Lue keskustelun säännöt.
47-vuotiaan naisen elämä, miten teillä muilla?
23.11.2025 |
Miten välillä tuntuukin niin väsähtäneeltä tai tyhjältä? Vaikka perus ihan positiivinen ja aktiivinen elämäntyyli, pitää itsestään huolta ja suht nuorekas, hyvässä kunnossa. Vaikka kuinka tekisi kaikkensa, että elämä olisi hyvää, eikä halua muumioitua niin välillä vaan iskee puskista sellainen synkkä ja tyhjä olo, että ei itsestään, eikä elämästään enää koskaan saa sellaista tai niin hyvää, kuin nuorempana. Vielä esim. 45-v oli ihan erilainen tunne ja jotenkin sen jälkeen alkoi joku alamäki. Nykyään yhä useammin huomaa vetäytyvänsä itsekseen miettimään kaikkea, varsinkin asiat, jotka eivät menneet, kuin olisi halunnut, pettymykset elämässä ym. Ja välillä olo, ettei mikään enää oikeasti auta, ei sisäisesti, eikä ulkoisesti. On harrastuksia, on liikuntaa, on muutettu monta kertaa, on kokeiltu monenlaista, terveet elämäntavat, kauniit vaatteet, vitamiinit, meikit, voiteet jne. Silti välillä tuntuu turhauttavalta, että lopulta mikään ei enää muuta mitään, kun tämän ikäinen. Ja elämä alkaa jakamaan vaan niitä synkkiä puolia. Vanhenee joka hetki, omat vanhemmat jo vanhuksia ja sairaita, heistä huolta joka hetki ja pelko läsnä milloin joutuu luopumaan, taloudellisia haasteita, kun kaikki kallistunut, oma vanhuus, mahdolliset terveyshuolet ja yksinäisyys kummittelee mielessä. Jatkuvasti miettii, että miten tästä elämästä saisi vielä mahdollisimman paljon irti ja pitäisi elää täysillä, kun ei tiedä koskaan paljonko itsellä vielä elämää jäljellä. Jotenkin kaikki enimmäkseen hirveää suorittamista päivästä toiseen ja sitten esim. näin sunnuntaina hirmu väsynyt viikon jälkeen, suoriutunut vain kaikesta ja kun hetken pysähtyy niin iskee sellainen harmaus ja tyhjyys. Jokin hohto ja toiveikkuus elämästä tuntuu kadonneen. Onko se tämä ikä vai yleinen maailman tilanteen kiristyminenkin. Miten teillä muilla? Mitkä fiilikset suurinpiirtein saman ikäisillä? Olisi kiva kuulla, kun itsellä ei ketään saman ikäisiä ole elämässä, joiden kanssa jakaa fiiliksiä vaan itsekseen miettii. Hyvää sunnuntaita kaikille!
- N47-
Kommentit (108)
On se kyllä hurjaa, että lähes viiskymppisillä on vielä alakouluikäisiä lapsia. Tehän olette melkein eläkkellä, kun muuttavat pois kotoa ja sitten vaan omaa kuolemaa odottamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä vaan kuule suuria muutoksia tekemään, jos siltä tuntuu. Elämä on länsimaissa siitä kivaa, että suurin osa elämän rajoitteista on (perusterveelle, taloudellisesti ok-tilanteessa olevalle) kuvitteellisia. Mun neuvo onkin siis, että myy talo ja muu omaisuus, kuvittele olevasi parikymppinen ja elä just sellaista elämää kuin haluat. Muuta jonnekin suurkaupunkiin tai pikkukylään, älä kaihda vieraita maita, tee jokin iso muutos. Ja kas! Eipä tunnu ikä enää niin painavan :D
Vierailija kirjoitti:
Varmaan hyvä kumppani helpottaa paljon. Kaikilla ei vaan ole tai ei ole sellaista helposti löydy.
Itse erosin alle 50v ja olen ikionnellinen. En halua puolisoa enkä parisuhdetta. Minulla on lapset, ystäviä, harrastuksia ja jonkunlainen toimeentulo. Miksi onni pitää aina hakea siitä kumppanista?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen myös 47 v. Olen viime aikoina ymmärtänyt, että elämää on jo tosi pitkästi takana päin. On kokemuksia ja muistoja, hyviä ja huonoja. Vastoinkäymisiä ja surua, mutta myös hyviä aikoja. Elämää voi olla vielä pitkästikin edessä, tai sitten ei. Yksi tuttu kuoli viime keväänä juuri iässä 47. Oma elämä muuttuu hurjasti kun lapset aikuistuvat. Tajusin juuri, että minulla ja miehellä ei ole enää mitään yhteistä sen jälkeen, kun kuopus muuttaa opiskelujen perässä. Olen täysin uuden edessä. Minun on ohjelmoitava itseni uudelleen.
Sama kävi itselle ja ero tuossa kohtaa olikin paras teko
En mä jaksa talven pimeydessä elää täysillä, en jaksanut nuorenakaan, mutta silloin edes pystyi menemään oluelle kavereiden kanssa. Välillä haluaisin palata ajassa taakse päin ja saada sen tunteen, että kaikki on vielä edessä ja avoinna. Enimmäkseen elämäni on kuitenkin samanlaista kuin ennenkin, olen vähään tyytyväinen kunhan perusasiat rullaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 48, ja mulle iloa tuottavat lapset, jotka ovat vielä onneksi alakouluikäisiä, ja puoliso. Olen pääosin tyytyväinen.
Mulla on ollut parin vuoden sisällä kaikenlaisia paikanvaihdoksia, lapsuudenkoti piti tyhjentää, tuli oman perheen muutto, työpaikkakin siirtyi. Tuntuu vaikealta sopeutua uusiin raameihin, tuntuu että pysyviä paikkoja ei minulle ole enää olemassakaan. Alkaa hiljalleen muodostua päähän sellainen historian kartta, paikkoja joihin kaipaa.
Mulla on tämä sama! Muutin 39-vuotiaana tähän kotiin, ja oikeastaan kaipaan ihan hirveästi edellisiin koteihin, asuinalueille ja myös vanhoja naapureita. En ole kiinnittynyt tähän uuteen ympäristöön, vaikka ulkoilen joka päivä ja käyn paikallisissa palveluissa ja juttelen toisinaan ulkona ihmisten kanssa jne. Olenkin alkanut viimeisen parin vuoden aikana käymään säännöllisesti edellisten kotien ympäristöissä esimerkiksi pyöräilemässä ja kävelyillä. Samalta kaupunkiseudulta löytyvät kuitenkin. On auttanut tosi paljon ja parantanut mielenterveyttä. Mies ei ymmärrä kylläkään, mutta ei väliä mulle. Ehkä tämä liittyy tähän ikään.
n45
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä hurjaa, että lähes viiskymppisillä on vielä alakouluikäisiä lapsia. Tehän olette melkein eläkkellä, kun muuttavat pois kotoa ja sitten vaan omaa kuolemaa odottamaan.
Niin kuin mitä hurjaa tuossa on? Minkälainen ihminen pitää tuollaista hurjana? Eläkkeelle pääsee lähemmäs 70 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä hurjaa, että lähes viiskymppisillä on vielä alakouluikäisiä lapsia. Tehän olette melkein eläkkellä, kun muuttavat pois kotoa ja sitten vaan omaa kuolemaa odottamaan.
Ei mene näin. Meillä 50- ja 55-v on 14- ja 15-v nuoret ja nämä pitää meidätkin nuorena. Meillä vanhemmilla ollut pitkä ja hurja nuoruus, vaikeakin aikuisuus ja nyt mitä parhain ajanjakso. Kaikilla paljon omia juttuja ja yhteisiä asioita. Ei tosiaan tunnu pystyyn kuolleelta. Viikossa saisi olla 10 päivää että ehtisimme tehdä kaikkea mitä haluamme.
Ehkä 45-55 v kannattaisi hormonihoito tarkistaa. Tyhjän pesän syndrooma on ikävää. Mutta voin luvata että myöhemmin helpottaa t. Vanharouva
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on kiva ketju ja aitoa asiaa elämästä, sekää hyvää vertaistukea! Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
Näen ikävaiheessa paljon hyvää. Alkaa tulla etäisyyttä kaikkeen. Uraan, menneisyyteen, aiempien sukupolviea odotuksiin. Uusia unelmia. Aika menee olennaisiin ihmisiin ja asioihin.
Vaikeinta on hidas palautuminen kaikesta ja heikot näkymät vanhuuden turvaan. Muutos ihmisissä ja yhteisöissä kylmää. Ikävä kasaria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan, kun ajattelin lasten ollessa pieniä, et sitten viiskymppisenä vapaus koittaa. En olisi ikinä uskonut, että se on tällaista tyhjyyttä. Mikään ei oikein tuota iloa enää.
Kunnon seksihurjastelut auttaa..tulee elämään uutta potkua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistan, kun ajattelin lasten ollessa pieniä, et sitten viiskymppisenä vapaus koittaa. En olisi ikinä uskonut, että se on tällaista tyhjyyttä. Mikään ei oikein tuota iloa enää.
käy "vieraissa"...
Tuo on sitä mitä sanotaan vaihdevuosien olevan (en ole kokenut, ikää kyllä riittäisi).
En oikeen usko mihinkään yleistyksiin, varsinkaan että luonto olisi järjestänyt erehdyspäissään niin että naisen hyvinvointi romahtaa keski-iässä (?!?) Omista elintavoista, elämästä ja mielenvirkeydestä on kiinni minkälaiseksi kaikki muotoutuu. Täytyy osata nauttia just pienistä asioista esim. mitä vuodenaikaan kuuluu, mielestäni kaiken ikää. Jos on ollut liian pinnallinen ja kulutuskeskeinen aiemmin, niin tottahan ikäkriisitkin voi kokea eri valossa.
Jos oikeasti haluaa näkökulmaa tai vaihtelua voi mennä avuksi johonkin ryhmään jossa pääsee lähelle heitä joilla oikeasti vaikeaa ja terveys mennyt. Tylsistyminen on aika pinnallista varsinkin jos saa kuitenkin terveenä elää. Miksei auttaisi samalla jotakuta muuta, ja hankkisi uutta näkökulmaa.
Nautin ihan samoista asioista kuten ennen. Ehkä vähän enemmän koska osaan nyt nauttia myös kohtuullisuudesta. Ihanaa kun ei ole enää niin neuroottinen minkään suhteen. Vähempi riittää niin monessa, ja parantaa elämänlaatua. Sitäkin voisit kokeilla ikäkriisiin alkuun: vähennä asioita ja tavaroita jotka eivät tuo iloa tai hyvinvointia. Sen myötä aikaa tulee käytettyä järkevämmin iloa tuoviin.
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä hurjaa, että lähes viiskymppisillä on vielä alakouluikäisiä lapsia. Tehän olette melkein eläkkellä, kun muuttavat pois kotoa ja sitten vaan omaa kuolemaa odottamaan.
Siis mitä ihmettä nyt taas? Ensimmäinen lapsi saadaan keskimäärin 30-vuotiaana. Huom! Ensimmäinen lapsi!
Eli silloin ollaan viisikymppisiä, kun esikoinen tulee täysi-ikäiseksi. Ja sitten on ne loput lapset, jotka on tehty päälle kolmekymppisenä.
Mun mielestä on pikemminkin sääntö, että viisikymppisillä on alaikäisiä lapsia.
:D
sitkeinkin ruusu alkaa kuihtumaan 47 iässä.
5 vuotta tavallista myöhemmin.
Nykynuoret vanhenevat tutkijoiden mukaan aiempaa nopeammin, mihin käytätte lyhyen kukoistuskautenne? Ehkäisyyn. Ilman ehkäisyvälineitä ja meikkejä maailma olisi se, joksi se on tarkoitettu
Ihana ketju!
Paljon aitoa jakamista ja vertaisuutta elämästä!