Onko tämä keski-ikäisten sekoaminen tavallistakin?
Olen törmännyt useammankin kerran keski-ikäisiin, jotka ovat ns. seksuaalisesti seonneet eli muuttunut aiempaan verrattuna ihan kummallisiksi. Tällaista olen mm. nähnyt:
-Nainen: Alkoi harrastamaan polyamorisia suhteita ja ihmetteli, miksi ei löydä sitoutumiskykyistä miestä. Kommentoi myös, että voisi harjoittaa fyysistä läheisyyttä ystäviensä miesten kanssa. Kommentoi myös, miten hänestä on ihan normaalia pitkässä parisuhteessa pettää puolisoa eikä ihmettele pettäjien käytöstä ollenkaan.
-Nainen: Alkoi julkaista itsestään somessa vähäpukeisia kuvia, vaikkei aiemmin tehnyt näin. Tähän asti vaatteet olivat pysyneet edes jotenkin päällä, viimeisimmissä somekuvissaan oli yläosattomissa. Nainen on perinteisessä ammatissa, luokkaa opettaja.
-Mies: Alkoi vikitellä töissä 20 v nuorempaa naista. Puhui vaimolle, miten nuori nainen on miehestä kiinnostunut. Vaimo suuttui nuorelle naiselle miehen ihastumisesta ja räyhäsi naiselle, miten ei saa tulla vikittelemään hänen miestään ja käski naisen pysyä kaukana miehestä (joka voisi olla iän puolesta nuoren naisen isä).
-Mies: Julkaisi somessa kuvan alushousuistaan saunassa ja kertoi, miten saunassa kuuluu tänään lotinaa, läiskettä ja ähinää.
-Mies: Reilusti ylipainoinen mies alkoi ääneen arvioimaan naisia. Kaikki normaalipainoiset ja ylipainoiset saivat kuulla olevansa liian lihavia, vain hoikat kelpasivat. Mies arvosti muita miehiä sen perusteella, kuinka laihan ja kauniin vaimon miehet olivat onnistuneet saamaan.
Kun seuraan sivusta tällaisia tapauksia niin mietin kauhuissani, että tällainenko kohtalo minuakin odottaa 10 vuoden päästä? Elän rauhallista, tasaista elämää ja kauhistuttaa ajatuskin tuollaisesta sekoamisesta.
Kommentit (200)
Vaihdevuodet teettävät hoitamattomina kaikenlaista. Miehissä on kaksi päätyyppiä, tuo sekoava hankkii avoauton, avioeron ja thaityttiksen, ja nwgaileva heittäytyy sohvalle marisemaan eikä näe missään mitään hyvää. Molempiin auttaa aika, paitsi siihen eroon.
On. Omassa tuttavapiirissäni (eivät ystäviä, mutta tuttuja) tiedän useammankin naisen, jolla on nuoruudestaan aviomies ja useampi lapsi. Sitten keski-iässä on heivattu mies pellolle ja otettu itselle naisystävä.
Hämmentää, että kaapissako nämä naiset ovat sen 20 v eläneet?
Esivaihdevuodet aiheuttavat kummallisia asioita niin naisissa kuin miehissäkin.
Sama on tullut huomattua. Pahimpia ovat neli-viisikymppiset. Sitten jossain vaiheessa tasoittuu.
Itse olen vielä tuon iän alle ja olen päättänyt, että ikinä en ala sekoilemaan, vaikka mikä mieliala olisi. Painelen lääkäriin, jos alkaa päässä heittää.
Olen nelikymppinen mies, enkä ole havainnut itsessäni mitään outoa. Tälläkin hetkellä teen etätöitä ja treenaan. No mutta minä olenkin ikisinkku, ei ole naista joka olisi nalkutuksellaan tuhonnut mielenterveyttäni. :D
Tunnistan tuon omasta elämästäni. Esivaihdevuodet toivat lisääntyneen seksuaalisen halukkuuden ja aloin ihastumaan ja haaveilemaan vieraista miehistä. Kuumat puumat eivät ole mitään urbaanilegendaa siis.
Olihan se hippiliike 1960- ja 1970-luvun vaihteessa. He olivat yhtä aikaa monen eri miehen kanssa. Onneksi se ei yltänyt Suomeen kuitenkaan siinä määrin, kuin se oli vallalla Californiassa. Se kuitenkin vapautti seksin, vaikka Suomessa katsottiin 1970-luvulla paheksuen avoliitossa asuvia. Some teki 2010-luvulla sen, että USA:sta vyöryi vaikutteet Suomeen, jolloin polyamoriaa, avioeroja, sateenkaari-ihmisiä yms. ruvettiin suvaitsemaan enemmän ja 2020-luvulla suvaitsevaisuus on edelleen lisääntynyt. Some on tutkijoiden mukaan sekoittanut pakkaa niissä ihmisissä, jotka käyttävät sitä. Jos yhteiskunta olisi edelleen, kuin 1900-luvun alkupuolella, niin ei tällaista massiivista seksin esille tuomista olisi. Ympäröivän yhteiskunnan syy.
Todella moni katuu jälkeenpäin.
Tekojaan joita ei voi tehdä tekemättömiksi millään tavalla.
Typeryys ja huonot tavat ei kysy ihmisen ikää.
Tästä ilmiöstä ja erityisesti sen varjopuolista pitäisi puhua huomattavasti enemmän ja kovemmalla äänellä.
Ennen tai ehkä nykyään heitellään alkkareita jonkun artistin keikalla lavalle. Onhan se vähän outoa kyllä aikuisilta ihmisiltä. Tai oikeastaan jo aika vanhoilta ihmisiltä.
Vierailija kirjoitti:
Osalla hormonit heittelevät pahasti n. 40-50 v iässä ja jälki on tuollaista, jos on mieleltään epävakauteen taipuvainen ja heittäytyy tunteidensa vietäväksi.
Niin, muissa ikävaiheissaan useimmat naiset eivät ole tunteidensa vietävissä ja kierron vaihe ei vaikuta ajatteluun mitenkään.
Pässi on pässi, iästään riippumatta. Turha paeta vastuutaan hormonien taakse.
Pahasti viiraa päässä. En tiedä mikä tähän auttaisi. Ihan kamalaa.
Vaihdevuosien aiheuttama hormonien heitteleminen, alkaa nelikymppisenä väistämättä kaikilla. On vähän kuin murrosikä uudellleen, kestää vaan kauemmin. Pahimmillaan 40-50-vuotiaana, sitten pikkuhiljaa tasaantuu 60 v. mennessä.
Vierailija kirjoitti:
Olen nelikymppinen mies, enkä ole havainnut itsessäni mitään outoa. Tälläkin hetkellä teen etätöitä ja treenaan. No mutta minä olenkin ikisinkku, ei ole naista joka olisi nalkutuksellaan tuhonnut mielenterveyttäni. :D
Meneehän se elämä noinkin runkkaillessa
Keski-ikä on uusi teini-ikä. Hormonit.
Kyllä, se odottaa sinuakin, mutta kun tiedät varautua, niin ehkä hölmöilet julkisesti vähemmän.
Osalla hormonit heittelevät pahasti n. 40-50 v iässä ja jälki on tuollaista, jos on mieleltään epävakauteen taipuvainen ja heittäytyy tunteidensa vietäväksi.