Miksen saisi olla täydellinen kotirouva jos haluan? :)

eläketurva? tai mitä teet kun ukkos päättääkin lähteä? Onko suunnitelmaa "pahan päivän varalle?"

kuka on sua on siis arvostellut? Eiköhän täällä kaikki tee omat valintansa ja elä niiden mukaan! Jotenkin tuosta tekstistäsi paistaa läpi jonkinlainen epävarmuus. Miksi kaipaat hyväksyntää muilta, jos kerran itse olet varma, että valintasi on oikea ja olet tyytyväinen elämääsi?

Teillä ei siis ole edes lapsia "alibiksi"?

koska se tekee ton kaiken halvemmalla, paremmin, iloisemmin ja antaa useammin? Milläs sä sitten elätät itsesi?



Ihmisarvotonta elämää olla ilman älyllisiä haasteita.

sikset saa olla "vain" ja "pelkästään" kotirouva, kun kaikki av-mammat kadehtisivat sua!!



Monet näistä kadehtijoista syyllistäisivät sua perinteisesti jonkinlaisesta älylllisestä vetelehtimisestä ja miehen rahoilla elämisestä. Yhteiskuntapolitiikkaan perehtymättömät mammat lisäksi kovaa ääneen väittäisivät sun eläketurvasikin romahtavan totaalisesti tajuamatta, että 20 vuoden päästä koko nykyisen kaltainen suomalainen eläketurva on romahtanut ja eläke perustuu omaehtoiseen säästämiseen.



Mun henkilökohtainen mielipiteeni on, että jokainen saa elämässä tehdä niitä asioita, joita kokee arvostavansa ja jotka tekevät sut ja lähelläsi olevat onnelliseksi.

Go for it. Jostakin sitä tietysti joutuu pakostakin luopumaan, mutta tilalle saakin sitten paljon enemmän kuin osasi arvatakkaan.

Pidä taloudellisesta turvallisuudestasi kuitenkin huoli. Hyväkin mies voi kuolla, muuttua, hurahtaa tms. Kun olet riippumaton miehen hyväntahtoisuudesta, suhteenne voi olla mahtavin mahdollinen.

ymmärräthän että sä elät kok oelämäsi "toisen tuloilla2 eli mm. ilman omaa eläkettä.. eli toivoa sopii, että mies ei vaihda jossain vaiheessa nuorempaan kotitalouskone-malliin, sitten sä jäät suht tyhjän päälle.

Olen tässä kuluttanut 7 vuotta aikuisiästäni sairastellen, stressin pyörteessä yrittäen väkisin löytää itselleni uraa tai alaa, joka kiinnostaisi edes vähän. Lopputulos? Heikompi fyysinen terveys, vaan ei vieläkään kiinnostusta nykypäivän työtehtäviin. En tahdo osaksi sitä hektistä, epävakaata tuloshakuista ympäristöä. En tahdo kilpailla määrässä, olla "nälkäinen" vuodesta toiseen, kouluttaa itseäni vuositolkulla jne. Minä en vaan sovi työmarkkinoille. Nuorempana kuvittelin että koska muutkin käyvät töissä, minunkin pitää...kävin jonkin aikaa ja sairastuin vain lisää. Hyvät työtodistukset ja suositukset eivät ole auttaneet, nykyään pitää olla enemmän.



Kotona oleminen ja "vain" kotirouvana oleminen on äärimmäisen palkitsevaa. Päivä sujuu omassa tahdissa, saan olla rauhassa eikä kukaan höngi niskaan. Teen kotitöitä jonkin verran, laitan terveelliset sapuskat ja hoidan juoksevat asiat. Miestä ei haittaa tippaakaan, päinvastoin- hän ehdotti että hankkisimme nyt lapsen kun voin paremmin ja arki sujuu mukavasti.



Eläkkeistä ym. en välitä. Saan itse pienehköä työttömyyskorvausta, josta säästän osan. Nykyinen eläkesysteemi ehtii muuttumaan vielä sataan kertaan ennen omaa eläkeikääni enkä muutenkaan näe intoa siinä, että "säästäisin" elämistäni eläkepäiville. Ei, minä tahdon elää tässä ja nyt. Eläkkeellä pärjää pienelläkin rahalla.

mutten todellakaan mene töihin. Tai, olen nyt perhepäivähoitaja. Sitä en tosin osaa pitää "työnä", koska se on osa tätä kotona olemisen kiireetöntä elämäntapaa.

kukaan ei jää ns. ilman ruokaa ja kattoa pään päälle. Huonot on teidän perustelut. Ettei ois vähän kateutta ilmassa?

jos toinen on ollut hoitamassa yhteistä kotia, ei erotilanteessa jää puille paljaille.

Meillä samoin kuin ap:llä. En ole uraihminen ja uskallan sen ihan tunnustaa. Eläketurva on kunnossa sijoitusten kautta. Miehellä on suuri henkivakuutus odottamattoman kuoleman varalle. Miehen tulot ovat sen verran suuret, että minun palkkaani ei tarvita pyörittämään taloutta. Päätös on ollut yhteinen ja mies on usein sanonut, miten hyvä päätös se on ollut. Etenkin kun vertaa tuttaviensa riivinrauta-stressi-burnout -vaimoihin.

Ja jos tulee ero, menen takaisin töihin. Alallani ei pitäisi olla pulaa töistä.



Ei ole maailmanloppu. Elämä otetaan vastaan kuin se tulee.



En pode syyllisyyttä toisen tuloilla elämisestä, minähän teen paljon niiden tulojen eteen ja olen osaltani varmistamassa miehen töissä jaksamista, pärjäämistä ja etenemistä. Väitän ettei kovin kauaa jaksaisi työssään ilman minun tukeani kotona. Minun tai jonkun muun. Jos minut syrjäytetään, so be it. Tällä hetkellä ei siltä näytä.

Meillä samantyyppinen systeemi. Opiskelen kyllä yliopistossa mielenkiintoista alaa, mutta alallani ei juurikaan työpaikkoja löydy. Meillä ei ole lapsia, mieheni on yrittäjä, joka tekee pitkää päivää ja mielestäni tärkein tehtäväni on pitää koti miellyttävänä ympäristönä ja pitää itsestäni huolta, jotta aviomiehelläni olisi mahdollisimman hyvä olla. Itseäni aina naurattaa kun ihmiset puhuvat:"mitäs sitten kun päättää jättää, mites eläkkeet, jäät puille paljaille". Joo-o, omistan 6 sijoitushuoneistoa, joista saan "omia" tuloja, mies on ne nimiini ostanut. Omistan osakkeita, kaksi mökkiä ja omakotitalomme, jossa asumiskustannukset ovat matalat. Lisäksi olenitse ostanut suurimman osan talomme ja mökkiemme sisustustavaroista. Mikäli eroaisimme, voisin jäädä asumaan taloomme ja elää edelleen käymättä töissä, tai käydä töissä vain osa-aikaisesti, eikä elintasoni juurikaan laskisi.

Niin enpä ole koskaan kokenut tarvitsevani työtä niitä varten. Luen paljon, käyn kirjastoissa ja erilaisilla luennoilla, monet harrasteeni ovat yleissivistäviä. Tunnen että saan "älyllistä haastetta" aina kun sitä haluan. Ilman työhön liittyvää stressiä, suorituspaineita ja väsymystä.



En ole joustamaton, tietysti menen töihin jos tilanne tulee sitä vaatimaan (esim. miehen sairastuminen tai kuolema) mutten aio elää koko elämääni peläten tulevaa. Olen iloinen että tämä systeemi toimii, enkä ymmärrä miksi niin moni ottaa tämän henk.koht. loukkauksena.



ap

Kohta 10 vuotta lasten kanssa kotona. Kolme tutkintoa on, mutta töitä en halua tehdä. Lapsissa ja kodissa on aivan riittävästi tekemistä, sellaista mukavaa ja tärkeää tekemistä.



Eläkettä on turha miettiä, kyllä valtio köyhistään huolen pitää ;D. Eläkejärjestelmät muuttuu 30 vuodessa (kun olen eläkeikässä) jo niin paljon, että mitä noita murehtimaan!



Mieskin pääsee helpommalla, kaikki kotityöt on tehty, koti siisti, ruoka laitettu, lasten asiat hoidettu. Iltaisin ja viikonloppuisin voi olla vain, tehdä kaikkea kiva koko perheen voimin :)



Jos istuisin jossain kassalla tai pyyhkisin hoitokodissa pe**itä, niin SE tuntuisi elämän hukkaan heittämiseltä (vaikka sinänsä todella tarpeellisia töitä ovatkin!). Ne hommat voi tehdä muutkin. Minä keskityn perheeseeni.

Ja harrastuksiini kuuluu mm. kirjapiiri kerran viikossa. Miehen rohkaisusta yritin ottaa itselleni vielä enemmän vapaa-ajan puuhia, mutta huomasin skippaavani ne ja lähteväni mielummin puistoon lapsen kanssa.

Olen mollannut itseäni siitä kun en muka saa aikaan mitään, mutta tosiasiassa minähän pyöritän koko perhettä: jos en olisi tässä hoitamassa asioitani kotirouvana, mies joutuisi pulaan epäsäännöllisten työaikojensa vuoksi -> lapselle pitäisi etsiä hoitopaikka vuorotyöläisten päiväkodista -> pulaa tulisi ajasta niin lapselle, kotitöihin kuin vapaa-aikaankin. Minä en ehkä ole korvaamaton, mutta tarpeellinen ja hyödyllinen kyllä, ehdottomasti.

Itse olen ollut myös n. 10 vuotta kotona, yliopistotutkinnon hankkinut ja töissäkin muutaman vuoden ollut :) Mies tekee uraa ja nauttii siitä ja nauttii myös perheestään. Voi aidosti olla läsnä lasten elämässä kaiken vapaa-aikansa, kun ei tarvitse huolehtia juoksevista asioista ja kodinhoidosta. Olemme onnellisia, seesteisiä ja myös onnekkaita. Ymmärrän, että kaikilla ei ole tähän mahdollisuus: voi ottaa rauhallisesti mutta silti nauttia, matkustaa ja tehdä mieleisiä asioita. Olen siitä todella kiitollinen.



Olisipa jännä joskus tavata samanhenkisiä ihmisiä ja tutustua. Vaikka onneksi hyvät ystäväni ymmärtävät kyllä perheemme ratkaisun vaikka itse eivät haluaisi/voisi olla kotona. Antaa kaikkien kukkien kukkia!

Sinulla on YKSI AINOA LAPSI! Kuinka paljon sitä pitää pyörittää?

Avioliitossakin lahjat on veronalaisia. Miehesi ei ihan noin vaan voi rahoittaa omaisuutta joka on sinun nimissäsi. Miehesi on siis ilmeisesti suojannut joitain rahoja, kun itse on kuitenkin takuumiehenä yrityksessä. Ajaa kenties firmaa konkkaan.

mutta se työ"ura" jota tein ennen lapsia, ei tuonut elämään juuri mitään ihmeellistä. Palkkakin oli sen verran pieni, ettei elintaso koskaan ollut mitenkään ihmeellinen.



Nyt olen siis lasten kanssa kotona (tosin vielä äitiyslomalla) ja nautin kovasti. Ensimmäiset kaksi vuotta olivat vaikeita, koin jotenkin epämääräistä syyllisyyttä siitä, että meillä on kaikki hyvin, hyvä elintaso ja elämä helppoa, vaikka minä olen "vain" kotona. Näin jälkeenpäin ajatellen ihan hullu ajatus. Miksi elämästä ei saisi nauttia?



Minulle on ihan ok, että mies maksaa suurimman osan kaikista menoista. Kun hän opiskeli, minä maksoin vuosikausia meidän elämisemme. En koskaan miettinyt, että hän olisi ollut jotenkin siipeilijä, koska samassa veneessä tässä oltiin ja ollaan edelleen. Se ottaa suurimman taloudellisen vastuun, jolla on paremmat tulot.



Me voimme kaikki paljon paremmin, kun olen kotona. Mies saa tulla aina puhtaaseen kotiin valmiiseen pöytään hyväntuulisten ihmisten luokse. Hänen ei tarivtse heräillä öisin lasten vuoksi, ja toisaalta minäkin saan riittävästi lepoa kun olen kotona. Kaikki voittavat.