MYÖHÄSTELIJÄT KESKUUDESSAMME
He eivät vaan osaa ehtiä. Tulevat myöhässä. Joskus on anteeksipyynnön jatkeena ihan hyväksyttävä selitys tarjolla. Joskus sama myöhästelijä esittää saman verukkeen aina samalla tavalla. Miten sinun arkea tai juhlaa myöhästyjät ovat hämmentäneet?
Kommentit (13)
Jos olemme sopineet tapaavamme jossakin tiettyyn kellonaikaan sovin myös, että lähden 15 min. kuluttua ja jos toinen ei tule viimeistään silloin. Joskus on pitänyt niin tehdä ja voi hämmästystä, kun en odottanutkaan. Jos taas venyttelee kutsua meille en laita mitään niin valmiiksi, ettei olisi liian pitkä aika odotella.
Myöhäistelijöihin ei kannata suhtautua luottavaisesti. Pitää vetää rajat.
Olen vain torpannut ne elämästäni, jos ei tule sovittuun aikaan, niin se on siinä.
Toki voi olla poikkeuksia. Jos ihminen on 15 kertaa ajoissa ja sitten kerran ei ole hyvän selityksen kera, niin joustan.
Poistut paria minuuttia yli. Jos toinen ei kunnioita sua niin miksi säkään?
Vierailija kirjoitti:
Jos olemme sopineet tapaavamme jossakin tiettyyn kellonaikaan sovin myös, että lähden 15 min. kuluttua ja jos toinen ei tule viimeistään silloin. Joskus on pitänyt niin tehdä ja voi hämmästystä, kun en odottanutkaan. Jos taas venyttelee kutsua meille en laita mitään niin valmiiksi, ettei olisi liian pitkä aika odotella.
Myöhäistelijöihin ei kannata suhtautua luottavaisesti. Pitää vetää rajat.
Tuo on hyvä ja käytännöllinen neuvo, että sopii/ilmoittaa etukäteen, minkä aikaa odottaa, kunnes poistuu. Kiitos tuosta.
Tuntemani myöhästelijät heillä on suurimmalla osalla diagnosoitu ADHD.
Eivät pysty olemaan täsmällisiä ja puuttuu itsekuri.
Itse olen hoitanut myöhästelujä ongelmat sillä tavalla että en yksikertaisesti odota niitä. Monet riidat on tullut riidelty kun en ole odottanut kuin siihen sovittuun lähtöaikaa asti. Ei ole minun vika jos muut ei osaa kelloa eikä osaa alottaa elämäänsä niin että olisi sovittuna ajankohtana sovitussa paikassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olemme sopineet tapaavamme jossakin tiettyyn kellonaikaan sovin myös, että lähden 15 min. kuluttua ja jos toinen ei tule viimeistään silloin. Joskus on pitänyt niin tehdä ja voi hämmästystä, kun en odottanutkaan. Jos taas venyttelee kutsua meille en laita mitään niin valmiiksi, ettei olisi liian pitkä aika odotella.
Myöhäistelijöihin ei kannata suhtautua luottavaisesti. Pitää vetää rajat.Tuo on hyvä ja käytännöllinen neuvo, että sopii/ilmoittaa etukäteen, minkä aikaa odottaa, kunnes poistuu. Kiitos tuosta.
Todella oiva tapa privaatissa soveltaen. Ja sitten leffasta, oopperasta ja hautajaisista myöhästelevät Aiheuttavat jännitystä ja odotusta aivan surutta. Plus kokouksiin myöhässä saapujat. Pitää selostaa missä ollaan ja mistä lähdettiin asioita puimaan. Siis ajansyöjiä ja itsekeskeisiä yksilöitä. Miten olisi Suomen myöhästelijäin keskus parantola? Jos ei muuta apua siitä, voisivat myöhäilijät keskenään hoitojaksonsa aikana myöhästellä. Ja me aikaansa seuraavat saisimme niiltä osin lepoa mieleen, sekä asiat hyvin ajantasalla pidettyä. En pidä myöhästelystä. Se on niin rasittava tapa.
Ikävälle tuntuu varsinkin jos on sama homma jatkuvasti. Ja syyt on tyyliin no matkalla näin tuttua ja jäin juttelemaan. Ja nää myöhästelijät kyllä suuttuu kun en odota ikuisesti.
Menimme porukalla erääseen esitykseen ja (paperiset) liput olivat tämän tapaamisen järjestäneen henkilön hallussa. Kyseinen henkilö sitten myöhästyi esityksestä ja myöhästytti meidät kaikki. Pimeässä kömmimme sitten pahoitellen saliin emmekä voineet tarkemmin selvittää missä omat istumapaikkamme tarkalleen olivat ja päädyimme istumaan penkeille, joista ei nähnyt juuri mitään. Muistaakseni tämä ihminen ei edes suostunut antamaan lippuja kenenkään muun käteen. Ensimmäisellä puoliajalla selvisi sitten, että jotkut muut olivat menneet istumaan niille meidän ostamille paikoille, mutta emme tietenkään osanneet häätää heitä pois, kun emme tienneet mistään mitään. Kaikki tämä yhden typerän myöhästyjän takia.
Tapailin nuorna miesnä aivan upeaa neitosta. Aluksi olin suojelevainen ja selitin hänen myöhästymisiä kanssaodottajille mm. järviristeilylaivan laiturilla- ja vaikka missä.
Sitten otin asian puheeksi neidon kanssa pidemmällä kaavalla, missä syy ja onko se korjattavissa.
Ei ollut.
Seurustelu loppui. Säällisen suruajan jälkeen siirryin ehtiväiseen seuraan. Nyt on yhteisiä kiireitä takana 33 vuotta. Eikä rouvan kanssa vieläkään ole myöhään menty sovittuihin yhteisrientoihin. 🏍 🏍
Katherine.Rosemary kirjoitti:
Tuntemani myöhästelijät heillä on suurimmalla osalla diagnosoitu ADHD.
Eivät pysty olemaan täsmällisiä ja puuttuu itsekuri.
Ei puutu itsekuria, vaan dopamiinia aivoista. ADHD ihmiset eivät osaa hahmottaa kuinka kauan minkåkin asian tekeminen vie ja lähtevät yleensä liian myöhään. Varsinkin jos ovat oppineet tämän tavan jo lapsuudessaan. Huom. ja nyt tarkoitan 50+ ikäluokkaa jotka eivät ole saaneet diagnoosia ajoissa. Ja nämä kyseiset neuroepätyypilliset vielä kärsivät tästä todella ja itsesyytösten määrä on valtaisa jos myöhästyy jostain tapaamisesta, koulusta ja töistä. Joten turha tulla syyllistämään itsekurin puutteesta.
Tänään myöhästyin myöhästymisestä.