Miksi lapsen kuolemasta ei saa puhua ?

Riippuu varmaan kuka puhuu ja kenelle, ja kenen lapsesta.

Kun minun lapseni kuoli, menetin kaikki ystäväni.

Enpä ole näitä 'ystäviä' enää kaivannut.

No miten puhut siitä?

Vierailija kirjoitti:

Kun minun lapseni kuoli, menetin kaikki ystäväni.

Enpä ole näitä 'ystäviä' enää kaivannut.

 

Voimia

Ihmisiä valitettavasti pelottaa.

Vierailija kirjoitti:

Kun minun lapseni kuoli, menetin kaikki ystäväni.

Enpä ole näitä 'ystäviä' enää kaivannut.

Näin käy usein.:(

Minäkin menetin ystäväni lapsen kuoleman myötä. Yks oli vielä lapsen kummi.

Nyt on itsenäisyyspäivän jälkeinen päivä, ainoa sallittu puheenaihe on linnan juhlat

Se on vaikeampia aiheita. Sitä pelkää sanovansa jotain tyhmää. Minä myös pelkään alkavani itkemään enkä halua että lapsen menettänyt joutuu kannattelemaan minua tilanteessa. Oma veljeni on kuollut lapsena ja siitäkin on todella vaikea puhua vanhempieni kanssa, se on niin tuskallista. Mielellään kuuntelisin mitä vanhemmat haluaa puhua mutta en välttämättä osaa vastata juuri mitään. 

Ihmisiä pelottaa ja rehellisesti sanottuna myös kyllästyttää. Jotkut kokevat surevan ihmisen liian raskaana, eivätkä löydä oikeita sanoja. Eivät osaa olla surevan kanssa. Joillakin taas ei ole kärsivällisyyttä. Eivät jaksa kuunnella. 

Vierailija kirjoitti:

Se on vaikeampia aiheita. Sitä pelkää sanovansa jotain tyhmää. Minä myös pelkään alkavani itkemään enkä halua että lapsen menettänyt joutuu kannattelemaan minua tilanteessa. Oma veljeni on kuollut lapsena ja siitäkin on todella vaikea puhua vanhempieni kanssa, se on niin tuskallista. Mielellään kuuntelisin mitä vanhemmat haluaa puhua mutta en välttämättä osaa vastata juuri mitään. 

Miksei surevan kanssa voi olla ihan normaalisti? En ole ap, mutta itse olisin toivonut ihan normaalia kanssakäymistä ja sanoinkin tästä. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmisiä pelottaa ja rehellisesti sanottuna myös kyllästyttää. Jotkut kokevat surevan ihmisen liian raskaana, eivätkä löydä oikeita sanoja. Eivät osaa olla surevan kanssa. Joillakin taas ei ole kärsivällisyyttä. Eivät jaksa kuunnella. 

Toisaalta eipä sitä voi toisilta vaatiakaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on vaikeampia aiheita. Sitä pelkää sanovansa jotain tyhmää. Minä myös pelkään alkavani itkemään enkä halua että lapsen menettänyt joutuu kannattelemaan minua tilanteessa. Oma veljeni on kuollut lapsena ja siitäkin on todella vaikea puhua vanhempieni kanssa, se on niin tuskallista. Mielellään kuuntelisin mitä vanhemmat haluaa puhua mutta en välttämättä osaa vastata juuri mitään. 

Miksei surevan kanssa voi olla ihan normaalisti? En ole ap, mutta itse olisin toivonut ihan normaalia kanssakäymistä ja sanoinkin tästä. 

Voi olla normaalisti, mutta ei esimerkiksi jatkuvaa vuodatusta jaksa kukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on vaikeampia aiheita. Sitä pelkää sanovansa jotain tyhmää. Minä myös pelkään alkavani itkemään enkä halua että lapsen menettänyt joutuu kannattelemaan minua tilanteessa. Oma veljeni on kuollut lapsena ja siitäkin on todella vaikea puhua vanhempieni kanssa, se on niin tuskallista. Mielellään kuuntelisin mitä vanhemmat haluaa puhua mutta en välttämättä osaa vastata juuri mitään. 

Miksei surevan kanssa voi olla ihan normaalisti? En ole ap, mutta itse olisin toivonut ihan normaalia kanssakäymistä ja sanoinkin tästä. 

Voi olla normaalisti, mutta ei esimerkiksi jatkuvaa vuodatusta jaksa kukaan.

Niin, surevan tie on yksinäinen tie. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on vaikeampia aiheita. Sitä pelkää sanovansa jotain tyhmää. Minä myös pelkään alkavani itkemään enkä halua että lapsen menettänyt joutuu kannattelemaan minua tilanteessa. Oma veljeni on kuollut lapsena ja siitäkin on todella vaikea puhua vanhempieni kanssa, se on niin tuskallista. Mielellään kuuntelisin mitä vanhemmat haluaa puhua mutta en välttämättä osaa vastata juuri mitään. 

Miksei surevan kanssa voi olla ihan normaalisti? En ole ap, mutta itse olisin toivonut ihan normaalia kanssakäymistä ja sanoinkin tästä. 

Voi olla normaalisti, mutta ei esimerkiksi jatkuvaa vuodatusta jaksa kukaan.

Minä olen jaksanut, mutta en olekaan pinnallinen pelle. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmisiä pelottaa ja rehellisesti sanottuna myös kyllästyttää. Jotkut kokevat surevan ihmisen liian raskaana, eivätkä löydä oikeita sanoja. Eivät osaa olla surevan kanssa. Joillakin taas ei ole kärsivällisyyttä. Eivät jaksa kuunnella. 

Alapeukku tuosta kyllästyttää. 

Lapsen kuolema on niitä pahempia asioita, joita ihmiselle voi tapahtua, kyllä sen edessä on sanaton,  haluaa lohduttaa mutta ei siihen ole oikeita sanoja. Ehkä tuo taitamattomuus kuunnella, olla vain lähellä yrittämättä löytää niitä sanoja, olisi parasta, en tiedä. Mutta kun ei tiedä haluaa paeta. 

Terapia auttaa myös siihen miten sen puhumisen tekee. Jos on ihan rikki, se näkyy puheissaan eikä ihmiset halua puhua mistään.

Saa puhua. Itse toivoisin olevani sellainen, jolle voi puhua vaikka loputtomiin. 

 

Jonkin verran häiritsee se, että joku sureva julkisuudessa haukkuu jonkun selvästi hyvää tarkoittavan kommentin, ja selittää, miten paljon se loukkasi. Se vie ihmisiä poispäin muiden surevien läheltä, koska moni ihminen pelkää sanojansa jotain väärin. Koska totuushan on se, että kun menettää lapsensa, ei ole oikein mitään, minkä sanominen olisi oikein ja hyödyllistä. Ilkeydet on tietysti eri asia. Ei niitä tarvitse sietää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisiä pelottaa ja rehellisesti sanottuna myös kyllästyttää. Jotkut kokevat surevan ihmisen liian raskaana, eivätkä löydä oikeita sanoja. Eivät osaa olla surevan kanssa. Joillakin taas ei ole kärsivällisyyttä. Eivät jaksa kuunnella. 

Alapeukku tuosta kyllästyttää. 

Lapsen kuolema on niitä pahempia asioita, joita ihmiselle voi tapahtua, kyllä sen edessä on sanaton,  haluaa lohduttaa mutta ei siihen ole oikeita sanoja. Ehkä tuo taitamattomuus kuunnella, olla vain lähellä yrittämättä löytää niitä sanoja, olisi parasta, en tiedä. Mutta kun ei tiedä haluaa paeta. 

Ei siinä sanoja tarvita. Läsnäolo on jo paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisiä pelottaa ja rehellisesti sanottuna myös kyllästyttää. Jotkut kokevat surevan ihmisen liian raskaana, eivätkä löydä oikeita sanoja. Eivät osaa olla surevan kanssa. Joillakin taas ei ole kärsivällisyyttä. Eivät jaksa kuunnella. 

Alapeukku tuosta kyllästyttää. 

Lapsen kuolema on niitä pahempia asioita, joita ihmiselle voi tapahtua, kyllä sen edessä on sanaton,  haluaa lohduttaa mutta ei siihen ole oikeita sanoja. Ehkä tuo taitamattomuus kuunnella, olla vain lähellä yrittämättä löytää niitä sanoja, olisi parasta, en tiedä. Mutta kun ei tiedä haluaa paeta. 

 

Kyllä sen kuunteleminen voi myös kyllästyttää, jos sureva jankuttaa loputtomasti samaa asiaa. Ei sellaista jaksa pitemmän päälle kuunnella, eikä sen vuoksi halua enää viettää aikaa sen ihmisen seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on vaikeampia aiheita. Sitä pelkää sanovansa jotain tyhmää. Minä myös pelkään alkavani itkemään enkä halua että lapsen menettänyt joutuu kannattelemaan minua tilanteessa. Oma veljeni on kuollut lapsena ja siitäkin on todella vaikea puhua vanhempieni kanssa, se on niin tuskallista. Mielellään kuuntelisin mitä vanhemmat haluaa puhua mutta en välttämättä osaa vastata juuri mitään. 

Miksei surevan kanssa voi olla ihan normaalisti? En ole ap, mutta itse olisin toivonut ihan normaalia kanssakäymistä ja sanoinkin tästä. 

Käsittääkseni tässä ketjussa oli aiheena juuri lapsen kuolemasta puhuminen. Ei siinä todellakaan voi olla normaalisti.