Lue keskustelun säännöt.
Mies tunnusti, että on katkera koska ainoa lapsemme on kehitysvammainen
08.11.2026 |
Illalla 15- vuotias poikamme hössöttää isänpäivälahjansa kanssa, jonka oli koulussa tehnyt. Ei millään olisi malttanut odottaa sunnuntaiaamuun asti että saisi antaa sen isälleen. Siitä sitten seurasi kiukuttelua ja jumittamista koko illaksi, poika on henkisesti n 5- vuotiaan tasolla.
Sain pojan rauhoittumaan huoneeseensa ja kun palasin olohuoneeseen, mies puuskahti, että miksi piti ainoasta lapsesta tulla tuollainen.
Jotenkin luulin, että hän olisi hyväksynyt tilanteen, mutta ei sitten olekaan. Olen kyllä huomannut, että hän ei ole enää vuosiin halunnut viettää aikaa pojan kanssa kahdestaan. Ennen kävivät uimahallissa ja futista pelaamassa. Hän näyttää myös häpeävän poikaa, erot ns normaalilapsiin ovat tietysti kasvaneet vuosi vuodelta.
Minulle lapsen kehitysvammaisuus on suuri suru, mutta en sitä hänelle näytä. Katkeruutta en tunne, tiedostan, että elämä on nyt vain mennyt näin.
Kommentit (168)
Tuleeko näille tyhmille ja ilkeille ihmisille mieleen että se oma tänään terve lapsi voikin olla kohta kehitysvammainen? Onkohan näillä ihmisillä lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukapa ei olisi. Pelkkä menoerä ja taakka ilman vanhemmuuden hyviä puolia.
Onko sinulla lapsia? Jos on niin minkä ikäisiä? Noinko puhuisit omasta lapsestasi jos olisi vammainen?
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi että utelen mutta onko mitään tietoa miksi hänelle tuli tuo vamma? Menikö synnytys ihan hyvin? Entä onko suvussa kellään samanlaista? Onko siis kyse vain matalasta älykkyydestä vai joku oireyhtymä jonka voisi ehkä tunnistaa etukäteen? Näistä asioista ei tosiaan kerrota ihmisille yleensä, minäkään en tiedä tarkalleen mitä kaikkea voi seuloa
Saa kysyä, se on vain positiivinen asia. Raskaus ja synnytys sujuivat aivan normaalisti. Muita seulontoja ei tehty paitsi se niskaturvotusultra, sekin normaali.
Oikeastaan tämä meidän poikamme tapaus on niitä tyypillisimpiä keva-tapuksia: normaali kehitys alkuvuosina, sitten esim puheen kehityksen viivästyminen.
Diagnoosiikehitysviivästymä. Yleensä sitten jossain vaiheessa lisätutkimusten jälkeen tulee kehitysvammadiagnoosi.
Toivottavasti yhä useampi aborttijankkaaja painaa kalloonsa sen tiedon, että valtaosa kehitysvammaista on sellaisia, joita ei havaita raskausaikana eikä pian syntymän jälkeen. Eikä niitä voi ennalta estää. Minulle tämä on ollut helpottava tieto. Pahinta olisi, jos jotenkin itse olisi aiheuttanut lapsen vammautumisen.Ap.
Vierailija kirjoitti:
Entä minkä ikäinen olit kun sait hänet? Haluan vain ymmärtää riskeistä enemmän, ehkei niitä ole, toki voi olla ihan sattumaa
Olin juuri täyttänyt 29.Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukapa ei olisi. Pelkkä menoerä ja taakka ilman vanhemmuuden hyviä puolia.
Onko sinulla lapsia? Jos on niin minkä ikäisiä? Noinko puhuisit omasta lapsestasi jos olisi vammainen?
Luultavasti en puhuisi mutta ajattelisin niin kuitenkni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukapa ei olisi. Pelkkä menoerä ja taakka ilman vanhemmuuden hyviä puolia.
Minulle vanhemmuuden paras puoli on ollut se, miten syvästi olen oppinut rakastamaan jotain toista ihmistä.
Sinulle ehkä lapset ovat tuoneet mainetta ja kunniaa?Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä vammaisesta lapsesta riemuita voi. Surullista kaikille.
Mä olen aina riemuinnut ihan täysillä: kun oppi kävelemään 2.5 vuotiaana, kun oppi kirjaimia ja rakensi niistä sanoja 5- vuotiaana, kun nauroi retkotti tilannekomiikalle, kun oli iloinen saamastaan lahjasta jne. Mun ihana ja rakas kehitysvammainen tyttöni.
Mä kanssa riemuitsin ihan täysillä kun oppi kävelemään 10-kuisena ja kun puhui täysiä lauseita vuoden vanhana. Vammaisia ei tarvita mihinkään vaikka olisivat kuinka söpöjä
Onneksi maailma ei menekään ehdoillasi 😄
Millä ihmeen ehdoilla? Sanoin ettei vammaisia tarvita mihinkään. Ovat vain rasite yhteiskunnalle ja vanhemmilleen. Tämä on fakta. Niin mitä ehtoja tässä nyt latelin?
Suomen A. H.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:n miehen kommentti olisi voinut päästä kenen tahansa vanhemman suusta väsymyksen, turhautumisen tai raivostumisen hetkellä. Ihmisiä tässä vain ollaan. En silti väheksy vanhempien kuormitusta, kun lapsi on kehitysvammainen tai vastaavalla tavalla erityistarpeinen.
Vanhemmathan väsyvät ihan tavalliseenkin lapseen, jolla ei ole erityisiä vaikeuksia elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin myönnät, että harmittaa. Ylpeilet sillä, että et puhu. Eiköhän se omien tunteiden myöntäminen puolisolle ole vain hyvä asia.
Tarkoitatko minua, ap kirjoittajaa? Mainitsinko jossain, etten puhu? Olen puhunut, ystävien kanssa, vertaisryhmissä, lapsen hoitavan tahon ihmisille, miehelleni myös.
Mutta meillä on mies, joka ei puhu. Tai jos puhuu, kiukkuaa minulle ja lapselle, ihan kuin syy vammaisuuteen olisi meissä.
Olen itsekin sanonut miehelle, että poikamme kehitysvammaisuus on elämäni suurin suru. Se ei tarkoita, etten rakastaisi häntä. Ei hän ole täällä siksi, että tuottaisi vanhemmilleen ylpeyttä valmistumalla lääkäriksi tai juristiksi. Minulle hän on arvokas omana itsenään ja minulla on valtava pelko siitä, miten hän tulee pärjäämään silloin, kun en ole hänestä huolehtimassa.
Tämän ketjun säälimättömät ja typerät kommentit eivät pelkoani yhtään lievennä.Ap.
No nyt ihan vain sinulle tiedoksi, myös aikuisilla on tunteita, myös aikuisella on oikeus olla ärtynyt/kiukkuinen. Aikuinenkaan ei jaksa. Ja edelleen ihmettelen miksi mieluummin järjestää show kuin antaa sen lapsen antaa se lahja silloin kun haluaa ? Ei lapset jaksa odottaa kun ovat innoissaan olivat terveitä tai ei
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin minäkin katkera jos ainoa lapsi olisi retardi. Onneksi ei ole.
Harmi lapsellesi että on saanut sinunlaisesi vanhemman.
Siis luuletko että joku oikeasti on ihan tyytyväinen ja iloinen että lapsi on kehitysvammainen? Tottakai se on suuri suru jokaiselle normaalille ihmiselle. Ehkä jollekin psykopaatille joka ei lapsestaan välitä tuon taivaallista on ihan sama millainen ja millaista elämää lapsi tulee viettämään.
Vierailija kirjoitti:
En tajua näitä muihin pettyjiä. Jokainen ihminen on joka tapauksessa omanlaisensa, ei mikään isän tai äidin jatke. Ei tervekään lapsi ole välttämättä kiinnostunut samoista asioista kuin vanhempansa tai toteuta näiden tahtoa.
Itse et pettyisi jos lapsesi vaikka joutuisi onnettomuuteen ja sen seurauksena vammautuisi? Sulle olisi ihan sama?
Miten se eroaa onko vammautunut onnettomuudessa vai kohdussa? Sama lopputulos ja kummassakin on pettymyksen ja surun tunteet normaaleja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö vammaisuutta tiedetty jo ennen raskauden puolta väliä?
Useimmat vammat eivät näy missään kohti raskautta. Lapsesta voi tulla kehitysvammainen myös syntymän jälkeen.
Joskus käy niin, että terveenä syntynyt lapsi on pienenä lahjakas, mutta saa vaikean sairauden nuorena aikuisena. Sen jälkeen mikään ei koskaan palaa ennalleen.
Naiselle riittää tunteet. Siksi naiset kelpuuttavat koiranpentujakin vauvojen korvikkeeksi. Naiset ovat vajaaälyisiä pöljiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellainen hedelmä kuin on siemen.
Kaikki me varmaan haluttaisiin lapsistamme vaikka mitä, mutta tuppaavat perhanat olemaan, mitä ovat ja se on vain hyväksyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mäkin olisin surullinen, jos ainoa lapseni olisi kehitysvammainen.
Sitä en epäile, että rakastaisin lasta yhtään vähemmän, vaikka hän olisi kehitysvammainen. Kuitenkin toiveena olisi nähdä oman lapsen kehittyvän, oppimaan lukemaan ja laskemaan, käyvän läpi murrosiän, ja lopulta rakastuvan, perustavan perheen, valmistuvan ylioppilaaksi, käymään korkeakoulut jne.
Toki aina elämä ei mene niin kuin toivoisiAi sinä olet tuollainen. Lapsiparat.
Tuohan on täysin normaalia vanhemmuutta toivoa lapselleen hyvää elämää. Jos sä et toivo hyviä asioita sun lapsille vaan olet välinpitämätön, niin voi sun lapsiparat.
Joskus voi olla niinkin, että lapsuuden aika menee hyvin. Sitten elämä tuo vastoinkäymisiä sairastuttaen lapsen, vaikka vanhemmat kuinka olisivat tehneet parhaansa. Siinä tuntee avuttomuutensa. Kaikille ei käy aina hyvin elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua näitä muihin pettyjiä. Jokainen ihminen on joka tapauksessa omanlaisensa, ei mikään isän tai äidin jatke. Ei tervekään lapsi ole välttämättä kiinnostunut samoista asioista kuin vanhempansa tai toteuta näiden tahtoa.
Itse et pettyisi jos lapsesi vaikka joutuisi onnettomuuteen ja sen seurauksena vammautuisi? Sulle olisi ihan sama?
Miten se eroaa onko vammautunut onnettomuudessa vai kohdussa? Sama lopputulos ja kummassakin on pettymyksen ja surun tunteet normaaleja.
Niin mutta mitä se pettyminen hyödyttää? En valinnut perhettä, johon synnyin, en valinnut itseäni, en valinnut lapsiani. Ollaan mitä ollaan. Turha pettyä muihin ihmisiin, parempi vain rakastaa lähimpiään ja elää kuten parhaiten pystyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Misogyyni tuttu pilkkasi meidän tyttövauvaa, heillä oli samanikäinen poikavauva. "Miksi pidät varpajaiset? Ei tytöt jatka edes sukua"
2 v myöhemmin selvisi että poikansa on kehitysvammainen eikä todellakaan koskaan jatka sukua.
Muita lapsia he eivät saaneet. Minun tyttärelläni on jo kaksi lasta.
Ylpeä isä ja isoisä
Miksi kerroit tämän? Kumpikaan meistä ei koskaan ole pilkannut ketään, joten lapselliset kuvitelmat jostain karmapaskasta voi unohtaa Ap.
Sinunkin miehelläsi ehkä oli jo valmiit tulevaisuudenkuvitelmat kun poika syntyi. Nyt hän on katkera kun mikään niistä ei toteutedu.
Totta kai, unelmat joutuu hautaamaan. Mutta niin se voi olla ns. terveenkin kanssa, lapsi haluaakin elämältä jotain ihan muuta kuin mitä vanhemmat on unelmoineet.
Aikuisen ihmisen tulee kasvaa aikuiseksi, eli päästä katkeruudesta yli. Jospa tuo puuskahdus oli ap:n mieheltäkin ensimmäinen moneen vuoteen, ja seuraavaa ei tulekaan.
Tunteisiin on oikeus, mutta tietenkään viattomia ei saa loukata niillä.
En tajua näitä muihin pettyjiä. Jokainen ihminen on joka tapauksessa omanlaisensa, ei mikään isän tai äidin jatke. Ei tervekään lapsi ole välttämättä kiinnostunut samoista asioista kuin vanhempansa tai toteuta näiden tahtoa.