Välit poikki ystävän kanssa

Ap sä et yksinkertaisesti ansaitse ystävää. Kohtelet heitä kuin p askaa.

Minä olen nyt tehnyt omalta puoleltani 110%, että ystävä haluaisi olla ystävä. Mutta ei hän halua. Häntä potuttaa niin paljon yksi asia, josta olemme eri mieltä. Olen häntä yksipuolisesti kutsunut kylään vuositolkulla, avustanut tavaralahjoituksilla ja rahallakin, enkä siltikään kelpaa. Nyt luovutan hänen suhteensa. Isänsä on ihan yhtä törkeä. Kunhan nyt vaan halusin mainita.

Ota yhteyttä ja kerro että kaipaat häntä.

Viime soitosta on nyt puolitoista vuotta, odottelenko vielä? Jos odottelisin niin mun ei tarvitsisi menettää kasvojani eikä kukaan pääsisi sanomaan eikä ajattelemaan että "matelin" takaisin.

Minusta se, että matelisit takaisin, todella osoittaisi, että haluat hänet takaisin ja että olet katunut ratkaisuasi. 

Jos taas odotat, niin otat taas saman vallanpitäjän asenteen. Enkä kyllä usko, että sitä yhteydenottoa edes tulee sieltä toisesta suunnasta. Sinähän se olit, joka ne välit rikkoi.

Olen pannut välit katki yhden kaverin kanssa. Ehkä en kutsuisi häntä ystäväksi, koska hän tuli vähän niin kuin kaupantekijäisinä, todella vanhan ystävän uutena vaimona.  Edellinen oli minulle tosi rakas ja läheinen, mutta sairastui vakavasti ja kuoli Tämä seuraaja ui niin sanotusti kaveripiiriin tosiaan miehensä kautta, ja yritin aluksi tosissani tutustua ja ystävystyä. Ajan kuluessa osoittautui kuitenkin, ettemme tule ollenkaan toimeen. Siinä mielessä jännä, että hän ei näyttänyt tulevan muidenkaan kanssa toimeen, joten en ota omaksi syykseni sitä, että kaveruus kariutui. 

En viitsi tarkemmin kuvailla, mitä kaikkea välillämme on hiertänyt, mutta yhtä kaikki en ole enää hänen kanssaan missään tekemisissä ja mies hoitaa ystävyysasiat vanhan kaverinsa kanssa keskenään. Se mikä surettaa on juuri tuo, että minä en nyt sitten tapaa tuota vanhaa ystävää enää ollenkaan, olen kuitenkin tuntenut hänet opiskeluajoilta, olen hänen lapsensa kummitäti ja hän on minulle edelleen tärkeä. Kyselen kuulumiset puhelimitse ja miehen kautta ja sillä on nyt sitten mentävä.

PS. Etkö sä koskaan opi, täällä ei kannata sanoa mitään mitä et sanoisi silmikkäin - sitä kun ei koskaan tiedä kuka missäkin vaikuttaa...

Vierailija kirjoitti:

En nyt sanoisi niinkään etten kestä mitään negatiivista - tai riitelyä, ystävyyssuhteessa, mutta sanotaan nyt näin, etten pidä riitelystä - tai edes siitä, että minun pitää ääneen joku asia sanoa. Arvostan ihmisessä sitä, että hän osaa olla itsekriittinen ja huomata itse itsellään tällaisia asioita - tasapaino pysyy yllä, ilman että kenenkään tarvitsee siitä huomauttaa.

Mietin paljon sitä, että sanoisinko suoraan, vai jättäisinkö vain yhteydenpidon - valitsin siksi jälkimmäisen vaihtoehdon, koska syyni olivat niin hankalia selittää. Oikeasti, miten olisin voinut sanoa hänelle, että "sinä viet liiaksi energiaani" tai "tavatessamme keskitymme aina sinun kuulumisiisi"; olisiko mikään (todella) koskaan muuttunut? Vaikka hän olisi alkanut kuuntelemaan minua enemmän, olisiko se ollut aitoa kiinnostusta? Aitoa ystävyyttä?

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että itseään pitää osata myös suojella - on tärkeää tietää milloin se oma raja on tullut vastaan, ja sitten uskaltaa toimia sen mukaisesti. Koin silloin sen niin, ettei minulla todellisuudessa ollut muitakaan vaihtoehtoja - elämäni on onnellisempaa ilman häntä, mutta silti kaipaan sitä hyvää mitä meillä oli.

Ristiriitaista tämä on, mutta ehkä sillä silti oli jokin tarkoitus?

Lisäksi olisiko siitä keskustelustamme (riidasta), missä olisin suoraan nämä em. asiat hänelle maininnut, tullut sellainen eipäs-juupas/ sinä teit - eikun sinä -tyylinen keskustelu, jolla ei voiteta mitään?

Tai sitten olisit saanut tietää, oletko tulkinnut jotkin sanomiset tai teot loukkaaviksi, vaikka niin ei olisi tarkoitettu. Tosin sellaisessa keskustelussa, jossa loukkantumisen aiheita käsiteltäisiin, joutuisit paljastamaan kenties arimmat kohtasi, mitä ei välttämättä halua tehdä rakkaankaan ystävän edessä. Minut pitkäaikainen ystäväni lemppasi ystävällisesti , mutta ei vastannut enää viesteihini. Kun hän ei vastannut toiseen viestiini, ymmärsin, että ystävyytemme on päättynyt. Jälkikäteen ymmärsin, että olin ajattelemattomuuttani loukannut häntä, kun en ollut ottanut tarpeeksi huomioon muuttuneita olosuhteitamme. En osannut olla riittävän hienotunteinen, koska hän oli itse puhunut minulle vastaavia asioita, ja vielä erikseen todennut, olevansa horjumaton, vaikka elämässä olisikin vastoinkäymisiä. Minä silloin tällöin kaipaan ex- ystävääni ja keskusteluitamme. Enkä yhtään ihmettelisi, jos hänkin kaipaisi hyviä aikojamme. Mutta hyväksyn hänen ratkaisunsa. 

Kyseessä ehkä hieman samantyyppinen tilanne kuin numero 46:lla (ymmärtääkseni ystävä luuli minun puhuneen hänestä pahaa, vaikka en ollut koskaan niin tehnyt). Kuulin jälkeenpäin kiertotietä että ystävä oli sanonut, ettei hän koskaan halua olla kanssani missään tekemisissä.

Ja kyllä minä kaipaan ystävääni, edelleen, vaikka välirikkoa on jatkunut jo 4-5 vuotta. Näen hänestä aika usein unia, ja mietin monesti häntä. Elämntilanteeni on muuttunut monta kertaa näinä vuosina, ja aina olen häntä kaivannut. Kai se on ylpeys tai loukatuksi tulemisen pelko joka estää ottamasta yhteyttä. Vaikeaksi asian tekee se etten tiedä mistä on kyse. Olisi aikoinaan pitänyt selvittää asia, mutta se vain jäi, ja yhtäkkiä aikaa oli kulunut liikaa.

Up

Olen kaivannut niitä aikoja, kun hänen kanssaan oli hauskaa. Uutta ja ilkeää häntä en ole kaivannut yhtään.

Olen joutunut katkaisemaan välit ystävään, tunnettiin tarhasta asti. Päätös ei ole kaduttanut kertaakaan, katumus koskee sitä miten kauan odotin ennen kuin uskalsin sanoa hänelle ääneen miten en enää voi häneen luottaa. Olin tuolloin vihainen ja väsynyt, kaikki tuli ulos yks kaks mutta hän ei voinut olla aiheesta yllättynyt koska olin puhunut siitä jo useita kertoja aiemmin. 

Järkytyin pitkäksi aikaa ymmärrettyäni, miten hän käyttäytyi selkäni takana ja toisaalta miten rumasti hän oli alkanut käyttäytyä kasvokkain.

Vuosien ajan siedin omituisia solvauksia, outoja viittauksia muille ihmisille siitä, miten olen itse epäluotettava ja miten olen jotenkin vaan kelvoton ihminen.

Hän juorusi kaikki asiani eteenpäin, ihmisille keitä hän luuli etten koskaan tapaisi. Tiesin sen, sillä pelkät naamatutut tulivat juhlissa toistamaan minulle asiani sanasta sanaan, kuten olin ne ystävälle kertonut. Kun puhuin hänelle siitä miten paljon tuollainen sattuu, hän ei edes pahoitellut vaan käänsi kaiken niin että olen harhainen ja todella itsekeskeinen jos luulen hänen käyttävän aikaa minusta puhumiseen kenenkään muun seurassa.

Kun katkaisin välit, hän mustamaalasi minua kaikille yhteisille tutuille ja teki selväksi että olin yhtäkkiä pimahtanut. Olin nostanut asioita puheeksi vuosien aikana useita kertoja, mutta hän säikähti aina jäädessään kiinni valheista ja piipitti miten olen erehtynyt ja ettei hän muista asioita kuten minä. Kerran hän taisi sanoa että "mitä tohon nyt sanois, ilmeisesti oon aika paska ystävä."

Näen yhä, kymmenen vuoden jälkeen unia miten huudan hänelle ja lyön häntä nyrkillä kasvoihin, useasti. Petos oli aikamoinen, kun luulin hänen rakastavan ja kunnioittavan minua ystävänä aidosti. 

Itse en ymmärrä miksi ystävä pitäisi jättää jos ei ole enää mitään yhteistä. Ellei ole joku todella iso maailmankatsomuksellinen ero, joka vaikeuttaa yhdessäoloa todella paljon. Itse olen tuo kaveri joka on jätetty koska ilmeisesti lapsuudenkaveria ei enää kiinnostanut. Toisaalta olen itsekin jättänyt kavereita, mutta silloin heidän puoleltaan on ensin tullut ohareita tai piikittelyä. 

Minulla oli ap:n kaltainen ystävä, joka katkaisi pitkän ystävyyssuhteemme ilman syytä. Mietinkin, onkohan ap entinen ystäväni, kun kuulostaa niin tutulta toiminnalta. Vai onkohan tuollaisia ihmisiä paljonkin. Myös minun ystäväni halusi käyttää minuun valtaa ja puheet minua kohtaan olivat ikäviä.

Ystävyys on arvokas asia ja ystävää täytyy kohdella kunnioittavasti ja hyvin. 

Itse pidin aloitusta virkistävänä jos sen on todella tehnyt ihminen joka ajattelee noin. Ei ole ihan yleistä että joku myöntää noin suoraan olevansa p*ska ihminen. Tai siis eihän hän itse tunnu sitä täysin tiedostavan, mutta kuitenkin ihailtavan rehellisesti paljastaa mitä ajattelee. Uskon että monikin ikävä tyyppi harrastaa tuollaisia valtapelejä muttei koskaan vaan myöntäisi sitä. 

Ystävää ei pidä jättää hetken mielijohteesta tai muutamasta, yksittäisestä väärinkäsityksestä, ne voi selvittää. Jos ystävä kuitenkin osoittautuu pahantahtoiseksi selkäänpuukottajaksi, alkaa alistaa, käyttää henkistä väkivaltaa ja tuhota muita ihmissuhteita, jne. on ystävyys - jos se ikinä ystävyyttä olikaan - on kulkenut tiensä päähän. Joistakin ihmisistä paljastuu ajan mittaa melko synkkiä luonteenpiirteitä, jotka ovat pelkästään haitallisia. Näille ihmisille ei kannata uhrata omaa ystävyyttään, he kyllä saavat kaltaistaan seuraa. Tähän ei auta muu, kuin välit poikki. Itse kokeneena voin kertoa, että ei ole ollut ikävä, eikä ole edes harkinnassa olla minkäänlaisissa yhteyksissä. Sen verran kylmää kyytiä se oli.

Jotkut sopivat yhteen elämänvaiheeseen ja toiset toiseen. Jos ystävyys on epätasapainossa ja kuluttaa toisen energiaa enemmän kuin antaa - pitkällä aikavälillä - niin ei ole kyse enää ystävyyssuhteesta vaan jonkinlaisesta riippuvuudesta.

Itse olen laittanut ystävyyssuhteita katkolle ja kerran jäänyt itse jäähylle, eikä niitä ole sen kummemmin puitu jälkeenpäin. Aikuisten välinen kommunikaatio ei voi olla tiuskimista, vähättelyä, arvioimista tai ylenpalttista neuvomista.

Ystävyyden erottaa hyötymisestä siinä että erimielisyyksien tullen osaa aikanaan antaa ja pyytää anteeksi - ja nöyrtyä.

Minusta kirjoituksesi vaikuttaa siltä ettet ole vielä valmis ystävyyteen. Etkä vielä ansaitse ystävyyttänne. Toteamuksesi ettet nöyristele ja pyydä anteeksi - VAIKKA OLET SYYLLINEN! - on uskomattoman lapsellinen.

Enpä haluaisi ap:n ystäväksi. Tee palvelus ja ole ottamatta yhteyttä ystävääsi. Jos hän on näitä ylikilttejä jotka nielee kaiken paskan tämän maailman drama queeneilta, niin ehkä olis parempi että ystäväsi saisi elää elämäänsä rauhassa ilman sun "ystävyyttä". Ihan selvä alistamisen meininki on edelleen ilmassa. On tosin ihan hyvä juttu, että itsekin olet tunnistanut mistä kana kusee, kuten mainitset tuosta alistamisesta.

Ystävyys on muuttanut muotoaan ajan mittaan. Ja on elämänvaiheita, joissa ollaan enemmän tekemisissä ja välillä taas voi mennä vuosia parilla sähköpostilla ja puhelulla. Silti ne ystävät on siellä ja olen aina kokenut voivani ottaa yhteyttä.

Onko oikeasti kovin yleistäkin, että "katkotaan" välejä virallisesti? Yleensähän sitä vaan ollaan passiivisia tai sitten aktiivisia, riippuen tilanteesta. Ja toinen mikä ihmetyttää on tuo riitely. Mä en ole sitten lapsuuden tapellut kavereideni kanssa. Eipä tulisi mieleenikään. He ovat omanlaisiaan ja minä en ole oikea heitä kouluttamaan. Jokaisella on omat näkemyksensä asioista ja ystäviemme kanssa olemme samoilla päälinjoilla. Siksi olemme ystäviä.

Enpä muuten tappele miehenikään kanssa... Asioista voi keskustella tappelemattakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että olet tämä lempattu ystävä ja koetit nyt laatia aloituksen, jolla kalastelet mahdollisuuksia palata ystäväsi elämään.

 

Kun välit katkeavat läheiseen ystävään, se on useimmiten tarkasti harkittu päätös, jos ihmisellä ei esim. ole jotain epävakautta persoonassaan. Itse katkaisin välit lapsuudenystävään, jolla epävakautta oli, lisäksi päihdeongelma. On kulunut jo yli 10 vuotta ja edelleen mietin silloin tällöin, miten hyvää elämä on ollut ilman häntä. Vuosia ystävyys oli omalta puolelta ollut vain velvollisuus omalta puoleltani. 

 

Toivon hänelle vain hyvää. Hän on kärsinyt epävakaudestaan paljon ja toivon, että elämä on rauhoittunut. En halua kuulla hänestä mitään tai nähdä häntä eli haluan muistella vain hyviä juttuja hänestä. 

"Vaikuttaa siltä, että olet tämä lempattu ystävä ja koetit nyt laatia aloituksen, jolla kalastelet mahdollisuuksia palata ystäväsi elämään.

Kun välit katkeavat läheiseen ystävään, se on useimmiten tarkasti harkittu päätös, jos ihmisellä ei esim. ole jotain epävakautta persoonassaan. Itse katkaisin välit lapsuudenystävään, jolla epävakautta oli, lisäksi päihdeongelma. On kulunut jo yli 10 vuotta ja edelleen mietin silloin tällöin, miten hyvää elämä on ollut ilman häntä. Vuosia ystävyys oli omalta puolelta ollut vain velvollisuus omalta puoleltani. 

Toivon hänelle vain hyvää. Hän on kärsinyt epävakaudestaan paljon ja toivon, että elämä on rauhoittunut. En halua kuulla hänestä mitään tai nähdä häntä eli haluan muistella vain hyviä juttuja hänestä. "

 

Toistat sanaa "epävakaa" kuin mantraa. Oletko psykiatrian ammattilainen? Mitä tarkoitat sanalla "epävakaa"? Jos et ymmärrä,mistä puhut tuota ilmaisua käyttäessäsi,ole hiljaa. Diagnoosit eivät aukene sellaisille,joilla ei ole niistä omaa elettyä kokemusta,joten mieti mitä sanot. Mistä tiedät,että ystäväsi oli "epävakaa"? SElitä nyt,mitä oikeasti tarkoitat,ihan vaikka käytännön esimerkeillä eikä tuollaisella aivottomalla jargonilla.

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00994

Ei tarvitse selittää, tuosta voi lukea.

Kaipaan yhä joitakin ystäviäni, joihin olen laittanut välit poikki ihan syystä. Sanotaan vielä, että mulla on ollut paljon "huonoja" ystäviä, ennemminkin hyväksikäyttäjiä päihdepiireistä kuin todellisia ystäviä, jotka ovat alkaneet jossain kohtaa väkivaltaisiksi. Siihen on ollut pakko vetää raja, etten näitä enää hyväksy elämääni, koska on oikeastaan ihme, että olen kaiken jälkeen yhä hengissä. Toiset pistivät jotkut muut tekemään puolestaan erittäin rumia temppuja, toiset löivät tai uhkailivat veitsillä itse. Silti niitä hyviä hetkiä heidän kanssaan voi olla välillä ikävä, mutta meno meni jossain välissä niin rumaksi (tappouhkauksia, seksirikoksia ym.), että näen paremmaksi pysytellä heistä etäällä. Riitaa tulisi joka tapauksessa ja varmaan uudelleen turpiinkin, jos näitä asioita yrittäisi sopia tai puhua selväksi.