Lue keskustelun säännöt.
Vilkkaan lapsen vanhemman suru ja väsymys - onko täällä muita kaltaisiani?
19.07.2026 |
Meillä on vilkas, haastava lapsi. Me emme ole mitään kaverivanhempia, vaan meillä on aina ollut lapselle rajat. Silti lapsi on pienestä saakka ollut haastava: omapäinen, ei läheskään aina usko kieltoja ja testaa rajoja usein. Lapsi saattaa kiihtyä nollasta sataan hyvin nopeasti, on välillä herkästi tulistuvaa tyyppiä. Omapäisyyden ja rajojen testaamisen lisäksi lapsi on aina ollut hyvin aktiivinen, liikunnallinen ja jopa motorisesti levoton. Meidän lapsemme ei ole se, joka istuu tyytyväisenä tuntikausia tekemässä värityskuvia ja leikkimässä hiljaa. Lapsi puhuu paljon, liikkuu paljon, koheltaa menemään ja innoissaan ryntää tutkimaan uusia paikkoja. Lapsemme on onneksi myös sosiaalinen, oppii nopeasti uusia taitoja ja nauttii kirjojen lukemisesta.
Lapsen vilkkaus ja haastava käytös on silti vuosien saatossa väsyttänyt meidät vanhemmat. Olemme tehneet lapsen kasvatuksen eteen paljon töitä vuosien aikana, mutta lapsi on yhä hyvin omapäinen, vilkas ja haastava. Aina kun kuvittelemme, että nyt olisi helpottanut, kun on ollut pari helpompaa päivää - alkaa lapsella taas härvääminen, kiukuttelu ja haastava käytös. Ja todella yritämme parhaamme. Olemme lapselle läsnä ja teemme asioita yhdessä. Ruutua ei katsota juuri lainkaan (max tunti tai kaksi viikossa, jos sitäkään).
Alle kouluikäisellä lapsellamme on muutamia kavereita. Vuosien saatossa olen kuitenkin huomannut, että aikuiset eivät viihdy haastavan lapsemme kanssa. Päiväkodin aikuiset ovat usein huokailleet, kuinka työläs lapsemme on. Yksi lapsen kummeista lopetti yhteydenpidon perheeseemme lapsemme ollessa 2 v, kun kummi ei jaksanut lapsemme vilkkautta ja uhmaikää. Toinen kummi jätti lapsen ja koko perheemme kutsumatta häihinsä, kun ei halunnut vilkasta lasta mukaan juhliin. Lapsemme seura selvästi kuormittaa aikuisia. Suren sitä, että lapsellamme jää kokematta monet hetket sukulaisten kanssa, kun lapseni seuraa ei jakseta.
Onko kenelläkään samanlaista tilannetta lapsensa kanssa? Tai jos lapsesi on kasvanut jo aikuiseksi, miten selvisitte?
En kaipaa pilkkaa tilanteestani tai äitiyden haukkumista. Olemme mieheni kanssa tehneet parhaamme lapsen kasvatuksen eteen.
Ap
Kommentit (131)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.
Kouluun sopeutuminen on kuitenkin tehty helpommaksi hänen kaltaistensa temperamentti- ja neurotyypille. Hän on monella tavalla etuoikeutettu. Lapsena sitä harva tietenkään vielä ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on lapsen persoona ja lyontainen temperamentti. Ei sitä voi eikä kannata väkisin vääntää muuksi. Te olette onnistuneet ihan hyvin. Lapsi härvää, koska hän on härvääjä nyt pienenä. Hän kasvaa ja muuttuu.
Mun naapurissa asuu perhe, joilla on tällainen super energinen taaperopoika. Syöksyy aina jostain huitomaan kun lähden koiralenkille. Äiti juoksee koko päivän perässä. Näyttää raskaalta, poika myös kiljuu paljon. Pidä ap rima matalalla, selvitkää hengissä näistä vuosista niin hyvä.
Rimaa on vaikea pitää matalalla levottoman, haastavan lapsen kanssa. Lasta täytyy jatkuvasti vahtia, komentaa ja rauhoitella. Energiaa menee tähän ihan hirveästi. Ja kyllä siihen lapsen käytökseen on pakko puuttua. Jos erehdyt julkisella paikalla olemaan komentamatta (vaikka olet sata kertaa sanonut lapselle, että älä juokse muita päin ja lapsi ei usko), saat varmasti pahoja katseita.
Kyllä täytyy priorisoida mihin asioihin milloinkin puuttuu. Ei lapsi opi vaan stressaantuu jos koko ajan vaan torjutaan ja kielletään. Ensin panostetaan kädestä pitäen vaarallisten asoiden kieltämiseen ja ei niin huomata pienempiä virheitä.
No tämäkin on totta, elämä ei voi olla pelkkää ei ei ei, lopeta, lopeta, rauhotu, rauhotu. Vilkkaalle ja energiselle lapselle pitää tarjota tekemistä ja sellainen paikka, missä voi olla oma itsensä ilman, että joutuu jatkuvasti pinnistelemään ja tsemppaamaan äärirajoille asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.
Kouluun sopeutuminen on kuitenkin tehty helpommaksi hänen kaltaistensa temperamentti- ja neurotyypille. Hän on monella tavalla etuoikeutettu. Lapsena sitä harva tietenkään vielä ymmärtää.
Olen sijaistanut kouluissa ja nähnyt että huomio menee niille vilkkaille ja riehuville lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.
Hmmm, ihan samalla tavalla näen kilttien ja rauhallisten lasten vanhempien kieltävän lastaan leikkipuistoissa, kuten minäkin kiellän omaani. Ainoa ero on siinä, että minä kiellän sen 20 kertaa kun rauhallisen lapsen vanhempi kieltää muutaman kerran. Lapselleni ei on ei, vaikka hän on vilkas, niin ei hän saa tehdä kiellettyjä asioita yhtään sen enempää kuin rauhallinen lapsikaan saa. Ihan samoilla säännöillä mennään.
Kiltin ja rauhallisenkin lapsen on tärkeä sopeutua erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kaikki ihmiset eivät ole rauhallisia, ihmisiä on erilaisia ja on tärkeä taito sietää erilaisuutta ilman, että menee erilaisista ihmisistä rikki.
Niitä ehtii edelleenkin siellä koulussa tulla mielin määrin. Pahimmassa tapauksessa rauhallinen laitetaan vilkkaiden lasten viereen rauhoittamaan villimmät...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.
Kouluun sopeutuminen on kuitenkin tehty helpommaksi hänen kaltaistensa temperamentti- ja neurotyypille. Hän on monella tavalla etuoikeutettu. Lapsena sitä harva tietenkään vielä ymmärtää.
Olen sijaistanut kouluissa ja nähnyt että huomio menee niille vilkkaille ja riehuville lapsille.
Olen eri, mutta eikö koulussa olla oppimassa eikä kilpailemassa huomiosta. Huomiota sitten saa jokainen toivottavasti läheisiltään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.
Hmmm, ihan samalla tavalla näen kilttien ja rauhallisten lasten vanhempien kieltävän lastaan leikkipuistoissa, kuten minäkin kiellän omaani. Ainoa ero on siinä, että minä kiellän sen 20 kertaa kun rauhallisen lapsen vanhempi kieltää muutaman kerran. Lapselleni ei on ei, vaikka hän on vilkas, niin ei hän saa tehdä kiellettyjä asioita yhtään sen enempää kuin rauhallinen lapsikaan saa. Ihan samoilla säännöillä mennään.
Kiltin ja rauhallisenkin lapsen on tärkeä sopeutua erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kaikki ihmiset eivät ole rauhallisia, ihmisiä on erilaisia ja on tärkeä taito sietää erilaisuutta ilman, että menee erilaisista ihmisistä rikki.Niitä ehtii edelleenkin siellä koulussa tulla mielin määrin. Pahimmassa tapauksessa rauhallinen laitetaan vilkkaiden lasten viereen rauhoittamaan villimmät...
Miksi se olisi pahin tapaus? Jonkun vieressä on jokaisen istuttava, ja ainakin meillä päin paikkoja vaihdetaan parin kuukauden välein, joten jokaiselle kyllä löytyy monenlaisia penkkikavereita. Elämää on se, että tullaan toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.
Hmmm, ihan samalla tavalla näen kilttien ja rauhallisten lasten vanhempien kieltävän lastaan leikkipuistoissa, kuten minäkin kiellän omaani. Ainoa ero on siinä, että minä kiellän sen 20 kertaa kun rauhallisen lapsen vanhempi kieltää muutaman kerran. Lapselleni ei on ei, vaikka hän on vilkas, niin ei hän saa tehdä kiellettyjä asioita yhtään sen enempää kuin rauhallinen lapsikaan saa. Ihan samoilla säännöillä mennään.
Kiltin ja rauhallisenkin lapsen on tärkeä sopeutua erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kaikki ihmiset eivät ole rauhallisia, ihmisiä on erilaisia ja on tärkeä taito sietää erilaisuutta ilman, että menee erilaisista ihmisistä rikki.Niitä ehtii edelleenkin siellä koulussa tulla mielin määrin. Pahimmassa tapauksessa rauhallinen laitetaan vilkkaiden lasten viereen rauhoittamaan villimmät...
Miksi se olisi pahin tapaus? Jonkun vieressä on jokaisen istuttava, ja ainakin meillä päin paikkoja vaihdetaan parin kuukauden välein, joten jokaiselle kyllä löytyy monenlaisia penkkikavereita. Elämää on se, että tullaan toimeen.
Minun mielestäni pahin vieruskaveri on epärehellinen kiusaaja. Motorisesti yliaktiivinen vieruskaveri voi ärsyttää, pikku sosiopaatti tuhoaa vieruskaverin itsetunnon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.
Hmmm, ihan samalla tavalla näen kilttien ja rauhallisten lasten vanhempien kieltävän lastaan leikkipuistoissa, kuten minäkin kiellän omaani. Ainoa ero on siinä, että minä kiellän sen 20 kertaa kun rauhallisen lapsen vanhempi kieltää muutaman kerran. Lapselleni ei on ei, vaikka hän on vilkas, niin ei hän saa tehdä kiellettyjä asioita yhtään sen enempää kuin rauhallinen lapsikaan saa. Ihan samoilla säännöillä mennään.
Kiltin ja rauhallisenkin lapsen on tärkeä sopeutua erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kaikki ihmiset eivät ole rauhallisia, ihmisiä on erilaisia ja on tärkeä taito sietää erilaisuutta ilman, että menee erilaisista ihmisistä rikki.
Jos toinen EI ei riitä, raahaat sen lapsesi pois ja kestät raivohuudon. Ei se muuten opi. Kun se on rauhoittunut, selität miksi raahasit pois. Jos käytös toistuu, sama uudestaan.
Selittelet huonosti kasvatetun lapsen käytöstä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.
Hmmm, ihan samalla tavalla näen kilttien ja rauhallisten lasten vanhempien kieltävän lastaan leikkipuistoissa, kuten minäkin kiellän omaani. Ainoa ero on siinä, että minä kiellän sen 20 kertaa kun rauhallisen lapsen vanhempi kieltää muutaman kerran. Lapselleni ei on ei, vaikka hän on vilkas, niin ei hän saa tehdä kiellettyjä asioita yhtään sen enempää kuin rauhallinen lapsikaan saa. Ihan samoilla säännöillä mennään.
Kiltin ja rauhallisenkin lapsen on tärkeä sopeutua erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kaikki ihmiset eivät ole rauhallisia, ihmisiä on erilaisia ja on tärkeä taito sietää erilaisuutta ilman, että menee erilaisista ihmisistä rikki.Niitä ehtii edelleenkin siellä koulussa tulla mielin määrin. Pahimmassa tapauksessa rauhallinen laitetaan vilkkaiden lasten viereen rauhoittamaan villimmät...
Miksi se olisi pahin tapaus? Jonkun vieressä on jokaisen istuttava, ja ainakin meillä päin paikkoja vaihdetaan parin kuukauden välein, joten jokaiselle kyllä löytyy monenlaisia penkkikavereita. Elämää on se, että tullaan toimeen.
Juu tullaan toimeen eli riehuva lapsi vie huomion ja opettajan ajan, muut pärjäävät sen mitä pärjäävät. Rauhallisen lapsen kuuluisi saada istua toisen rauhallisen vieressä jotta saavat työrauhan. Ei ole kivaa pilata rauhallisen oppilaan keskittymistä iskemällä 10 ADHD-lasta samaan luokkaan. Se ei ole toimeen tulemista vaan jatkuvaa häiriköintiä.
Meillä myös oli vilkas pikkulapsena. Alkoi kävelemään 7kk ja vauhtia piisasi siitä lähtien eikä järkeä yhtään. Monet aikuiset inhosivat häntä ja tarhassa huono duhtautuminen. Oltiin aika uupuneita. Mutta rauhoittui kyllä kouluiässä ja aivan ihana ja rauhallinen edelleen aikuisenakin. Lapset on lapsia, aika ja kypsyminen tekee tehtävänsä. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.
Hmmm, ihan samalla tavalla näen kilttien ja rauhallisten lasten vanhempien kieltävän lastaan leikkipuistoissa, kuten minäkin kiellän omaani. Ainoa ero on siinä, että minä kiellän sen 20 kertaa kun rauhallisen lapsen vanhempi kieltää muutaman kerran. Lapselleni ei on ei, vaikka hän on vilkas, niin ei hän saa tehdä kiellettyjä asioita yhtään sen enempää kuin rauhallinen lapsikaan saa. Ihan samoilla säännöillä mennään.
Kiltin ja rauhallisenkin lapsen on tärkeä sopeutua erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kaikki ihmiset eivät ole rauhallisia, ihmisiä on erilaisia ja on tärkeä taito sietää erilaisuutta ilman, että menee erilaisista ihmisistä rikki.Niitä ehtii edelleenkin siellä koulussa tulla mielin määrin. Pahimmassa tapauksessa rauhallinen laitetaan vilkkaiden lasten viereen rauhoittamaan villimmät...
Tiedän, meillä on kaksi vanhempaa, normaalia ja rauhallista lasta. Ja etenkin vanhemmalle on ollut todella tärkeää oppia se, että ympäristöä ei voi kontrolloida. Ei voi päättää että vain rauhalliset istuu vieressä, ei voi päättää että kaikki luokkalaiset ovat samanlaisia, osaavat käyttäytyä ja ovat sellaisia kun lapsi itse on. Hänellä oli paljon perfektionismia, vaativuutta itseä ja muita kohtaan ja kotona käytiin koulu ja kaveritilanteita toistuvasti läpi. Pikkuhiljaa lapsi on oppinut äärimmäisen tärkeän taidon: muihin ei voi vaikuttaa, itseensä voi. Ihmiset ovat erilaisia ja erilaisuus on myös vahvuus. Lapsi on oppinut sopeutumaan, stressaamaan vähemmän ja oppinut sen, että muita ei voi kontrolloida. Äärimmäisen tärkeitä taitoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on lapsen persoona ja lyontainen temperamentti. Ei sitä voi eikä kannata väkisin vääntää muuksi. Te olette onnistuneet ihan hyvin. Lapsi härvää, koska hän on härvääjä nyt pienenä. Hän kasvaa ja muuttuu.
Mun naapurissa asuu perhe, joilla on tällainen super energinen taaperopoika. Syöksyy aina jostain huitomaan kun lähden koiralenkille. Äiti juoksee koko päivän perässä. Näyttää raskaalta, poika myös kiljuu paljon. Pidä ap rima matalalla, selvitkää hengissä näistä vuosista niin hyvä.
Rimaa on vaikea pitää matalalla levottoman, haastavan lapsen kanssa. Lasta täytyy jatkuvasti vahtia, komentaa ja rauhoitella. Energiaa menee tähän ihan hirveästi. Ja kyllä siihen lapsen käytökseen on pakko puuttua. Jos erehdyt julkisella paikalla olemaan komentamatta (vaikka olet sata kertaa sanonut lapselle, että älä juokse muita päin ja lapsi ei usko), saat varmasti pahoja katseita.
Kyllä täytyy priorisoida mihin asioihin milloinkin puuttuu. Ei lapsi opi vaan stressaantuu jos koko ajan vaan torjutaan ja kielletään. Ensin panostetaan kädestä pitäen vaarallisten asoiden kieltämiseen ja ei niin huomata pienempiä virheitä.
Tämä kommentti nyt kyllä vaikutti sille, kuin olisi äkkiä havahduttu siihen että 4,5 vuotiasta täytyy kasvattaa. Kaikki eit heti kerralla. Sitä ennen ei mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.
Hmmm, ihan samalla tavalla näen kilttien ja rauhallisten lasten vanhempien kieltävän lastaan leikkipuistoissa, kuten minäkin kiellän omaani. Ainoa ero on siinä, että minä kiellän sen 20 kertaa kun rauhallisen lapsen vanhempi kieltää muutaman kerran. Lapselleni ei on ei, vaikka hän on vilkas, niin ei hän saa tehdä kiellettyjä asioita yhtään sen enempää kuin rauhallinen lapsikaan saa. Ihan samoilla säännöillä mennään.
Kiltin ja rauhallisenkin lapsen on tärkeä sopeutua erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kaikki ihmiset eivät ole rauhallisia, ihmisiä on erilaisia ja on tärkeä taito sietää erilaisuutta ilman, että menee erilaisista ihmisistä rikki.Niitä ehtii edelleenkin siellä koulussa tulla mielin määrin. Pahimmassa tapauksessa rauhallinen laitetaan vilkkaiden lasten viereen rauhoittamaan villimmät...
Miksi se olisi pahin tapaus? Jonkun vieressä on jokaisen istuttava, ja ainakin meillä päin paikkoja vaihdetaan parin kuukauden välein, joten jokaiselle kyllä löytyy monenlaisia penkkikavereita. Elämää on se, että tullaan toimeen.
Juu tullaan toimeen eli riehuva lapsi vie huomion ja opettajan ajan, muut pärjäävät sen mitä pärjäävät. Rauhallisen lapsen kuuluisi saada istua toisen rauhallisen vieressä jotta saavat työrauhan. Ei ole kivaa pilata rauhallisen oppilaan keskittymistä iskemällä 10 ADHD-lasta samaan luokkaan. Se ei ole toimeen tulemista vaan jatkuvaa häiriköintiä.
Tiedätkö, tästä saat kiittää kaikkia näitä mahtavia muutoksia, mitä kouluihin on viime vuosina tehty. Pienluokat on lopetettu, tukea vähennetty, kaikki lapset vaan yhteen isoon luokkaan sekaisin ja opettajilla ei minkäänlaisia keinoja vaikuttaa yhtään mihinkään. Syy ei ole adhd-lapsissa, sillä hekin kärsivät näistä ideologisista muutoksista joissa ei ole minkäänlaista järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.
Hmmm, ihan samalla tavalla näen kilttien ja rauhallisten lasten vanhempien kieltävän lastaan leikkipuistoissa, kuten minäkin kiellän omaani. Ainoa ero on siinä, että minä kiellän sen 20 kertaa kun rauhallisen lapsen vanhempi kieltää muutaman kerran. Lapselleni ei on ei, vaikka hän on vilkas, niin ei hän saa tehdä kiellettyjä asioita yhtään sen enempää kuin rauhallinen lapsikaan saa. Ihan samoilla säännöillä mennään.
Kiltin ja rauhallisenkin lapsen on tärkeä sopeutua erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kaikki ihmiset eivät ole rauhallisia, ihmisiä on erilaisia ja on tärkeä taito sietää erilaisuutta ilman, että menee erilaisista ihmisistä rikki.Jos toinen EI ei riitä, raahaat sen lapsesi pois ja kestät raivohuudon. Ei se muuten opi. Kun se on rauhoittunut, selität miksi raahasit pois. Jos käytös toistuu, sama uudestaan.
Selittelet huonosti kasvatetun lapsen käytöstä!
Sieltä saisi raahata joka ikinen lapsi pois, jos lapsen pitää totella kaikessa ehdottomasti yhden käskyn jälkeen. Sinulla ei taida olla edes normaalia lasta?
Hakekaa apua. Ei vain itsenne vuoksi vaan lapsenne. Kokemuksesta tiedän, että viimeistään murrosiän lähestyessä tilanne pahenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.
Hmmm, ihan samalla tavalla näen kilttien ja rauhallisten lasten vanhempien kieltävän lastaan leikkipuistoissa, kuten minäkin kiellän omaani. Ainoa ero on siinä, että minä kiellän sen 20 kertaa kun rauhallisen lapsen vanhempi kieltää muutaman kerran. Lapselleni ei on ei, vaikka hän on vilkas, niin ei hän saa tehdä kiellettyjä asioita yhtään sen enempää kuin rauhallinen lapsikaan saa. Ihan samoilla säännöillä mennään.
Kiltin ja rauhallisenkin lapsen on tärkeä sopeutua erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kaikki ihmiset eivät ole rauhallisia, ihmisiä on erilaisia ja on tärkeä taito sietää erilaisuutta ilman, että menee erilaisista ihmisistä rikki.Niitä ehtii edelleenkin siellä koulussa tulla mielin määrin. Pahimmassa tapauksessa rauhallinen laitetaan vilkkaiden lasten viereen rauhoittamaan villimmät...
Miksi se olisi pahin tapaus? Jonkun vieressä on jokaisen istuttava, ja ainakin meillä päin paikkoja vaihdetaan parin kuukauden välein, joten jokaiselle kyllä löytyy monenlaisia penkkikavereita. Elämää on se, että tullaan toimeen.
Juu tullaan toimeen eli riehuva lapsi vie huomion ja opettajan ajan, muut pärjäävät sen mitä pärjäävät. Rauhallisen lapsen kuuluisi saada istua toisen rauhallisen vieressä jotta saavat työrauhan. Ei ole kivaa pilata rauhallisen oppilaan keskittymistä iskemällä 10 ADHD-lasta samaan luokkaan. Se ei ole toimeen tulemista vaan jatkuvaa häiriköintiä.
Tiedätkö, tästä saat kiittää kaikkia näitä mahtavia muutoksia, mitä kouluihin on viime vuosina tehty. Pienluokat on lopetettu, tukea vähennetty, kaikki lapset vaan yhteen isoon luokkaan sekaisin ja opettajilla ei minkäänlaisia keinoja vaikuttaa yhtään mihinkään. Syy ei ole adhd-lapsissa, sillä hekin kärsivät näistä ideologisista muutoksista joissa ei ole minkäänlaista järkeä.
Juu mutta silti rauhallinen lapsi saakoon nauttia rauhallisesta seurasta kun vielä voi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.
Hmmm, ihan samalla tavalla näen kilttien ja rauhallisten lasten vanhempien kieltävän lastaan leikkipuistoissa, kuten minäkin kiellän omaani. Ainoa ero on siinä, että minä kiellän sen 20 kertaa kun rauhallisen lapsen vanhempi kieltää muutaman kerran. Lapselleni ei on ei, vaikka hän on vilkas, niin ei hän saa tehdä kiellettyjä asioita yhtään sen enempää kuin rauhallinen lapsikaan saa. Ihan samoilla säännöillä mennään.
Kiltin ja rauhallisenkin lapsen on tärkeä sopeutua erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kaikki ihmiset eivät ole rauhallisia, ihmisiä on erilaisia ja on tärkeä taito sietää erilaisuutta ilman, että menee erilaisista ihmisistä rikki.Jos toinen EI ei riitä, raahaat sen lapsesi pois ja kestät raivohuudon. Ei se muuten opi. Kun se on rauhoittunut, selität miksi raahasit pois. Jos käytös toistuu, sama uudestaan.
Selittelet huonosti kasvatetun lapsen käytöstä!
Sieltä saisi raahata joka ikinen lapsi pois, jos lapsen pitää totella kaikessa ehdottomasti yhden käskyn jälkeen. Sinulla ei taida olla edes normaalia lasta?
Neljä oikein normaalia, nyt jo aikuista. Meillä ein raja meni pienessäkin toisten kiusaamisessa, kaikenlaisessa väkivallassa ja esineiden paiskomisessa (joka sekin on väkivaltaa). Kaikki neljä puheliaita ja vilkkaita jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.
Hmmm, ihan samalla tavalla näen kilttien ja rauhallisten lasten vanhempien kieltävän lastaan leikkipuistoissa, kuten minäkin kiellän omaani. Ainoa ero on siinä, että minä kiellän sen 20 kertaa kun rauhallisen lapsen vanhempi kieltää muutaman kerran. Lapselleni ei on ei, vaikka hän on vilkas, niin ei hän saa tehdä kiellettyjä asioita yhtään sen enempää kuin rauhallinen lapsikaan saa. Ihan samoilla säännöillä mennään.
Kiltin ja rauhallisenkin lapsen on tärkeä sopeutua erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kaikki ihmiset eivät ole rauhallisia, ihmisiä on erilaisia ja on tärkeä taito sietää erilaisuutta ilman, että menee erilaisista ihmisistä rikki.Jos toinen EI ei riitä, raahaat sen lapsesi pois ja kestät raivohuudon. Ei se muuten opi. Kun se on rauhoittunut, selität miksi raahasit pois. Jos käytös toistuu, sama uudestaan.
Selittelet huonosti kasvatetun lapsen käytöstä!
Sieltä saisi raahata joka ikinen lapsi pois, jos lapsen pitää totella kaikessa ehdottomasti yhden käskyn jälkeen. Sinulla ei taida olla edes normaalia lasta?
Neljä oikein normaalia, nyt jo aikuista. Meillä ein raja meni pienessäkin toisten kiusaamisessa, kaikenlaisessa väkivallassa ja esineiden paiskomisessa (joka sekin on väkivaltaa). Kaikki neljä puheliaita ja vilkkaita jne.
Samat rajat täälläkin, mutta monissa muissa asioissa joutuu sanomaan useamman kerran. Jos ottaisi yhden ein periaatteen kaikissa tilanteissa ja asioissa, niin päivän aikana ei tehtäisi mitään, vaan lapsi istuisi arestissa aamusta iltaan. Tietyissä asioissa on ehdoton raja, mutta sama ehdottomuus kaikkien asioiden suhteen ja täydellisyyden vaatiminen lapselta ei ole realistista. Se ei ole realismia edes rauhalliselle lapselle. Lapset eivät ole pikku sotilaita.
Hmmm, ihan samalla tavalla näen kilttien ja rauhallisten lasten vanhempien kieltävän lastaan leikkipuistoissa, kuten minäkin kiellän omaani. Ainoa ero on siinä, että minä kiellän sen 20 kertaa kun rauhallisen lapsen vanhempi kieltää muutaman kerran. Lapselleni ei on ei, vaikka hän on vilkas, niin ei hän saa tehdä kiellettyjä asioita yhtään sen enempää kuin rauhallinen lapsikaan saa. Ihan samoilla säännöillä mennään.
Kiltin ja rauhallisenkin lapsen on tärkeä sopeutua erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kaikki ihmiset eivät ole rauhallisia, ihmisiä on erilaisia ja on tärkeä taito sietää erilaisuutta ilman, että menee erilaisista ihmisistä rikki.