Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
47-vuotiaan naisen elämä, miten teillä muilla?
23.11.2025 |
Miten välillä tuntuukin niin väsähtäneeltä tai tyhjältä? Vaikka perus ihan positiivinen ja aktiivinen elämäntyyli, pitää itsestään huolta ja suht nuorekas, hyvässä kunnossa. Vaikka kuinka tekisi kaikkensa, että elämä olisi hyvää, eikä halua muumioitua niin välillä vaan iskee puskista sellainen synkkä ja tyhjä olo, että ei itsestään, eikä elämästään enää koskaan saa sellaista tai niin hyvää, kuin nuorempana. Vielä esim. 45-v oli ihan erilainen tunne ja jotenkin sen jälkeen alkoi joku alamäki. Nykyään yhä useammin huomaa vetäytyvänsä itsekseen miettimään kaikkea, varsinkin asiat, jotka eivät menneet, kuin olisi halunnut, pettymykset elämässä ym. Ja välillä olo, ettei mikään enää oikeasti auta, ei sisäisesti, eikä ulkoisesti. On harrastuksia, on liikuntaa, on muutettu monta kertaa, on kokeiltu monenlaista, terveet elämäntavat, kauniit vaatteet, vitamiinit, meikit, voiteet jne. Silti välillä tuntuu turhauttavalta, että lopulta mikään ei enää muuta mitään, kun tämän ikäinen. Ja elämä alkaa jakamaan vaan niitä synkkiä puolia. Vanhenee joka hetki, omat vanhemmat jo vanhuksia ja sairaita, heistä huolta joka hetki ja pelko läsnä milloin joutuu luopumaan, taloudellisia haasteita, kun kaikki kallistunut, oma vanhuus, mahdolliset terveyshuolet ja yksinäisyys kummittelee mielessä. Jatkuvasti miettii, että miten tästä elämästä saisi vielä mahdollisimman paljon irti ja pitäisi elää täysillä, kun ei tiedä koskaan paljonko itsellä vielä elämää jäljellä. Jotenkin kaikki enimmäkseen hirveää suorittamista päivästä toiseen ja sitten esim. näin sunnuntaina hirmu väsynyt viikon jälkeen, suoriutunut vain kaikesta ja kun hetken pysähtyy niin iskee sellainen harmaus ja tyhjyys. Jokin hohto ja toiveikkuus elämästä tuntuu kadonneen. Onko se tämä ikä vai yleinen maailman tilanteen kiristyminenkin. Miten teillä muilla? Mitkä fiilikset suurinpiirtein saman ikäisillä? Olisi kiva kuulla, kun itsellä ei ketään saman ikäisiä ole elämässä, joiden kanssa jakaa fiiliksiä vaan itsekseen miettii. Hyvää sunnuntaita kaikille!
- N47-
Kommentit (108)
Yäkerran akkaa ainakin rynkytetään jatkuvasti pitkin yötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikäkriisi. Elämän realiteetit iskee päin naamaa. Siltä tuo kuulostaa. Ehkä tilanne vaatii jonkin verran henkistä käsittelyä, mutta olo muuttuu sitten paremmaksi.
Mä olen 48, ja mulle iloa tuottavat lapset, jotka ovat vielä onneksi alakouluikäisiä, ja puoliso. Olen pääosin tyytyväinen.
Mulla on ollut parin vuoden sisällä kaikenlaisia paikanvaihdoksia, lapsuudenkoti piti tyhjentää, tuli oman perheen muutto, työpaikkakin siirtyi. Tuntuu vaikealta sopeutua uusiin raameihin, tuntuu että pysyviä paikkoja ei minulle ole enää olemassakaan. Alkaa hiljalleen muodostua päähän sellainen historian kartta, paikkoja joihin kaipaa.
Halaus sinulle. Mä täytän 47 keväällä. Ihan tuttuja fiiliksiä, mutta eivät onneksi enää vallitsevia. Mä olen joutunut säätämään todella paljon vaihdevuosien ja hormonikorvauksen kanssa (ilman sitä olisin työkyvytön, vankilassa, lataamossa tai kirkkomaalla) enkä vielä pysty käyttämään sitä riittävää annosta, koska alan taas vuotaa. Olen viimeiset 2 v vuotanut vähintään puolet ajasta, joten odotan aikaa toimenpiteeseen. Fyysiset oireet ovat nyt Luojan kiitos enimmäkseen kurissa, apuna myös glukosamiini kävelyyn, kreatiini vireyteen ja tryptofaani uneen.
Henkinen puoli on oma vääntönsä. Omat perussairaudet ovat kulkeneet mukana nuoresta saakka, joten en putoa korkealta. Luopuminen on tuttua, ja tällä hetkellä eletään puolison kanssa elämänvaihetta, jossa hoidetaan paljon kolmen pian hiipuva vanhuksen asioita, käydään yhtä katsomassa hoivakodissa ja yhden kunto on täysi arvoitus. Pakko ei tietenkään olisi auttaa, mutta me ihan oikeasti ei myöskään jätettäisi auttamatta, näin sen elämänkaaren kuuluu mennä. Kyllähän tämä työllistää. Meillä on lapsi onneksi jo aikuinen ja talous, vaikka pienellä pyöriikin, sen verran vakaa, että pärjätään. Teen osa-aikatöitä omasta halustani, puoliso ei ole ollut työelämässä kohta 20 vuoteen. Vapaa-ajan merkitys on vain kasvanut, sitä haluaa toteuttaa itseään ja täyttää omia pieniä haaveitaan.
Ei se oppikirjan mukaan ole mennyt, mutta hyvin kuitenkin. Tässä on myös jotain katkeransuloista, ei pelkkää negatiivista. Osaan onneksi olla kiitollinen pienistä asioista, niitä riittää edelleen. Nykyään on paljon helpompi elää hetkessä kuin nuorena oli, se auttaa paljon. Ja kun noita vanhuksia katsoo, tosiaan tajuaa kuinka elämä on hauras lahja, kaikkine sävyineen ja vaiheineen.
Ai jaa. Mä ajattelen, että elän vielä tuplat. Nyt se elämä vasta alkaakin. Niin paljon on kokematta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä koskaan ajattele, että en saa elämästäni niin hyvää kuin nuorempana. Ehkä minulla ei ollut elämä yhtä ihanaa silloin pari- kolmikymppisenä kuin ap:lla. Nyt on paljon enemmän tasapainoa ja taloudellista turvaa ja olen jo viisiykymppinen.
Vierailija kirjoitti:
No olet vanha ja tuollaista se on. Jätteenä olemista.
Olet varmaan aina ollut, kokemus puhuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totahan se vanhaksi tuleminen on. Itselläni vanhemmatkin jo kuolleet, syöpä vei molemmat. Se tässä viime vuosina on ollut kaikkein oudointa.
Itselläni kun ei ole miestä eikä lapsia niin tuntuu että kaikki on vain historiaa. Toisaalta on myös outo vapauden tunne, että mähän voisin tehdä mitä tahansa. Ei tarvitse edes huomioida kenenkään mielipiteitä.
Mutta toisaalta en jaksa tehdä mitään uutta ja ihmeellistä, joten jatkan vain kuten tähänkin asti.
On tämä kieltämättä outo ikä. Jonkinlainen käännekohta sinne mummoutumiseen.
Täytin juuri 49v ja asia ei mene jakeluun, mutta olen ikäänkuin lannistunut faktaan. Nuorempikin lapsi muutti nyt kotoa joka saatiin maksettua myöskin tässä aiemmin tänävuonna eli asuntolaina loppui. Olo on jotenkin...olisiko ainakin hämmentynyt, siis että mitäs nyt? Työpäivän jälk on toisaalta iso nautinto tulla kotiin jossa vain itse ja puoliso, vapaata aikaa ja mahdollisuus olla tekemättä mitään, sitä on tuntikaupalla päivittäin. Iso kriisi on työasiani, jouduin pois itsestäni riippumattomista syistä ainoasta hyvästä työpaikasta aiemmin tänävuonna enkä tähän uuteenkaan voi jäädä joten se on aikamoinen stressin paikka. Lisäksi tuntuu, että on jatkuvalla syötöllä pientä terveyskremppaa, eräs tautikin todettiin aika tuoreeltaan ja sen kanssa hakemista. Jotain pitäisi keksiä työelämän suhteen, opiskelu vaikka kokonaan uuteen ammattiin, mutta kun ei mitään hajua mitä se voisi olla ja olisiko sitä energiaakaan, nyt olisi ihana vain olla, siis työn lisäksi. Täyttää kalenteri muusta kuin "pakosta" tehdä jotain ja raataa. En tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jo nuorena ymmärtäisi, että elämä on kovaa tai usein vähintäänkin tylsää ja kipeääkin, niin osaisi nauttia ehkä enemmän niistä hyvistä asoista joita on saanut.
On hienoa, että ihmiset uskaltavat nykyään puhua avoimemmin heikkouksistaan ja vaikeuksistaan. Tästä moni on tullut harhakäsitykseen, jonka mukaan ihminen, joka jankuttaa joka paikassa, kuinka kaikki aina tuntuu väärältä, olisi mielenkiintoinen. Ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerron nyt surullisen faktan. Ei tämä aikuisuus helppoa ole yhtään kenellekään. Jokainen muukin meistä kamppailee sen kanssa, rakastetaanko minua vai kuolenko yksin vanhainkodin siivouskaapin lattialle. Välillä sitä koettaa unohtaa tuskan ja vetää kännit viinalla tai jeesuksella. Lopun aikaa meidän muidenkin täytyy pitää torjunta päällä ja elää feikkihymy naamalla epävarmuuksiemme kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 48, ja mulle iloa tuottavat lapset, jotka ovat vielä onneksi alakouluikäisiä, ja puoliso. Olen pääosin tyytyväinen.
Mulla on ollut parin vuoden sisällä kaikenlaisia paikanvaihdoksia, lapsuudenkoti piti tyhjentää, tuli oman perheen muutto, työpaikkakin siirtyi. Tuntuu vaikealta sopeutua uusiin raameihin, tuntuu että pysyviä paikkoja ei minulle ole enää olemassakaan. Alkaa hiljalleen muodostua päähän sellainen historian kartta, paikkoja joihin kaipaa.
Kiitos sinulle! Ihanasti kirjoitettu ja varsinkin tuo loppu, että alkaa muodostua päähän kartta paikoista, joihin kaipaa. Samaistun niin paljon kirjoittamaasi. Itselläkin viime vuosina muutoksia ja paikan vaihdoksia. Paljon sellaista, mikä on vain tullut kysymättä eteen ja sen kanssa on elettävä ja sopeuduttava. Esim. toisen vanhemman muistisairaus. Ehkä niissä asioissa on ollut paljon sulateltavaa ja vienyt energiaa. Ja tuttu tuo tunne, että pysyviä paikkoja ei enää ole. Kaikki tuntuu olevan yhtä muutosta ja itse mentävä siinä mukana. Ne pysyvät paikat ja jopa ihmisetkin ( jotkut ovat jo kuolleet) alkavat olla enää muistoissa. Itselläkin monia kodin muuttojakin ja ajatus, että onko sitä pysyvää loppuelämän paikkaa kenties olemassakaan. Itsellä ei lapsia ole, pitkä parisuhde onneksi. Elämässä paljon hyvääkin, mutta jotenkin nykyisyys mennyt sellaiseksi, ettei oikein koskaan tiedä mitä tapahtuu? Kaikkea hyvää elämääsi!
- Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keski-ikä, usein kriisiksikin kutsutussa tila. Korkkarit kattoon skumppalasi kädessä ja överihenkistymään jollekin niistä lukemattomista työpajoista, jossa keski-ikäiset naiset käy voimaantumassa.
Olen samanikäinen. Elämän keskiössä pienet lapset, nuorin 6v sekä puoliso. Olen hoikka, pitkähiuksinen, tykkään piikkikoroista, punaisista kynsistä ja naisellisista vaatteista. Käyttäydyn asiallisesti, mutta olen samalla hyvin flirtti valikoituja henkilöitä kohtaan. Tämä viimeksi mainittu on hyvin olennainen osa minua ja nautin siitä suunnattomasti.
Elämässä pitää olla intohimoa. Velaton omistusasunto, kesämökki, koulutus tai työpaikka eivät vielä riitä tuomaan elämään mielekkyyttä.
Pitää etsiä iloa elämään pienistä asioista. Ulkoilu, hyvä kirja, hyvä kahvi jne. Ei kannata ainakaan jatkuvasti verrata itseään muihin. Nukutko riittävästi? Itselläni riittävän pitkä yöuni pitää mielialan parempana ja jaksan paremmin. Käy lääkärillä, jos et nuku riittävästi.
Hoikkuus ja hyvä lihaskunto lisää tyytyväisyyttä, itsevarmuutta ja hyvinvointia keski-iässä.
Miksi se itsensä inhoaminen on niin mukavaa? Jos aamusta iltaan uhriutuu miten kaikki on ihan paskaa niin on taatusti ikävä olo kaiket päivät. Monelle tuntuu olevan vaikea myöntää, että omilla ajatuksilla on jotain merkitystä. Kyllä niillä on. Ajatuksista syntyy asenne, joka tuottaa toimintaa. Toiminta tuottaa seurauksia ja noista seurauksista syntyy elämä.
Joka hetki voi valita mitä ajattelee ja miten toimii. Emme ole ohjelmoituja robotteja vaan meillä on oma tahto ja vapaa valinta päättää, miten toimimme. Huijaamme itseämme alistumalla olosuhteisiin. Elämä ei ole vankila, vaikka aika moni tuntuu niin välillä uskovan.
Nyt olisi ihan hyvä tarkastella sitä omassa päässä soivaa levyä.
Vierailija kirjoitti:
Täytin juuri 49v ja asia ei mene jakeluun, mutta olen ikäänkuin lannistunut faktaan. Nuorempikin lapsi muutti nyt kotoa joka saatiin maksettua myöskin tässä aiemmin tänävuonna eli asuntolaina loppui. Olo on jotenkin...olisiko ainakin hämmentynyt, siis että mitäs nyt? Työpäivän jälk on toisaalta iso nautinto tulla kotiin jossa vain itse ja puoliso, vapaata aikaa ja mahdollisuus olla tekemättä mitään, sitä on tuntikaupalla päivittäin. Iso kriisi on työasiani, jouduin pois itsestäni riippumattomista syistä ainoasta hyvästä työpaikasta aiemmin tänävuonna enkä tähän uuteenkaan voi jäädä joten se on aikamoinen stressin paikka. Lisäksi tuntuu, että on jatkuvalla syötöllä pientä terveyskremppaa, eräs tautikin todettiin aika tuoreeltaan ja sen kanssa hakemista. Jotain pitäisi keksiä työelämän suhteen, opiskelu vaikka kokonaan uuteen ammattiin, mutta kun ei mitään hajua mitä se voisi olla ja olisiko sitä energiaakaan, nyt olisi ihana vain ol
Se on ensimmäinel askel universaaliselle totuudelle, että minä- minä maailma on loppunut ja ollan ME. Kaikki yhdessa. Samaasa ojassa. Samanlaisten ongelmien kanssa. Ollaan ystävällisiä toinen- toisia kohti, hymyillään kun tavataan, tuetaan toisia- niin tulee tukeaa ja toisten ymmärtäväisyyttää myös omaa elämä kohti. Yhteiskunta ei ole MINÄ, yhteiskunta on Me. Tsemppiaa, voimaa, jaksamista kaikille!
Alue: Aihe vapaa
Mikä sinulle on tärkeää elämässä?
Omaan korvaan särähti jotenkin,että olet kiinnittänyt huomion pitkälti ulkoisiin asioihin. Itse 45v ja voihan tämä ajatus minullakin muuttua, mutta näen tärkeäksi rakkauden, armollisuuden itseä kohtaan, itseni runtemisen, pienet hetket arjessa,parisuhteen turvan ja ilon, vapauden kun on kerrankin varaa toteuttaa itseään...