Lue keskustelun säännöt.
47-vuotiaan naisen elämä, miten teillä muilla?
23.11.2025 |
Miten välillä tuntuukin niin väsähtäneeltä tai tyhjältä? Vaikka perus ihan positiivinen ja aktiivinen elämäntyyli, pitää itsestään huolta ja suht nuorekas, hyvässä kunnossa. Vaikka kuinka tekisi kaikkensa, että elämä olisi hyvää, eikä halua muumioitua niin välillä vaan iskee puskista sellainen synkkä ja tyhjä olo, että ei itsestään, eikä elämästään enää koskaan saa sellaista tai niin hyvää, kuin nuorempana. Vielä esim. 45-v oli ihan erilainen tunne ja jotenkin sen jälkeen alkoi joku alamäki. Nykyään yhä useammin huomaa vetäytyvänsä itsekseen miettimään kaikkea, varsinkin asiat, jotka eivät menneet, kuin olisi halunnut, pettymykset elämässä ym. Ja välillä olo, ettei mikään enää oikeasti auta, ei sisäisesti, eikä ulkoisesti. On harrastuksia, on liikuntaa, on muutettu monta kertaa, on kokeiltu monenlaista, terveet elämäntavat, kauniit vaatteet, vitamiinit, meikit, voiteet jne. Silti välillä tuntuu turhauttavalta, että lopulta mikään ei enää muuta mitään, kun tämän ikäinen. Ja elämä alkaa jakamaan vaan niitä synkkiä puolia. Vanhenee joka hetki, omat vanhemmat jo vanhuksia ja sairaita, heistä huolta joka hetki ja pelko läsnä milloin joutuu luopumaan, taloudellisia haasteita, kun kaikki kallistunut, oma vanhuus, mahdolliset terveyshuolet ja yksinäisyys kummittelee mielessä. Jatkuvasti miettii, että miten tästä elämästä saisi vielä mahdollisimman paljon irti ja pitäisi elää täysillä, kun ei tiedä koskaan paljonko itsellä vielä elämää jäljellä. Jotenkin kaikki enimmäkseen hirveää suorittamista päivästä toiseen ja sitten esim. näin sunnuntaina hirmu väsynyt viikon jälkeen, suoriutunut vain kaikesta ja kun hetken pysähtyy niin iskee sellainen harmaus ja tyhjyys. Jokin hohto ja toiveikkuus elämästä tuntuu kadonneen. Onko se tämä ikä vai yleinen maailman tilanteen kiristyminenkin. Miten teillä muilla? Mitkä fiilikset suurinpiirtein saman ikäisillä? Olisi kiva kuulla, kun itsellä ei ketään saman ikäisiä ole elämässä, joiden kanssa jakaa fiiliksiä vaan itsekseen miettii. Hyvää sunnuntaita kaikille!
- N47-
Kommentit (10)
No olet vanha ja tuollaista se on. Jätteenä olemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yäkerran akkaa ainakin rynkytetään jatkuvasti pitkin yötä.
Ikäkriisi. Elämän realiteetit iskee päin naamaa. Siltä tuo kuulostaa. Ehkä tilanne vaatii jonkin verran henkistä käsittelyä, mutta olo muuttuu sitten paremmaksi.
Mä olen 48, ja mulle iloa tuottavat lapset, jotka ovat vielä onneksi alakouluikäisiä, ja puoliso. Olen pääosin tyytyväinen.
Mulla on ollut parin vuoden sisällä kaikenlaisia paikanvaihdoksia, lapsuudenkoti piti tyhjentää, tuli oman perheen muutto, työpaikkakin siirtyi. Tuntuu vaikealta sopeutua uusiin raameihin, tuntuu että pysyviä paikkoja ei minulle ole enää olemassakaan. Alkaa hiljalleen muodostua päähän sellainen historian kartta, paikkoja joihin kaipaa.
Halaus sinulle. Mä täytän 47 keväällä. Ihan tuttuja fiiliksiä, mutta eivät onneksi enää vallitsevia. Mä olen joutunut säätämään todella paljon vaihdevuosien ja hormonikorvauksen kanssa (ilman sitä olisin työkyvytön, vankilassa, lataamossa tai kirkkomaalla) enkä vielä pysty käyttämään sitä riittävää annosta, koska alan taas vuotaa. Olen viimeiset 2 v vuotanut vähintään puolet ajasta, joten odotan aikaa toimenpiteeseen. Fyysiset oireet ovat nyt Luojan kiitos enimmäkseen kurissa, apuna myös glukosamiini kävelyyn, kreatiini vireyteen ja tryptofaani uneen.
Henkinen puoli on oma vääntönsä. Omat perussairaudet ovat kulkeneet mukana nuoresta saakka, joten en putoa korkealta. Luopuminen on tuttua, ja tällä hetkellä eletään puolison kanssa elämänvaihetta, jossa hoidetaan paljon kolmen pian hiipuva vanhuksen asioita, käydään yhtä katsomassa hoivakodissa ja yhden kunto on täysi arvoitus. Pakko ei tietenkään olisi auttaa, mutta me ihan oikeasti ei myöskään jätettäisi auttamatta, näin sen elämänkaaren kuuluu mennä. Kyllähän tämä työllistää. Meillä on lapsi onneksi jo aikuinen ja talous, vaikka pienellä pyöriikin, sen verran vakaa, että pärjätään. Teen osa-aikatöitä omasta halustani, puoliso ei ole ollut työelämässä kohta 20 vuoteen. Vapaa-ajan merkitys on vain kasvanut, sitä haluaa toteuttaa itseään ja täyttää omia pieniä haaveitaan.
Ei se oppikirjan mukaan ole mennyt, mutta hyvin kuitenkin. Tässä on myös jotain katkeransuloista, ei pelkkää negatiivista. Osaan onneksi olla kiitollinen pienistä asioista, niitä riittää edelleen. Nykyään on paljon helpompi elää hetkessä kuin nuorena oli, se auttaa paljon. Ja kun noita vanhuksia katsoo, tosiaan tajuaa kuinka elämä on hauras lahja, kaikkine sävyineen ja vaiheineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai jaa. Mä ajattelen, että elän vielä tuplat. Nyt se elämä vasta alkaakin. Niin paljon on kokematta.
En kyllä koskaan ajattele, että en saa elämästäni niin hyvää kuin nuorempana. Ehkä minulla ei ollut elämä yhtä ihanaa silloin pari- kolmikymppisenä kuin ap:lla. Nyt on paljon enemmän tasapainoa ja taloudellista turvaa ja olen jo viisiykymppinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No olet vanha ja tuollaista se on. Jätteenä olemista.
Olet varmaan aina ollut, kokemus puhuu.
Totahan se vanhaksi tuleminen on. Itselläni vanhemmatkin jo kuolleet, syöpä vei molemmat. Se tässä viime vuosina on ollut kaikkein oudointa.
Itselläni kun ei ole miestä eikä lapsia niin tuntuu että kaikki on vain historiaa. Toisaalta on myös outo vapauden tunne, että mähän voisin tehdä mitä tahansa. Ei tarvitse edes huomioida kenenkään mielipiteitä.
Mutta toisaalta en jaksa tehdä mitään uutta ja ihmeellistä, joten jatkan vain kuten tähänkin asti.
On tämä kieltämättä outo ikä. Jonkinlainen käännekohta sinne mummoutumiseen.
Mikä sinulle on tärkeää elämässä?
Omaan korvaan särähti jotenkin,että olet kiinnittänyt huomion pitkälti ulkoisiin asioihin. Itse 45v ja voihan tämä ajatus minullakin muuttua, mutta näen tärkeäksi rakkauden, armollisuuden itseä kohtaan, itseni runtemisen, pienet hetket arjessa,parisuhteen turvan ja ilon, vapauden kun on kerrankin varaa toteuttaa itseään...