Miksi niin monelle on vaikeaa myöntää, ettei löydä kumppania, koska ei tyydy tasoiseensa seuraan?

Naimisiin, ero, puolet kämpästä. Ei tärkeätä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. En itse käyttänyt tuota syytä. Oma syyni on paska itsetuntoni ja se, etten koe ansaitsevani ketään. Tämä taas johtuu masennuksesta.

Kun tiedostat, niin voit tietoisesti tukea itseäsi ja uskaltaa. Yrittää.

Toivon hyvää.

Mietin, että yrittämiselläkin on raja. Minusta tuntuu, että olen yrittänyt ihan tarpeeksi. Nyt heitän hanskat tiskiin ja koitan kokea elämisen keveyden. 

Näin on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. En itse käyttänyt tuota syytä. Oma syyni on paska itsetuntoni ja se, etten koe ansaitsevani ketään. Tämä taas johtuu masennuksesta.

Kun tiedostat, niin voit tietoisesti tukea itseäsi ja uskaltaa. Yrittää.

Toivon hyvää.

Mietin, että yrittämiselläkin on raja. Minusta tuntuu, että olen yrittänyt ihan tarpeeksi. Nyt heitän hanskat tiskiin ja koitan kokea elämisen keveyden. 

Näin on. 

Yhtä hyvin voisin olla jonkun oksennukselta haisevan puliukon kanssa kuin jonkun menestyneen ihmisen kanssa. Ehkä rupean ajattelemaan elämääni vain elämyksinä. 

Ei kai sillä ole mitään väliä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. En itse käyttänyt tuota syytä. Oma syyni on paska itsetuntoni ja se, etten koe ansaitsevani ketään. Tämä taas johtuu masennuksesta.

Kun tiedostat, niin voit tietoisesti tukea itseäsi ja uskaltaa. Yrittää.

Toivon hyvää.

Mietin, että yrittämiselläkin on raja. Minusta tuntuu, että olen yrittänyt ihan tarpeeksi. Nyt heitän hanskat tiskiin ja koitan kokea elämisen keveyden. 

Näin on. 

Yhtä hyvin voisin olla jonkun oksennukselta haisevan puliukon kanssa kuin jonkun menestyneen ihmisen kanssa. Ehkä rupean ajattelemaan elämääni vain elämyksinä. 

Ei kai sillä ole mitään väliä. 

Onko elämässä oikeastaan mitään väliä, mitä täällä lopulta tekee? Ei ole. Koitan olla tekemättä mahdollisimman vähän vahinkoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. En itse käyttänyt tuota syytä. Oma syyni on paska itsetuntoni ja se, etten koe ansaitsevani ketään. Tämä taas johtuu masennuksesta.

Kun tiedostat, niin voit tietoisesti tukea itseäsi ja uskaltaa. Yrittää.

Toivon hyvää.

Mietin, että yrittämiselläkin on raja. Minusta tuntuu, että olen yrittänyt ihan tarpeeksi. Nyt heitän hanskat tiskiin ja koitan kokea elämisen keveyden. 

Näin on. 

Yhtä hyvin voisin olla jonkun oksennukselta haisevan puliukon kanssa kuin jonkun menestyneen ihmisen kanssa. Ehkä rupean ajattelemaan elämääni vain elämyksinä. 

Ei kai sillä ole mitään väliä. 

Onko elämässä oikeastaan

Mulle riittää, että saan paskaa hopealautasella. Hopea on tärkein. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kolmekymppinen mies, diplomi-insinööri. Ei lapsia, hyvä työ, omistusasunto, treenaan pari kertaa viikossa, ei velkoja. Komeaksikin kehuttu. 

Olen huomannut, että näissä tilanteissa olen aina vain resurssi. Mukava, kiltti ja "tasapainoinen" mies, jonka tehtävänä on täyttää sitä reikää, joka elämässä jäi, kun se varsinainen amismies rakkaus lähti menemään. Ei kiitos.



En ole tukihenkilö. En tarvitse mitään bonuslapsia. En halua tulla verratuksi siihen entiseen mieheen tai kuulla, miten hyvin nainen pärjää yksin, mutta "ois silti kiva että joku välillä vie roskat".

Mitä vikaa on sinkkuäideissä ja bonuslapsissa?

 

Kaikki eivät vain halua toisen miehen perhettä. Sinkkuäiti etsii miehen lisäksi aina kotia lapsilleen. Sama mies voi helposti saada pakit jos ei vaikka omista isoa taloa tai asuntoa johon mahtuu hyvin lapset ja monesti lemmikitkin. Mutta kun omistaa niin pääsee treffeille. Lapseton nainen on todennäköisemmin oikeasti kiinnostunut miehestä toisin kuin sinkkuäiti joka etsii ensisijassa kotia lapsilleen. Jos sillä sinkkuäidillä on vielä talousongelmia niin on lähes varmaa että häntä kiinnostaa muukin kuin se mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kolmekymppinen mies, diplomi-insinööri. Ei lapsia, hyvä työ, omistusasunto, treenaan pari kertaa viikossa, ei velkoja. Komeaksikin kehuttu. Tämän palstan perusteella voisin luulla, että tällaiselle miehelle olisi kysyntää. Mutta en ole enää kiinnostunut tapaamaan ns. "vahvoja naisia", joilla on valmis elämä, lapset, entinen mies ja kolme stressiä taustalla.



Olen huomannut, että näissä tilanteissa olen aina vain resurssi. Mukava, kiltti ja "tasapainoinen" mies, jonka tehtävänä on täyttää sitä reikää, joka elämässä jäi, kun se varsinainen amismies rakkaus lähti menemään. Ei kiitos.



En ole tukihenkilö. En tarvitse mitään bonuslapsia. En halua tulla verratuksi siihen entiseen mieheen tai kuulla, miten hyvin nainen pärjää yksin, mutta "ois silti kiva että joku välillä vie roskat".



En ole katkera. En vihaa naisia. Mutta en aio myöskään tyytyä

Hän kylläkin kirjoittaa, että ei.

Vaikka oltaisiin minkä teorian puolesta samalla tasolla, voi silti olla ettei ole sen ihmisen kanssa mitään yhteistä elämäntavoissa, arvoissa tai muutenkaan. Eikä välttämättä minkäänlaista kemiaa.

En ainakaan itse halua seurustella miespuolisen kopioni kanssa.

Rakkaus on välillä vaan henkimaailman juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kolmekymppinen mies, diplomi-insinööri. Ei lapsia, hyvä työ, omistusasunto, treenaan pari kertaa viikossa, ei velkoja. Komeaksikin kehuttu. Tämän palstan perusteella voisin luulla, että tällaiselle miehelle olisi kysyntää. Mutta en ole enää kiinnostunut tapaamaan ns. "vahvoja naisia", joilla on valmis elämä, lapset, entinen mies ja kolme stressiä taustalla.



Olen huomannut, että näissä tilanteissa olen aina vain resurssi. Mukava, kiltti ja "tasapainoinen" mies, jonka tehtävänä on täyttää sitä reikää, joka elämässä jäi, kun se varsinainen amismies rakkaus lähti menemään. Ei kiitos.



En ole tukihenkilö. En tarvitse mitään bonuslapsia. En halua tulla verratuksi siihen entiseen mieheen tai kuulla, miten hyvin nainen pärjää yksin, mutta "ois silti kiva että joku välillä vie roskat".



En ole katkera. En vihaa naisia. Mutta en aio myöskään tyytyä

Kolmekymppinen liian vanha????

öö. Eikä ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kolmekymppinen mies, diplomi-insinööri. Ei lapsia, hyvä työ, omistusasunto, treenaan pari kertaa viikossa, ei velkoja. Komeaksikin kehuttu. 

Olen huomannut, että näissä tilanteissa olen aina vain resurssi. Mukava, kiltti ja "tasapainoinen" mies, jonka tehtävänä on täyttää sitä reikää, joka elämässä jäi, kun se varsinainen amismies rakkaus lähti menemään. Ei kiitos.



En ole tukihenkilö. En tarvitse mitään bonuslapsia. En halua tulla verratuksi siihen entiseen mieheen tai kuulla, miten hyvin nainen pärjää yksin, mutta "ois silti kiva että joku välillä vie roskat".

Mitä vikaa on sinkkuäideissä ja bonuslapsissa?

 

Kaikki eivät vain halua toisen miehen perhettä. Sinkkuäiti etsii miehen lisäksi aina kotia lapsilleen. Sama mies voi helposti saada pakit jo

Hoi hyvänen aika sentään. Äidin kuuluukin ajatella ensisijaisesti omaa perhettään.

Vierailija kirjoitti:

Työnnäs jo ne tasos teorioineen sinne minne aurinko ei paista ja työnnäkin syvälle että varmana pysyy. 

Työnnä ite ulinas haisevaas vittuus. Ei se nyt ihan sattumaa ole, että lääkäri ei ole parisuhteessa siivoojan kanssa, tai 140-kiloinen Kainuun make ei saa hyväkroppaista nuorta naista. Lopeta siis nuo paskanjauhamisesi, koska jokainen tietää, että tasot on ja piste. Ne vain on tabuja joista ei saisi puhua, jotta kaikilla olisi kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei siinä ole mitään väärää, jos ei ota riesakseen jotain tyyppiä vain siksi, että olisi joku. Miehestä pitäisi olla jotain lisäarvoa. Miksi haluat vain jonkun sotkemaan kotiisi, istumaan sohvalla piereskellen? Ystävät ja vibraattori tuottavat sata kertaa enemmän iloa.

Tekstianalyysisi ja mieskuvasi perusteella saat tyytyä vibraattoriystäviisi jatkossakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei siinä ole mitään väärää, jos ei ota riesakseen jotain tyyppiä vain siksi, että olisi joku. Miehestä pitäisi olla jotain lisäarvoa. Miksi haluat vain jonkun sotkemaan kotiisi, istumaan sohvalla piereskellen? Ystävät ja vibraattori tuottavat sata kertaa enemmän iloa.

Niin ja ystävät ei tule sohvalle piereskelemään

Eikä vibraattori.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kolmekymppinen mies, diplomi-insinööri. Ei lapsia, hyvä työ, omistusasunto, treenaan pari kertaa viikossa, ei velkoja. Komeaksikin kehuttu. 

Olen huomannut, että näissä tilanteissa olen aina vain resurssi. Mukava, kiltti ja "tasapainoinen" mies, jonka tehtävänä on täyttää sitä reikää, joka elämässä jäi, kun se varsinainen amismies rakkaus lähti menemään. Ei kiitos.



En ole tukihenkilö. En tarvitse mitään bonuslapsia. En halua tulla verratuksi siihen entiseen mieheen tai kuulla, miten hyvin nainen pärjää yksin, mutta "ois silti kiva että joku välillä vie roskat".

Mitä vikaa on sinkkuäideissä ja bonuslapsissa?

 

Kaikki eivät vain halua toisen miehen perhettä. Sinkkuäiti etsii miehen lisäksi aina kot

Moni mies haluaisi että naisensa on hänestä oikeasti kiinnostunut ilman mitään taka-ajatuksia.

Musta tuntuu että jos nainen sosiaalisilta taidoiltaan ja ulkonäöltään sijoittuu Gaussin käyrän keski- tai yläpäähän niin voi unohtaa tasot ja etsiä "sitä oikeaa". Mutta rumat autistitutut kyllä aivan selvästi sivusta seurattuna kärsivät juuri tästä ongelmasta, että eivät tajua että heidän on etsittävä ruma autistikumppani jos haluavat pariutua. Tai osa on ehkä tajunnutkin sen ja päättänyt jäädä mieluummin yksin, kuten itsekin vastaavassa tilanteessa varmasti tekisin. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen nainen ja olen Tinderin kautta tavannut 55 miestä kolmen vuoden aikana. Heistä joku 3/4 on antanut minulle pakit joko heti ensitreffien jälkeen tai viimeistään muutaman kuukauden tapailun jälkeen. Eli miehet ovat tosi nirsoja. Itse olen antanut pakit vain jos mies ei ole ollut ollenkaan kumppaniainesta tai ei muuten tunnu kuin lähinnä työkaverilta.

Huh. Tuollainen Tinder-rumba, etten sanoisi karuselli, käy varmaan jo työstä.

Pakkeja pakkien perään. Jos ammattina on vielä puhelin- tms. myyjä, niin muutama sata pakkia sieltäkin, potentiaalisilta asiakkailta.

Pakki-konsultti tai pakkimestari lienevät tulevia, uusia ammattinimikkeitä.

Onneksi olkoon, olet törmännyt parinmuodostuksen perusongelmaan. Miten löytää itselle sopiva, jolle myös olisi se sopiva. Kaikkihan seukkaisivat kaikkien kanssa koko ajan, jos kukaan ei miettisi ollenkaan, ketä kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen kolmekymppinen mies, diplomi-insinööri. Ei lapsia, hyvä työ, omistusasunto, treenaan pari kertaa viikossa, ei velkoja. Komeaksikin kehuttu. Tämän palstan perusteella voisin luulla, että tällaiselle miehelle olisi kysyntää. Mutta en ole enää kiinnostunut tapaamaan ns. "vahvoja naisia", joilla on valmis elämä, lapset, entinen mies ja kolme stressiä taustalla.



Olen huomannut, että näissä tilanteissa olen aina vain resurssi. Mukava, kiltti ja "tasapainoinen" mies, jonka tehtävänä on täyttää sitä reikää, joka elämässä jäi, kun se varsinainen amismies rakkaus lähti menemään. Ei kiitos.



En ole tukihenkilö. En tarvitse mitään bonuslapsia. En halua tulla verratuksi siihen entiseen mieheen tai kuulla, miten hyvin nainen pärjää yksin, mutta "ois silti kiva että joku välillä vie roskat".



En ole katkera. En vihaa naisia. Mutta en aio myöskään tyytyä siihen, että oma elämäni pitää rakentaa jonkun

Asiaa, bro! Naisena olisit saanut vielä enemmän ylänuolia ja vähemmän alanuolia.

Joku DI-kilta varmasti palkitsee sinut ketjun lainatuimmasta, ajatuksia herättävästä ja luutuneita rakenteita ravistelevasta viestistäsi.

Diplomi-insinöörien haluttavuus kumppaneiksi kasvaa naisväen keskuudessa (jos mahdollista) vieläkin suuremmaksi.

Olen korkeakoulutettu ja pidän huolta ulkonäöstäni, mutta en ole persoonallisuudeltani perusbeibe, joten jään lopulta aina lehdellä soittelemaan. Alkuja paljon, mutta homma tyssää aina johonkin. Ei minusta ole mikään varsinainen tasojuttu. Pääosin omantasoisia tyyppejä ne on kaikki olleet, muutama jopa alle ja nehän ne vasta liukkaasti onkin lähteneet.

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu että jos nainen sosiaalisilta taidoiltaan ja ulkonäöltään sijoittuu Gaussin käyrän keski- tai yläpäähän niin voi unohtaa tasot ja etsiä "sitä oikeaa". Mutta rumat autistitutut kyllä aivan selvästi sivusta seurattuna kärsivät juuri tästä ongelmasta, että eivät tajua että heidän on etsittävä ruma autistikumppani jos haluavat pariutua. Tai osa on ehkä tajunnutkin sen ja päättänyt jäädä mieluummin yksin, kuten itsekin vastaavassa tilanteessa varmasti tekisin. 

Kaverit ylipäätään ovat erittäin huonoja ja jäävejä ennustamaan, kuka löytää ja saa kenetkin, kuka taas jää ilman.

Kaveriporukassamme oli oikein mukava ja hauska mies. Ihmettelin välillä itsekseni, että eikö hällä vieläkään ole kumppania, vaikka selvästi sitä toivoi. Ei tullut mieleeni sellainen "pikkujuttu", että hän on lähes hampaaton. Nyt uudet "legot" suussa, mutta ikääkin jo enemmän.