Lue keskustelun säännöt.
miten päästä eroon surusta, pettymyksestä ja katkeruudesta isovanhempia kohtaan
12.03.2012 |
Eli lyhyesti, lasteni molemmat isovanhemmat ovat tunnekylmiä ja täydellisen piittaamattomia lapsiani kohtaan. En väitä että isovanhemmilla olisi pakko olla kiinnostusta, tämä ketju ei saa mennä siihen väittelyyn. Nyt vaan haluan selviytymisvinkkejä!!
Eli kummatkaan isovanhemmat eivät viitsi käydä tai halua meitä kylään, eivät jaksaneet tulla ristiäisiin, eivät käy synttäreillä, eivät osta lahjoja tms. Eivät ole ikinä hoitaneet, leikittäneet, sylitelleet lapsia.
Omat vanhempani ovat pahempia, ei olla nähty neljään vuoteen, vaikka olen kutsunut jne. Appivanhemmat suostuu kerran vuodessa tapaamaan. Eivät auta edes äärimmäisessä hädässä, kerran kriisissä piti apuapyytää ja vastaus oli että jokainen hoitaa omansa.
Välien tunnekylmyys oli jo lapsena näkyvillä eikä siis johdu siitä että olisin ollut ilkeä, päin vastoin, olen pyrkinyt olemaan erityisen kohtelias ja kiltti. Molemmat vanhemmat duunaritaustaisia ja väkivaltaa ollut lapsuudessa.
Surettaa niin kovin! Sen kestän vielä että apua en saa ikinä mistään, mutta se mitä lapset menettää! Lapsilla ei ole isovanhempia ollenkaan. Hädin tuskin tuntevat, jos kerran vuodessa nähdään.
Asiasta on yritetty puhua, ei auta. Toiset suuttuivat ja toiset ilmoittivat että elävät nyt itseään varten. Kaikki siis jo vapaalla eli työelämä ei rasita, perusterveitä ovat.
Mitä ihmettä teen, toisia ei voi muuttaa, sen ymmärrän. Onko KUKAAN onnistunut esim varamummoa löytämään?
Ketään muuta sukulaista ei ole, miehen sisko on ainoa mutta ei halua auttaa. Miten tästä pääsen eteenpäin ja unodan surun ja pettymyksen?
Kommentit (44)
että suurin surusi on siitä, ettei SINULLA ole ollut kiinnostuneita, lämpimiä, välittäviä vanhempia. Ymmärrän että sinua surettaa lastesi puolesta, mutta oletko ehtinyt/huomannut surra omasta puolestasi?
Itse käyn parhaillaan terapiassa, ja suren omia välinpitämättömiä vanhempiani ja sitä pahaa (kiinnostuksen puutetta, ilkeyttä, väkivaltaa ym.) mitä ovat minulle tehneet. On todella rankkaa käsitellä lapsuuden kipuja ja tajuta, miten ne vaikuttavat elämääni vielä tänäkin päivänä. Myös mieheni käy terapiassa, vastaavantyyppisiä kokemuksia hänelläkin.
Meillä molemmilla nyt sitten vanhemmat, jotka haluaisivat olla aktiivisesti lastemme eli lastenlastensa kanssa, mutta emme voi luottaa kumpiinkaan. Äitini on alkoholisti ja saattaa repsahtaa milloin vain, mieheni vanhemmat täysin empatiakyvyttömiä ja pyrkivät käyttämään lapsiamme vallankäyttönsä välineinä.
Vasta terapiassa havahduimme siihen, että ei suinkaan ole aina lasten parhaaksi se että ovat tiiviissä yhteydessä isovanhempiinsa. Eikä ole niin, että isovanhemmilla olisi automaattisesti oikeus tavata - saati sitten että heillä olisi siihen velvollisuus.
Sinun tapauksessasi voisi olla järkevämpää surra ja käsitellä ensi omaa lapsuuttasi, ehkä sitten saisit toisen näkökulman nykyiseen tilanteeseesi. Ja tosiaan, niitä muitakin ihmissuhteita on olemassa. Ei lapsi välttämättä tarvitse isovanhempia, mutta hyvä olisi,jos olisi turvallisia & välittäviä suhteita muihinkin aikuisiin kuin omiin vanhempiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
paljonko tekee asioiden eteen?
Jos lapsella on synttärit, niin pyytääkö sinne vierailulle?
Jos ei näe isovanhempia niin miksi olettaa että lapsia voisikaan he sylitellä?
Kun kohtaatte 1 kerran vuodessa niin miten silloin käyttäydytään? Ei kaikki sano että lapsi tänne syliin. Miten sitä edes raaskii jos lasta ei koskaan näe?
Kieltäytyykö isovanhemmat tulemasta kylään?
Kieltävätkö he vierailemasta heillä?
Sanot että vanhemmat sanoo "elävänsä nyt itselleen" eli puhut siitä että mummot ja papat hoitaisivat lapsia -eikä sitä että kyläilette ilman sitoumuksia ja vastuuta?! Nämä on kaksi eri asiaa.
Vaikka olisi miten terve ja nuorikin mummo niin ei se ole takuu että mummo on hoitaja lapsillesi.
Takana voi olla jopa joku näpäytys että olet omillasi, tehnyt oman perheen ja vastuussa asioistasi itse. Kamalaahan se on että joku noin tekee mutta joku saattaa oikeasti tarvita tuollasta vanhemmiltaan tai käyttäisi heitä hyväkseen eikä ota vastuuta elämästään, en sano että sinä olet tälläinen -vaan joku on-
Ehkä juuri vanhempasi? Osoita että et tarvitse apua mutta toivot suhdetta heille ja lapsillesi.
Kitos vastanneille, korostan nyt viimeisen kerran että en kaipaa hoitoapua!!! En edes jättäisi tuollaiseen paikkaan hoitoon jossa turvallisus ei olisi taattu.
Mutta asiaan, olen nyt saanut työttömien yhdistykseen yhteyden ja asiaan suhtauduttiin hyvin! Olen siis sieltä etsimässä isovanhempaa jolle maksan tuntikorvauksen, ja tietty pieni palkkatulo ei hankaloita työttömän omaa päivärahansaantia. Ensi alkuun puolestani kartoitetaan kiinnostuneita ja jos niitä löytyy, menemme paikan päälle katsomaan tarkemmin. Ja jos työtön työllistyy niin toki sitten halutessaan saa jatkaa meidänkin kanssa jos haluaa. Lisäksi sanottiin että moni pitkäaikaistyöön, jolla työennuste on heikko, vosi saada kovasti sisältöä elämään tällaisesta "pikkutyöstä". Rahallisesti ajattelin maksaa jotain 10e/h plus työnantajakulut.
Ja kiitos asiallisesti vastanneille, ehkä tosiaan oma suru vaikuttaa taustalla, enkä näe että lapsille se ei iso suru olekaan. Silti, haluan että lapsilla olisi eri-ikäisiä ystäviä joten sitä paikkaamaan tässä etsin ukkia/mummia. Ja tietenkään en aio tätä kautta "hoitajaa" etsiä vaan niin että itse olen paikalla aina.
Uskallankohan aikanaan raportoida miten kävi? Ehkä varmaan en, haukuthan saa aina joka tapauksessa. :)
Hyvää kevättä ystävällisesti vastanneille.
lähes identtisin sanankääntein 27.1. ja 26.2.
Ja aina löytyi seliseli sille, että itsellä oli paha mieli.