Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?

Eikö kukaan osaa auttaa?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan osaa auttaa?

Ap

ei

Minä tykkäisin tuollaisesta ystävästä. 🥰

Löytyy kun lakkaa etsimästä. Juttele ihmisille niissä tapahtumissa joissa käyt, on ainakin yhteinen kiinnostuksen kohde jo valmiiksi. Joskus sitten löytyy frendi.

Mun seura alkoi kiinnostaa, kun olin opetellut olemaan tarvitsematta toisia ja lakkasin odottamasta keneltäkään mitään. Siinä vaiheessa ei vain itseäni enää kiinnostanut, vaan olin alkanut nauttia yksinolosta enemmän.

Tuttua.

Opettele olemaan 100 prosenttisesti oma itsesi. Koskee ääntä ilmeitä ja tekoja. Älä ikinä teeskentele, sillä liskoaivot huomaa.

Kyllä se siitä.

Ei tuossa oikein auttaa voi, sillä minua ei sepitetty mukayli innokkuus haittaa yhtään. Osaan itse sanoa että nyt ei sovi jne, ei tarvitse sen takia potkia ihmisiä elämästä. Eli en usko että olet ollenkaan yli innokas mikäli haluat oikeasti tutustua ja olla kaveri, tuollaista se on muissa maissa, et vain sovi suomalaiseen paskatyyliin, kuten en minäkään. Laisiasi on paljon, minäkin, kun nyt vain et alistu idioottien tossun alle vaan olet pää pystyssä ja ylpeästi sellainen kuin olet!

Ainakin voit kiinnittää huomiota siihen, että on vastavuoroisuutta. Älä tee kaikkia aloitteita. 

Yritätkö ystävystyä heidän kanssa, joilla on jo sosiaalista elämää tarpeeksi? Etsi ystäviä heistä, jotka myös etsivät esim kaverihaku, frendie - sovellus tai facen ystäväryhmät. 

No mä en itse ole kovin paljon kavereita hakenut, mutta olen mennyt yhteen harrastusryhmään ja työpaikan vapaa-ajan toimintaan mukaan. Luulen että jos jaksaa sinnikkäästi olla mukana, vuorovaikuttaa ilman että tuputtaa vaan ottaa sen tilanteen sellaisena "ystävien seurana" jo valmiiksi, niin saat sekä tekemistä mistä kertoa, seuraa että ajan saatossa sellaisia ihmisiä joiden kanssa voisi sitten lähentyäkin. Suomalaiset on vähän sellaisia, ihan hyvä havainto mielestäni sulta että jotenkin porukka sitten sulkeutuu kuin simpukka kun on joku liian innokas. Sama itsellä.

Vierailija kirjoitti:

Mun seura alkoi kiinnostaa, kun olin opetellut olemaan tarvitsematta toisia ja lakkasin odottamasta keneltäkään mitään. Siinä vaiheessa ei vain itseäni enää kiinnostanut, vaan olin alkanut nauttia yksinolosta enemmän.

"Lakkasin odottamasta keneltäkään mitään".

Kyllä minulla on odotuksia ystävälle. Odotan, että ystävyys on tasavertaista, vastavuoroista ja puolin ja toisin olemme kiinnostuneita toisemme elämästä. Odotan, että toisella on aikaa minulle useammin kuin kahvitreffit kahdesti vuodessa. Odotan keskustelua myös elämän syvistä asioista, pelkkä pintapuolinen keskustelu ei kiinnosta.

Mitä minä tekisin ystävältä, jolta en saisi odottaa mitään?

Ap

Ap, kuulostat ihanalta tyypiltä! Voi myös olla, että olet yrittänyt saada seuraa juuri heistä joilla on jo liikaakin seuraa. Monella myös  perhe vie hurjasti aikaa ja energiaa. Tai sitten on sellaisia kuten minä, joiden on huonon itsetunnon takia vaikea saada uusia ystäviä, ja luottaa että joku haluaisi heistä ystävän, vaikka ovat niin sosiaalisia että sitä ei kukaan välttämättä uskoisi.

Kyllä meitä monia käy näyttelyissä yms yksin, sehän on ihanaa! Tuo oli hyvä vinkki, minkä joku kirjoitti, teeskenteleminen olisi hyvä jättää, eli omana itsenä tilanteisiin.

Kuulostaa ihanalta että noin spontaanisti hyppäät tilanteisiin. En näe syytä miksi jossain vaiheessa ei onnistaisi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun seura alkoi kiinnostaa, kun olin opetellut olemaan tarvitsematta toisia ja lakkasin odottamasta keneltäkään mitään. Siinä vaiheessa ei vain itseäni enää kiinnostanut, vaan olin alkanut nauttia yksinolosta enemmän.

"Lakkasin odottamasta keneltäkään mitään".

 

Kyllä minulla on odotuksia ystävälle. Odotan, että ystävyys on tasavertaista, vastavuoroista ja puolin ja toisin olemme kiinnostuneita toisemme elämästä. Odotan, että toisella on aikaa minulle useammin kuin kahvitreffit kahdesti vuodessa. Odotan keskustelua myös elämän syvistä asioista, pelkkä pintapuolinen keskustelu ei kiinnosta.

Mitä minä tekisin ystävältä, jolta en saisi odottaa mitään?

Ap

Voit odottaa. Itse totesin, että odotukset karkottavat ihmiset. Mutta totta, ei sellaisilla ihmisillä lopulta mitään teekään.

Kannattaa mennä johonkin yhdistystoimintaan mukaan. Siellä tapaa erilaisia ihmisiä, ja saa tehdä asioita, joista tulee hyvää mieltä itselle ja muille. Et ole kenenkään yksittäisen ihmisen varassa, vaan voit solmia uusia kontakteja useisiin ihmisiin, ja tavata heitä mielekkään yhteisen tekemisen parissa. 

Olen saman ikäinen ja muuten samat speksit mutta ei aspergeria tai muuta. Pysyville ystäville ei ole ollut aikaa, ensin lapsuuden ystävät katosivat pikkuhiljaa maailman tuuliin, pitkät välimatkat teki lopulta tehtävänsä. Työystäviä on ollut aina, mutta nekin vaihtuvat ja nähdään kuitenkin vain työn merkeissä. Lasten ja heidän harrastusten kautta oli tietysti lapsiperheystäviä mutta nyt ei enää ole mitään yhteistä kun lapset jo isoja teinejö ja aikuisia. Harrastusystäviä on mutta sekin kausittaista. Töitä on liikaa ettei edes ehdi ajatella ystäviä ja ystävyyssuhteista huolenpitoa eli en ole edes yrittänyt, ei siis mitään yli-innokkuutta minulla, mutta ei ole helppoa.

Mene spr n ystäväpalveluun vapaaehtoiseksi ystäväksi. Saat siten itsellekin ystävän.

Itselleni oli ainakin luotaantyöntävää tuo, että mainostat ettei sinulla ole mt-ongelmia, ja sitten tuo asperger-henkisyys. Eli olet mahdollisesti tuomitseva niitä kohtaan, kenellä on mt-ongelmia, vaikka mielenterveyden ongelmat eivät välttämättä tee ihmisestä sellaista, että se ystävyydessä haittaisi jotenkin.

Autismi on asia, josta on yksilölle lähes aina paljon haittaa ja vaikeutta, vaikka monet kokevat hyviäkin puolia siinä ja jotkut jopa pärjäävät hyvin elämässä. Kuitenkin joku 80% autisteista ovat työttömiä, kuolevat muita nuorempina jne. ym. sen tuomien haasteiden kertymisen myötä, joten se särähtää kyllä korvaan, jos joku kuvaa itseään asperger-henkisenä ihan kuin autismi olisi joku kiva ja vapaaehtoinen harrastus.

Moni voi sietää hyvin innokkuutta, mutta painostamista, rajattomuutta tai mustasukkaisuutta sen sijaan ei siedä kukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun seura alkoi kiinnostaa, kun olin opetellut olemaan tarvitsematta toisia ja lakkasin odottamasta keneltäkään mitään. Siinä vaiheessa ei vain itseäni enää kiinnostanut, vaan olin alkanut nauttia yksinolosta enemmän.

"Lakkasin odottamasta keneltäkään mitään".

 

Kyllä minulla on odotuksia ystävälle. Odotan, että ystävyys on tasavertaista, vastavuoroista ja puolin ja toisin olemme kiinnostuneita toisemme elämästä. Odotan, että toisella on aikaa minulle useammin kuin kahvitreffit kahdesti vuodessa. Odotan keskustelua myös elämän syvistä asioista, pelkkä pintapuolinen keskustelu ei kiinnosta.

Mitä minä tekisin ystävältä, jolta en saisi odottaa mitään?

Ap

Ongelma voi olla ihan vaan jo tuo. Työ, perhe ja muutama muu velvollisuus, niin lopputulos on se, että sisarukset ja pitkäaikaisimmat ystävät tavataan harvakseltaan kahvilla. En ymmärrä, mistä muut ihmiset repii aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Itselleni oli ainakin luotaantyöntävää tuo, että mainostat ettei sinulla ole mt-ongelmia, ja sitten tuo asperger-henkisyys. Eli olet mahdollisesti tuomitseva niitä kohtaan, kenellä on mt-ongelmia, vaikka mielenterveyden ongelmat eivät välttämättä tee ihmisestä sellaista, että se ystävyydessä haittaisi jotenkin.

Autismi on asia, josta on yksilölle lähes aina paljon haittaa ja vaikeutta, vaikka monet kokevat hyviäkin puolia siinä ja jotkut jopa pärjäävät hyvin elämässä. Kuitenkin joku 80% autisteista ovat työttömiä, kuolevat muita nuorempina jne. ym. sen tuomien haasteiden kertymisen myötä, joten se särähtää kyllä korvaan, jos joku kuvaa itseään asperger-henkisenä ihan kuin autismi olisi joku kiva ja vapaaehtoinen harrastus.

Kyllä ap saa kuvailla itseään asperger-henkiseksi jos haluaa, se ei tarkoita että hän vähättelisi sinun ongelmiasi.