Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko kenellään muulla tässä elämässä tarkoitus lähinnä vain levätä ja ihmetellä elämää sekä pysytellä erakkona?
12.10.2026 |
En osaa tätä selittää. Voi olla, että tämä on vain pitkä elämänvaihe myös. Minä siis olen erakkona, ihmettelen elämää, en kykene tekemään paljoa töitä tai ainakaan pitkiä pätkiä kerrallaan vaan joudun lepäilemään aina välissä. En siis kykene vaikka olen yrittänyt kovaa ja vahvasti mennä vastatuuleen, niin lopulta se on minut kuitenkin pistänyt polvilleni ja pakottanut lepäämään. Siis en voisi olla missään muualla kuin missä olen, niin monta kertaa tässä yrittänyt niitä temppuja tehdä, että olisi kuin valtaosa porukasta. Minun ei vain kuulu tehdä töitä kuten yleisesti ajatellaan tai kuulu olla perheellinen, parisuhteessa tai kuulua "mihinkään". Samaan aikaan kuitenkin olen osa tätä kaikkea ja ihmettelen elämää. Tiedän, että tällä kaikella on tarkoituksensa ja on tätä täytynyt hyväksyä. Tuntuu, että löydän kyllä vielä suuntani ja ns. "heimoni" kenties mutta nyt on ollut tärkeää käydä tällaista useamman vuoden aikakautta, joka on enemmän sisäänpäin kääntymistä ollut kuin se, että toteuttaisin elämää suuresti toiminnallisella tasolla ja eläen sosiaalista elämää. Se ei vain ole ollut ajankohtaista.
Onko muilla ollut tällaista?
Kommentit (21)
Täysin samanlaista myös mulla. Aikani suoritin elämää ja yhteiskunnan odotuksia mutta sitten paloin loppuun ja pahemman kerran ja siitä toipuminen on vienyt vuosikausia ja ylipäätään pitänyt kirkastaa itselle että kuka sitä edes on. Ja nykyään sitä näkee niin selvästi kaikki yhteiskunnan ja ihmissuhteiden ongelmallisuudet että on lähes mahdotonta kokea mitään yhteenkuuluvuutta kun elää jo niin eri maailmassa. Ei vain ole enää mitenkään samalla taajuudella muiden kanssa eikä edes halua olla jos se tarkoittaa omasta itsestään luopumista. Saa nähdä löytyykö elämässä joskus oma luonteva paikka. Toistaiseksi luontevinta on ollut elää erakkona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä usein pötköttelen kaiket päivät. joku sanoi että mulla on someaivot.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat "et kykene"
Se väkisin yrittäminen ja pakottaminen vetää tosi matalaksi vaikka kuinka yrittää puskea. Uupumusta ja masennustila alkaa olemaan sellainen, että se pakottaa lopettamaan toiminnan. En siis pysty elämään vastoin itseäni vaikka yrittäisin. Eli on ollut pakko etsiä toisenlaisia keinoja elää ja hyväksyä se mitä on. -ap
Olis kiva levätä juu, mutta tuntuu että selkää ja lihaksia vaivaa joku. Pitää keksiä mikä helpottaa vaevoja.
Mulla on ollut hiukan noin. Koitan aktivoitua ja tehdä enemmän töitä. Pikkuhiljaa enenmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on todettu estynyt persoonallisuus. En ole täysin erakko mutta välttelen sosiaalisia juttua vaikka kaupassa ja normaaleja arki asioita teen jos täytyy. Joskus tuntuu että vain mätänen kotona eikä elämä mene minnekään. Mietin että tälläistäkö päälle 30v elämän "kuuluu olla". Vastatkaapa te. Tänäänkin vain istunut yksiössäni koko päivän. Olisinhan voinut vaikka ulos mennä mutta ei sinnekään kiinnostunut lähteä. Olenko sitten masentunut? En usko sillä jaksan siivota kotia ja käydä suihkussa. Anteeksi valitus, olen sentään terve ja vielä melko nuori mutta saako valittaa? Kaikki itseaiheutettua, tiedän
Täällä myös täysin sama tilanne. N45
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täysin samanlaista myös mulla. Aikani suoritin elämää ja yhteiskunnan odotuksia mutta sitten paloin loppuun ja pahemman kerran ja siitä toipuminen on vienyt vuosikausia ja ylipäätään pitänyt kirkastaa itselle että kuka sitä edes on. Ja nykyään sitä näkee niin selvästi kaikki yhteiskunnan ja ihmissuhteiden ongelmallisuudet että on lähes mahdotonta kokea mitään yhteenkuuluvuutta kun elää jo niin eri maailmassa. Ei vain ole enää mitenkään samalla taajuudella muiden kanssa eikä edes halua olla jos se tarkoittaa omasta itsestään luopumista. Saa nähdä löytyykö elämässä joskus oma luonteva paikka. Toistaiseksi luontevinta on ollut elää erakkona.
Juuri näin se on minullakin mennyt ja kokee tosiaan olevansa eri taajuudella yleisesti ottaen. Kuitenkin tiedän, että tälläkin on tarkoituksensa ja varmasti ymmärrämme vielä miksi näin. -ap
Suurin osa ihmisistä ei osaa kyseenanlaistaa tai pohtia yhtään mitään, ja heille riittää joku "Tanssii tähtien kanssa" illalla tv:stä viihteeksi vastapainona kaikelle. Jotkut kykenee näkemään miten järjetöntä tuo meininki on, ja sen takia sitten tuntevat itsensä entistä enemmän ulkopuolisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään vielä, että kuitenkin olen todella valovoimainen ja vahva ihminen kun menen jonnekin ulos joskus. Minulla on sellaista sisäistä vahvuutta ja olen luontaisesti valoisa, empaattinen ihminen. Sinällään kyse ei ole siitä, että pelkäisin sosiaalisuutta vaan minulle on enneminkin ollut hyvin tärkeää elää erakkona. Nautin pienin ripauksin ihmisten ilmoilla olemisesta ja minusta on aivan huikeaa joskus harvoin kokea yhteyttä toisiin ihmisiin mutta olen kuitenkin toistaiseksi "joutunut" elämään vielä itsekseni ja se on ollut hyvin tärkeää. Kuin tässä valmistuisi tulevaa suurempaa elämänvaihetta varten. Onko toisilla tällaisia mietteitä ollut? -ap
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että kuitenkin olen todella valovoimainen ja vahva ihminen kun menen jonnekin ulos joskus. Minulla on sellaista sisäistä vahvuutta ja olen luontaisesti valoisa, empaattinen ihminen. Sinällään kyse ei ole siitä, että pelkäisin sosiaalisuutta vaan minulle on enneminkin ollut hyvin tärkeää elää erakkona. Nautin pienin ripauksin ihmisten ilmoilla olemisesta ja minusta on aivan huikeaa joskus harvoin kokea yhteyttä toisiin ihmisiin mutta olen kuitenkin toistaiseksi "joutunut" elämään vielä itsekseni ja se on ollut hyvin tärkeää. Kuin tässä valmistuisi tulevaa suurempaa elämänvaihetta varten. Onko toisilla tällaisia mietteitä ollut? -ap
No mun elämä tuntuu siltä et odotan jatkuvasti jotakin.Ei tää varmaan koskaan muutu. En ymmärrä mitä ihmiset tarkoittaa kun sanovat että "elä hetkessä"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on todettu estynyt persoonallisuus. En ole täysin erakko mutta välttelen sosiaalisia juttua vaikka kaupassa ja normaaleja arki asioita teen jos täytyy. Joskus tuntuu että vain mätänen kotona eikä elämä mene minnekään. Mietin että tälläistäkö päälle 30v elämän "kuuluu olla". Vastatkaapa te. Tänäänkin vain istunut yksiössäni koko päivän. Olisinhan voinut vaikka ulos mennä mutta ei sinnekään kiinnostunut lähteä. Olenko sitten masentunut? En usko sillä jaksan siivota kotia ja käydä suihkussa. Anteeksi valitus, olen sentään terve ja vielä melko nuori mutta saako valittaa? Kaikki itseaiheutettua, tiedän
Ei mikään ihme jos tuntuu että ei viitsi mennä ulos, kun etukäteen miettii että mitä siellä sitten tekisi, eikä mitään tule mieleen. Helpompi siis jäädä sisälle kun mennä väkisin "turhaan" ulos. Mutta jos teet säännöllisesti puolen tunnin kävelylenkin maisemia katsellen, niin aivot alkavat toimia siten että ne alkavat pikku hiljaa nähdä siinä ulos menemisessä ja elämässä muutenkin jotain järkeä. Ei siellä ulkona tarvitse mitään sosiaalisia juttuja tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa ihmisistä ei osaa kyseenanlaistaa tai pohtia yhtään mitään, ja heille riittää joku "Tanssii tähtien kanssa" illalla tv:stä viihteeksi vastapainona kaikelle. Jotkut kykenee näkemään miten järjetöntä tuo meininki on, ja sen takia sitten tuntevat itsensä entistä enemmän ulkopuolisiksi.
Itse näen asian niin, että meistä jokainen on omassa kehitysvaiheessaan elämässään. Ei siis ole väärin tehdä tai olla jotain, miksi voisikaan koska he elävät siltä taajudelta ja tasolta käsin missä he ovatkaan. Meistä jokainen on ollut myös eri kehityisvaiheissa elämänsä varrella ja jokainen meistä kehittyy koko ajan. Lisäksi vaikka ymmärrän pointtisi enkä itsekään katsele tv:tä tai ohjelmia paljoakaan nykyään, niin esimerkisi tuo formaatti on minusta ihana. Sen takia, että siinä ihmiset käyttävät niin valtavat määrät luovuutta, liikettä, kaneutta, joka virtaa heistä ja jakavat vielä sitä tuossa isossa yhteisössä. Minusta tuo on vain valtavan kaunista, että ihmisillä on taitoja ja sitä luovuutta osataan arvostaa ja siitä monet inspiroituvat, saavat voimaa ja itselleenkin mahdollisesti polttoainetta herättää omia luovia puoliaan. -ap
Olen hyvin nuoresta pitäen tuntenut olevani ehkä shintolainen tai buddhalainen erakkomies, joka elää erillään maailman hälinästä mietiskellen vuoristossa. Räikeä ristiriita todellisuuteen, sillä olen Suomeen syntynyt nainen, joka ahkeroi hektisessä työympäristössä. Tuskin kukaan uskoisi jos kertoisin sisäisestä maailmastani, muutaman nuoruudenystäväni kanssa olen pystynyt tästä puhumaan koska tiesin heidän ymmärtävän. Toteutan tässä maailmassa minulle määrättyä polkua, vapaa-ajalla nautin yksinolosta ja henkisen polun etsimisestä. Joskus samantyylinen etsijä osuu matkalle, kuin lyhty valaisemaan taivalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että kuitenkin olen todella valovoimainen ja vahva ihminen kun menen jonnekin ulos joskus. Minulla on sellaista sisäistä vahvuutta ja olen luontaisesti valoisa, empaattinen ihminen. Sinällään kyse ei ole siitä, että pelkäisin sosiaalisuutta vaan minulle on enneminkin ollut hyvin tärkeää elää erakkona. Nautin pienin ripauksin ihmisten ilmoilla olemisesta ja minusta on aivan huikeaa joskus harvoin kokea yhteyttä toisiin ihmisiin mutta olen kuitenkin toistaiseksi "joutunut" elämään vielä itsekseni ja se on ollut hyvin tärkeää. Kuin tässä valmistuisi tulevaa suurempaa elämänvaihetta varten. Onko toisilla tällaisia mietteitä ollut? -ap
No mun elämä tuntuu siltä et odotan jatkuvasti jotakin.Ei tää varmaan koskaan muutu. En ymmärrä mitä ihmiset tarkoittaa kun sanovat että "elä hetkessä"
Ehkä tarkoitavat sillä "elä hetkessä" sitä, että jos et tee yhtään mitään, niin joskus 20-30 vuoden kuluttua huomaat että elämä menikin todella nopeasti eikä siitä jäänyt mitään kunnollisia muistoja mieleen. Eli tavallaan tuhlasit ison osan elämääsi, etkä saa sitä aikaa takaisin. Siksi pitäisikin tiedostaa että sinulla on juuri nyt mahdollisuus tehdä niin että noin ei pääse käymään, eli sinun ei tarvitse ensin tehdä sitä virhettä josta sitten sen asian opit, etenkin kun siitä opista ei enää sitten ole mitään hyötyä.
Minä neljänkymmenen ikävuoden jälkeen muutuin tuollaiseksi. Siihen asti yritin sopeutua maailmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että kuitenkin olen todella valovoimainen ja vahva ihminen kun menen jonnekin ulos joskus. Minulla on sellaista sisäistä vahvuutta ja olen luontaisesti valoisa, empaattinen ihminen. Sinällään kyse ei ole siitä, että pelkäisin sosiaalisuutta vaan minulle on enneminkin ollut hyvin tärkeää elää erakkona. Nautin pienin ripauksin ihmisten ilmoilla olemisesta ja minusta on aivan huikeaa joskus harvoin kokea yhteyttä toisiin ihmisiin mutta olen kuitenkin toistaiseksi "joutunut" elämään vielä itsekseni ja se on ollut hyvin tärkeää. Kuin tässä valmistuisi tulevaa suurempaa elämänvaihetta varten. Onko toisilla tällaisia mietteitä ollut? -ap
No mun elämä tuntuu siltä et odotan jatkuvasti jotakin.Ei tää varmaan koskaan muutu. En ymmärrä mitä ihmiset tarkoittaa kun sanovat että "elä hetkessä"
Ehkä tarkoitavat sillä "elä hetkessä" sitä, että jos et tee yhtään mitään, niin joskus 20-30 vuoden kuluttua huomaat että elämä menikin todella nopeasti eikä siitä jäänyt mitään kunnollisia muistoja mieleen. Eli tavallaan tuhlasit ison osan elämääsi, etkä saa sitä aikaa takaisin. Siksi pitäisikin tiedostaa että sinulla on juuri nyt mahdollisuus tehdä niin että noin ei pääse käymään, eli sinun ei tarvitse ensin tehdä sitä virhettä josta sitten sen asian opit, etenkin kun siitä opista ei enää sitten ole mitään hyötyä.
Ei ihmiset, joilla on muistoja ole sen onnellisempia. Surkuttelevat, kun eivät saa nuoruutta takaisin tai dementia vie muistot.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tarkoitat "et kykene"