Mies tunnusti, että on katkera koska ainoa lapsemme on kehitysvammainen
Illalla 15- vuotias poikamme hössöttää isänpäivälahjansa kanssa, jonka oli koulussa tehnyt. Ei millään olisi malttanut odottaa sunnuntaiaamuun asti että saisi antaa sen isälleen. Siitä sitten seurasi kiukuttelua ja jumittamista koko illaksi, poika on henkisesti n 5- vuotiaan tasolla.
Sain pojan rauhoittumaan huoneeseensa ja kun palasin olohuoneeseen, mies puuskahti, että miksi piti ainoasta lapsesta tulla tuollainen.
Jotenkin luulin, että hän olisi hyväksynyt tilanteen, mutta ei sitten olekaan. Olen kyllä huomannut, että hän ei ole enää vuosiin halunnut viettää aikaa pojan kanssa kahdestaan. Ennen kävivät uimahallissa ja futista pelaamassa. Hän näyttää myös häpeävän poikaa, erot ns normaalilapsiin ovat tietysti kasvaneet vuosi vuodelta.
Minulle lapsen kehitysvammaisuus on suuri suru, mutta en sitä hänelle näytä. Katkeruutta en tunne, tiedostan, että elämä on nyt vain mennyt näin.
Kommentit (168)
Anteeksi, mutta tutkitutteko geeninne ennen lapsen hankintaa? Onko kummankaan suvussa aiemmin syntyneitä kehitysvammaisia tai sairaita lapsia? Aina ei kaikelle löydy selitystä, mutta ainahan tulevat vanhemmat toivovat lapsen olevan terve. Hyvää isänpäivää, rakkautta ja valoa. <3
Jos lähisuvussa ei ole periytyviä sairauksia, kuinka monelle tulee edes mieleen tutkituttaa geenejään? Ihme syyllistämistä asiasta, jolle ei mitään voi. Tätä elämää ei voi täysin hallita, kuka tahansa voi sairastua tai kuolla jo huomenna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi että utelen mutta onko mitään tietoa miksi hänelle tuli tuo vamma? Menikö synnytys ihan hyvin? Entä onko suvussa kellään samanlaista? Onko siis kyse vain matalasta älykkyydestä vai joku oireyhtymä jonka voisi ehkä tunnistaa etukäteen? Näistä asioista ei tosiaan kerrota ihmisille yleensä, minäkään en tiedä tarkalleen mitä kaikkea voi seuloa
Saa kysyä, se on vain positiivinen asia. Raskaus ja synnytys sujuivat aivan normaalisti. Muita seulontoja ei tehty paitsi se niskaturvotusultra, sekin normaali.
Oikeastaan tämä meidän poikamme tapaus on niitä tyypillisimpiä keva-tapuksia: normaali kehitys alkuvuosina, sitten esim puheen kehityksen viivästyminen.
Diagnoosiikehitysviivästymä. Yleensä sitten jossain vaiheessa lisätutkimusten jälkeen tulee kehitysvammadiagnoosi.
Toivottavasti yhä useampi aborttijankkaaja painaa kalloonsa sen tiedon, että valtaosa kehitysvammaista on sellaisia, joita ei havaita raskausaikana eikä pian syntymän jälkeen. Eikä niitä voi ennalta estää. Minulle tämä on ollut helpottava tieto. Pahinta olisi, jos jotenkin itse olisi aiheuttanut lapsen vammautumisen.Ap.
Kiitos vastauksesta. Minulle ainakin arvokasta lisätietoa tämä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin myönnät, että harmittaa. Ylpeilet sillä, että et puhu. Eiköhän se omien tunteiden myöntäminen puolisolle ole vain hyvä asia.
Tarkoitatko minua, ap kirjoittajaa? Mainitsinko jossain, etten puhu? Olen puhunut, ystävien kanssa, vertaisryhmissä, lapsen hoitavan tahon ihmisille, miehelleni myös.
Mutta meillä on mies, joka ei puhu. Tai jos puhuu, kiukkuaa minulle ja lapselle, ihan kuin syy vammaisuuteen olisi meissä.
Olen itsekin sanonut miehelle, että poikamme kehitysvammaisuus on elämäni suurin suru. Se ei tarkoita, etten rakastaisi häntä. Ei hän ole täällä siksi, että tuottaisi vanhemmilleen ylpeyttä valmistumalla lääkäriksi tai juristiksi. Minulle hän on arvokas omana itsenään ja minulla on valtava pelko siitä, miten hän tulee pärjäämään silloin, kun en ole hänestä huolehtimassa.
Tämän ketjun säälimättömät ja typerät kommentit eivät pelkoani yhtään lievennä.Ap.
Tämä palsta on ap valitettavasti tosi raadollinen. Paljon pahoja ihmisiä. Luota siihen, että hän pärjää. Olet paras äiti, sinulta vaaditaan enemmän kuin monelta muulta. Yrittäkää puhua te vanhemmat toisillenne kaikesta, ja että tehdään tästä elämästä näillä korteilla paras mahdollinen. Maailmassa on monenlaisia tilanteita ja kohtaloita. Lämpöä ja voimaa. Maailmassa on paljon hyvyyttäkin, vaikka sitä tällä palstalla ei juuri nää.
Vierailija kirjoitti:
Työkaverillani on 3 lasta, kaikki kehitysvammaisia. Ihania ihmisiä molemmat, työkaveri ja miehensä. Eivät ole katkeroituneet, surullisia toki, ja huolissaan lastensa tulevaisuudesta.
Mistä johtuu että noin monta kehitysvammaista lasta yhdessä perheessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin minäkin katkera jos ainoa lapsi olisi retardi. Onneksi ei ole.
Harmi lapsellesi että on saanut sinunlaisesi vanhemman.
Älä nyt - hän on vaan iloinen ettei lapsesta tullut samanlaista kuin hän itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Misogyyni tuttu pilkkasi meidän tyttövauvaa, heillä oli samanikäinen poikavauva. "Miksi pidät varpajaiset? Ei tytöt jatka edes sukua"
2 v myöhemmin selvisi että poikansa on kehitysvammainen eikä todellakaan koskaan jatka sukua.
Muita lapsia he eivät saaneet. Minun tyttärelläni on jo kaksi lasta.
Ylpeä isä ja isoisä
Heh, se nuoli tiesi paikkansa. Ikävä sanoa, mutta se oli tutullesi oikein, ei toki lapsen kannalta tietenkään.
Jotenkin kiusallista vastailla itselleen.
Pettymys ja suru ovat eri asioita, älä laita sanoja muiden suuhun. -sivusta