Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi niin monelle on vaikeaa myöntää, ettei löydä kumppania, koska ei tyydy tasoiseensa seuraan?
14.09.2025 |
Minä olen ainakin tullut siihen tulokseen, että näin on omalla kohdallani asia. Kyllä minusta kiinnostutaan, mutta minä en kiinnostu heistä. Mutta minusta ei kiinnostu ne, joista taas itse kiinnostun. Eiköhän tämä ole suoraa seurausta siitä, että tavoittelen siis tasoani parempaa. Miksi loppujaan niin monelle asia on vaikeaa myöntää, vaan keksitään muita erinäisiä tekosyitä huonosta tuurista lähtien?
Kommentit (95)
En koskaan paljasta treffeillä että olen DI.
Moni silti arvaa sen komeasta ulkonäöstäni ja sivistyneen älykkäästä käytöksestäni.
Tuota. "Ethän sä vaan ole DI"...Lauseen kuulen usein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kolmekymppinen mies, diplomi-insinööri. Ei lapsia, hyvä työ, omistusasunto, treenaan pari kertaa viikossa, ei velkoja. Komeaksikin kehuttu. Tämän palstan perusteella voisin luulla, että tällaiselle miehelle olisi kysyntää. Mutta en ole enää kiinnostunut tapaamaan ns. "vahvoja naisia", joilla on valmis elämä, lapset, entinen mies ja kolme stressiä taustalla.
Olen huomannut, että näissä tilanteissa olen aina vain resurssi. Mukava, kiltti ja "tasapainoinen" mies, jonka tehtävänä on täyttää sitä reikää, joka elämässä jäi, kun se varsinainen amismies rakkaus lähti menemään. Ei kiitos.
En ole tukihenkilö. En tarvitse mitään bonuslapsia. En halua tulla verratuksi siihen entiseen mieheen tai kuulla, miten hyvin nainen pärjää yksin, mutta "ois silti kiva että joku välillä vie roskat".
En ole katkera. En vihaa naisia. Mutta en aio myöskään tyytyä siihen, että oma elämäni pitää rakentaa jonkun muun vanhoista paloista.
Jos se tekee musta itsekeskeisen tai pinnallisen, olkoon niin. Mutta mieluummin oleb yksin kuin väkisin osana jonkun toisen elämän jatko-osaa.
Semmoista se on, ettei aina osu kiinnostus yksiin. En minä silti menisi parisuhteeseen, jossa en ole toisesta kiinnostunut.
Niin, mutta ongelma on se, että ne miehet, joille minä kelpaisin kumppaniksi, eivät ole ollenkaan kumppaniainesta tai sitten minä en vaan koe minkäänlaista vetoa heihin. Siis että tekisi mieli harrastaa sexiä. He tuntuvat lähinnä joltain työkaverilta.
Eikö tasoisessaan seurassa pitäisi olla hyvä olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kun olisi jo aikamoinen ihme että kaksi ihmistä on samaa mieltä itsensä tai sen toisen tasosta. Omasta mielestään 10,kun taas toisen mielestä 5. Loputon suo tuo "oman tasoisen kumppanin" metsästys.
Vierailija kirjoitti:
Olen kolmekymppinen mies, diplomi-insinööri. Ei lapsia, hyvä työ, omistusasunto, treenaan pari kertaa viikossa, ei velkoja. Komeaksikin kehuttu. Tämän palstan perusteella voisin luulla, että tällaiselle miehelle olisi kysyntää. Mutta en ole enää kiinnostunut tapaamaan ns. "vahvoja naisia", joilla on valmis elämä, lapset, entinen mies ja kolme stressiä taustalla.
Olen huomannut, että näissä tilanteissa olen aina vain resurssi. Mukava, kiltti ja "tasapainoinen" mies, jonka tehtävänä on täyttää sitä reikää, joka elämässä jäi, kun se varsinainen amismies rakkaus lähti menemään. Ei kiitos.
En ole tukihenkilö. En tarvitse mitään bonuslapsia. En halua tulla verratuksi siihen entiseen mieheen tai kuulla, miten hyvin nainen pärjää yksin, mutta "ois silti kiva että joku välillä vie roskat".
En ole katkera. En vihaa naisia. Mutta en aio myöskään tyytyä siihen, että oma elämäni pitää rakentaa jonkun
Hyvä analyysi. Olen samoilla linjoilla kanssasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en puhu tasoista, vaan sopivasta ihmisestä. Miksi olisin jonkun kanssa jota en halua henkisesti enkä fyysisesti? Sitä olen jo kokeillut ja ei ollut hyvä suhde se.
Ei siinä ole mitään väärää, jos ei ota riesakseen jotain tyyppiä vain siksi, että olisi joku. Miehestä pitäisi olla jotain lisäarvoa. Miksi haluat vain jonkun sotkemaan kotiisi, istumaan sohvalla piereskellen? Ystävät ja vibraattori tuottavat sata kertaa enemmän iloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, minä tarvitsin sellaisen, joka tuntui itselleni liiankin hyvältä. On taipumusta vähätellä itseäni.
Sille tosi hyvälle, liian hyvälle yksissä juhlissa kerroin, että arvostan häntä ja ihailen tiettyjä asoita, joita matkan varrella hänestä olen nähnyt ja kuullut.
Siitä se lähti.
Hän otti sitten yhteyttä.
Juuri sopiva. Meillä on hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä olisi naisen kirjoittama, palstamammat olisivat vıttu märkänä komppaamassa. Mutta kun oletkin mies, niin olet tumputtava incel naisvihaaja.
Näytäs se viesti missä joku nainen sanoo tuota kirjoittajaa tumputtavaksi naisvihaajaksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kolmekymppinen mies, diplomi-insinööri. Ei lapsia, hyvä työ, omistusasunto, treenaan pari kertaa viikossa, ei velkoja. Komeaksikin kehuttu. Tämän palstan perusteella voisin luulla, että tällaiselle miehelle olisi kysyntää. Mutta en ole enää kiinnostunut tapaamaan ns. "vahvoja naisia", joilla on valmis elämä, lapset, entinen mies ja kolme stressiä taustalla.
Olen huomannut, että näissä tilanteissa olen aina vain resurssi. Mukava, kiltti ja "tasapainoinen" mies, jonka tehtävänä on täyttää sitä reikää, joka elämässä jäi, kun se varsinainen amismies rakkaus lähti menemään. Ei kiitos.
En ole tukihenkilö. En tarvitse mitään bonuslapsia. En halua tulla verratuksi siihen entiseen mieheen tai kuulla, miten hyvin nainen pärjää yksin, mutta "ois silti kiva että joku välillä vie roskat".
En ole katkera. En vihaa naisia. Mutta en aio myöskään tyytyä siihen, että oma elämäni pitää rakentaa jonkun
Tämä menee vähän ohi aiheen, mutta en naisena ymmärrä miksi jotkut ovat niin ylpeitä omistusasunnostaan. Mitä iloa siitä pitäisi olla deittaillessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meinaatko henkistä vai ulkonäöltä sitä tasoa?
Niin....
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä ole mitään väärää, jos ei ota riesakseen jotain tyyppiä vain siksi, että olisi joku. Miehestä pitäisi olla jotain lisäarvoa. Miksi haluat vain jonkun sotkemaan kotiisi, istumaan sohvalla piereskellen? Ystävät ja vibraattori tuottavat sata kertaa enemmän iloa.
Niin ja ystävät ei tule sohvalle piereskelemään
Ei suhteessa ole mikään pakko olla
Vierailija kirjoitti:
Olen kolmekymppinen mies, diplomi-insinööri. Ei lapsia, hyvä työ, omistusasunto, treenaan pari kertaa viikossa, ei velkoja. Komeaksikin kehuttu. Tämän palstan perusteella voisin luulla, että tällaiselle miehelle olisi kysyntää. Mutta en ole enää kiinnostunut tapaamaan ns. "vahvoja naisia", joilla on valmis elämä, lapset, entinen mies ja kolme stressiä taustalla.
Olen huomannut, että näissä tilanteissa olen aina vain resurssi. Mukava, kiltti ja "tasapainoinen" mies, jonka tehtävänä on täyttää sitä reikää, joka elämässä jäi, kun se varsinainen amismies rakkaus lähti menemään. Ei kiitos.
En ole tukihenkilö. En tarvitse mitään bonuslapsia. En halua tulla verratuksi siihen entiseen mieheen tai kuulla, miten hyvin nainen pärjää yksin, mutta "ois silti kiva että joku välillä vie roskat".
En ole katkera. En vihaa naisia. Mutta en aio myöskään tyytyä siihen, että oma elämäni pitää rakentaa jonkun
Olen nainen ja samaa mieltä kanssasi. Kenenkään ei pitäisi joutua olemaan vain sivuhenkilö seurustelukumppaninsa elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kolmekymppinen mies, diplomi-insinööri. Ei lapsia, hyvä työ, omistusasunto, treenaan pari kertaa viikossa, ei velkoja. Komeaksikin kehuttu. Tämän palstan perusteella voisin luulla, että tällaiselle miehelle olisi kysyntää. Mutta en ole enää kiinnostunut tapaamaan ns. "vahvoja naisia", joilla on valmis elämä, lapset, entinen mies ja kolme stressiä taustalla.
Olen huomannut, että näissä tilanteissa olen aina vain resurssi. Mukava, kiltti ja "tasapainoinen" mies, jonka tehtävänä on täyttää sitä reikää, joka elämässä jäi, kun se varsinainen amismies rakkaus lähti menemään. Ei kiitos.
En ole tukihenkilö. En tarvitse mitään bonuslapsia. En halua tulla verratuksi siihen entiseen mieheen tai kuulla, miten hyvin nainen pärjää yksin, mutta "ois silti kiva että joku välillä vie roskat".
En ole katkera. En vihaa naisia. Mutta en aio myöskään tyytyäEt ole ihan se penaalin terävin kynä. No, ehkä sinullekin se toinen tylsä kynä löytyy vastinpariksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kolmekymppinen mies, diplomi-insinööri. Ei lapsia, hyvä työ, omistusasunto, treenaan pari kertaa viikossa, ei velkoja. Komeaksikin kehuttu. Tämän palstan perusteella voisin luulla, että tällaiselle miehelle olisi kysyntää. Mutta en ole enää kiinnostunut tapaamaan ns. "vahvoja naisia", joilla on valmis elämä, lapset, entinen mies ja kolme stressiä taustalla.
Olen huomannut, että näissä tilanteissa olen aina vain resurssi. Mukava, kiltti ja "tasapainoinen" mies, jonka tehtävänä on täyttää sitä reikää, joka elämässä jäi, kun se varsinainen amismies rakkaus lähti menemään. Ei kiitos.
En ole tukihenkilö. En tarvitse mitään bonuslapsia. En halua tulla verratuksi siihen entiseen mieheen tai kuulla, miten hyvin nainen pärjää yksin, mutta "ois silti kiva että joku välillä vie roskat".
En ole katkera. En vihaa naisia. Mutta en aio myöskään tyytyäMiten niin?
Ihan hän kertoo omat toiveensa ja halunsa ja tavoitteensa. Mun mies sanoi tutustuessani häneen ihan samaa, ettei hän lähde sellaiseen suhteeseen, jossa naisella on jo lapsia. Arvostan sitä, että ihmisellä on omia periaatteita.
On asioita, joissa voi joustaa ja asioita, joissa ei.Meillä jokaisella on omamme. Kyllä niitä voi kunnioittaa.
Alue: Aihe vapaa
Aina ihmisillä on tapana syyttää muita tekijöitä kuin itseään. Tämä suoraan sanoen vituttaa itseänikin, kun aina kauheaa uliulia. Näille ulisijoille vaan ei kelpaa se, joka kelpaa jollekin muulle ja se on sitten yhteiskunnan tai muiden syiden vika, ei oma.