Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vilkkaan lapsen vanhemman suru ja väsymys - onko täällä muita kaltaisiani?
19.07.2026 |
Meillä on vilkas, haastava lapsi. Me emme ole mitään kaverivanhempia, vaan meillä on aina ollut lapselle rajat. Silti lapsi on pienestä saakka ollut haastava: omapäinen, ei läheskään aina usko kieltoja ja testaa rajoja usein. Lapsi saattaa kiihtyä nollasta sataan hyvin nopeasti, on välillä herkästi tulistuvaa tyyppiä. Omapäisyyden ja rajojen testaamisen lisäksi lapsi on aina ollut hyvin aktiivinen, liikunnallinen ja jopa motorisesti levoton. Meidän lapsemme ei ole se, joka istuu tyytyväisenä tuntikausia tekemässä värityskuvia ja leikkimässä hiljaa. Lapsi puhuu paljon, liikkuu paljon, koheltaa menemään ja innoissaan ryntää tutkimaan uusia paikkoja. Lapsemme on onneksi myös sosiaalinen, oppii nopeasti uusia taitoja ja nauttii kirjojen lukemisesta.
Lapsen vilkkaus ja haastava käytös on silti vuosien saatossa väsyttänyt meidät vanhemmat. Olemme tehneet lapsen kasvatuksen eteen paljon töitä vuosien aikana, mutta lapsi on yhä hyvin omapäinen, vilkas ja haastava. Aina kun kuvittelemme, että nyt olisi helpottanut, kun on ollut pari helpompaa päivää - alkaa lapsella taas härvääminen, kiukuttelu ja haastava käytös. Ja todella yritämme parhaamme. Olemme lapselle läsnä ja teemme asioita yhdessä. Ruutua ei katsota juuri lainkaan (max tunti tai kaksi viikossa, jos sitäkään).
Alle kouluikäisellä lapsellamme on muutamia kavereita. Vuosien saatossa olen kuitenkin huomannut, että aikuiset eivät viihdy haastavan lapsemme kanssa. Päiväkodin aikuiset ovat usein huokailleet, kuinka työläs lapsemme on. Yksi lapsen kummeista lopetti yhteydenpidon perheeseemme lapsemme ollessa 2 v, kun kummi ei jaksanut lapsemme vilkkautta ja uhmaikää. Toinen kummi jätti lapsen ja koko perheemme kutsumatta häihinsä, kun ei halunnut vilkasta lasta mukaan juhliin. Lapsemme seura selvästi kuormittaa aikuisia. Suren sitä, että lapsellamme jää kokematta monet hetket sukulaisten kanssa, kun lapseni seuraa ei jakseta.
Onko kenelläkään samanlaista tilannetta lapsensa kanssa? Tai jos lapsesi on kasvanut jo aikuiseksi, miten selvisitte?
En kaipaa pilkkaa tilanteestani tai äitiyden haukkumista. Olemme mieheni kanssa tehneet parhaamme lapsen kasvatuksen eteen.
Ap
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
Kehotuksia ja käskyjä tottelemattoman lapsen kanssa ei mennä kylään sisään. Kylään kutsujalle kerrotaan, ettei lapsi ole vielä "kyläsiisti", joten voitaisiinko tavata puistossa. Jos kylään mennään, huolehtii vanhempi ettei sotkuja tule ja ettei tavaroihin oikeasti kosketa.
ps: Syömistä sotkematta voidaan harjoitella kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
Mä ymmärrän ihan hyvin tämän pointin, että rauhallinen lapsi ei voi tai edes halua leikkiä riehakkaan ja rajun lapsen kanssa. Ei ole mitään yhteisiä leikkejä kun raju lapsi haluaa rikkoa, riehua ja satuttaa.
Jouduttiin yhdelle tuttavaperheelle sanomaan, ettei heidän ja meidän lasten leikit todellakaan kohtaa kun lapsemme pelkää heidän villiä lastaan. Että vaikka heidän lapsellaan olisi kuinka kivaa meillä ja haluaisi taas tulla meille leikkimään niin ei. Voidaan aikuisten kesken tavata, mutta lapsemme eivät leiki keskenään. Välithän siinä meni.
Vierailija kirjoitti:
Juu, lääkitään vilkas normaali lapsi hiljaiseksi amfetamiinijohdannaisella lääkkeellä. Suomen tapa. Kaikilla näin helpompaa. Ei väliä vaikka sotkisi aivokemiat aikuisena lopullisesti.
Käytän itse concertaa päivittäin, enkä kyllä koe olevani amfetamiinipäissäni, kun pystyn nukkumaan vaikka päikkärit tarvittaessa lääkkeestä huolimatta. Lääke on auttanut minua siirtymään tehtävästä toiseen ilman järkyttävää jumitusta ja sitä, että käytän kaiken tahdonvoiman ja energiani asioiden aloittamiseen. Näitä lääkkeitä demonisoidaan aivan turhaan, adhd-ihmisille kyse ei ole mistään amfetamiinista vaan lääkkestä, joka auttaa aivot toimimaan niin, että pärjää tässä yhteiskunnassa. Olisinpa lapsenakin tiennyt sen, että en ole laiska, en tyhmä enkä mitään muutakaan, kun läksyjen tekemisen aloittaminen ja kokeisiin lukemisen aloittaminen oli aivan järkyttävän työn ja tuskan takana. Olisipa minulla ollut lääkitys jo silloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
Kehotuksia ja käskyjä tottelemattoman lapsen kanssa ei mennä kylään sisään. Kylään kutsujalle kerrotaan, ettei lapsi ole vielä "kyläsiisti", joten voitaisiinko tavata puistossa. Jos kylään mennään, huolehtii vanhempi ettei sotkuja tule ja ettei tavaroihin oikeasti kosketa.
ps: Syömistä sotkematta voidaan harjoitella kotona.
En ole tavannut vielä lasta, joka tottelisi aukottomasti kuin armeijassa konsanaan, yhdestä kehoituksesta ja käskystä. Kaikkien lasten kanssa joutuu käskyjä ja kehoituksia toistamaan, vilkkaan lapsen kanssa vain joutuu toistamaan sen sata kertaa, kun rauhalliselle riittää se viisi. Vain pelokkaaksi hakattu lapsi tottelee kaikissa tilanteissa kerrasta ja osaa käyttäytyä taaperosta lähtien täydellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
Mä ymmärrän ihan hyvin tämän pointin, että rauhallinen lapsi ei voi tai edes halua leikkiä riehakkaan ja rajun lapsen kanssa. Ei ole mitään yhteisiä leikkejä kun raju lapsi haluaa rikkoa, riehua ja satuttaa.
Jouduttiin yhdelle tuttavaperheelle sanomaan, ettei heidän ja meidän lasten leikit todellakaan kohtaa kun lapsemme pelkää heidän villiä lastaan. Että vaikka heidän lapsellaan olisi kuinka kivaa meillä ja haluaisi taas tulla meille leikkimään niin ei. Voidaan aikuisten kesken tavata, mutta lapsemme eivät leiki keskenään. Välithän siinä meni.
Korjaan sen verran, että vilkas lapsi ei ole synonyymi satuttamiselle ja rikkomiselle. Meidän lapsemme on kyllä selvästi vilkkaampi kuin muut, mutta on myös herkkä ja empaattinen. Kun ystävä oli päiväkodissa purskahtanut itkuun, lapseni oli mennyt automaattisesti lohduttamaan ja halaamaan.
Ja eihän rauhallisillakaan lapsilla kemiat välttämättä kohtaa. Toinen rauhallinen voi olla kiinnostunut vain prinsessaleikeistä ja toinen on kiinnostunut avaruudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
Kehotuksia ja käskyjä tottelemattoman lapsen kanssa ei mennä kylään sisään. Kylään kutsujalle kerrotaan, ettei lapsi ole vielä "kyläsiisti", joten voitaisiinko tavata puistossa. Jos kylään mennään, huolehtii vanhempi ettei sotkuja tule ja ettei tavaroihin oikeasti kosketa.
ps: Syömistä sotkematta voidaan harjoitella kotona.
En ole tavannut vielä lasta, joka tottelisi aukottomasti kuin armeijassa konsanaan, yhdestä kehoituksesta ja käskystä. Kaikkien lasten kanssa joutuu käskyjä ja kehoituksia toistamaan, vilkkaan lapsen kanssa vain joutuu toistamaan sen sata kertaa, kun rauhalliselle riittää se viisi. Vain pelokkaaksi hakattu lapsi tottelee kaikissa tilanteissa kerrasta ja osaa käyttäytyä taaperosta lähtien täydellisesti.
Jos lapsi ei kykene kyläilyyn, ei häntä sinne sisälle kannata viedä. Säästyy omat ja isäntäperheen hermot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
Kehotuksia ja käskyjä tottelemattoman lapsen kanssa ei mennä kylään sisään. Kylään kutsujalle kerrotaan, ettei lapsi ole vielä "kyläsiisti", joten voitaisiinko tavata puistossa. Jos kylään mennään, huolehtii vanhempi ettei sotkuja tule ja ettei tavaroihin oikeasti kosketa.
ps: Syömistä sotkematta voidaan harjoitella kotona.
Jos sulla on lapsia, osasiko kolmevuotias syödä täysin sotkematta? Ei koskenut luvatta mihinkään? Mieti nyt vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
Mä ymmärrän ihan hyvin tämän pointin, että rauhallinen lapsi ei voi tai edes halua leikkiä riehakkaan ja rajun lapsen kanssa. Ei ole mitään yhteisiä leikkejä kun raju lapsi haluaa rikkoa, riehua ja satuttaa.
Jouduttiin yhdelle tuttavaperheelle sanomaan, ettei heidän ja meidän lasten leikit todellakaan kohtaa kun lapsemme pelkää heidän villiä lastaan. Että vaikka heidän lapsellaan olisi kuinka kivaa meillä ja haluaisi taas tulla meille leikkimään niin ei. Voidaan aikuisten kesken tavata, mutta lapsemme eivät leiki keskenään. Välithän siinä meni.
Tiedäthän, että kaikki vilkkaat/haastavat lapset eivät leiki rajusti rikkoen, riehuen ja satuttaen? Nämä lapset voivat esimerkiksi koheltaa ja voi olla vaikea keskittyä paikallaan olevaan leikkiin pitkän aikaa, mutta ei se kuvailemaasi käytöstä ole. Ethän siis tuomitse kaikkia vilkkaita lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Jopa on vastaajilla kiire osoittaa oma erinomaisuutensa. Älä välitä. Mutta jos yhtään lohduttaa, usein juuri tällaisesta vilkkaasta, uteliaasta ja rajoja koettelevasta lapsesta tulee menestyjä elämässä. Itsenäinen henkilö, joka kyseenalaistaa asioita, etsii asioihin uusia ratkaisuja ja ei kulje samaa latua kuin muut. Tällainen ihminen ei vastoinkäymisistä lamaannu eikä lannistu - ominaisuuksia, joita tarvitaan tulevaisuudessa aina vain enemmän.
En ole vielä lukenut ketjua läpi, mutta tälle heti aluksi iso peesi ja miljoona peukkua.
Heti vauvasta alkaen ihaillaan lapsia, jotka nukkuvat mahdollisimman paljon ja ovat kaikin tavoin rauhallisia ja rytmillään säännöllisiä. Vähäuninen vauva ja vilkas taapero katsotaan vanhempien epäonnistumiseksi, vaikka kyseessä ovat synnynnäiset temperamenttipiirteet. Puhumattakaan pikkukoululaisesta, joka oppii asiat nopeasti eikä jaksa odottaa muita.
Sitten jossakin vaiheessa aikuisena pitäisi olla sähköjänis, joka tekee kaiken nopeasti ja jaksaa loputtomiin ylitöitä ja pitää vielä huolta kunnostaan, harrastaa ja kehittää itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että täällä kuvaillaan lapsen mahdollista lahjakkuutta syyksi haastavalle käytökselle. Todellisuudessa osa haastavista lapsista on vain haastavia - ei mitään superlahjakkuuksia. Koulupolku voi olla takkuinen, jos ei pysty rauhoittumaan.
Joskus on kiva antaa muitakin vaihtoehtoja kuin ainainen kirjaindiagnoosi ja lääkkeet. Eikä varhaislapsuudessa kehityksessä edelläoleminen tarkoita välttämättä mitään älykkyyttä. Monesti ne erot tasaantuvat ensimmäisen kouluvuoden aikana.
Minäkin olen iloinen aina, kun korostetaan että vilkkailla lapsilla on usein paljon tietoja ja taitoja. Mikään piirre ei ole yksiselitteisesti hyvä tai yksiselitteisesti huono asia, piirteiden kanssa on vain elettävä ja käännettävä positiivinen puoli esiin.
Mutta tuohon osaamiserojen kaventumiseen sanoisin, että sekin ehkä kertoo, ettei varhaislapsuudessa pitkälle kehittyneitä lapsia osata tukea koulussa. Jos 4-vuotiaana lukemaan oppinut ja 7-vuotiaana lukemaan oppinut ovat samalla tasolla tokalla tai kolmannella luokalla, niin sehän tarkoittaa ettei se varhain kypsynyt ole kehittynyt koulussa juuri ollenkaan. Ei sen niinkään pitäisi mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on lapsen persoona ja lyontainen temperamentti. Ei sitä voi eikä kannata väkisin vääntää muuksi. Te olette onnistuneet ihan hyvin. Lapsi härvää, koska hän on härvääjä nyt pienenä. Hän kasvaa ja muuttuu.
Mun naapurissa asuu perhe, joilla on tällainen super energinen taaperopoika. Syöksyy aina jostain huitomaan kun lähden koiralenkille. Äiti juoksee koko päivän perässä. Näyttää raskaalta, poika myös kiljuu paljon. Pidä ap rima matalalla, selvitkää hengissä näistä vuosista niin hyvä.
Rimaa on vaikea pitää matalalla levottoman, haastavan lapsen kanssa. Lasta täytyy jatkuvasti vahtia, komentaa ja rauhoitella. Energiaa menee tähän ihan hirveästi. Ja kyllä siihen lapsen käytökseen on pakko puuttua. Jos erehdyt julkisella paikalla olemaan komentamatta (vaikka olet sata kertaa sanonut lapselle, että älä juokse muita päin ja lapsi ei usko), saat varmasti pahoja katseita.
Kyllä täytyy priorisoida mihin asioihin milloinkin puuttuu. Ei lapsi opi vaan stressaantuu jos koko ajan vaan torjutaan ja kielletään. Ensin panostetaan kädestä pitäen vaarallisten asoiden kieltämiseen ja ei niin huomata pienempiä virheitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
Kehotuksia ja käskyjä tottelemattoman lapsen kanssa ei mennä kylään sisään. Kylään kutsujalle kerrotaan, ettei lapsi ole vielä "kyläsiisti", joten voitaisiinko tavata puistossa. Jos kylään mennään, huolehtii vanhempi ettei sotkuja tule ja ettei tavaroihin oikeasti kosketa.
ps: Syömistä sotkematta voidaan harjoitella kotona.
Jos sulla on lapsia, osasiko kolmevuotias syödä täysin sotkematta? Ei koskenut luvatta mihinkään? Mieti nyt vähän.
Silloin ei mennä sellaiseen kyläpaikkaan syömään, jossa sotkeminen haittaa. Tavata voi muuallakin, jolloin kaverisuhteet eivät katkea lapsen törttöilyyn.
Jos lapsi heittää tahallaan hiekkaa toisten naamaan, ei mennä hiekka-alueille ja pidetään mukula valjaissa. Vanhempi vastaa lapsen käytöksestä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi voi olla sekä lahjakas että adhd samaan aikaan. Ainakin itse olin tällainen lapsi, tosin tyttö. Riehuin paljon ja ala-asteen ka 9,9. Aikuisena olen tehnyt kaksi maisterintutkintoa matemaattisilla aloilla ja olen päätynyt luoviin esihenkilö- ja asiantuntijatehtäviin.
Eikö tuo kuulosta kuitenkin enemmän ihan vaan vilkkaalta ja lahjakkaalta lapselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vilkkaiden lasten adhd vanhemmat saattavat itse olla huonoja ennakoimaan. Lapsen annetaan tehdä asioita, joiden jo kaukaa näkee johtavan huonoon lopputulokseen. Esim. suklaakeksejä ei anneta ruoalla sotkevalle lapselle käsiin. Tarjotaan ruokaa, jolla ei voi sotkea.
Olette tehneet parhaanne, mutta läheskään aina se ei riitä, vaan teillä on osaamattamissa käsissänne pieni hirviö. Siitä kasvaa iso hirviö. Tai sitten ei. Oma poikani oli pienenä vintiö, mutta teini-iässä hän muuttui introvertiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
Mä ymmärrän ihan hyvin tämän pointin, että rauhallinen lapsi ei voi tai edes halua leikkiä riehakkaan ja rajun lapsen kanssa. Ei ole mitään yhteisiä leikkejä kun raju lapsi haluaa rikkoa, riehua ja satuttaa.
Jouduttiin yhdelle tuttavaperheelle sanomaan, ettei heidän ja meidän lasten leikit todellakaan kohtaa kun lapsemme pelkää heidän villiä lastaan. Että vaikka heidän lapsellaan olisi kuinka kivaa meillä ja haluaisi taas tulla meille leikkimään niin ei. Voidaan aikuisten kesken tavata, mutta lapsemme eivät leiki keskenään. Välithän siinä meni.
Tiedäthän, että kaikki vilkkaat/haastavat lapset eivät leiki rajusti rikkoen, riehuen ja satuttaen? Nämä lapset voivat esimerkiksi koheltaa ja voi olla vaikea keskittyä paikallaan olevaan leikkiin pitkän aikaa, mutta ei se kuvailemaasi käytöstä ole. Ethän siis tuomitse kaikkia vilkkaita lapsia.
Samaa mieltä, rikkominen ja satuttaminen eivät liity vauhdikkuuteen. Siinä on kasvatuksesta enemmän kysymys. Jotkut lapset - olivat villejä tai rauhallisia alkavat härnätä tai jopa kiusata perheen eläintä. En tiedä mikä näillä lapsilla on vikana. Mutta meillä on pieni ja arka koira ja seurauksena on välitön porttikielto, jos joku kiusaa koiraa. Kiusaajat ei välttämättä ole villejä.
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua surettaa se, että aikuiset ovat tuomitsevia. Vaikka aikuiset näkisivät, että vanhemmat todella rajaavat, komentavat ja valvovat vilkasta/haastavaa lasta, se ei näille aikuisille riitä. Aikuiset kokevat, että jos lapsi "ei osaa käyttäytyä/olla kiltisti/rauhallisesti", lapsen seurassa ei haluta olla. Ja tämä päätös saatetaan tehdä jo todella pienen lapsen kohdalla. Usein tuomitsevana aikuisena on joko lapseton tai sitten kiltin, rauhallisen lapsen vanhempi.
Ihan suoraan voin myöntää, että itselleni oli valtava pettymys oman lapseni kummitäti. Minä olin jo ennestään hänen lapsensa, kiltti hiljainen tyttö, kummi. Kun itse sain lapsen ja pyysin ystävääni kummiksi, hän suostui. Lapseni ollessa kolmevuotias oli kummi todennut, että lapseni on niin levoton, ettei halua lapseni leikkivän tyttärensä kanssa. Ongelma oli myös siinä, että 3 v lapseni oli kylässä ollessamme kiellosta huolimatta istunut sohvan reunalla, lapsi koski lattiatasolla esillä olleeseen kitaraan (vaikka olin kieltänyt) ja lapsi murusteli syödessä liikaa sotkien arvokkaan keittiöntuolin. Todella vahdin ja komensin lastani, mutta se ei ystävälleni riittänyt. Oli kipeä paikka, kun ystäväni halusi katkaista välit, oma lapseni menetti kummitädin ja minä menetin kummitytön.
No onhan se aika hankala sille kiltille ja rauhalliselle nähdä koko ajan kun toinen lapsi tekee asioita joita on häneltä kielletty, toinen saa kaiken huomion vaikka on tuhma jne. Rauhallinen saa kyllä koulussa kokea yhdeksän vuotta sitä villien showta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi voi olla sekä lahjakas että adhd samaan aikaan. Ainakin itse olin tällainen lapsi, tosin tyttö. Riehuin paljon ja ala-asteen ka 9,9. Aikuisena olen tehnyt kaksi maisterintutkintoa matemaattisilla aloilla ja olen päätynyt luoviin esihenkilö- ja asiantuntijatehtäviin.
Eikö tuo kuulosta kuitenkin enemmän ihan vaan vilkkaalta ja lahjakkaalta lapselta.
Oletan että kyseisellä vastaajalla on ihan virallinen diagnoosi, joten kyse tuskin on mistään normaalista vilkkaudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi voi olla sekä lahjakas että adhd samaan aikaan. Ainakin itse olin tällainen lapsi, tosin tyttö. Riehuin paljon ja ala-asteen ka 9,9. Aikuisena olen tehnyt kaksi maisterintutkintoa matemaattisilla aloilla ja olen päätynyt luoviin esihenkilö- ja asiantuntijatehtäviin.
Eikö tuo kuulosta kuitenkin enemmän ihan vaan vilkkaalta ja lahjakkaalta lapselta.
ADHD lapsi voi olla juurikin vilkas ja lahjakas. Ja monta muutakin asiaa.
Nykykriteereillä ADHD lapsi voi olla myös rauhallinen ja lahjakas (vanhan luokituksen ADD).
Alue: Aihe vapaa
Ei tällä palstalla kannata kysellä vanhemmuus neuvoja, hyviä vanhemmuus neuvoja on aika vähän ammattilaisillakaan vilkkaiden lasten kasvatukseen saa yleensä aika tyhmiä neuvoja. Meilläkin ylivilkas poika, mutta monella se kääntyy aikuisena vahvuudeksi kun jaksavat touhuta paljon ja olla energisempiä ja aktiivisempia kuin muut rauhalliset. Töissä ylivilkas voi suoriutua tehokkaammin kuin muut kun sitä virtaa riittää. Meillä ainakin isoin haaste ylivilkkaan kanssa oli saada hänet miettimään ennen kuin tekee. Oli nyt ensimmäistä kertaa kesätöissä teininä ja hänellä oli mennyt siellä todella hyvin. Häntä suositeltiin jatkoon, että olisi töitä myös ensi kesänä tiedossa.