Lue keskustelun säännöt.
Teinin vanhempana oleminen on perseestä!
17.09.2025 |
Joku on valittanut, miten raskasta on pikkulapsiaika. Paskat! Se oli ihanaa aikaa kaikesta fyysisestä rankkuudesta huolimatta ja yövalvomisetkin oli ihan lastenleikkiä versus se, mitä teinin vanhempana joutuu kokemaan. Jatkuvaa valehtelua, salaa pössyttelyä, urheiluharrastuksen lopettaminen, vääränlainen kaveriporukka, yövalvomiset kun teini ei tule sovittuun aikaan. Henkinen taakka on äärimmäisen kuormittava ja välillä olen katunut lasten tekoa. Etenkin kun on täysin yksin joutunut kasvattamaan lapset. En enää ihmettele ihmisiä, jotka eivät lapsia tänne tee.
Kommentit (170)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyn keskustella asioista myös lapsen kavereiden kanssa.
Argh. Keskusteletko noin huonolla suomella?
Keskustelen, olen Virosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on juuri teini-ikään päässyt tytär (13) ja olen samaa mieltä. Ikävöin pikkulapsiaikaa, jolloin minulle ei haistateltu päin naamaa jatkuvasti, jääty kiinni myymälävarkaudesta ja polteltu salaa vapea.
Mulla on 17v poika eikä hän ole koskaan tehnyt mitään tuollaista. Salaisuus on kasvatus.
Tai sitten sulla on vaan käynyt tuuri lapseb persoonallisuuden osalta. Osa ihmisistä on lauhkeampia ja taipuisampia kuin toiset, mutta saat toki antaa kunnian asiasta vain itsellesi. Tarpeeseen varmasti menee.
Vanhempien geenit sen määrittelee. Lapset perii 50% isältä ja 50% äidiltä. Ei geenien määräävät ominaisuudet tipahda taivaasta.
Vierailija kirjoitti:
Vanhaan aikaan lapset kasvatettiin niin niistä ei ollut ongelmia. Esmes mää 58 v. en ole ikinä eläessäni sanonut Isälle että "ei".
No ei tuokaan ole millään tavalla tervettä.
Miten ootte kasvattanut lapsenne kun ne valehtelee, varastelee ja haistattelee?? :o ei meidän 15 vuotias koskaan meille vanhemmille haistatellut, eikä varastele,,, on rauhallinen ja kiltti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on juuri teini-ikään päässyt tytär (13) ja olen samaa mieltä. Ikävöin pikkulapsiaikaa, jolloin minulle ei haistateltu päin naamaa jatkuvasti, jääty kiinni myymälävarkaudesta ja polteltu salaa vapea.
Mulla on 17v poika eikä hän ole koskaan tehnyt mitään tuollaista. Salaisuus on kasvatus.
Tai sitten sulla on vaan käynyt tuuri lapseb persoonallisuuden osalta. Osa ihmisistä on lauhkeampia ja taipuisampia kuin toiset, mutta saat toki antaa kunnian asiasta vain itsellesi. Tarpeeseen varmasti menee.
Vanhempien geenit sen määrittelee. Lapset perii 50% isältä ja 50% äidiltä. Ei geenien määräävät ominaisuudet tipahda taivaasta.
Käyttäytymisestä perimä selittää noin puolet ja toisen puolen selittää millaisissa olosuhteissa kasvaa lapsuutensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on 17v poika eikä hän ole koskaan tehnyt mitään tuollaista. Salaisuus on kasvatus
Höpö höpö. Omahyväinen olet. Samassakin perheessä, jossa on monta lasta, kaikki lapset viivat olla hyvin erilaisia. Joku on kiltti, tunnollinen ja todella kunnollinen, mitään ns kasvatusta ei tarvita. Joku taas aiheuttaa jatkuvasti päänvaivaa. Mutta voin lohduttaa, että noin 16-19-vuotiaana alkaa pahin murrosikävaihe olla yleensä ohitse ja silloin rauhoittuvat. Yhtäkkiä saatat huomata, miten ihaniksi ovat taas muuttuneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyn keskustella asioista myös lapsen kavereiden kanssa.
Argh. Keskusteletko noin huonolla suomella?
Keskustelen, olen Virosta.
Älä välitä näistä kielioppi poliiseista kun eivät muuta keksi niin takerrutaan kirjoitusvirheisiin, pilkkuihin ja pisteisiin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on juuri teini-ikään päässyt tytär (13) ja olen samaa mieltä. Ikävöin pikkulapsiaikaa, jolloin minulle ei haistateltu päin naamaa jatkuvasti, jääty kiinni myymälävarkaudesta ja polteltu salaa vapea.
Mulla on 17v poika eikä hän ole koskaan tehnyt mitään tuollaista. Salaisuus on kasvatus.
Salaisuus on kasvatus? Aivan varmasti sekin.
Mutta oletettavasti tuuriakin on ollut matkassa.
Lapsi on ehkä luonteeltaan ja persoonaltaan helpompi kuin jonkun toisen lapsi?
Lapsella ei ole geneettisesti periytyviä haasteita? Ja jos on, lapsi on saanut oikeanlaista tukea oikeaan aikaan?
Lapsi on käynyt hyvää koulua? Lapsen luokka tässä koulussa on mahdollistanut oikeaan suuntaan kehittymisen?
Lapsen ympäristö on turvallinen (enkä tarkoita nyt kotia jonka turvallisuus pitäisi olla itsestäänselvyys, vaan muuta ympäristöä) ja lähipiirissä on enemmän sellaisia henkilöitä, jotka eivät johdattele lasta vääriin suuntiin? Millaisia ovat lapsen esikuvat ja vertaiset?
Ihan kaikkeen vanhempi ei voi vaan vaikuttaa. Valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhaan aikaan lapset kasvatettiin niin niistä ei ollut ongelmia. Esmes mää 58 v. en ole ikinä eläessäni sanonut Isälle että "ei".
No ei tuokaan ole millään tavalla tervettä.
Ei todellakaan. Ja juuri sanotaan noin 60-vuotiaat ja siitä ylöspäin on kyllä tosi kylmiä ja julmia sukupolvia. Tuntuu, että osalla ei ole lainkaan tunneälyä ja empatiaa. Tunteista ei ole puhuttu. Lapsen ja nuoren kehitystehtävä on kasvaa vanhemmasta erilleen. Tästä syystä murrosiässä ennen niin mukava lapsi alkaa kyseenalaistaa vanhempaa ja joskus vaikuttaa, että hän inhoaa vanhempaansa. Sillä ikävästä vanhemmasta on helppo pyristellä etäämmälle. Tämä kuuluu nuoruuteen. Tietenkään mitä tahansa käytöstä ei tule sallia murrosiässäkään. Mutta väärin on pelolla estää lasta näyttämästä tunteita tai sanomasta ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole totisesti ollut millään muotoa tasapainoinen, kun lapset olivat pieniä. Olin osastojaksoilla välillä. Kotona elettiin kuin pellossa, siitä jaksoin huolehtia, että kouluun mentiin ja läksyt tehtiin, muuten oltiin kuin ellun kanat. Ihan hyviä noista silti tuli, opiskelevat ja pärjäävät omillaan, omaksi ansiokseni en voi sitä laskea, oli vain satumainen tuuri, että lasten autismikirjolla oleminen toi heille enemmän hyviä ominaisuuksia, kuin huonoja.
Ystäväni on sen sijaan tehnyt "kaiken oikein" ja siitä huolimatta hänen poikansa ei oikein sopeudu yhteiskuntaan. Väärä kaveripiiri muista lievästi kehitysvammaisista, joilla on elämänhallintaongelmia ja meno on sen mukaista. Eikä sekään ole ystäväni vika.
Itse olen ajatellut vähän samaa. Olen lapseton, lisääntymisikäni loppupuolella oleva nainen.
Minulla itselläni oli hyvin vaikea teiniaika mielenterveysongelmien vuoksi. Eikä se jatkunut vain 1-2 vuotta, vaan aloin kunnolla nauttia elämästä vasta kun olin lähemmäs 30-v. Nyt tuntuu ihmeelliseltä, että miten sain itseni aikuiseksi ja opiskeltua, kun pää oli niin huonossa kunnossa.
Ja kyllä, myös lapsuuden perheeni dynamiikka oli vaikea, enkä saanut riittävästi tukea. Mutta kyseessä on taatusti osaltaan myös genetiikka. Suvussani on valtavasti mielenterveys- ja päihdeongelmaa. Itse en onneksi päihteisiin ole koskenut, kun jo lapsena päätin, ettei esim. alkoholissa ole mitään hienoa.
Pikkulapsen vanhemmuus tuntuu ajatuksena ihan hyvältä, valtava huoli mielenterveysongelmaisesta teinistä/aikuisesta lapsesta ei. En halua ottaa sitä riskiä ikinä.
Olen ihan tyytyväinen näin. Minä, kumppani ja lemmikit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on juuri teini-ikään päässyt tytär (13) ja olen samaa mieltä. Ikävöin pikkulapsiaikaa, jolloin minulle ei haistateltu päin naamaa jatkuvasti, jääty kiinni myymälävarkaudesta ja polteltu salaa vapea.
Mulla on 17v poika eikä hän ole koskaan tehnyt mitään tuollaista. Salaisuus on kasvatus.
Tai sitten sulla on vaan käynyt tuuri lapseb persoonallisuuden osalta. Osa ihmisistä on lauhkeampia ja taipuisampia kuin toiset, mutta saat toki antaa kunnian asiasta vain itsellesi. Tarpeeseen varmasti menee.
Tuuri, tai ei välttämättä ihan tuuri. Lapsesta tulee enemmän tai vähemmän tietynlainen kun hedelmöitystä ja sitä kautta syntymisaikaa miettii sekä läntistä ja kiinalaista astrologiaa silmällä pitäen. Eri asia sitten meneekö ajoitus käytännössä niin kuin toivotaan.
Tänne vauvaan ei kannata aiheesta kirjoittaa. Täöllä saat aina lukea, miten olet epäonnistunut kasvatuksessa. Hyvä esimerkki oli yksi kaverini. Sai lapsen jonka kanssa kaikki oli helppoa, niin lapsuus kuin teini-ikä. Kaverini aina jauhoi, miten on hyvin kasvattanut pojan ja kaikki on aina kasvatuksesta kiinni ja arvosteli muita perheitä, jos jollakin oli hankalaa lasten kanssa.
Sitten heille tuli iltatähti joka onkin ollut toista maata, pienestä pitäen. Temperamenttinen ja kaikin puolin haasteellinen. 16v oli poltellut pilveä ja varasteli kaupasta. Kysyinkin joku pvä että onko teidän kasvatusmetodit tässä muuttuneet 8v aikana 🤣🤣 kun niin erilainen lapsi tuli. Enää ei ole kuulunut hehkutusta heidän kasvatuksestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on juuri teini-ikään päässyt tytär (13) ja olen samaa mieltä. Ikävöin pikkulapsiaikaa, jolloin minulle ei haistateltu päin naamaa jatkuvasti, jääty kiinni myymälävarkaudesta ja polteltu salaa vapea.
Mulla on 17v poika eikä hän ole koskaan tehnyt mitään tuollaista. Salaisuus on kasvatus.
Mulla teini-ikäinen tytär eikä hänkään ole ainakaan toistaiseksi haistatellut, varastellut tai elänyt tuollaista elämää kuin AP:n aloituksessa, mutta enpä tiedä kuinka paljon kyse on kasvatuksesta - ja kuinka paljon ihan kaikesta muusta, lapsen synnynnäisestä temperamentista lähtien..
En siis lähtisi arvostelemaan niitä joilla on astetta hankalammat teinit, vaan toivotan tässä yhteisesti paljon voimia AP:lle ja muillekin joilla on lastensa kanssa haastavaa <3 Toivottavasti nuoret tulevat järkiinsä ajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 17v poika eikä hän ole koskaan tehnyt mitään tuollaista. Salaisuus on kasvatus.
Itse asiassa ei ole. Täysin tuurista kiinni millaiseen kaveripiiriin joutuu.
Juuri tuo teinivaihe on syy sille, miksi en koskaan hanki lapsia.
Nyt niitätte mitä kylvitte! Teinien äitinä on aivan ihanaa aikaa <3 Vaikka joo, kyllähän ne kiukuttelee ja vähän rajojaan testailee, mutta kaikesta selvitään ja keskusteluyhteys toimii. Nuoret on aivan ihania!
Sairasta puhetta marttyyrimammalta, jonka elämä pyörii oman perseensä ympärillä. Voi lapsiparkoja!
18 jo, mutta kyllä mä kieltämättä toivoin että olis vähän kokeillu "elämääkin", mutta ehtiihän sitä.
heh, aina yhtä hellyttävää, kun helpon lapsen vanhempi kuvittelee, että hän on jotenkin erinomainen kasvattaja.
On lapsia jotka ovat "helppoja" kasvatuksesta riippumatta. Ja myös toisin päin.
Itse olisin luultavasti ollut aivan yhtä helppo murkku vanhemmista riippumatta. En koskaan ole pystynyt samaistumaan mihinkään murrosiän raivoamisiin. En tunnista niitä omasta lapsuudestani lainkaan. En tietenkään ollut aina samaa mieltä vanhempieni kanssa, mutta en myöskään haistatellut tai huutanut kurkku suorana. Olin siis siinä mielessä helppo lapsi, vaikka toki jotain typeryyksiäkin tuli tehtyä. Oli mulla toki hyvät vanhemmat, mutta en usko, että mun perusluonne olisi kasvatuksella muuttunut suuntaan tai toiseen, ellei nyt puhuta jostain täysin ääripään hommasta ja laittomuuksista.