Ystävä laittaa "täkyviestejä", jotta saa keskustelun aikaiseksi
Kyseessä eri sukupuolta oleva ystävä, jonka kanssa olemme jo yli kymmenen vuotta olleet yhteyksissä lähinnä enää vain viestitse, koska asumme 700km päässä toisistamme. Tunteneet olemme kohta 20 vuotta.
Meidän elämäntilanteet ovat aivan erilaisia - minulla on kaksi pientä lasta, ystäväni on ajottain on-off-sinkku. Usein - enimmäkseen - keskustelemme hänen kariutuneista suhteistaan.
Olen kertonut ystävälleni, että en jouda välttämättä joka kerta vastata, kun hän laittaa viestin. Hän sanoo aina, että asia on ok. Nyt hän on kuitenkin keksinyt laittaa "täkyviestejä", joilla saada keskusteluyhteys heti aikaiseksi. Kysyy esimerkiksi, saako käyttää lääkettä x lääkkeen y kanssa yhtäaikaa. Minä kiireiden keskellä vastaan usein lyhyesti, ettei mitään hölmöä tee (vaikka hän ei todellakaan mitään hölmöä edes tekisi). Hän sitten jää small talkaamaan viestitolkulla kaikkea muuta sen jälkeen. Ei ole merkitystä, vaikka sanon, että olen nyt töissä, palataan kun olen kotiutunut ja saanut lapset ruokittua. Hän ei silti malta odottaa, vaan laittaa minun oletettavan kotiutumisajan paikkeilla viestiä, että joko olen kotiutunut.
Hän on myös työelämässä, mutta ei silti tunnu ymmärtävän vuosienkaan jälkeen, että en vaan yksinkertaisesti voi töissä vastailla hänelle, koska meillä ei voi puhelinta pitää mukana.
Hän on herkkä luonteinen, enkä tiedä miten sanoisin sen, että nyt alkaa jo riittää tämä jatkuva saatavilla olo. Ystävyyttä en halua katkaista missään nimessä, mutta en voi olla koko ajan vastaamassa hänen viesteihin.
Kommentit (32)
Me siis laitellaan puolin ja toisin monia kymmeniä viestejä lähes päivittäin liittyen milloin mihinkin keskustelunaiheeseen. Jos nyt sattuu olemaan hetki, että lapset vaikka kipeänä, niin saattaa olla pari päivää taukoa, ja nämä on hänelle vaikeimpia. Ja se, etten voi vastata heti.
Ap
No älä lue niitä viestejä. Tsekkaa, kun sulla on aikaa. Lääkehommat voi kyllä katsoa netistä.
Et voi töissä vastailla hänelle mutta silti töissä vastailet hänelle? En yhtään ihmettele jos hänelle ei mene viesti perille.
Vierailija kirjoitti:
Oma on vikasi, kun vastaat. Tyynesti vaan jätät lukematta ja vastaat sitten kun aikaa on.
Hän jää pommittamaan ja sitten jos en vastaa, alkaa laittelemaan näitä täkyjä, mihin tietää, että vastaan edes lyhyesti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Oma on vikasi, kun vastaat. Tyynesti vaan jätät lukematta ja vastaat sitten kun aikaa on.
Sitten ne vaan pommittaa lisää; videoita, lauluja, kaikkea mitä tulee mieleen, lisää kysymyksiä eri aiheista ja muuta tilitystä. Mulla oli kans tällainen kaveri jonka kanssa välit rikkoutui muista syistä ja oon niin helpottunut kun vihdoin saan olla rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Et voi töissä vastailla hänelle mutta silti töissä vastailet hänelle? En yhtään ihmettele jos hänelle ei mene viesti perille.
Tauoilla toki vilkaisen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Me siis laitellaan puolin ja toisin monia kymmeniä viestejä lähes päivittäin liittyen milloin mihinkin keskustelunaiheeseen. Jos nyt sattuu olemaan hetki, että lapset vaikka kipeänä, niin saattaa olla pari päivää taukoa, ja nämä on hänelle vaikeimpia. Ja se, etten voi vastata heti.
Ap
Miksi viestittelet?

Trolloti lolloti urpo.

Ööh, hän on hyvä ystäväni?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et voi töissä vastailla hänelle mutta silti töissä vastailet hänelle? En yhtään ihmettele jos hänelle ei mene viesti perille.
Tauoilla toki vilkaisen.
Ap
Miksi vilkaiset?
Onko se päästään vialla? Parasta, kun et huomioi millään tavalla. Ota etäisyyttä, älä vastaa. Kyllä se pian kyllästyy.
Vierailija kirjoitti:
Käske katsoa googlesta
Saatan kirjoittaa vaikkapa näin ja näin se keskusteluyhteys on taas avattu, joten hän alkaa pommittamaan viestejä!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma on vikasi, kun vastaat. Tyynesti vaan jätät lukematta ja vastaat sitten kun aikaa on.
Sitten ne vaan pommittaa lisää; videoita, lauluja, kaikkea mitä tulee mieleen, lisää kysymyksiä eri aiheista ja muuta tilitystä. Mulla oli kans tällainen kaveri jonka kanssa välit rikkoutui muista syistä ja oon niin helpottunut kun vihdoin saan olla rauhassa.
Kuulostaa tutulle..
Ap
Sano että torttua ei tipu niin loppuu jänkkääminen.
Pösilö, kun vastailet heti. Vastaisin vasta, kun on aikaa.
Jotkut ihmiset vaan on rajattomia kaiken suhteen, sosiaalisissa kontakteissa varsinkin. Ihmettelen sitä, että osaan lievästi autistisena lukea sosiaalisia tilanteita ja hallitsen keskustelun, kun taas moni ”terve” ei. Vai eikö ne vaan välitä kun on koko ajan ”minäminäminä” eikä yhtään kunnioita toisten tarvetta omaan tilaan ja rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käske katsoa googlesta
Saatan kirjoittaa vaikkapa näin ja näin se keskusteluyhteys on taas avattu, joten hän alkaa pommittamaan viestejä!
Ap
Siinä puhelimessa on sellainen hiljennysnappula, jolla siitä pommituksesta voi olla ihan autuaan tietämätön siihen asti kun on aikaa vastata.
En jaksaisi tuollaista viestittelyä. Kavereiden kanssa soitellaan, kun on aikaa. Kerran viikossa tai joka toinen viikko.
Oma on vikasi, kun vastaat. Tyynesti vaan jätät lukematta ja vastaat sitten kun aikaa on.