Vilkkaan lapsen vanhemman suru ja väsymys - onko täällä muita kaltaisiani?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.

Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.

No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.

Hmmm, ihan samalla tavalla näen kilttien ja rauhallisten lasten vanhempien kieltävän lastaan leikkipuistoissa, kuten minäkin kiellän omaani. Ainoa ero on siinä, että minä kiellän sen 20 kertaa kun rauhallisen lapsen vanhempi kieltää muutaman kerran. Lapselleni ei on ei, vaikka hän on vilkas, niin ei hän saa tehdä kiellettyjä asioita yhtään sen enempää kuin rauhallinen lapsikaan saa. Ihan samoilla säännöillä mennään. 

Kiltin ja rauhallisenkin lapsen on tärkeä sopeutua erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kaikki ihmiset eivät ole rauhallisia, ihmisiä on erilaisia ja on tärkeä taito sietää erilaisuutta ilman, että menee erilaisista ihmisistä rikki.

Niitä ehtii edelleenkin siellä koulussa tulla mielin määrin. Pahimmassa tapauksessa rauhallinen laitetaan vilkkaiden lasten viereen rauhoittamaan villimmät...

Miksi se olisi pahin tapaus? Jonkun vieressä on jokaisen istuttava, ja ainakin meillä päin paikkoja vaihdetaan parin kuukauden välein, joten jokaiselle kyllä löytyy monenlaisia penkkikavereita. Elämää on se, että tullaan toimeen.

Juu tullaan toimeen eli riehuva lapsi vie huomion ja opettajan ajan, muut pärjäävät sen mitä pärjäävät. Rauhallisen lapsen kuuluisi saada istua toisen rauhallisen vieressä jotta saavat työrauhan. Ei ole kivaa pilata rauhallisen oppilaan keskittymistä iskemällä 10 ADHD-lasta samaan luokkaan. Se ei ole toimeen tulemista vaan jatkuvaa häiriköintiä.

Tiedätkö, tästä saat kiittää kaikkia näitä mahtavia muutoksia, mitä kouluihin on viime vuosina tehty. Pienluokat on lopetettu, tukea vähennetty, kaikki lapset vaan yhteen isoon luokkaan sekaisin ja opettajilla ei minkäänlaisia keinoja vaikuttaa yhtään mihinkään. Syy ei ole adhd-lapsissa, sillä hekin kärsivät näistä ideologisista muutoksista joissa ei ole minkäänlaista järkeä.

Juu mutta silti rauhallinen lapsi saakoon nauttia rauhallisesta seurasta kun vielä voi

Ei kai sitä kukaan kielläkään? Kyllähän te saatte vanhempina päättää sen kenen kanssa lapsi vapaa-ajalla viettää aikaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.

Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.

No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.

Hmmm, ihan samalla tavalla näen kilttien ja rauhallisten lasten vanhempien kieltävän lastaan leikkipuistoissa, kuten minäkin kiellän omaani. Ainoa ero on siinä, että minä kiellän sen 20 kertaa kun rauhallisen lapsen vanhempi kieltää muutaman kerran. Lapselleni ei on ei, vaikka hän on vilkas, niin ei hän saa tehdä kiellettyjä asioita yhtään sen enempää kuin rauhallinen lapsikaan saa. Ihan samoilla säännöillä mennään. 

Kiltin ja rauhallisenkin lapsen on tärkeä sopeutua erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kaikki ihmiset eivät ole rauhallisia, ihmisiä on erilaisia ja on tärkeä taito sietää erilaisuutta ilman, että menee erilaisista ihmisistä rikki.

Jos toinen EI ei riitä, raahaat sen lapsesi pois ja kestät raivohuudon. Ei se muuten opi. Kun se on rauhoittunut, selität miksi raahasit pois. Jos käytös toistuu, sama uudestaan.

Selittelet huonosti kasvatetun lapsen käytöstä!

Sieltä saisi raahata joka ikinen lapsi pois, jos lapsen pitää totella kaikessa ehdottomasti yhden käskyn jälkeen. Sinulla ei taida olla edes normaalia lasta?

Neljä oikein normaalia, nyt jo aikuista. Meillä ein raja meni pienessäkin toisten kiusaamisessa, kaikenlaisessa väkivallassa ja esineiden paiskomisessa (joka sekin on väkivaltaa). Kaikki neljä puheliaita ja vilkkaita jne.

Samat rajat täälläkin, mutta monissa muissa asioissa joutuu sanomaan useamman kerran. Jos ottaisi yhden ein periaatteen kaikissa tilanteissa ja asioissa, niin päivän aikana ei tehtäisi mitään, vaan lapsi istuisi arestissa aamusta iltaan. Tietyissä asioissa on ehdoton raja, mutta sama ehdottomuus kaikkien asioiden suhteen ja täydellisyyden vaatiminen lapselta ei ole realistista. Se ei ole realismia edes rauhalliselle lapselle. Lapset eivät ole pikku sotilaita.

Lasten kuuluu myös uhmata vanhempiaan tietyissä määrin. Omien vanhempien kanssa pitäisi voida koetella niitä rajoja turvallisesti. Se on myös vanhemmille hyvä herätys miettiä onko niissä kaikissa säännöissä mitään järkeä vai olisiko joskus hyvä antaa periksi. Tietyissä jutuissa nollatoleranssi kuuluukin olla (esimerkiksi turvallisuuteen liittyvät asiat) mutta jatkuva tottelevaisuus on yhtälailla huolestuttavaa kuin pieni kieltojen uhmaaminen.

Mä olen kasvattanut kaksi vilkasta lasta aikuiseksi asti. Toinen lapsistamme rauhoittui yläasteiässä niin, että on nykyisin jo passiivinen, mutta toinen on vilkas edelleen. Toinen on vilkas edelleen. Molemmat lapsistamme opiskelevat ammattikoulussa. 

Kerroit, että alatte väsyä, ja teillä on ruutuaikaa vain 1-2 tuntia viikossa. Ehdotan teille ruutuajan lisäämistä, jotta saatte itse levättyä. Voisitte lisätä ruutuajan esim. 1 tuntiin päivässä. Tunti päivässä ruutua on vähemmän haitallista kuin vanhempien väsyminen. Ottakaa itsellenne tunti päivässä lepoaikaa. Voitte katsoa vaikka lapsenne kanssa yhdessä jonkin koko perheen elokuvan, josta on sitten mukava keskustella jälkeenpäin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.

Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.

No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.

Hmmm, ihan samalla tavalla näen kilttien ja rauhallisten lasten vanhempien kieltävän lastaan leikkipuistoissa, kuten minäkin kiellän omaani. Ainoa ero on siinä, että minä kiellän sen 20 kertaa kun rauhallisen lapsen vanhempi kieltää muutaman kerran. Lapselleni ei on ei, vaikka hän on vilkas, niin ei hän saa tehdä kiellettyjä asioita yhtään sen enempää kuin rauhallinen lapsikaan saa. Ihan samoilla säännöillä mennään. 

Kiltin ja rauhallisenkin lapsen on tärkeä sopeutua erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kaikki ihmiset eivät ole rauhallisia, ihmisiä on erilaisia ja on tärkeä taito sietää erilaisuutta ilman, että menee erilaisista ihmisistä rikki.

Jos toinen EI ei riitä, raahaat sen lapsesi pois ja kestät raivohuudon. Ei se muuten opi. Kun se on rauhoittunut, selität miksi raahasit pois. Jos käytös toistuu, sama uudestaan.

Selittelet huonosti kasvatetun lapsen käytöstä!

Sieltä saisi raahata joka ikinen lapsi pois, jos lapsen pitää totella kaikessa ehdottomasti yhden käskyn jälkeen. Sinulla ei taida olla edes normaalia lasta?

Neljä oikein normaalia, nyt jo aikuista. Meillä ein raja meni pienessäkin toisten kiusaamisessa, kaikenlaisessa väkivallassa ja esineiden paiskomisessa (joka sekin on väkivaltaa). Kaikki neljä puheliaita ja vilkkaita jne.

Samat rajat täälläkin, mutta monissa muissa asioissa joutuu sanomaan useamman kerran. Jos ottaisi yhden ein periaatteen kaikissa tilanteissa ja asioissa, niin päivän aikana ei tehtäisi mitään, vaan lapsi istuisi arestissa aamusta iltaan. Tietyissä asioissa on ehdoton raja, mutta sama ehdottomuus kaikkien asioiden suhteen ja täydellisyyden vaatiminen lapselta ei ole realistista. Se ei ole realismia edes rauhalliselle lapselle. Lapset eivät ole pikku sotilaita.

Lasten kuuluu myös uhmata vanhempiaan tietyissä määrin. Omien vanhempien kanssa pitäisi voida koetella niitä rajoja turvallisesti. Se on myös vanhemmille hyvä herätys miettiä onko niissä kaikissa säännöissä mitään järkeä vai olisiko joskus hyvä antaa periksi. Tietyissä jutuissa nollatoleranssi kuuluukin olla (esimerkiksi turvallisuuteen liittyvät asiat) mutta jatkuva tottelevaisuus on yhtälailla huolestuttavaa kuin pieni kieltojen uhmaaminen.

Meillä lasta joutuu komentamaan monissa asioissa sen sata kertaa, eivätkä nämä ole mielestäni turhia. Esimerkkejä viime ajoilta:

-sohvalla ei saa tehdä kuperkeikkoja/hyppiä (=sohva menee rikki ja saattaa jumpatessaan huitaista sohvan vierestä särkyvät tavarat lattialle)

-tahmaiset kädet pestään ruokailun jälkeen (=muuten se tahma olisi sohvassa, leluissa yms)

-lastenohjelmaa ei katsota silloin, kun on kiukuteltu syyttä (=emme halua "palkita" ikävästä käytöksestä)

-ulos ei lähdetä leikkimään, kun on nukkumaanmenoaika (=lapsi olisi väsynyt seuraavana aamuna, jos ei nuku yöllä tarpeeksi)

Meillä lapsi tarvitsee selkeät rajat. Jos joskus saisi hyppiä sohvalla ja toisena päivänä ei, olisi tämä uhmaavalle lapselle vielä hankalampaa ja epämääräisempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.

Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.

No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.

Hmmm, ihan samalla tavalla näen kilttien ja rauhallisten lasten vanhempien kieltävän lastaan leikkipuistoissa, kuten minäkin kiellän omaani. Ainoa ero on siinä, että minä kiellän sen 20 kertaa kun rauhallisen lapsen vanhempi kieltää muutaman kerran. Lapselleni ei on ei, vaikka hän on vilkas, niin ei hän saa tehdä kiellettyjä asioita yhtään sen enempää kuin rauhallinen lapsikaan saa. Ihan samoilla säännöillä mennään. 

Kiltin ja rauhallisenkin lapsen on tärkeä sopeutua erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kaikki ihmiset eivät ole rauhallisia, ihmisiä on erilaisia ja on tärkeä taito sietää erilaisuutta ilman, että menee erilaisista ihmisistä rikki.

Jos toinen EI ei riitä, raahaat sen lapsesi pois ja kestät raivohuudon. Ei se muuten opi. Kun se on rauhoittunut, selität miksi raahasit pois. Jos käytös toistuu, sama uudestaan.

Selittelet huonosti kasvatetun lapsen käytöstä!

Sieltä saisi raahata joka ikinen lapsi pois, jos lapsen pitää totella kaikessa ehdottomasti yhden käskyn jälkeen. Sinulla ei taida olla edes normaalia lasta?

Neljä oikein normaalia, nyt jo aikuista. Meillä ein raja meni pienessäkin toisten kiusaamisessa, kaikenlaisessa väkivallassa ja esineiden paiskomisessa (joka sekin on väkivaltaa). Kaikki neljä puheliaita ja vilkkaita jne.

Samat rajat täälläkin, mutta monissa muissa asioissa joutuu sanomaan useamman kerran. Jos ottaisi yhden ein periaatteen kaikissa tilanteissa ja asioissa, niin päivän aikana ei tehtäisi mitään, vaan lapsi istuisi arestissa aamusta iltaan. Tietyissä asioissa on ehdoton raja, mutta sama ehdottomuus kaikkien asioiden suhteen ja täydellisyyden vaatiminen lapselta ei ole realistista. Se ei ole realismia edes rauhalliselle lapselle. Lapset eivät ole pikku sotilaita.

Lasten kuuluu myös uhmata vanhempiaan tietyissä määrin. Omien vanhempien kanssa pitäisi voida koetella niitä rajoja turvallisesti. Se on myös vanhemmille hyvä herätys miettiä onko niissä kaikissa säännöissä mitään järkeä vai olisiko joskus hyvä antaa periksi. Tietyissä jutuissa nollatoleranssi kuuluukin olla (esimerkiksi turvallisuuteen liittyvät asiat) mutta jatkuva tottelevaisuus on yhtälailla huolestuttavaa kuin pieni kieltojen uhmaaminen.

Meillä lasta joutuu komentamaan monissa asioissa sen sata kertaa, eivätkä nämä ole mielestäni turhia. Esimerkkejä viime ajoilta:

-sohvalla ei saa tehdä kuperkeikkoja/hyppiä (=sohva menee rikki ja saattaa jumpatessaan huitaista sohvan vierestä särkyvät tavarat lattialle)

-tahmaiset kädet pestään ruokailun jälkeen (=muuten se tahma olisi sohvassa, leluissa yms)

-lastenohjelmaa ei katsota silloin, kun on kiukuteltu syyttä (=emme halua "palkita" ikävästä käytöksestä)

-ulos ei lähdetä leikkimään, kun on nukkumaanmenoaika (=lapsi olisi väsynyt seuraavana aamuna, jos ei nuku yöllä tarpeeksi)

Meillä lapsi tarvitsee selkeät rajat. Jos joskus saisi hyppiä sohvalla ja toisena päivänä ei, olisi tämä uhmaavalle lapselle vielä hankalampaa ja epämääräisempää.

Uhmaaminen on nimenomaan sitä, että lapsi a)väittää vastaan b) yrittää silti eikä mikään näistä tarkoita sitä, että lapselle annettaisiin periksi. Ei tietenkään anneta. Se ei silti estä lasta uhmaamasta ja yrittämästä vaikka ei ikinä saisi periksi. Vain henkestä edestä pelkäävä lapsi lopettaa uhmaamisen ja kokeilun.

Tollasella hirviöllä ei tule olemaan kavereita. Nyt se kunnon kuritushuone pystyyn!

Tämän ymmärtää vain, jos itse on vilkkaan lapsen vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Tämän ymmärtää vain, jos itse on vilkkaan lapsen vanhempi.

Tämä. Minua ovat katsoneet nenänvartta pitkin nimenomaan kilttien, rauhallisten lasten äidit. Kuvittelevat, että lapseni vilkkaus ja omapäisyys on huonon kasvatuksen tulos ja he ovat hyviä kasvattajia, kun lapsensa ovat kilttejä ja rauhallisia. Eivät käsitä, että erot johtuvat luontaisesta temperamentista ja persoonasta.

En minäkään koskaan menisi aukomaan päätäni uniongelmaisen lapsen vanhemmille, että kylläpäs minä olen hyvä vanhempi, kun lapseni nukkuu sikeästi 95 % öistä. Ei se ole minun ansiotani, vaan lapsi on ollut melko pienestä asti hyvä nukkumaan yöunet. 

Nepsy selvästi ja ADHD.

Lukekaahan vielä outo aloitus. Lapsi on HAASTAVA koska se on vilkas ja puhelias. Hohhoijaa... sitten ei näytäkään olevan muuta vaihtoehtoa kuin kiltti (?) ja rauhallinen. Testaa usein rajoja? Kaikilla lapsilla on uhmaikä ja toinenkin. Lapsen päässä tai vanhempien kasvatusmetodeissa on jotain vikaa jos se uhma jää päälle.

Yks lapsistani meni vapaaehtoisesti juoksemaan 5 kertaa talon ympäri, jos oli liikaa energiaa 😁. Kaikki tosin alkoi siitä, että kerran sanoin, että juokse viis kertaa talon ympäri niin rauhoitut

Vierailija kirjoitti:

Lukekaahan vielä outo aloitus. Lapsi on HAASTAVA koska se on vilkas ja puhelias. Hohhoijaa... sitten ei näytäkään olevan muuta vaihtoehtoa kuin kiltti (?) ja rauhallinen. Testaa usein rajoja? Kaikilla lapsilla on uhmaikä ja toinenkin. Lapsen päässä tai vanhempien kasvatusmetodeissa on jotain vikaa jos se uhma jää päälle.

Yks lapsistani meni vapaaehtoisesti juoksemaan 5 kertaa talon ympäri, jos oli liikaa energiaa 😁. Kaikki tosin alkoi siitä, että kerran sanoin, että juokse viis kertaa talon ympäri niin rauhoitut

Yksi lapsistasi juoksi vapaaehtoisesti taloa ympäri? Olen aina ajatellut, että kaikki lapset tykkäävät juosta talon ympäri. Meillä ainakin kaikki juoksevat, niin rauhallinen kuin vilkkaampikin. Välillä otetaan aikaa ja isä ja äitikin saattavat juosta.

Anteeksi vaan, mutta se että teillä yksi lapsi on vapaaehtoisesti tykännyt juosta talon ympäri, ei vielä suoranaisesti pätevöitä esiintymään vilkkaiden tai haastavien lasten spesialistina.

Meillä on vilkas ja omapäinen päälle 3-vuotias. Rajat pidetään ja pyrimme olemaan niin johdonmukaisia kuin suinkin osaamme. Hän vain on luonteeltaan sellainen ja se on hyväksyttävä. Lapsi raastaa hermoja usein. Toisaalta hän on verbaalisesti lahjakas ja hänellä on ikäisekseen todella laaja sanavarasto kahdella kielellä (suomi ja ruotsi). Hän on utelias ja nokkela. Vähän mietityttää miten kaverisuhteet tulevat menemään, kun herra on niin omapäinen ja vahvatahtoinen, että saattaa alkaa ärsyttää muita pomottamisellaan. Hän on valloittava lapsi, mutta myös raskas vanhemmilleen ja rauhallisempien lasten vanhemmat pääsevät varmasti joissain asioissa helpommalla. Olen ajatellut, että en ala tuntemaan syyllisyyttä siitä millainen lapseni on. Hän ei tottele samalla tavalla kuin moni muu lapsi ja vaatii paljon aktiviteettia ja se tietysti väsyttää vanhempia eikä siksi aina olla parhaimmillamme. Romahtaisimme varmaan täysin, jos alkaisimme vielä kantamaan syyllisyyttä siitä miksi emme saa lastamme "paremmin kuriin". Toki näitä ajatuksia on ollut, mutta huomasin, että se tekee enemmän hallaa. Olen itse ollut rauhallinen lapsi enkä ole kuulemma tarvinnut sen kummempaa kasvattamista. Omat vanhempani ovat siis päässeet helpolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukekaahan vielä outo aloitus. Lapsi on HAASTAVA koska se on vilkas ja puhelias. Hohhoijaa... sitten ei näytäkään olevan muuta vaihtoehtoa kuin kiltti (?) ja rauhallinen. Testaa usein rajoja? Kaikilla lapsilla on uhmaikä ja toinenkin. Lapsen päässä tai vanhempien kasvatusmetodeissa on jotain vikaa jos se uhma jää päälle.

Yks lapsistani meni vapaaehtoisesti juoksemaan 5 kertaa talon ympäri, jos oli liikaa energiaa 😁. Kaikki tosin alkoi siitä, että kerran sanoin, että juokse viis kertaa talon ympäri niin rauhoitut

Yksi lapsistasi juoksi vapaaehtoisesti taloa ympäri? Olen aina ajatellut, että kaikki lapset tykkäävät juosta talon ympäri. Meillä ainakin kaikki juoksevat, niin rauhallinen kuin vilkkaampikin. Välillä otetaan aikaa ja isä ja äitikin saattavat juosta.

Anteeksi vaan, mutta se että teillä yksi lapsi on vapaaehtoisesti tykännyt juosta talon ympäri, ei vielä suoranaisesti pätevöitä esiintymään vilkkaiden tai haastavien lasten spesialistina.

Niin no, olihan se aika innovatiivinen myös 😁 . Kuten kaksi muutakin. Silmät sai olla selässä. Mutta että haastava?

Ap, lapsesi kuulostaa hyvin samantyyppiseltä kuin omani. On ollut nyt kesälomallakin aika kuormittavaa jatkuvasti komentaa, kieltää ja korottaa valitettavasti myös ääntä, koska lapsi ei kuuntele eikä usko kun sanotaan. Hän lähtee suuna päänä toteuttamaan keksimiään asioita, eikä huomioi usein lainkaan kun tekeminen kielletään tai pyydetään tekemään toisella tavalla. Olen myös juuri tänään surullinen lapsen puolesta, kun oma pinna on ollut lopussa ja toinen vaan intona lomalla ja reissussa olemisesta koheltaa ja säheltää menemään - saaden siksi kuulla enimmäkseen kieltoja. Ja palaahan se oma pinna lopulta sähläämiseen ja kuuntelemattomuuteen. Lapsi tekee myös ihan tyhmiä juttuja välillä, esim koittaa napata ruokaa toisen lautaselta. Ja kyllä, tämä kaikki on vaikuttanut sukulaissuhteisiin, koska koen että joudun suojelemaan lasta tietyiltä sukulaisilta, joiden pinnan en usko kestävän häntä kuin pieninä annoksina. Siksi nämä sukulaiset ovat jääneet etäisiksi ja lapsi on heidän aikanaan vieraskorea. Meillä lapsella menee onneksi kaverisuhteissa hyvin. Voimia - tämä ei ole helppoa! Meillä on myös paljon kiukuttelua ja raivoamista mukana kuvassa, mikä koettelee hermoja kyllä myös. Meillä on myös toinen, rauhallinen, lapsi, ja kyllä usein käy mielessä miten helppoa elämä olisi jos olisi kaksi hänen kaltaistaan. Mutta on tuo innostunut, energinen, päättäväinen, voimakastahtoinenkin lapsi silti niin rakas että en vaihtaisi rauhalliseen <3