Miksi lapsen kuolemasta ei saa puhua ?

Drop the mic! 💪 ^

Parempi olisi, jos ihmiset kävisivät lapsensa menettäneillä kylässä, eivätkä kiertäisi kaukaa kuin jotain spitaalista. Ilkeys on pahinta. On kuin ihmisillä,  jotka kuitenkin  tietävätasian, ei olisi empatiaa hiventäkään.

Kuolemasta ei tarvitse puhua, takaisin ei tule vaikka itkisi ja rukoilisi polvet verille. Onhan sitä muutakin puhumista  ja jollei ole,  niin ryystää kahvia ja se hetki on siinä.

Vierailija kirjoitti:

Parempi olisi, jos ihmiset kävisivät lapsensa menettäneillä kylässä, eivätkä kiertäisi kaukaa kuin jotain spitaalista. Ilkeys on pahinta. On kuin ihmisillä,  jotka kuitenkin  tietävätasian, ei olisi empatiaa hiventäkään.

Kuolemasta ei tarvitse puhua, takaisin ei tule vaikka itkisi ja rukoilisi polvet verille. Onhan sitä muutakin puhumista  ja jollei ole,  niin ryystää kahvia ja se hetki on siinä.

Sepä vain, kun otsikko ja kysymys on Miksi lapsen kuolemasta ei saa puhua ?

Vaikka olisi useita vuosia lapsen kuolemasta, kokee välillä, että onko se totta,  että lapsi makaa hautausmaalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parempi olisi, jos ihmiset kävisivät lapsensa menettäneillä kylässä, eivätkä kiertäisi kaukaa kuin jotain spitaalista. Ilkeys on pahinta. On kuin ihmisillä,  jotka kuitenkin  tietävätasian, ei olisi empatiaa hiventäkään.

Kuolemasta ei tarvitse puhua, takaisin ei tule vaikka itkisi ja rukoilisi polvet verille. Onhan sitä muutakin puhumista  ja jollei ole,  niin ryystää kahvia ja se hetki on siinä.

Sepä vain, kun otsikko ja kysymys on Miksi lapsen kuolemasta ei saa puhua ?

Mitä sinä siitä puhuisit? Jos oma lapsesi kuolee,  silloin voit toteuttaa puhumista mielin määrin. Yksilöllistä ja vaikeaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa puhua. Itse toivoisin olevani sellainen, jolle voi puhua vaikka loputtomiin. 

 

Jonkin verran häiritsee se, että joku sureva julkisuudessa haukkuu jonkun selvästi hyvää tarkoittavan kommentin, ja selittää, miten paljon se loukkasi. Se vie ihmisiä poispäin muiden surevien läheltä, koska moni ihminen pelkää sanojansa jotain väärin. Koska totuushan on se, että kun menettää lapsensa, ei ole oikein mitään, minkä sanominen olisi oikein ja hyödyllistä. Ilkeydet on tietysti eri asia. Ei niitä tarvitse sietää. 

Joku "mä tiedän miltä susta tuntuu, meidän rekku meni sateenkaarisillalle viime kesänä" on oikeasti vain ja ainoastaan  loukkaus ja sellaiseksi tarkoitettu. Vaikka myöhemmin koiraan vertaamista seliteltäisiin kuinka hyvällä tarkoituksella. Ei todellakaan moista mitätöimistä tarvi

Joo voi olla, mutta ei vertaudu siihen että oma lapsi kuolee. Oman lapsen kuolema on pahin vastoinkäyminen minkä ihminen voi kohdata. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa puhua. Itse toivoisin olevani sellainen, jolle voi puhua vaikka loputtomiin. 

 

Jonkin verran häiritsee se, että joku sureva julkisuudessa haukkuu jonkun selvästi hyvää tarkoittavan kommentin, ja selittää, miten paljon se loukkasi. Se vie ihmisiä poispäin muiden surevien läheltä, koska moni ihminen pelkää sanojansa jotain väärin. Koska totuushan on se, että kun menettää lapsensa, ei ole oikein mitään, minkä sanominen olisi oikein ja hyödyllistä. Ilkeydet on tietysti eri asia. Ei niitä tarvitse sietää. 

Joku "mä tiedän miltä susta tuntuu, meidän rekku meni sateenkaarisillalle viime kesänä" on oikeasti vain ja ainoastaan  loukkaus ja sellaiseksi tarkoitettu. Vaikka myöhemmin koiraan vertaamista seliteltäisiin kuinka hyvällä tarkoit

Joo voi olla, mutta ei vertaudu siihen että oma lapsi kuolee. Oman lapsen kuolema on pahin vastoinkäyminen minkä ihminen voi kohdata.

Eihän siinä mitään vertailtavaa olekaan, joten miksi ihmeessä vertailet? Ei ihmisten kokemusten vertailussa ole mitään ideaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa puhua. Itse toivoisin olevani sellainen, jolle voi puhua vaikka loputtomiin. 

 

Jonkin verran häiritsee se, että joku sureva julkisuudessa haukkuu jonkun selvästi hyvää tarkoittavan kommentin, ja selittää, miten paljon se loukkasi. Se vie ihmisiä poispäin muiden surevien läheltä, koska moni ihminen pelkää sanojansa jotain väärin. Koska totuushan on se, että kun menettää lapsensa, ei ole oikein mitään, minkä sanominen olisi oikein ja hyödyllistä. Ilkeydet on tietysti eri asia. Ei niitä tarvitse sietää. 

Joku "mä tiedän miltä susta tuntuu, meidän rekku meni sateenkaarisillalle viime kesänä" on oikeasti vain ja ainoastaan  loukkaus ja sellaiseksi tarkoitettu. Vaikka myöhemmin koiraan

Eikö sinun mielestäsi surun määrää voi verrata? Jokainen, joka ottaa koiran, tietää, että siitä joutuu joku päivä luopumaan. Se kuuluu asiaan. Lapsen menettäminen ei kuulu asioiden luonnolliseen järjestykseen. 

Ehkä olen tällä palstalla vähemmistössä, mutta tuntuu todella erikoiselta, että lapsen ja lemmikin kuoleman sureminen olisivat jotenkin saman kaliiperin kokemuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ei osaa nykyään käsitellä mitään negatiivisia tunteita. Ahdistutaan ja saikutetaan kun on paha mieli jostain, kun ei ymmärretä, että sitä se elämä on. Saati sitten, että joutuisi kohtaamaan toisen ihmisen järkyttävän surun. Ei vaan ole kykyä sellaiseen. Helpompaa itselle vaan jättää se sureva ihminen ilman huomiota, ettei joudu itse kokemaan mitään negatiivista tunnereaktiota. 

Höpönpöpön. Jotkut surevat eivät osaa huomioida toisia ihmisiä yhtään kunhan vaan jankuttavat omaa suruaan ja omia tunteitaan. Ei ihme, jos ystävät tai kaverit etääntyy jos suhde alkaa olla yksipuolinen terapiasuhde.

Omasta mielestäni surevan ei ole pakko huomioida muita. Ihmisellä on traumaattinen kokemus. Shokkitila voi kestää monta kuukautta ja surun kä

Terapia ja terapia. Toki lapsensa menettänyt tarvitsee terapiaa, mutta sureva tarvitsee myös ystäviä ja yhteisöä. Yleensä pelkkä kuunteleminen riittää. Nurinkuriseksi menee, että surevan pitäisi muiden vuoksi alkaa varoa sanojaan. Ei hänen surunsa mene ohi hetkessä eikä yhdellä puhumisella. 

Nykyään on vain niin vieraannuttu kuolemasta,  etteivät monet halua kuulla asiasta mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parempi olisi, jos ihmiset kävisivät lapsensa menettäneillä kylässä, eivätkä kiertäisi kaukaa kuin jotain spitaalista. Ilkeys on pahinta. On kuin ihmisillä,  jotka kuitenkin  tietävätasian, ei olisi empatiaa hiventäkään.

Kuolemasta ei tarvitse puhua, takaisin ei tule vaikka itkisi ja rukoilisi polvet verille. Onhan sitä muutakin puhumista  ja jollei ole,  niin ryystää kahvia ja se hetki on siinä.

Sepä vain, kun otsikko ja kysymys on Miksi lapsen kuolemasta ei saa puhua ?

Mitä sinä siitä puhuisit? Jos oma lapsesi kuolee,  silloin voit toteuttaa puhumista mielin määrin. Yksilöllistä ja vaikeaa. 

Mitä siitä nyt kukaan puhuisi? Se on kuitenkin tämän keskustelun kysymys ja aihe, joka lukee aloituksessa jos sen viitsii lukea. Aihe ei ole että pitäisikö käydä kylässä ja puhua normaaleja asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa puhua. Itse toivoisin olevani sellainen, jolle voi puhua vaikka loputtomiin. 

 

Jonkin verran häiritsee se, että joku sureva julkisuudessa haukkuu jonkun selvästi hyvää tarkoittavan kommentin, ja selittää, miten paljon se loukkasi. Se vie ihmisiä poispäin muiden surevien läheltä, koska moni ihminen pelkää sanojansa jotain väärin. Koska totuushan on se, että kun menettää lapsensa, ei ole oikein mitään, minkä sanominen olisi oikein ja hyödyllistä. Ilkeydet on tietysti eri asia. Ei niitä tarvitse sietää. 

Joku "mä tiedän miltä susta tuntuu, meidän rekku meni sateenkaarisillalle viime kesänä" on oikeasti vain ja ainoastaan  loukkaus ja sellaiseksi tarkoitettu. Vaikka myöhemmin koiraan vertaamista seliteltäisiin kuinka hyvällä tarkoit

 

 Ilmeisesti lapsettomana eläminen on myös kauheinta miten voi elämänsä elää? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa puhua. Itse toivoisin olevani sellainen, jolle voi puhua vaikka loputtomiin. 

 

Jonkin verran häiritsee se, että joku sureva julkisuudessa haukkuu jonkun selvästi hyvää tarkoittavan kommentin, ja selittää, miten paljon se loukkasi. Se vie ihmisiä poispäin muiden surevien läheltä, koska moni ihminen pelkää sanojansa jotain väärin. Koska totuushan on se, että kun menettää lapsensa, ei ole oikein mitään, minkä sanominen olisi oikein ja hyödyllistä. Ilkeydet on tietysti eri asia. Ei niitä tarvitse sietää. 

Joku "mä tiedän miltä susta tuntuu, meidän rekku meni sateenkaarisillalle viime kesänä" on oikeasti vain ja ainoastaan  loukkaus ja

 

 Vaan jos lapsi syntyy sillä tavoin vammaisena ettei hän elä kuin pari vuotta. Silloinhan on luonnollista että lapsi kuolee pari vuotiaana, ja ennen vanhempiaan, ellei vanhempi jää vaikka auton alle tai saa kuolemaan johtavaa sairaskohtausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ei osaa nykyään käsitellä mitään negatiivisia tunteita. Ahdistutaan ja saikutetaan kun on paha mieli jostain, kun ei ymmärretä, että sitä se elämä on. Saati sitten, että joutuisi kohtaamaan toisen ihmisen järkyttävän surun. Ei vaan ole kykyä sellaiseen. Helpompaa itselle vaan jättää se sureva ihminen ilman huomiota, ettei joudu itse kokemaan mitään negatiivista tunnereaktiota. 

Höpönpöpön. Jotkut surevat eivät osaa huomioida toisia ihmisiä yhtään kunhan vaan jankuttavat omaa suruaan ja omia tunteitaan. Ei ihme, jos ystävät tai kaverit etääntyy jos suhde alkaa olla yksipuolinen terapiasuhde.

Omasta mielestäni surevan ei ole pakko huomioida muita. Ihmisellä on traumaattinen kokemus.

 

 Ei tarvi varoa muiden vuoksi sanomisiaan, mutta ei tarvi myöskään loukkaantua jos joku ei vastaa odottamallasi tavalla. Jos puhut niin otat riskin että pahoitatnitse mielesi.  Näin se vain menee.

Ei kyse ole siitä, etteikö aiheesta SAA puhua. Moni vain ei osaa sanoa mitään noin suureen asiaan. Monesti myös riittää, että surevalle on läsnä ja kuuntelee eikä höpötä omiaan. 

Mitä siitä nyt kukaan puhuisi? Se on kuitenkin tämän keskustelun kysymys ja aihe, joka lukee aloituksessa jos sen viitsii lukea. Aihe ei ole että pitäisikö käydä kylässä ja puhua normaaleja asioita.

Miksi et sitten keskustele ketjun aiheesta, van nillität muille siitä, mitä nämä kirjoittavat? Keskustelupalstalla saa puhua asioista laajemminkin kuin otsikon kysymykseen vastaamalla. 

Voin puhua, odotan että ottaa puheeksi ja kysyn miten hän haluaa asiasta puhuvan

Miksi et mene esimerkiksi terapiaan, jos haluat puhua? Siellä on ihminen, jolle jopa maksetaan siitä, että sinä saat puhua hänelle. 

No kerropas, mitä siihen pitäisi sanoa, jos toinen kertoo menettäneensä lapsensa. "Otan osaa" tuntuu ainakin minusta varsin lattealta ja merkityksettömältä kommentilta. En myöskään koe järkeväksi alkaa voivotella tai kauhistella asiaa