Mitä tehdään vappuna?
Miesystävällä piti olla menoja vappuaattona, mutta se siirtyi. Nyt kysyy multa, mitä tehdään. Olin asennoitunut jo siihen, että vaikka musta olisi kiva olla yhdessä, hän on suunnitellut luuta. Sitten vielä tämä, että suunnitelma muuttui. Sekin ok, mulla ei ole pakkomielteitä juhlien vietosta ja olen elänyt niitä paljoksi yksikseni. Mieluummin tietysti muuta, mutta usein ei ole ollut vaihtoehtoja. Muistan sen ja olen toki kiitollinen, että nyt on seuraa.
Mutta harmittaa, että pitäis keksiä tekemistä. Varmaan laittaa kaikkea ja valvoa jne. Olin valmis viettämään vapaapäivän kotona om7ssa hommissani, enkä kaipaa silloin kummempaa. Nytkö pitäis keksiä ohjelmaa, tarjottavaa, laittautua, lähteä kylille, mitä vielä? Tuntuu vähän hyppyyttämiseltä, kun toinen muuttaa suunnitelmia eikä ne missään vaiheessa menneet mun mukaan. Toki nyt on kaikki auki ja mahdollista ja hän kysyy, mitä tehdään.
Eniten haluan olla miesystäväni kanssa niin kuin normaalissa parisuhteessa, mutta olen tottunut olemaan usein ilman ja asiallisen katkera siitä, että olen usein yksin, vaikka toivoisin muuta. Hyvin viihdyn yksiksenikin, on ystäviä ja tekemistä, harrastuksia ym. Mutta enimmäkseen elän yksin ja nähdään lähinnä, kun hänelle sopii.
Ja nyt hän kysyy, mitä tehdään. En mä tiedä! Tässä aika isossa kaupungissa ei ihmeitä tapahdu. En kaipaa mitään. Mulle kävisi ihan vain olla. Tai vaikka harrastaa intohimoista seksiä silloin, kun jaksaa. Eli nyt olisi aikaa. Mies vaikuttaa kaipaavan ohjelmaa, menoja ja ehkä muuta seuraakin. Mulla on aika raskas työ ja aikataulut, kaipaan rauhaa, lepoa ja aikaa olla. Toki jaksan bilettää vaikka koko yön kun sattuu sopivasti, vaikka ollaan yli 50 v.
Mitä mä nyt keksin vapuksi? Ajattelin aiemmin matkaa koko viikonlopuksi, mutta se siirtyi ha miehellä on jo muuta ohjelmaa vapunpäivän illaksi ja lauantaina. Mulla vapaata huomisillasta maanantaiaamuun.
Kommentit (27)
Teette molmpien makujen mukaista pizzaa, kyytipojaksi valkkaria, jälkkäriksi irtokarkkeja ja popcornia ja pidätte leppoisan leffaillan pitkän kaavan mukaan.
Ei yhtikäs mitään.
Vihaan vappua kuin kokoomus joulua.
Töissä 15.00-23.00 . Seuraavana päivänä aamuvuoro 08.00-16.00 . Oma valinta en valita .Vappu tai juhannus,yksi päivä muiden joukossa.
Hyvää säätä luvassa. Ostakaa erinomaiset eväät ja menkää johonkin kauniiseen paikkaan piknikille. Samalla saa rentoutua luonnossa ja olla yhdessä.
Aina näitä kysellään ennen vappua, joulua, juhannusta... ja moneen kertaan! Ei luulisi kenenkään tekemiset kiinnostavan.
No jos sulla haluttaa olla rauhassa kotona, niin ei kai se nyt mikään ongelma miehelle ole.
Miksi sun pitäisi tehdä jotain mitä et halua?
Tumputan sillai ulkomuistista, mielessä tietysti Riikka... läääh... mikä ihana poutahaukka... gnäää... Osaan aivan aistia hapansilliarominkin... ooohhh...
Mitä hyötyä siitä on että tulet tänne tuntemattomille kertoilemaan mielipidettäsi? Kerro ne sille miesystävällesi.
Vierailija kirjoitti:
Aina näitä kysellään ennen vappua, joulua, juhannusta... ja moneen kertaan! Ei luulisi kenenkään tekemiset kiinnostavan.
Täällä on helevetin uteliasta ja ilkeää porukkaa.
Oikea tapa on lähteä Ullanlinnanmäelle ulkoiluttamaan ylioppilaslakkia.
Vähän serpentiiniä ja pullo skumppaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei yhtikäs mitään.
Vihaan vappua kuin kokoomus joulua.
Kokoomus ei joulua vihaa. Meillä kokoomuslaisilla on vara ostaa paljon joululahjoja ja ruokia joulun aikaan.
Töitä tietenkin. Aina töissä 24/7/365.
Tj50
Olet sinä aika tallukka. Koita nyt löytää se selkärankasi, jos ette kerran edes asu yhdessä.
Menkää mönkijä safarille eväät tietysti mukaan, niin mekin tehdään. Joskus oltu kelkkailemassa pohjoisessa.
Vierailija kirjoitti:
Sorry lyöntivirheet, lukulasit jäi töihin.
Et osaa sokkokirjoitusta etkä 10-sormijärjestelmää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yhtikäs mitään.
Vihaan vappua kuin kokoomus joulua.
Kokoomus ei joulua vihaa. Meillä kokoomuslaisilla on vara ostaa paljon joululahjoja ja ruokia joulun aikaan.
Vähän harmittaa kuitenkin, kun vähävaraiset saa Hurstilta jouluaterian. Kokoomuslainen ei osaa nauttia rikkauksistaan ellei köyhät kärsi.
Istun kotona yksin kaverittomana, parisuhteettomana ja katkeroituneena.
Me ollaan kotona,töitten jälkee vaihtuu yö paidat päälle,hyvää ruokaa,sauna ,leffa ja,muutama olut! Paras vappu!
Sorry lyöntivirheet, lukulasit jäi töihin.