Sisaren lapsen syntymisen myötä "Tädiltä" aletaan odottaa ilmaista lastenhoitoapua ja lahjoja?
Esim. pitäisi olla valmiina kuskaamaan paikkoihin tai odotetaan lahjoja nimpparina, synttärinä, jouluna, mutta vastavuoroisuus puuttuu?
Miten ratkoa tilanne, ettei mene välit, ottaen huomioon, että "Täti" on vapaaehtoisesti lapseton, jota ei muutenkaan kiinnosta perheleikit/larppaus, vaan elämästä löytyy ihan omiakin harrastuksia.
Kommentit (10)
Kummallista. Mun sisaren lapset on ihania, vietän mielelläni aikaa heidän kanssa ja ostan heille lahjoja.
Ennole itsekäs ja oleta heidän ostavan minulle sen vuoksi että minä ostan lapselle lahjan, ne ovat lapsia ja minä aikuinen. Toki jos en haluaisi niin sanoisin sen, niin aikuiset tekevät.
Minä hyvin mielelläni hoidan sisarukseni lasta. Kyselen, että koska pääsisi hoitamaan.
Lapset kuuluvat sukuun. Lapsiin voi luoda omanlaisensa suhteen. Kyse ei ole varsinaisesti lastenhoitoavusta eikä lahjojen antamisesta vaan elämästä, kun on tekemisissä lasten kanssa. Myös vanhukset kuuluvat sukuun. Yksilökeskeinen kulttuuri tuhoaa.
Usein tädit haluavat olla osa sisaruksensa lapsen elämää. Mutta jos sinä et halua, niin ei tarvitse. Sanot vain järjestelmällisesti pyyntöihin, että nyt ei käy.
Siskoni lapset tulevat minut aikoinaan perimään, samahan niille nyt on jo jotain kivaa ylimääräistä antaa. Ja ovat mukaviakin, mielelläni heitä hoitelen. Käyn kerran viikossa hoitamassa, yleensä myös käytän heitä samalla ravintolassa syömässä. Lahjoja ostan myös mielelläni, vien aina jonkun pienen tuliaisen.
Vierailija kirjoitti:
Tarkenna vähän, millainen vastavuoroisuus mielestäsi puuttuu?
Jos pyydetään apua lastenhoitoon X tunniksi, voisi maksaa siitä oikeaa palkkaa koska lastenhoito ei ole mitään alemman arvoista ilmaistyötä, vaan oikeaa työtä, johon sovelletaan TES:ä ja maksetaan oikeaa palkkaa.
Muita ideoita:
- tarjoaa lounaat/kahvilareissun
- tarjoaa matkan kotimaahan/ulkomaille
- tarjoaa kodinhoitoon liittyvää talkooapua vastavuoroisesti
- ottaa lemmikit hoitoon esim viikoksi reissun ajaksi
- jne...
Kyllähän keinoja on miljoonia, missä lapsiperheellistynyt voi edelleen tukea lapsivapaata sisarusta. Tämä ei ole vain yksisuuntainen tie, jossa toinen on kävelevä pankkiautomaatti.
Vierailija kirjoitti:
Lapset kuuluvat sukuun. Lapsiin voi luoda omanlaisensa suhteen. Kyse ei ole varsinaisesti lastenhoitoavusta eikä lahjojen antamisesta vaan elämästä, kun on tekemisissä lasten kanssa. Myös vanhukset kuuluvat sukuun. Yksilökeskeinen kulttuuri tuhoaa.
Tuhoavampaa on kuitenkin se jos oletetaan tai vaaditaan ihmisiltä palveluksia, joihin he eivät ole koskaan sitoutuneet tai ilmoittaneet halukkuuttaan. Sellainen käytös on itsekästä ja rikkoo ihmissuhteita. Tällaisten asioiden pitää perustua 100% vapaaehtoisuuteen eikä siihen saa liittyä painostusta, mankumista tai kiristämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkenna vähän, millainen vastavuoroisuus mielestäsi puuttuu?
Jos pyydetään apua lastenhoitoon X tunniksi, voisi maksaa siitä oikeaa palkkaa koska lastenhoito ei ole mitään alemman arvoista ilmaistyötä, vaan oikeaa työtä, johon sovelletaan TES:ä ja maksetaan oikeaa palkkaa.
Muita ideoita:
- tarjoaa lounaat/kahvilareissun
- tarjoaa matkan kotimaahan/ulkomaille
- tarjoaa kodinhoitoon liittyvää talkooapua vastavuoroisesti
- ottaa lemmikit hoitoon esim viikoksi reissun ajaksi
- jne...
Kyllähän keinoja on miljoonia, missä lapsiperheellistynyt voi edelleen tukea lapsivapaata sisarusta. Tämä ei ole vain yksisuuntainen tie, jossa toinen on kävelevä pankkiautomaatti.
Ahaa. No ollaan sitten vähän eri linjoilla tässä, ajattelin lähinnä esim. kummilapsilta saatuja lahjoja ja kimppakyytejä suvun juhliin.
No mutta eihän siinä, sinä kerrot tietysti siskollesi mitä sinä heiltä toivot vastineeksi.
Tarkenna vähän, millainen vastavuoroisuus mielestäsi puuttuu?