Lue keskustelun säännöt.
Teinin vanhempana oleminen on perseestä!
17.09.2025 |
Joku on valittanut, miten raskasta on pikkulapsiaika. Paskat! Se oli ihanaa aikaa kaikesta fyysisestä rankkuudesta huolimatta ja yövalvomisetkin oli ihan lastenleikkiä versus se, mitä teinin vanhempana joutuu kokemaan. Jatkuvaa valehtelua, salaa pössyttelyä, urheiluharrastuksen lopettaminen, vääränlainen kaveriporukka, yövalvomiset kun teini ei tule sovittuun aikaan. Henkinen taakka on äärimmäisen kuormittava ja välillä olen katunut lasten tekoa. Etenkin kun on täysin yksin joutunut kasvattamaan lapset. En enää ihmettele ihmisiä, jotka eivät lapsia tänne tee.
Kommentit (170)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on juuri teini-ikään päässyt tytär (13) ja olen samaa mieltä. Ikävöin pikkulapsiaikaa, jolloin minulle ei haistateltu päin naamaa jatkuvasti, jääty kiinni myymälävarkaudesta ja polteltu salaa vapea.
Mulla on 17v poika eikä hän ole koskaan tehnyt mitään tuollaista. Salaisuus on kasvatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolme poikaa on jo täysikäisiä enkä ole kokenut heidän teini-ikää vaikeaksi.
Mulla on kiva teini, ei valittamista. Jotkut teinit näyttää kyllä olevan aika kekseliäitä vanhempiensa piinaamisessa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on juuri teini-ikään päässyt tytär (13) ja olen samaa mieltä. Ikävöin pikkulapsiaikaa, jolloin minulle ei haistateltu päin naamaa jatkuvasti, jääty kiinni myymälävarkaudesta ja polteltu salaa vapea.
Mulla on 17v poika eikä hän ole koskaan tehnyt mitään tuollaista. Salaisuus on kasvatus.
Samaa mietin, ei ole meidänkään pojusta koskaan, ikinä, milloinkaan harmia ollut!
Olen juurikin naimassa tarkoituksena pistää lapsonen alulle.
Kahdeksan skidiä jo ennestään, osalla jo perhettäkin.
Nykyinen elämänkumppani neljä vuotta nuorempi, mitä toiseksi vanhin poikani.
M68
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on juuri teini-ikään päässyt tytär (13) ja olen samaa mieltä. Ikävöin pikkulapsiaikaa, jolloin minulle ei haistateltu päin naamaa jatkuvasti, jääty kiinni myymälävarkaudesta ja polteltu salaa vapea.
Mulla on 17v poika eikä hän ole koskaan tehnyt mitään tuollaista. Salaisuus on kasvatus.
Tai sitten sulla on vaan käynyt tuuri lapseb persoonallisuuden osalta. Osa ihmisistä on lauhkeampia ja taipuisampia kuin toiset, mutta saat toki antaa kunnian asiasta vain itsellesi. Tarpeeseen varmasti menee.
Kauhulla olen tulevaa odottanut. Lapsi nyt 7-vuotias ja jo nyt kaipaan parin vuoden takaista aikaa.
Pikkulapsiajasta aina pelotellaan, mutta koko ajanhan tää vanhemmuus vaikeutuu mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa. Pienistä ongelmista ja murheista tulee isompia ja isompia.
Miten lapsen saa pysymään erossa ongelmista tai ylipäätään pysymään edes elossa ja vahingoittumattomana? Vaaroja, uhkia ja houkutuksia on niin paljon.
Pitäisköhän tässä muuttaa johonkin korpeen eroon paheellisista houkutuksista tai laittaa lapsi johonkin tiukkakuriseen sisäoppilaitokseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luultavasti tämäkin yhteiskunnan vika kun ei ITSE osata kasvattaa lapsia.
Ihanaa minusta.
Harrastukset ei ole pakollisia. Niitä kannattaa myös vaihtaa välillä, esimerkiksi joku diskotanssi ym. vois olla kiva harrastus.
Tutustu teinin ystäviin. Meillä on aina paljon lapsia kylässä.
Mä sanon aina lapselle että kaverit ovat tervetulleita ja meillä saa syödä ja muutenkin olla kuin kotonaan. Ja niin meillä todella joka päivä melkein onkin vieraita jotka viihtyvät hyvin.
Yöllä saa valvoa niin pitkään kuin haluaa, mutta koulu ja läksyt pitää hoitaa. Kokeisiin ei ole pakko lukea, jos käy koulussa niin se riittää siihen että oppii sen verran että koe menee läpi.
Päihteistä meillä puhutaan rehellisesti, nuori tietää niiden haitat ja että ystäviä ja hauskaa voi olla vaikka ei päihteitä käytä. Mä pystyn keskustella asioista myös lapsen kavereiden kanssa.
Lapset hengailee mielellään kaupungissa ja pyrin tietysti järjestää aina vähän shoppailu rahaa, meikit ja vaatteet ovat tietysti tärkeitä kun on nuori.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kolme poikaa on jo täysikäisiä enkä ole kokenut heidän teini-ikää vaikeaksi.
Juuri näin se menee kun on tasapainoiset vanhemmat .
Mulla ei ole mitään tuollaista kokemusta. Teinitytöt tuovat koulusta stipendejä kotiin, laulavat kuorossa, opiskelevat lukiossa ja konservatoriossa ja viikonloppuisin tekevät luontoretkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pystyn keskustella asioista myös lapsen kavereiden kanssa.
Argh. Keskusteletko noin huonolla suomella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on juuri teini-ikään päässyt tytär (13) ja olen samaa mieltä. Ikävöin pikkulapsiaikaa, jolloin minulle ei haistateltu päin naamaa jatkuvasti, jääty kiinni myymälävarkaudesta ja polteltu salaa vapea.
Mulla on 17v poika eikä hän ole koskaan tehnyt mitään tuollaista. Salaisuus on kasvatus.
Tai sitten sulla on vaan käynyt tuuri lapseb persoonallisuuden osalta. Osa ihmisistä on lauhkeampia ja taipuisampia kuin toiset, mutta saat toki antaa kunnian asiasta vain itsellesi. Tarpeeseen varmasti menee.
Voi olla tosiaan perintötekijöistä kiinni. Joten edellisellä kirjoittajalla molemmat menneet nappiin. Tai sitten hän ei vaan tiedä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luonne- ja osittain kasvatuskysymys. Meillä on jo kolme ihan fiksua aikuista, yksi teini. Taaperoikä oli haastavin uhmaraivareineen, sitten rauhoittui. Meillä ei ole kiroiltu eikä haistateltu. Olemme kyllä saaneet kuulla, että olemme aivan liian tiukkoja säännöistä ja pilaamme lastemme elämän. Jälkeenpäin on tullut ilmi, että salaa on kokeiltu päihteitä ym. Onneksi ei mitään vakavaa tapahtunut. Ihan tavalliset ja fiksutkin nuoret voivat tehdä kaikkea todella typerää. Pidän kuitenkin meitä ihan hyvinä vanhempina, koska lapsista on kasvanut vastuullisia ihmisiä, jotka ottavat muut huomioon. He pystyvät myös puhumaan meille ongelmistaan ja tietävät, että meihin voi tukeutua.
Vierailija kirjoitti:
Kauhulla olen tulevaa odottanut. Lapsi nyt 7-vuotias ja jo nyt kaipaan parin vuoden takaista aikaa.
Pikkulapsiajasta aina pelotellaan, mutta koko ajanhan tää vanhemmuus vaikeutuu mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa. Pienistä ongelmista ja murheista tulee isompia ja isompia.
Miten lapsen saa pysymään erossa ongelmista tai ylipäätään pysymään edes elossa ja vahingoittumattomana? Vaaroja, uhkia ja houkutuksia on niin paljon.
Pitäisköhän tässä muuttaa johonkin korpeen eroon paheellisista houkutuksista tai laittaa lapsi johonkin tiukkakuriseen sisäoppilaitokseen?
Tuolla asenteella vaikeaa tulee olemaankin.
Itselläni kolme teiniä ja tämä on parasta aikaa tähän saakka. Fiksuja, hauskoja, itsenäisiä nuoria kaikki. Toki huonoja päiviä sattuu joukkoon jolloin paiskotaan ovia ja huudetaan mutta se kuuluu asiaan. Meillä puhutaan asioista avoimesti, luotetaan puolin ja toisin. Arki on mukavaa.
Ainoa asia josta tunnen surua on se, kuinka paljon he ovat jo omissa menoissaan, mieluusti pitäisin heidät lähellä vielä pitkään!
No, pikkulapsivaihe on pakollinen, mutta teinikapina ei, sitä ennaltaehkäistään keskusteluyhteydellä, mitä parempi se on sitä säyseämpi on irtautumisprosessi.
Vanhaan aikaan lapset kasvatettiin niin niistä ei ollut ongelmia. Esmes mää 58 v. en ole ikinä eläessäni sanonut Isälle että "ei". Äidille saatoin hetken kiukutella mutta loppujen lopuksi tein sen mitä käskettiin. KASVATTAKAA NE PENTUNNE!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on juuri teini-ikään päässyt tytär (13) ja olen samaa mieltä. Ikävöin pikkulapsiaikaa, jolloin minulle ei haistateltu päin naamaa jatkuvasti, jääty kiinni myymälävarkaudesta ja polteltu salaa vapea.
Mulla on 17v poika eikä hän ole koskaan tehnyt mitään tuollaista. Salaisuus on kasvatus.
Ei se välttämättä ole ihan niin yksinkertaista että kunhan kasvattaa oikein. Ihmisillä on erilaisia luonteita, ominaisuuksia ja temperamentteja ihan perinnöllisyyden kautta.
Se on vähän tuurissaan että minkälaisen teinin sattuu saamaan. Toki kasvattaminen on aina tärkeää ja vaikuttaa myös siihen asiaan.
Onneksi meillä poika tuli minuun eikä äitiinsä, niin kaikki on ollut rauhallista ja vaivatonta :D
Vierailija kirjoitti:
Kauhulla olen tulevaa odottanut. Lapsi nyt 7-vuotias ja jo nyt kaipaan parin vuoden takaista aikaa.
Pikkulapsiajasta aina pelotellaan, mutta koko ajanhan tää vanhemmuus vaikeutuu mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa. Pienistä ongelmista ja murheista tulee isompia ja isompia.
Miten lapsen saa pysymään erossa ongelmista tai ylipäätään pysymään edes elossa ja vahingoittumattomana? Vaaroja, uhkia ja houkutuksia on niin paljon.
Pitäisköhän tässä muuttaa johonkin korpeen eroon paheellisista houkutuksista tai laittaa lapsi johonkin tiukkakuriseen sisäoppilaitokseen?
Niinhän sitä sanotaan että pienet lapset pienet murheet, isot lapset isot murheet.
Kasvatus todella on avainsana, selkeät säännöt ja seuraukset, rajoita ruutuaikaa, toimiva vuorokausi rytmi, mieleiset harrastukset tuo hyvinvointia. Tutustu lapsen ystäviin ja heidän perheisiin. Osallistu aktiivisesti koulussa ja harrastuksissa vanhempien toimintaan.
Älä suojele lasta liikaa vaaroilta, vaan opeta kuinka toimitaan kun on ongelmia, mitä tehdään jos joku kiusaa tai tarjoaa päihteitä tai joku haluaa ottaa sinut autonsa kyytiin koulumatkalla. Mitä enemmän lapsella on tietoa ja keinoja sen paremmin hän näistä tilanteista selviytyy.
Minulla on juuri teini-ikään päässyt tytär (13) ja olen samaa mieltä. Ikävöin pikkulapsiaikaa, jolloin minulle ei haistateltu päin naamaa jatkuvasti, jääty kiinni myymälävarkaudesta ja polteltu salaa vapea.