Lue keskustelun säännöt.
Mies tunnusti, että on katkera koska ainoa lapsemme on kehitysvammainen
08.11.2026 |
Illalla 15- vuotias poikamme hössöttää isänpäivälahjansa kanssa, jonka oli koulussa tehnyt. Ei millään olisi malttanut odottaa sunnuntaiaamuun asti että saisi antaa sen isälleen. Siitä sitten seurasi kiukuttelua ja jumittamista koko illaksi, poika on henkisesti n 5- vuotiaan tasolla.
Sain pojan rauhoittumaan huoneeseensa ja kun palasin olohuoneeseen, mies puuskahti, että miksi piti ainoasta lapsesta tulla tuollainen.
Jotenkin luulin, että hän olisi hyväksynyt tilanteen, mutta ei sitten olekaan. Olen kyllä huomannut, että hän ei ole enää vuosiin halunnut viettää aikaa pojan kanssa kahdestaan. Ennen kävivät uimahallissa ja futista pelaamassa. Hän näyttää myös häpeävän poikaa, erot ns normaalilapsiin ovat tietysti kasvaneet vuosi vuodelta.
Minulle lapsen kehitysvammaisuus on suuri suru, mutta en sitä hänelle näytä. Katkeruutta en tunne, tiedostan, että elämä on nyt vain mennyt näin.
Kommentit (123)
Ap:n miehen kommentti olisi voinut päästä kenen tahansa vanhemman suusta väsymyksen, turhautumisen tai raivostumisen hetkellä. Ihmisiä tässä vain ollaan. En silti väheksy vanhempien kuormitusta, kun lapsi on kehitysvammainen tai vastaavalla tavalla erityistarpeinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sepä se, vanhempien tulisi jossain määrin päästä elämään myös omia vaiheitaan. Teidän pitää nyt selvittää, mitä sinä ja mies haluatte loppuelämältä ja eikun tekemään. Ja se pitäisi sallia vuorotellen ja tasapuolisesti. Olisi hyvä laittaa kalenteriin elpymisviikkoja. Silloin pitää saada harrastaa: opiskella, liikkua, bongata lintuja, mökkeillä, vaeltaa, käydä teneriffalla ja nukkua...
Vierailija kirjoitti:
Miehelle lapsi on enemmän väline kuin itseisarvo. Miehet ylpeilee lapsillaan ja niiden saavutuksilla kuin autollaan.
Samoin emät. Muistan sen jo ala-asteelta, aina lesoilemassa muiden saavutuksilla, ei koskaan omillaan 🤮
Vierailija kirjoitti:
Sepä se, vanhempien tulisi jossain määrin päästä elämään myös omia vaiheitaan. Teidän pitää nyt selvittää, mitä sinä ja mies haluatte loppuelämältä ja eikun tekemään. Ja se pitäisi sallia vuorotellen ja tasapuolisesti. Olisi hyvä laittaa kalenteriin elpymisviikkoja. Silloin pitää saada harrastaa: opiskella, liikkua, bongata lintuja, mökkeillä, vaeltaa, käydä teneriffalla ja nukkua...
Missä maailmassa elät???
Vierailija kirjoitti:
Pariterapiaan.
Pitäähän ne erilaiset ajatukset ja tunteet saada sanottua ja myllättyä, oli ne miten epähienoja tahansa.
Voi vıttu näitä terapiaan-tyyppejä. Aivan kuin terapia poistaa ne olemassa olevat ongelmat. Se ole mitään muuta ku paskanjauhantaa, jossa psykologisesti yritetään saada ihmiset näkemään asiat toisin. Noh, toimii ehkä vahvasti tunnepohjalta ajatteleville ja vähän rationaalista järkeä omaaville ihmisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, sullakin on oikeus olla pettynyt. Etkö salli itsellesi sellaista? Onhan miehesi varmasti tuossa ajassa hyväksynytkin, mutta hyväksyminen on kuin suru tai kaipaus, sitä eletään annoksina ja vähitellen. Kaikkeen voi todella väsyä ja kaivata arkeen sellaista hohtoa, jota siinä ei tunnu olevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sepä se, vanhempien tulisi jossain määrin päästä elämään myös omia vaiheitaan. Teidän pitää nyt selvittää, mitä sinä ja mies haluatte loppuelämältä ja eikun tekemään. Ja se pitäisi sallia vuorotellen ja tasapuolisesti. Olisi hyvä laittaa kalenteriin elpymisviikkoja. Silloin pitää saada harrastaa: opiskella, liikkua, bongata lintuja, mökkeillä, vaeltaa, käydä teneriffalla ja nukkua...
Missä maailmassa elät???
Ihan täällä ihmisten maailmassa. Oma kokemus tässä kuusikymppisenä on, että lopulta asiat järjestyy eri tolalle järjestämällä niitä eri tolalle. Jos on peräti 2 toimintakykyistä ihmistä, niin siinä on jo paljon mahdollisuuksia, jos yksinkin voi vaikka mitä muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tuota...Miksi se poika ei saanut antaa lahjaansa eilen illalla? Ei siitä oikeasti olisi ollut haittaa, vaan vähemmän mieliharmia kaikille.
Mitä tulee kehitysvammaiseen, on meilläkin ainoa lapsi kehitysvammainen ja siten erilainen elämä taviksiin nähden. Me olemme aina miettineet, että sitä myöten myös kasvatus ja arki toteutetaan meidän lapselle sopivaksi ja olemme säästyneet paljolta.
Mietin samaa. Kyllä lahjan voi antaa myös ennen juhlapäivää.
Itse asiassa vietimme isänpäivää eilen, koska se sopi meille sunnuntaita paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pariterapiaan.
Pitäähän ne erilaiset ajatukset ja tunteet saada sanottua ja myllättyä, oli ne miten epähienoja tahansa.
Voi vıttu näitä terapiaan-tyyppejä. Aivan kuin terapia poistaa ne olemassa olevat ongelmat. Se ole mitään muuta ku paskanjauhantaa, jossa psykologisesti yritetään saada ihmiset näkemään asiat toisin. Noh, toimii ehkä vahvasti tunnepohjalta ajatteleville ja vähän rationaalista järkeä omaaville ihmisille.
"Aivan kuin terapia poistaa ne olemassa olevat ongelmat." Ei ole mikään pakko tykätä, eikä arvostaa terapiaa. Ei se sellaiselle toimikaan joka haluaa eskapistisesti elämästään pois. Sehän toimii sellaiselle, joka pystyy kouluttamaan juuri ajatuksensa sellaisiksi, ettei niitä seuraavat tunteet ole tuhoisia ympäristölle. Ihan loogista. Mitä fiksumpi ajatus, sitä iisimpi tunne kulloiseenkin hankalaan tilanteeseen. Ja vaikka minkä määrän kävisi terapiaa, jää tämä eläminen tympäisyineen kaikkineen joka tapauksessa jokaisen omalle vastuulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, sullakin on oikeus olla pettynyt. Etkö salli itsellesi sellaista? Onhan miehesi varmasti tuossa ajassa hyväksynytkin, mutta hyväksyminen on kuin suru tai kaipaus, sitä eletään annoksina ja vähitellen. Kaikkeen voi todella väsyä ja kaivata arkeen sellaista hohtoa, jota siinä ei tunnu olevan.
Millaista se arki olisi, jos molemmat vanhemmat kieriskelisivät omissa tunteissaan, eikä kumpikaan sitten ilahtuisi isänpäivälahjoista tai viettäisi aikaa vammaisen lapsensa kanssa?
Ap kertoi myös omasta surustaan. Se suru ei kuitenkaan estä kokemasta iloa lapsesta ja elämästä ylipäätään.
On eri asia olla pettynt kuin jäädä siihen sillä tavalla kiinni, ettei enää muista elää ja kokea sitä ainutkertaista vanhemmuuttaan. Siihen on hyvä hakea apua.
Vierailija kirjoitti:
Misogyyni tuttu pilkkasi meidän tyttövauvaa, heillä oli samanikäinen poikavauva. "Miksi pidät varpajaiset? Ei tytöt jatka edes sukua"
2 v myöhemmin selvisi että poikansa on kehitysvammainen eikä todellakaan koskaan jatka sukua.
Muita lapsia he eivät saaneet. Minun tyttärelläni on jo kaksi lasta.
Ylpeä isä ja isoisä
Otan osaa. Vain järjettömät poikivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Komppaan pariterapia-asiaa. Kun ahdistaa ja tilanne näyttää möhkälemäiseltä, on tosiaan terapia ihan hyvä idea. Tuossa vaiheessa kun lapsi on 15, se voisi olla hyvä kelle tahansa. Tietenkään siellä ei tehdä muuta kuin psykologisesti koetetaan etsiä yhdessä näkökulmia, mutta sitähän tää on hautaan saakka meillä kaikilla. Huvittaa lähinnä kuinka juuri terapiasta joku kilahtaa tässä ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö vammaisuutta tiedetty jo ennen raskauden puolta väliä?
Useimmat vammat eivät näy missään kohti raskautta. Lapsesta voi tulla kehitysvammainen myös syntymän jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuo vam maiset ovat ihan kauheita. Huutavat ja ovat pienen lapsen tasolla. Ne olisi pitänyt lopettaa jo pentuina.
Ilmoitettu
Vierailija kirjoitti:
Olisin minäkin katkera jos ainoa lapsi olisi retardi. Onneksi ei ole.
Riittää, että sinä olet.
Vierailija kirjoitti:
Haistakaa paska ihmisiä ne vammaisetkin on kai niilläkin on oikeus elää
Tottakai on. Kukaan ei vaan halua sellaista omaksi riesakseen. "Jee, meille syntyi vammainen! Nyt saadaan niin paljon iloa!".
Älä jaksa
Vierailija kirjoitti:
Huono isä.
Rehellinen isä.
Kylväny ite. Vihaa iteään lapsesa.
Ei tommone oo mikää mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pariterapiaan.
Pitäähän ne erilaiset ajatukset ja tunteet saada sanottua ja myllättyä, oli ne miten epähienoja tahansa.
Voi vıttu näitä terapiaan-tyyppejä. Aivan kuin terapia poistaa ne olemassa olevat ongelmat. Se ole mitään muuta ku paskanjauhantaa, jossa psykologisesti yritetään saada ihmiset näkemään asiat toisin. Noh, toimii ehkä vahvasti tunnepohjalta ajatteleville ja vähän rationaalista järkeä omaaville ihmisille.
Vanhempien pariterapia ei poista lapsen kehitysvammaisuutta joten mikä idea?
Eikö vammaisuutta tiedetty jo ennen raskauden puolta väliä?