Muistatteko vielä 1800-luvulla syntyneitä ihmisiä?

Isoisäni ( Isän isä) oli myös syntynyt vuonna 1899, kuoli kun olin noin 3,5 vuotias. On vähän muistoja hänestä kyllä.

N 50+

Isäni oli syntynyt 1899.  Kuoli -85.

Mummini (s.1895)kuoli 1980, olin 22v.

En muista, kun en ole tietääkseni koskaan tavannut yhtäkään. Synnyin vuonna 82.

Oho, jo kolmas 1899😊! 

T. 1/2

1962 syntyneenä muistan muutaman suht hyvin.

Joo tottakai, isotätini oli myöskin syntynyt 1899, hän kuoli 90-luvulla kun olin jo aikuinen. 

Muistan hyvin mummoni, joka oli syntynyt 1800- luvun lopulla!

Muistan kaksi isomummoani, mummoni äiti ja vaarini äiti, kuolivat molemmat lähes satavuotiaina 90-luvulla.

Kekkonen

En ole tuntenut sen ikäisiä. 

Miettikääpä sitä, että meistä jää muistojälki vain kahden seuraavan sukupolven ajan. Nimi ehkä jää johonkin sukupuuhun, mutta kukaan ei enää sen jälkeen tiedä, millaisia ihmisiä me oltiin.

En muistanut (enkä tiennyt) ennen osallistumistani Sukuni salat -ohjelmaan.

- n69v -

Kauhee tappelu rahoista ja elämyksistä ja sitten vaan kuolee pois ja kukaan ei muista eikä tiedä että olit ikinä ollut olemassakaan. 

On hyviä ja eläviä muistoja isoisoäidistäni, syntynyt vuonna 1878. Eli yli 100-v. N56

Maailmassa on edelleen ihmisiä joiden isoisä on syntynyt 1700-luvulla. Aika hurjaa, eikö? 

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tassa-puhuu-1700-luvulla-syntyneen-…

Tuo toinen lapsenlapsi kuoli vajaa vuosi sitten. 

Muistan juuri ja juuri isomummoni, oli syntynyt 1870, eli yli yhdeksänkymmenen. Mummoni muistan hyvin, oli syntynyt 1892.

Olen 90- luvun lopulla hoitanut 1800- luvulla syntyneitä ( aivan muutamia), kotihoidossa. Olivat 100 tai liki satavuotiaita 😊.

Tunsin montakin; isäni vanhemmat, äidin täti, joka oli kummitätini. Lisäksi naapuristossa muita. 

Olen 63v.

Vierailija kirjoitti:

Miettikääpä sitä, että meistä jää muistojälki vain kahden seuraavan sukupolven ajan. Nimi ehkä jää johonkin sukupuuhun, mutta kukaan ei enää sen jälkeen tiedä, millaisia ihmisiä me oltiin.

Niin. Onhan sitä aika hullua odottaakaan, että kukaan muistais ja muistelisi ihmisiä, joita ei ole ikinä tavannut. Vaikka se sitten olisikin oma isoisoäiti tai isoisoisä. Elämän aikanakin tapaa kuitenkin niin paljon ihmisiä, joista aika monesta muodostuu merkityksellisempiä, vaikkei he olekaan sukua, mutta ovat eläneet osana omaa elämää. Lisäksi elämä on lyhyt, joten on se vähän elämän tuhlaustakin käyttää aikaa joidenkin sellaisten muisteluun, jota ei ole tuntenut ikinä mitenkään.