Välit poikki ystävän kanssa

Te jotka olette laittaneet välit poikki ystävän kanssa, tahtoisin rehellisen vastauksen. Onko koskaan käynyt "kaduttamaan", kaipaatteko tätä ystävää koskaan? Tekisikö koskaan mieli sittenkin soittaa ja kysäistä, mitä kuuluu?

Minä sanoin ystävälleni kohta kaksi vuotta sitten että en enää jaksa häntä, syy ei ollut ystävässäni vaan monissa muissa asioissa jotka vaan kiteytyivät ja kun niin paljon ahdisti niin annoin mennä. Ystävä yritti pari kertaa soitella mutta olin todella tyly. Mieheni kun ei tästä ystävästäni pitänyt koska hän vei aikaani liikaa enkä jaksanut enää alkaa miehen kanssa tappelemaan.

Nyt alkaa olemaan tosi ikävä tätä ihmistä, hän on ollut ystäväni lapsuudesta asti enkä voinut kuvitellakaan kuinka rankkaa on elää ilman häntä. Ylpeyteni ei vaan anna periksi että soittaisin, laittaisin viestin, kirjeen tms. Olen yrittänyt mielessäni keksiä kaikkia asioita joista vihata häntä ja jolla puolustelisin itselleni sitä että "lemppasin" hänet. Mikään ei vaan tunnu siltä että oikeasti olisi syytä. Silloin kun sanoin että en halua enää olla tekemisissä luulin että hän kuitenkin tulisi käymään ja soittaisi ja kun tämän teki niin jotenkin sain oikein sain oikein virtaa alistaa häntä lisää enkä tosissani ajatellutkaan mitä teen. En voinut kuvitellakaan että sanani saisivat pysyvää vahinkoa aikaan, vaikka tiedän että jos joku sanoisi tai tekisi mulle samoin, en haluaisi koskaan kuullakaan ko. ihmisestä.

Mitä teen? Mitä te muut olette tehneet? Kärsinkö itse aiheuttamistani seurauksista vai nielenkö ylpeyteni ja soitan? Tosin luulen että ennemmin tai myöhemmin tämä ystävänikin ottaa yhteyttä. Viime soitosta on nyt puolitoista vuotta, odottelenko vielä? Jos odottelisin niin mun ei tarvitsisi menettää kasvojani eikä kukaan pääsisi sanomaan eikä ajattelemaan että "matelin" takaisin.