei kyllä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän paikkakunnala vaan ei ole järjestetty mummotoimintaa ja ihan lehti-ilmoituksella en uskalla lähteä hakemaan. Ehkä voisin ottaa yhteyttä vanhainkotiin tms.
Ja yllä olevat viisastelijat, on kyllä totalisen eri asia jos vanhemmat on KUOLLEET kuin että ovat elossa mutta eivät piittaa!!! Se on asia jota ei voi vaan "unohtaa".
T.ap
samankaltainen tilanne. Yritän ajatella, että tasan ei käy onnen lahjat. Kaikkea ei voi saada. Yritän myös etsiä varamummoa. Vara-ukki on jo löytynyt.
Itselläni ei ole ollut yhtään ukkia tai mummia elossa, joten en osaa itse niin paljon kaivata. Onneksi oli hyvä kummitäti ja muuta sukua. Lähinnä kateutta aiheuttaa kaverit, joilla on parhaillaan 4 isovanhempaa per yksi lapsi. Ja vielä voivottelevat, etteivät pääse mihinkään :-) vaikka kaikki tulevat mielellään hoitamaan ja ottavat lasta mielellään kylään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvittele että vanhempasi ovat kuolleet ja sure sitä. Eiköhän lapsillesi kuitenkin ole parempi pysyä erossa tuollaisista...
Itselläni ei ollut isovanhempia, enkä menettänyt yhtikäs mitään. Vähemmän sekaantujia vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin miksi ihmeessä haluat tutustuttaa omat lapsesi sellaisiin isovanhempiin? He eivät ilmeisesti pidä lapsista tai ole innostuneita hoivaamisesta. Onhan niitä muitakin sukulaisia, tätejä ja setiä sekä kummeja.
ja kohtalotovereita on paljon. Välillä puretaan paineita....
Ehkä helpointa on vaan elää omaa elämää ja yrittää 'unohtaa'. Toista kun ei voi muuttaa. Ja tehän olette jo hienosti tehneet kun olette asiasta keskustelleet!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enkä isän puolelta kuin alussa korkeintaan kerran vuodessa ja loppuvaiheessa kerran viidessä vuodessa. Mitään en menettänyt.
jos teillä kerran koko suku suhtautuu yhtä kylmästi. Minusta taas tuntuu, että koko suku haluaisi mummoilla ja vaareilla lapsen kanssa, samoin kaikki naapurit ja mökkinaapuritkin. Ja se lapsi on jo isompi, teini-ikäinen, eikä mikään taapero, muta näin on ollut koko ajan. Varamummoja ja vaareja olisi siis tarjolla joka kulmalla.
EHkä kyse on tietysti siitäkin, että minä en lähde siitä, että he auttavat meitä, jaa siitä, että me käymme ilahduttamassa ja tarpeen vaatiessa auttamassa. Minä olen siis nyt se täysissä voimissa oleva sukupolvi, joka passaa vanhempia ja raihnaisempia, eikä päinvastoin. TOki nuo mummot auttavat ja ilahduttavat meitä myös, missä voivat, mutta vähäiseksihän niiden voimat jo käyvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että haluaa omaan perheensä lähelle väkivaltaisia ihmisiä?
Siis ei ole tätejä, enoja setiä, paitsi miehen sisko joka ei osallistu. Minulla ei ole sisaruksia. Jos olisikin joku täti, kummi tms niin voisi kompensoida. Kummeja ei ole siksi että niitä ei ole, meillä ei siis ollut ketään jota pyytää kummiksi (kummeja olisi pitänyt olla kaksi).
Olisin toivonut ratkaisukeskeisiä vastauksia enkä puskasta huutelua. Tuollaiset "elä sen kanssa" tai "mitäs läksit" tyyliset vastaukset taitavat olla av: n vakiovastauksia.
T.ap
ehdotan, että elää omaa elämäänsä ja unohtaa kokonaan ne vanhemmat. Kaikessa. Ei pidä muutenkaan mitään yhteyttä, elää kuin heitä ei olisi. Käytännössä siis näin, mutta suru ja luopumisen tuska pitää työstää ja hyväksyä. Kaikkien vanhemmat eivät vaan välitä:/
Se on surullista ja raastavaa, siitä saa olla mielestäni vihainen. Terapeutti voisi olla hyvä apu, jos tuntuu ettei muuten yli pääse?!
Minusta kyse ei nyt ole isovanhemmista vaan siitä, että he eivät tottele sinua. Olet oppinut jo pienenä, että kun aikansa polkee jalkaa ja vaatii, niin saa haluamansa. Nyt ei saakaan, ja siitäkös tulee paha mieli.
Lapset eivät tarvitse isovanhempia lainkaan, heille riittävät vanhemmat. Ja jos et ole tähän päivään mennessä kyennyt itse muodostamaan ystävyyssuhteita eri-ikäisten kanssa, niin lienee hieman vikaa sinussakin. Jos olisit kiva tyypi, jonka kanssa on mukavaa, olisi sinulla liuta isoäiti-ikäisiä kavereita valmiina mummoilemaan.
Mummoja saa rahalla, maksa 35 e/h niin saa juuri sitä mitä tahdot. Ostomummo tottelee.
Siis ei ole tätejä, enoja setiä, paitsi miehen sisko joka ei osallistu. Minulla ei ole sisaruksia. Jos olisikin joku täti, kummi tms niin voisi kompensoida. Kummeja ei ole siksi että niitä ei ole, meillä ei siis ollut ketään jota pyytää kummiksi (kummeja olisi pitänyt olla kaksi). Olisin toivonut ratkaisukeskeisiä vastauksia enkä puskasta huutelua. Tuollaiset "elä sen kanssa" tai "mitäs läksit" tyyliset vastaukset taitavat olla av: n vakiovastauksia. T.ap
Kaikesta päätellen olet ihminen, jonka kanssa ei ole mukava olla, joten et ole kyennyt hankkimaan edes ystäviä. Vika ei ehkä olekaan isovanhemmissa+
Hei, tavallaan lohduttaa kuulla että olet ok sen asian kanssa ettei sinulla ollut mummoja. Osasitko lapsena kaivata heitä? Tai ihmettelitkö asiaa? Voi nimittäin olla niin että olen lasteni puolesta ns liian huolissani, eli oletan että lapset kärsivät isovanhemmattomuudesta. Itselläni oli ihanat isovanhemmat molemmin puolin ja he hoitivat minua todella paljon. Vanhempani saivat hoitoapua monta kertaa viikossa. Nyt eivät ole itse auttaneet koskaan, ei minua eikä kyllä omia vanhempiaankaan ennen heidän kuolemaansa.
Alue: Aihe vapaa
Ei kaikilla ole isovanhempia ja ihan hyvin pärjäävät.