Lue keskustelun säännöt.
Mies tunnusti, että on katkera koska ainoa lapsemme on kehitysvammainen
08.11.2026 |
Illalla 15- vuotias poikamme hössöttää isänpäivälahjansa kanssa, jonka oli koulussa tehnyt. Ei millään olisi malttanut odottaa sunnuntaiaamuun asti että saisi antaa sen isälleen. Siitä sitten seurasi kiukuttelua ja jumittamista koko illaksi, poika on henkisesti n 5- vuotiaan tasolla.
Sain pojan rauhoittumaan huoneeseensa ja kun palasin olohuoneeseen, mies puuskahti, että miksi piti ainoasta lapsesta tulla tuollainen.
Jotenkin luulin, että hän olisi hyväksynyt tilanteen, mutta ei sitten olekaan. Olen kyllä huomannut, että hän ei ole enää vuosiin halunnut viettää aikaa pojan kanssa kahdestaan. Ennen kävivät uimahallissa ja futista pelaamassa. Hän näyttää myös häpeävän poikaa, erot ns normaalilapsiin ovat tietysti kasvaneet vuosi vuodelta.
Minulle lapsen kehitysvammaisuus on suuri suru, mutta en sitä hänelle näytä. Katkeruutta en tunne, tiedostan, että elämä on nyt vain mennyt näin.
Kommentit (125)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Misogyyni tuttu pilkkasi meidän tyttövauvaa, heillä oli samanikäinen poikavauva. "Miksi pidät varpajaiset? Ei tytöt jatka edes sukua"
2 v myöhemmin selvisi että poikansa on kehitysvammainen eikä todellakaan koskaan jatka sukua.
Muita lapsia he eivät saaneet. Minun tyttärelläni on jo kaksi lasta.
Ylpeä isä ja isoisä
Miten tämä liittyy aloitukseen? Ei ketään kiinnosta sun kakarasi.
Joillain ei ole mitään tajua tilanteista tai asiayhteydestä ja suuttuvat muille kun eivät itse ymmärrä. Huomaa ettei lukemista ole harrastettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos totta, niin olen pahoillani. Sulla on sitten kaksi 5-vuotiaan tasolle jäänyttä huollettavana siellä.
Tuon on keksinyt mies joka häpeää omaa lastaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että elämässä kaikki ei mene niin kuin toivoisi, on kipeä asia joka ottaa aikansa sulattaa. Vertaistuki on arvokasta. Säälittelijöitä ja kuittailijoita tulee takuulla riittämään, mutta käänteisesti lapsen haastava tilanne erottaa kirjaimellisesti ihmistyypit toisistaan - jyvät akanoista.
Sairas tai kehitysvammainen lapsi tuo yleensä mukanaan perheen elämään aidosti fiksuja ihmisiä , heitä joita vaille moni vaikkapa "10-Apgar-pisteen" lapsen vanhempi jää, saati edes kykenee omassa "normaaliuden" kuplassaan heidänlaisiaan tapaamaan tai tunnistamaan.
Tämän voin allekirjoittaa. Elämässämme on aivan mahtavia ystäviä ja sukulaisia, ja osa ihmisistä on tullut elämäämme vammaisen lapsemme myötä. Perheystävåt ovat pitkälti valikoituneet sen mukaan, ketkä kykenevät olemaan luontevasti vammaisen ihmisen seurassa ja näkevät arvoa kaikessa ja kaikissa. Tällaisten ihmisten seurassa on helppo elää kaikki elämän ilot ja surut aidosti toivoen parasta toisillemme. Elämäämme ei mahdu kapeakatseisia ihmisiä, joiden seura olisi varmasti aika ankeaanin.
Tämä ei toki kaikille mene näin. Osa vammaisten perheistä eristäytyy eikä ystäviksi kelpaa ihmiset, joilla ei ole vammaista lasta. Tiedän tällaisia perheitä ja he jäävät usein eristyksiin, neljän seinän sisälle elämään elämäänsä. Ymmärrän miksi näin käy, mutta kyse on myös rohkeusesta luottaa, että maailmassa on paljon avarakatseisia, suvaitsevaisia ja hyväsydämisiä ihmisiä. Olisinko edes huomannut sen kaiken hyvyyden ja rakkauden ympärille, jos en olisi uskaltanut luottaa ihmisiin?
Kehitysvammaisen ja autistisen lapsen äiti
Voi vit tu ja lisääntyä piti näitä vam maisia ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo vam maiset ovat ihan kauheita. Huutavat ja ovat pienen lapsen tasolla. Ne olisi pitänyt lopettaa jo pentuina.
Ilmoitettu
So ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Misogyyni tuttu pilkkasi meidän tyttövauvaa, heillä oli samanikäinen poikavauva. "Miksi pidät varpajaiset? Ei tytöt jatka edes sukua"
2 v myöhemmin selvisi että poikansa on kehitysvammainen eikä todellakaan koskaan jatka sukua.
Muita lapsia he eivät saaneet. Minun tyttärelläni on jo kaksi lasta.
Ylpeä isä ja isoisä
Mikähän minussa on vikana kun rakastan näitä karma is bitch tarinoita.
Mäkin rakastan. Kun esikoiseni oli pieni, jokunen henkilö lähipiiristä puhui aina kuin hänessä olisi jotain vikaa. Hän vieläpä oli kehittynyt ikäisekseen tosi hyvin. Hänestä tuli poikkeuksellisen fiksu ja hieno aikuinen kaikin tavoin. Silloin tuo tuntui tosi pahalta minusta ja minun kiusaamiseksi se oli tarkoitettukin. Tuntui poikkeuksellisen julmalta, että sitä jota eniten rakastat ja josta tietenkin olet helposti huolissasikin, käytetään äidin kiusaamiseen. Ihmiset osaavat olla julmia. Mutta eräänlainen karma is bitch tarina tämäkin.
Jos tarina on totta, niin ymmärrän aloittajan pahan mielen. Toisaalta yksittäiselle kommentille arjessa ei tulisi laittaa liikaa painoarvoa. Kyllä on myös lupa surra, että sai kehitysvammaisen lapsen. Elämä voi myös tuntua raskaalta välillä. On ymmärrettävää sekin, että nämä asiat välillä purkautuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisin minäkin katkera jos ainoa lapsi olisi retardi. Onneksi ei ole.
Ei se aina periydy
Vierailija kirjoitti:
Työkaverillani on 3 lasta, kaikki kehitysvammaisia. Ihania ihmisiä molemmat, työkaveri ja miehensä. Eivät ole katkeroituneet, surullisia toki, ja huolissaan lastensa tulevaisuudesta.
Miksi niitä on pitänyt monta pukertaa ulos, eikö yksi olisi riittänyt ? Geeninsä voi testata
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vammainen on rasite yhteiskunnalle. Laitoksessa pahoinpitelee ja ahdistelee naishoitajia. Saattaa kadulla työntää ihmisen bussin alle kun on lapsenmielinen eikä ymmärrä tekojaan. Sikiöseulontaa pitäisi kehittää tarkemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että elämässä kaikki ei mene niin kuin toivoisi, on kipeä asia joka ottaa aikansa sulattaa. Vertaistuki on arvokasta. Säälittelijöitä ja kuittailijoita tulee takuulla riittämään, mutta käänteisesti lapsen haastava tilanne erottaa kirjaimellisesti ihmistyypit toisistaan - jyvät akanoista.
Sairas tai kehitysvammainen lapsi tuo yleensä mukanaan perheen elämään aidosti fiksuja ihmisiä , heitä joita vaille moni vaikkapa "10-Apgar-pisteen" lapsen vanhempi jää, saati edes kykenee omassa "normaaliuden" kuplassaan heidänlaisiaan tapaamaan tai tunnistamaan.
Tämän voin allekirjoittaa. Elämässämme on aivan mahtavia ystäviä ja sukulaisia, ja osa ihmisistä on tullut elämäämme vammaisen lapsemme myötä. Perheystävåt ovat pitkälti valikoituneet sen mukaan, ketkä kykenevät olemaan luontevasti vammaisen ihmisen seurassa ja näkevät arvoa kaikessa ja kaikissa. Tällaisten ihmisten seurassa on helppo elää kaikki elämän ilot ja surut aidosti toivoen parasta toisillemme. Elämäämme ei mahdu kapeakatseisia ihmisiä, joiden seura olisi varmasti aika ankeaanin.
Tämä ei toki kaikille mene näin. Osa vammaisten perheistä eristäytyy eikä ystäviksi kelpaa ihmiset, joilla ei ole vammaista lasta. Tiedän tällaisia perheitä ja he jäävät usein eristyksiin, neljän seinän sisälle elämään elämäänsä. Ymmärrän miksi näin käy, mutta kyse on myös rohkeusesta luottaa, että maailmassa on paljon avarakatseisia, suvaitsevaisia ja hyväsydämisiä ihmisiä. Olisinko edes huomannut sen kaiken hyvyyden ja rakkauden ympärille, jos en olisi uskaltanut luottaa ihmisiin?
Kehitysvammaisen ja autistisen lapsen äiti
Voi vit tu ja lisääntyä piti näitä vam maisia ?
Miksi sinulla on noin paha olo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että elämässä kaikki ei mene niin kuin toivoisi, on kipeä asia joka ottaa aikansa sulattaa. Vertaistuki on arvokasta. Säälittelijöitä ja kuittailijoita tulee takuulla riittämään, mutta käänteisesti lapsen haastava tilanne erottaa kirjaimellisesti ihmistyypit toisistaan - jyvät akanoista.
Sairas tai kehitysvammainen lapsi tuo yleensä mukanaan perheen elämään aidosti fiksuja ihmisiä , heitä joita vaille moni vaikkapa "10-Apgar-pisteen" lapsen vanhempi jää, saati edes kykenee omassa "normaaliuden" kuplassaan heidänlaisiaan tapaamaan tai tunnistamaan.
Kyllä, mutta muista että keva voi olla heittämällä 9 apgar.
Meillä oli täysi 10 apgar, no vasta 10 vuotiaana tuli diagnoosi
Vierailija kirjoitti:
Tuleva persu.
Niin. tuo äijä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Misogyyni tuttu pilkkasi meidän tyttövauvaa, heillä oli samanikäinen poikavauva. "Miksi pidät varpajaiset? Ei tytöt jatka edes sukua"
2 v myöhemmin selvisi että poikansa on kehitysvammainen eikä todellakaan koskaan jatka sukua.
Muita lapsia he eivät saaneet. Minun tyttärelläni on jo kaksi lasta.
Ylpeä isä ja isoisä
Missä myötätuntosi tuota miestä kohtaan? Märehdit vanhaa loukkausta, vaikka olet onnekkaampi kuin hän, minkä itsekin toteat.
Vierailija kirjoitti:
Vammainen on rasite yhteiskunnalle. Laitoksessa pahoinpitelee ja ahdistelee naishoitajia. Saattaa kadulla työntää ihmisen bussin alle kun on lapsenmielinen eikä ymmärrä tekojaan. Sikiöseulontaa pitäisi kehittää tarkemmaksi.
Millainen seulontamenetelmä olisi paljastanut, että sinä olet niin luokattoman tyhmä, ettet ymmärrä, että kehitysvammaisuutta ei aina löydy millään testeillä?
Vierailija kirjoitti:
Vammainen on rasite yhteiskunnalle. Laitoksessa pahoinpitelee ja ahdistelee naishoitajia. Saattaa kadulla työntää ihmisen bussin alle kun on lapsenmielinen eikä ymmärrä tekojaan. Sikiöseulontaa pitäisi kehittää tarkemmaksi.
Onko sinulla lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tulevilla vanhemmilla on odotuksia lastensa suhteen. Ajatellaan, että sitten tulevaisuudessa mökkeillään, kalastetaan, pyöräillään, käydään kesälomilla... Ja mitähän heistä tulee aikuisena jne.
Sitten kun syntyy kehitysvammainen lapsi, niin haaveet eivät toteudu!
Mikään maintsemasi asia ei mene pilalle kehitysvammaisuuden takia.
Kehitysvammaisen äitinä varmaan voin kertoa että moni haave ei toteudu. Ei minun lapsesta ole isäksi, ei pärjää omillaan koskaan, ihmiset tuijottaa kun 30 vuotias käyttäytyy kuin ala-aste ikäinen jne. Ei kuule pojasta tule lääkäriä
Et ole vammaisen äiti. Vammaisen äiti ei puhu noin.
Et taida itsekään ihan terve olla ? Jos kuvittelet että me kehitysvammaisten äidit vain hymyillään koko ajan ja ollaan niin saatanan kiitollisia että just minä sain tämän ilon elämään jota ei terveyden vanhemmat tajua kuinka mahtavaa tämä elämä. On kuule niin mahtavaa kun saa miettiä mitä lapselle tapahtuu kun itsestä aika jättää, entä jos sairastun jne. On se elämä vaan yhtä linnunlaulua kun aikuinen lapsi onkin vielä lapsen tasolla.
Rakasteletteko usein? - EI IKINÄ.
Onko se enemmän pornoo tosipornoo?
Kyllä mäkin olisin surullinen, jos ainoa lapseni olisi kehitysvammainen.
Sitä en epäile, että rakastaisin lasta yhtään vähemmän, vaikka hän olisi kehitysvammainen. Kuitenkin toiveena olisi nähdä oman lapsen kehittyvän, oppimaan lukemaan ja laskemaan, käyvän läpi murrosiän, ja lopulta rakastuvan, perustavan perheen, valmistuvan ylioppilaaksi, käymään korkeakoulut jne.
Toki aina elämä ei mene niin kuin toivoisi
Kiitos kaikille fiksuille kommentoijille ja paskanhaistatukset ilkeilijöille.
Tässäkin keskustelussa moni toi esiin kummastuksensa siitä, miksi en ollut tehnyt aborttia. Eli paljon on tietämättömyyttä kehitysvammaisuudesta, jos luullaan sen aina näkyvän raskausajan seulonnoissa. Raskausaika sujui ongelmitta, olin lähes neuroottisen tarkka etten esim. käyttänyt myrkylliwiä siivousaineita, bussipysäkillä menin kauas tupqkoivista ja ruokavalio oli esimerkillinen. En ajatellut tällä estäväni kehitysvammaisuutta, vaan edistäväni lapseni terveyttä muuten. Pika syntyi täysin terveenä ja kehittyi ikätasoisesti 2- vuotiaaksi, jolloin ainoa pieni poikkeavuus oli puheen kehityksen viivästyminen. Itse en olisi huomannut epäillä mitään, mutta kokenut neuvolanhoitaja laittoi lähetteen jatkotutkimuksiin. Vuosia tutkittiin, lapsen varttuessa tuli uusia "vikoja" ja lopputulemana diagnoosit kehitysvamma, lapsuusiän autismi ja sopeutumiskäyttäytymisen häiriö.
On siis ollut yli 10 vuotta vuoroin toivoa ja epätoivoa, ja varmasti asian lopullinen hyväksyminen on meillä molemmilla vanhemmilla kesken.
Pelkään vain, että lapsen isä ei edes halua hyväksyä pojan vammaisuutta. Eilinen oli vain yksi esimerkki, jumittuminen ja jankkaaminen on liki päivittäistä ja päättyy hirveään huutoon. Ap.