Onko kenellään muulla tässä elämässä tarkoitus lähinnä vain levätä ja ihmetellä elämää sekä pysytellä erakkona?
En osaa tätä selittää. Voi olla, että tämä on vain pitkä elämänvaihe myös. Minä siis olen erakkona, ihmettelen elämää, en kykene tekemään paljoa töitä tai ainakaan pitkiä pätkiä kerrallaan vaan joudun lepäilemään aina välissä. En siis kykene vaikka olen yrittänyt kovaa ja vahvasti mennä vastatuuleen, niin lopulta se on minut kuitenkin pistänyt polvilleni ja pakottanut lepäämään. Siis en voisi olla missään muualla kuin missä olen, niin monta kertaa tässä yrittänyt niitä temppuja tehdä, että olisi kuin valtaosa porukasta. Minun ei vain kuulu tehdä töitä kuten yleisesti ajatellaan tai kuulu olla perheellinen, parisuhteessa tai kuulua "mihinkään". Samaan aikaan kuitenkin olen osa tätä kaikkea ja ihmettelen elämää. Tiedän, että tällä kaikella on tarkoituksensa ja on tätä täytynyt hyväksyä. Tuntuu, että löydän kyllä vielä suuntani ja ns. "heimoni" kenties mutta nyt on ollut tärkeää käydä tällaista useamman vuoden aikakautta, joka on enemmän sisäänpäin kääntymistä ollut kuin se, että toteuttaisin elämää suuresti toiminnallisella tasolla ja eläen sosiaalista elämää. Se ei vain ole ollut ajankohtaista.
Onko muilla ollut tällaista?
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat olevan autismin kirjolla, olen samanlainen ja autisti siis.
Tämä ei kyllä itselleni osu vaikka nepsy tod.näk. olenkin. -ap
Lepäilen ja yritän kuntoutua jotta pääsisin joskus selkäleikkaukseen. Nyt vaan odotan että milloin jaksan tehdä asian eteen jotain. Olen jotenkin jumiutunut vaan kotiini. En saa tehtyä asian eteen mitään. Ahdistaa elämä ja ihmiset.
18 vuotta työelämässä, nyt vajaa vuosi työttömänä. Erakkona koko aikuiselämä, en vaan jaksa ihmisiä enää. N37
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että kuitenkin olen todella valovoimainen ja vahva ihminen kun menen jonnekin ulos joskus. Minulla on sellaista sisäistä vahvuutta ja olen luontaisesti valoisa, empaattinen ihminen. Sinällään kyse ei ole siitä, että pelkäisin sosiaalisuutta vaan minulle on enneminkin ollut hyvin tärkeää elää erakkona. Nautin pienin ripauksin ihmisten ilmoilla olemisesta ja minusta on aivan huikeaa joskus harvoin kokea yhteyttä toisiin ihmisiin mutta olen kuitenkin toistaiseksi "joutunut" elämään vielä itsekseni ja se on ollut hyvin tärkeää. Kuin tässä valmistuisi tulevaa suurempaa elämänvaihetta varten. Onko toisilla tällaisia mietteitä ollut? -ap
No mun elämä tuntuu siltä et odotan jatkuvasti jotakin.Ei tää varmaan koskaan muutu. En ymmärrä mitä ihmiset tarkoittaa kun sanovat että "elä hetkessä"
Ehkä tarkoitavat sillä "elä hetkessä" sitä, että jos et tee yhtään mitään, niin joskus 20-30 vuoden kuluttua huomaat että elämä menikin todella nopeasti eikä siitä jäänyt mitään kunnollisia muistoja mieleen. Eli tavallaan tuhlasit ison osan elämääsi, etkä saa sitä aikaa takaisin. Siksi pitäisikin tiedostaa että sinulla on juuri nyt mahdollisuus tehdä niin että noin ei pääse käymään, eli sinun ei tarvitse ensin tehdä sitä virhettä josta sitten sen asian opit, etenkin kun siitä opista ei enää sitten ole mitään hyötyä.
Ei ihmiset, joilla on muistoja ole sen onnellisempia. Surkuttelevat, kun eivät saa nuoruutta takaisin tai dementia vie muistot.
Joo ja kauniiden muistojen muistelu voi olla todella kivuliasta. On joitain asioita ja hetkiä, jotka ovat olleet lapsena tai nuorena elämässä täydellisiä. Se, että ne ovat menneet eikä niitä koskaan saa takaisin vaikka muistoissa näkee valokuvamaisena kuin se tapahtuisi nyt, on itse asiassa mitä suurinta kärsimystä, sielun tasolla itkee liikutuksesta.
Kuolemaa odotellessa elää mahdollisimman tylsää elämää. Voihan sen elämän niinkin suorittaa.
Kunhan teet sen omilla rahoillasi etkä Kelan tuilla
Vierailija kirjoitti:
Kuolemaa odotellessa elää mahdollisimman tylsää elämää. Voihan sen elämän niinkin suorittaa.
Pointti tais mennä ohi.
nuo ovat aika lailla haaveitani sillä erotuksella että mulla on kiinnostus tehdä luovia juttuja ja projekteja. muuten haluan erakoitua.
"Olenko sitten masentunut? En usko sillä jaksan siivota kotia ja käydä suihkussa."
Tuskin masentuneisuutta pelkästään noilla asioilla mitataan. Joku voi olla masentunut siksi, ettei uskalla koskaan hellittää vaan siivoaa ja touhuaa paniikinomaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa ihmisistä ei osaa kyseenanlaistaa tai pohtia yhtään mitään, ja heille riittää joku "Tanssii tähtien kanssa" illalla tv:stä viihteeksi vastapainona kaikelle. Jotkut kykenee näkemään miten järjetöntä tuo meininki on, ja sen takia sitten tuntevat itsensä entistä enemmän ulkopuolisiksi.
Onhan se tosiaan paljon parempi olla ihminen, joka itsekin kokee mätänevänsä kotona kuin katsoa tv-ohjelmaa tanssista...
Teempä niin tai näin, aina väärinpäin.
Yritin opiskella, turhaan, mikään ala ei enää työllistä.
Menetin läheisen, masennuin.
Vierailija kirjoitti:
18 vuotta työelämässä, nyt vajaa vuosi työttömänä. Erakkona koko aikuiselämä, en vaan jaksa ihmisiä enää. N37
Vapaaehtoistyöhön johonkin Kreikan kissakotiin?
Onneksi itse saan erakoitua täällä metsässä hirsimökissä.
Ostakaa semmonen, jos varaa. Sen verran maata, että saatte talveksi perunat ja porkkanat.
Kanoille olisi hyvä olla jokin tila, eristetty leikkimökki tms.
Jep. Näin on ollut jo +30 vuotta. Tällä elämäntyylillä pysyn köyhänä stressittömästi. Myöhemmällä voin tänääkin lähteä järvelle atrain aseena ja otsalamppu apuna. Huomenna ehkä syön haukea jossain muodossa.
Naisten lihavuudesta päätellen tuo lepo ainaki näyttäs olevan tärkeintä suurimmalle osalle.
Levätä ja ihmetellä? Eli laiskotella sekä fyysisesti että henkisesti haaskaten elämänsä? Ei helvetissä.
Vierailija kirjoitti:
Jep. Näin on ollut jo +30 vuotta. Tällä elämäntyylillä pysyn köyhänä stressittömästi. Myöhemmällä voin tänääkin lähteä järvelle atrain aseena ja otsalamppu apuna. Huomenna ehkä syön haukea jossain muodossa.
Velaton on huoleton
Mä jäin, no jouduin, pous työelämästä jo kolmekymppisenä. Olen sitten ilman huolta toimeentulosta rakentanut elämääni. Tilkkutäkki siitä tuli. Mutta nyt vanhana olen melkoisen tyytyväinen olooni. Sitä ap:n kuvaamaa Suurta Tehtävää ei koskaan tullut - tai ehkä tulikin, mutta en halua kertoa yksityiskohtaisesti elämästäni. Olen ollut siis eläkkeellä jo noin 36-37 vuotta, mutta elämäni on ollut kaikkea muuta kuin keinutuolissa istumista. Vanhoilla päivilläni sain autismidiagnoosin. Koen itseni iättömäksi. En edelleenkään ajattele, etten voisi tehdä jotain siksi, että olen 'vanha'. Olen erakko omasta halustani. Ihmisten ilmoilla piristän näköjään muiden päivää.
Kuulostat olevan autismin kirjolla, olen samanlainen ja autisti siis.