Lue keskustelun säännöt.
Vilkkaan lapsen vanhemman suru ja väsymys - onko täällä muita kaltaisiani?
19.07.2026 |
Meillä on vilkas, haastava lapsi. Me emme ole mitään kaverivanhempia, vaan meillä on aina ollut lapselle rajat. Silti lapsi on pienestä saakka ollut haastava: omapäinen, ei läheskään aina usko kieltoja ja testaa rajoja usein. Lapsi saattaa kiihtyä nollasta sataan hyvin nopeasti, on välillä herkästi tulistuvaa tyyppiä. Omapäisyyden ja rajojen testaamisen lisäksi lapsi on aina ollut hyvin aktiivinen, liikunnallinen ja jopa motorisesti levoton. Meidän lapsemme ei ole se, joka istuu tyytyväisenä tuntikausia tekemässä värityskuvia ja leikkimässä hiljaa. Lapsi puhuu paljon, liikkuu paljon, koheltaa menemään ja innoissaan ryntää tutkimaan uusia paikkoja. Lapsemme on onneksi myös sosiaalinen, oppii nopeasti uusia taitoja ja nauttii kirjojen lukemisesta.
Lapsen vilkkaus ja haastava käytös on silti vuosien saatossa väsyttänyt meidät vanhemmat. Olemme tehneet lapsen kasvatuksen eteen paljon töitä vuosien aikana, mutta lapsi on yhä hyvin omapäinen, vilkas ja haastava. Aina kun kuvittelemme, että nyt olisi helpottanut, kun on ollut pari helpompaa päivää - alkaa lapsella taas härvääminen, kiukuttelu ja haastava käytös. Ja todella yritämme parhaamme. Olemme lapselle läsnä ja teemme asioita yhdessä. Ruutua ei katsota juuri lainkaan (max tunti tai kaksi viikossa, jos sitäkään).
Alle kouluikäisellä lapsellamme on muutamia kavereita. Vuosien saatossa olen kuitenkin huomannut, että aikuiset eivät viihdy haastavan lapsemme kanssa. Päiväkodin aikuiset ovat usein huokailleet, kuinka työläs lapsemme on. Yksi lapsen kummeista lopetti yhteydenpidon perheeseemme lapsemme ollessa 2 v, kun kummi ei jaksanut lapsemme vilkkautta ja uhmaikää. Toinen kummi jätti lapsen ja koko perheemme kutsumatta häihinsä, kun ei halunnut vilkasta lasta mukaan juhliin. Lapsemme seura selvästi kuormittaa aikuisia. Suren sitä, että lapsellamme jää kokematta monet hetket sukulaisten kanssa, kun lapseni seuraa ei jakseta.
Onko kenelläkään samanlaista tilannetta lapsensa kanssa? Tai jos lapsesi on kasvanut jo aikuiseksi, miten selvisitte?
En kaipaa pilkkaa tilanteestani tai äitiyden haukkumista. Olemme mieheni kanssa tehneet parhaamme lapsen kasvatuksen eteen.
Ap
Kommentit (131)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.
Hmmm, ihan samalla tavalla näen kilttien ja rauhallisten lasten vanhempien kieltävän lastaan leikkipuistoissa, kuten minäkin kiellän omaani. Ainoa ero on siinä, että minä kiellän sen 20 kertaa kun rauhallisen lapsen vanhempi kieltää muutaman kerran. Lapselleni ei on ei, vaikka hän on vilkas, niin ei hän saa tehdä kiellettyjä asioita yhtään sen enempää kuin rauhallinen lapsikaan saa. Ihan samoilla säännöillä mennään.
Kiltin ja rauhallisenkin lapsen on tärkeä sopeutua erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kaikki ihmiset eivät ole rauhallisia, ihmisiä on erilaisia ja on tärkeä taito sietää erilaisuutta ilman, että menee erilaisista ihmisistä rikki.Jos toinen EI ei riitä, raahaat sen lapsesi pois ja kestät raivohuudon. Ei se muuten opi. Kun se on rauhoittunut, selität miksi raahasit pois. Jos käytös toistuu, sama uudestaan.
Selittelet huonosti kasvatetun lapsen käytöstä!
Sieltä saisi raahata joka ikinen lapsi pois, jos lapsen pitää totella kaikessa ehdottomasti yhden käskyn jälkeen. Sinulla ei taida olla edes normaalia lasta?
Neljä oikein normaalia, nyt jo aikuista. Meillä ein raja meni pienessäkin toisten kiusaamisessa, kaikenlaisessa väkivallassa ja esineiden paiskomisessa (joka sekin on väkivaltaa). Kaikki neljä puheliaita ja vilkkaita jne.
Samat rajat täälläkin, mutta monissa muissa asioissa joutuu sanomaan useamman kerran. Jos ottaisi yhden ein periaatteen kaikissa tilanteissa ja asioissa, niin päivän aikana ei tehtäisi mitään, vaan lapsi istuisi arestissa aamusta iltaan. Tietyissä asioissa on ehdoton raja, mutta sama ehdottomuus kaikkien asioiden suhteen ja täydellisyyden vaatiminen lapselta ei ole realistista. Se ei ole realismia edes rauhalliselle lapselle. Lapset eivät ole pikku sotilaita.
Lasten kuuluu myös uhmata vanhempiaan tietyissä määrin. Omien vanhempien kanssa pitäisi voida koetella niitä rajoja turvallisesti. Se on myös vanhemmille hyvä herätys miettiä onko niissä kaikissa säännöissä mitään järkeä vai olisiko joskus hyvä antaa periksi. Tietyissä jutuissa nollatoleranssi kuuluukin olla (esimerkiksi turvallisuuteen liittyvät asiat) mutta jatkuva tottelevaisuus on yhtälailla huolestuttavaa kuin pieni kieltojen uhmaaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen kasvattanut kaksi vilkasta lasta aikuiseksi asti. Toinen lapsistamme rauhoittui yläasteiässä niin, että on nykyisin jo passiivinen, mutta toinen on vilkas edelleen. Toinen on vilkas edelleen. Molemmat lapsistamme opiskelevat ammattikoulussa.
Kerroit, että alatte väsyä, ja teillä on ruutuaikaa vain 1-2 tuntia viikossa. Ehdotan teille ruutuajan lisäämistä, jotta saatte itse levättyä. Voisitte lisätä ruutuajan esim. 1 tuntiin päivässä. Tunti päivässä ruutua on vähemmän haitallista kuin vanhempien väsyminen. Ottakaa itsellenne tunti päivässä lepoaikaa. Voitte katsoa vaikka lapsenne kanssa yhdessä jonkin koko perheen elokuvan, josta on sitten mukava keskustella jälkeenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.
Hmmm, ihan samalla tavalla näen kilttien ja rauhallisten lasten vanhempien kieltävän lastaan leikkipuistoissa, kuten minäkin kiellän omaani. Ainoa ero on siinä, että minä kiellän sen 20 kertaa kun rauhallisen lapsen vanhempi kieltää muutaman kerran. Lapselleni ei on ei, vaikka hän on vilkas, niin ei hän saa tehdä kiellettyjä asioita yhtään sen enempää kuin rauhallinen lapsikaan saa. Ihan samoilla säännöillä mennään.
Kiltin ja rauhallisenkin lapsen on tärkeä sopeutua erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kaikki ihmiset eivät ole rauhallisia, ihmisiä on erilaisia ja on tärkeä taito sietää erilaisuutta ilman, että menee erilaisista ihmisistä rikki.Jos toinen EI ei riitä, raahaat sen lapsesi pois ja kestät raivohuudon. Ei se muuten opi. Kun se on rauhoittunut, selität miksi raahasit pois. Jos käytös toistuu, sama uudestaan.
Selittelet huonosti kasvatetun lapsen käytöstä!
Sieltä saisi raahata joka ikinen lapsi pois, jos lapsen pitää totella kaikessa ehdottomasti yhden käskyn jälkeen. Sinulla ei taida olla edes normaalia lasta?
Neljä oikein normaalia, nyt jo aikuista. Meillä ein raja meni pienessäkin toisten kiusaamisessa, kaikenlaisessa väkivallassa ja esineiden paiskomisessa (joka sekin on väkivaltaa). Kaikki neljä puheliaita ja vilkkaita jne.
Samat rajat täälläkin, mutta monissa muissa asioissa joutuu sanomaan useamman kerran. Jos ottaisi yhden ein periaatteen kaikissa tilanteissa ja asioissa, niin päivän aikana ei tehtäisi mitään, vaan lapsi istuisi arestissa aamusta iltaan. Tietyissä asioissa on ehdoton raja, mutta sama ehdottomuus kaikkien asioiden suhteen ja täydellisyyden vaatiminen lapselta ei ole realistista. Se ei ole realismia edes rauhalliselle lapselle. Lapset eivät ole pikku sotilaita.
Lasten kuuluu myös uhmata vanhempiaan tietyissä määrin. Omien vanhempien kanssa pitäisi voida koetella niitä rajoja turvallisesti. Se on myös vanhemmille hyvä herätys miettiä onko niissä kaikissa säännöissä mitään järkeä vai olisiko joskus hyvä antaa periksi. Tietyissä jutuissa nollatoleranssi kuuluukin olla (esimerkiksi turvallisuuteen liittyvät asiat) mutta jatkuva tottelevaisuus on yhtälailla huolestuttavaa kuin pieni kieltojen uhmaaminen.
Meillä lasta joutuu komentamaan monissa asioissa sen sata kertaa, eivätkä nämä ole mielestäni turhia. Esimerkkejä viime ajoilta:
-sohvalla ei saa tehdä kuperkeikkoja/hyppiä (=sohva menee rikki ja saattaa jumpatessaan huitaista sohvan vierestä särkyvät tavarat lattialle)
-tahmaiset kädet pestään ruokailun jälkeen (=muuten se tahma olisi sohvassa, leluissa yms)
-lastenohjelmaa ei katsota silloin, kun on kiukuteltu syyttä (=emme halua "palkita" ikävästä käytöksestä)
-ulos ei lähdetä leikkimään, kun on nukkumaanmenoaika (=lapsi olisi väsynyt seuraavana aamuna, jos ei nuku yöllä tarpeeksi)
Meillä lapsi tarvitsee selkeät rajat. Jos joskus saisi hyppiä sohvalla ja toisena päivänä ei, olisi tämä uhmaavalle lapselle vielä hankalampaa ja epämääräisempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.
Hmmm, ihan samalla tavalla näen kilttien ja rauhallisten lasten vanhempien kieltävän lastaan leikkipuistoissa, kuten minäkin kiellän omaani. Ainoa ero on siinä, että minä kiellän sen 20 kertaa kun rauhallisen lapsen vanhempi kieltää muutaman kerran. Lapselleni ei on ei, vaikka hän on vilkas, niin ei hän saa tehdä kiellettyjä asioita yhtään sen enempää kuin rauhallinen lapsikaan saa. Ihan samoilla säännöillä mennään.
Kiltin ja rauhallisenkin lapsen on tärkeä sopeutua erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kaikki ihmiset eivät ole rauhallisia, ihmisiä on erilaisia ja on tärkeä taito sietää erilaisuutta ilman, että menee erilaisista ihmisistä rikki.Jos toinen EI ei riitä, raahaat sen lapsesi pois ja kestät raivohuudon. Ei se muuten opi. Kun se on rauhoittunut, selität miksi raahasit pois. Jos käytös toistuu, sama uudestaan.
Selittelet huonosti kasvatetun lapsen käytöstä!
Sieltä saisi raahata joka ikinen lapsi pois, jos lapsen pitää totella kaikessa ehdottomasti yhden käskyn jälkeen. Sinulla ei taida olla edes normaalia lasta?
Neljä oikein normaalia, nyt jo aikuista. Meillä ein raja meni pienessäkin toisten kiusaamisessa, kaikenlaisessa väkivallassa ja esineiden paiskomisessa (joka sekin on väkivaltaa). Kaikki neljä puheliaita ja vilkkaita jne.
Samat rajat täälläkin, mutta monissa muissa asioissa joutuu sanomaan useamman kerran. Jos ottaisi yhden ein periaatteen kaikissa tilanteissa ja asioissa, niin päivän aikana ei tehtäisi mitään, vaan lapsi istuisi arestissa aamusta iltaan. Tietyissä asioissa on ehdoton raja, mutta sama ehdottomuus kaikkien asioiden suhteen ja täydellisyyden vaatiminen lapselta ei ole realistista. Se ei ole realismia edes rauhalliselle lapselle. Lapset eivät ole pikku sotilaita.
Lasten kuuluu myös uhmata vanhempiaan tietyissä määrin. Omien vanhempien kanssa pitäisi voida koetella niitä rajoja turvallisesti. Se on myös vanhemmille hyvä herätys miettiä onko niissä kaikissa säännöissä mitään järkeä vai olisiko joskus hyvä antaa periksi. Tietyissä jutuissa nollatoleranssi kuuluukin olla (esimerkiksi turvallisuuteen liittyvät asiat) mutta jatkuva tottelevaisuus on yhtälailla huolestuttavaa kuin pieni kieltojen uhmaaminen.
Meillä lasta joutuu komentamaan monissa asioissa sen sata kertaa, eivätkä nämä ole mielestäni turhia. Esimerkkejä viime ajoilta:
-sohvalla ei saa tehdä kuperkeikkoja/hyppiä (=sohva menee rikki ja saattaa jumpatessaan huitaista sohvan vierestä särkyvät tavarat lattialle)
-tahmaiset kädet pestään ruokailun jälkeen (=muuten se tahma olisi sohvassa, leluissa yms)
-lastenohjelmaa ei katsota silloin, kun on kiukuteltu syyttä (=emme halua "palkita" ikävästä käytöksestä)
-ulos ei lähdetä leikkimään, kun on nukkumaanmenoaika (=lapsi olisi väsynyt seuraavana aamuna, jos ei nuku yöllä tarpeeksi)
Meillä lapsi tarvitsee selkeät rajat. Jos joskus saisi hyppiä sohvalla ja toisena päivänä ei, olisi tämä uhmaavalle lapselle vielä hankalampaa ja epämääräisempää.
Uhmaaminen on nimenomaan sitä, että lapsi a)väittää vastaan b) yrittää silti eikä mikään näistä tarkoita sitä, että lapselle annettaisiin periksi. Ei tietenkään anneta. Se ei silti estä lasta uhmaamasta ja yrittämästä vaikka ei ikinä saisi periksi. Vain henkestä edestä pelkäävä lapsi lopettaa uhmaamisen ja kokeilun.
Tuollaiselle täytyy pitää todella kova kuri.
Omat lapsemme on kasvatettu hyvin ja riittävässä kurissa. Monet meillä kyläilevät vtun pikku äp ä rät eivät ole. Täällä ovatkin hämmästyneet kun eivät saa tahtoaan läpi! Täällä on huonokäytöksisille pikku pskiaisille kunnon kuri!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tollasella hirviöllä ei tule olemaan kavereita. Nyt se kunnon kuritushuone pystyyn!
Tämän ymmärtää vain, jos itse on vilkkaan lapsen vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämän ymmärtää vain, jos itse on vilkkaan lapsen vanhempi.
Tämä. Minua ovat katsoneet nenänvartta pitkin nimenomaan kilttien, rauhallisten lasten äidit. Kuvittelevat, että lapseni vilkkaus ja omapäisyys on huonon kasvatuksen tulos ja he ovat hyviä kasvattajia, kun lapsensa ovat kilttejä ja rauhallisia. Eivät käsitä, että erot johtuvat luontaisesta temperamentista ja persoonasta.
En minäkään koskaan menisi aukomaan päätäni uniongelmaisen lapsen vanhemmille, että kylläpäs minä olen hyvä vanhempi, kun lapseni nukkuu sikeästi 95 % öistä. Ei se ole minun ansiotani, vaan lapsi on ollut melko pienestä asti hyvä nukkumaan yöunet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukekaahan vielä outo aloitus. Lapsi on HAASTAVA koska se on vilkas ja puhelias. Hohhoijaa... sitten ei näytäkään olevan muuta vaihtoehtoa kuin kiltti (?) ja rauhallinen. Testaa usein rajoja? Kaikilla lapsilla on uhmaikä ja toinenkin. Lapsen päässä tai vanhempien kasvatusmetodeissa on jotain vikaa jos se uhma jää päälle.
Yks lapsistani meni vapaaehtoisesti juoksemaan 5 kertaa talon ympäri, jos oli liikaa energiaa 😁. Kaikki tosin alkoi siitä, että kerran sanoin, että juokse viis kertaa talon ympäri niin rauhoitut
Ei kai sitä kukaan kielläkään? Kyllähän te saatte vanhempina päättää sen kenen kanssa lapsi vapaa-ajalla viettää aikaansa.