Lue keskustelun säännöt.
Miksi niin monelle on vaikeaa myöntää, ettei löydä kumppania, koska ei tyydy tasoiseensa seuraan?
14.09.2025 |
Minä olen ainakin tullut siihen tulokseen, että näin on omalla kohdallani asia. Kyllä minusta kiinnostutaan, mutta minä en kiinnostu heistä. Mutta minusta ei kiinnostu ne, joista taas itse kiinnostun. Eiköhän tämä ole suoraa seurausta siitä, että tavoittelen siis tasoani parempaa. Miksi loppujaan niin monelle asia on vaikeaa myöntää, vaan keksitään muita erinäisiä tekosyitä huonosta tuurista lähtien?
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Olen korkeakoulutettu ja pidän huolta ulkonäöstäni, mutta en ole persoonallisuudeltani perusbeibe, joten jään lopulta aina lehdellä soittelemaan. Alkuja paljon, mutta homma tyssää aina johonkin. Ei minusta ole mikään varsinainen tasojuttu. Pääosin omantasoisia tyyppejä ne on kaikki olleet, muutama jopa alle ja nehän ne vasta liukkaasti onkin lähteneet.
Ongelma viittaisi feminiinisyyden puutteeseen.
M
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä ole mitään väärää, jos ei ota riesakseen jotain tyyppiä vain siksi, että olisi joku. Miehestä pitäisi olla jotain lisäarvoa. Miksi haluat vain jonkun sotkemaan kotiisi, istumaan sohvalla piereskellen? Ystävät ja vibraattori tuottavat sata kertaa enemmän iloa.
ei niillä pieruilla ole tarkotuskaan pärisyttää sitä klitorista hölmö.
Harmittaa että tajusin vasta 35-vuotiaana että ei kaikista miehistä ole parisuhteeseen ja jos sellaisen suhteen aloittaa miehen kanssa joka on emotionaaliselta kehitykseltään lapsen tasolla, niin ero voi olla hyvin vaikea ja kivulias.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kolmekymppinen mies, diplomi-insinööri. Ei lapsia, hyvä työ, omistusasunto, treenaan pari kertaa viikossa, ei velkoja. Komeaksikin kehuttu.
Olen huomannut, että näissä tilanteissa olen aina vain resurssi. Mukava, kiltti ja "tasapainoinen" mies, jonka tehtävänä on täyttää sitä reikää, joka elämässä jäi, kun se varsinainen amismies rakkaus lähti menemään. Ei kiitos.
En ole tukihenkilö. En tarvitse mitään bonuslapsia. En halua tulla verratuksi siihen entiseen mieheen tai kuulla, miten hyvin nainen pärjää yksin, mutta "ois silti kiva että joku välillä vie roskat".Mitä vikaa on sinkkuäideissä ja bonuslapsissa?
Kaikki eivät vain halua toisen miehen perhettä. Sinkkuäiti etsii miehen lisäksi aina kotia lapsilleen. Sama mies voi helposti saada pakit jo
Onko se sinkkuäiti sitten koditon vai miksi joutuu etsimään miehen kautta kotia lapsilleen?
Mä seurustelen kymmenettä vuotta sinkkuisän kanssa, eikä hän ole kertaakaan tuonut lapsiaan omistusasuntooni. Mikä naisista tekee mielestäsi erilaisia?
Naiset on aina 10/10 niin minkäs minä sille voin että suomalaiset miehet on parhaimmillaankin vain 8,5/10
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nainen ja olen Tinderin kautta tavannut 55 miestä kolmen vuoden aikana. Heistä joku 3/4 on antanut minulle pakit joko heti ensitreffien jälkeen tai viimeistään muutaman kuukauden tapailun jälkeen. Eli miehet ovat tosi nirsoja. Itse olen antanut pakit vain jos mies ei ole ollut ollenkaan kumppaniainesta tai ei muuten tunnu kuin lähinnä työkaverilta.
Eli suomeksi matchaat niitä samoja miehiä kuin muutkin naiset.
Lisäyksenä että näillä miehillä riittää valinnan varaa ja ne ei tyydy keskiverto naiseen koska kaikki muutkin naiset tavoittelee näitä
Vierailija kirjoitti:
Olen kolmekymppinen mies, diplomi-insinööri. Ei lapsia, hyvä työ, omistusasunto, treenaan pari kertaa viikossa, ei velkoja. Komeaksikin kehuttu. Tämän palstan perusteella voisin luulla, että tällaiselle miehelle olisi kysyntää. Mutta en ole enää kiinnostunut tapaamaan ns. "vahvoja naisia", joilla on valmis elämä, lapset, entinen mies ja kolme stressiä taustalla.
Olen huomannut, että näissä tilanteissa olen aina vain resurssi. Mukava, kiltti ja "tasapainoinen" mies, jonka tehtävänä on täyttää sitä reikää, joka elämässä jäi, kun se varsinainen amismies rakkaus lähti menemään. Ei kiitos.
En ole tukihenkilö. En tarvitse mitään bonuslapsia. En halua tulla verratuksi siihen entiseen mieheen tai kuulla, miten hyvin nainen pärjää yksin, mutta "ois silti kiva että joku välillä vie roskat".
En ole katkera. En vihaa naisia. Mutta en aio myöskään tyytyä siihen, että oma elämäni pitää rakentaa jonkun
Miksi tapailet yyhoo- naisia, jos et halua yyhoo -naista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huvipuistohullu kirjoitti:
Miksi pitäisi tyytyä? 😄
Vai tajuta ettet ole mikään taivaan lahja kenellekkään?
Miksi pitäisi tyytyä johonkuhun? Parempi olla yksin kuin vain sen takia että "pitäisi" olla jonkun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nelikymppisenä ei jaksa enään leikkiä ja kuunnella huutoa kun sukka on väärässä paikassa. Sylissä olisi kyllä tilaa toiselle, ei vain jaksa turhasta mesoavia naisia. Runkkarina pärjäilen yksin hyvin jos sopivaa ei tule kohdalle. Sekin ettei jaksa seksitöntä suhdetta ja aina olla vonkaamassa.
Vierailija kirjoitti:
Harmittaa että tajusin vasta 35-vuotiaana että ei kaikista miehistä ole parisuhteeseen ja jos sellaisen suhteen aloittaa miehen kanssa joka on emotionaaliselta kehitykseltään lapsen tasolla, niin ero voi olla hyvin vaikea ja kivulias.
Ja tämä kertoo sinun älykkyydestä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kun nimenomaa näissä asioissa pitää olla nirso. Yksi elämän tärkeimmistä ihmissuhteista kuitenkin. Paras sen olla pitää, huonoa ei koskaan ja mieluummin yksin kuin riittävän kanssa.
Olisi hirveää olla jonkun kanssa, joka nyt vaan tyytyi minuun, kun ei saanut ketään muutakaan. En ikinä haluaisi olla sellaisessa suhteessa.
Enkä pystyisi vain tyytymään itsekään, en ole hyvä teeskentelemään.
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kolmekymppinen mies, diplomi-insinööri. Ei lapsia, hyvä työ, omistusasunto, treenaan pari kertaa viikossa, ei velkoja. Komeaksikin kehuttu. Tämän palstan perusteella voisin luulla, että tällaiselle miehelle olisi kysyntää. Mutta en ole enää kiinnostunut tapaamaan ns. "vahvoja naisia", joilla on valmis elämä, lapset, entinen mies ja kolme stressiä taustalla.
Olen huomannut, että näissä tilanteissa olen aina vain resurssi. Mukava, kiltti ja "tasapainoinen" mies, jonka tehtävänä on täyttää sitä reikää, joka elämässä jäi, kun se varsinainen amismies rakkaus lähti menemään. Ei kiitos.
En ole tukihenkilö. En tarvitse mitään bonuslapsia. En halua tulla verratuksi siihen entiseen mieheen tai kuulla, miten hyvin nainen pärjää yksin, mutta "ois silti kiva että joku välillä vie roskat".
En ole katkera. En vihaa naisia. Mutta en aio myöskään tyytyäMiksi tapailet yyhoo- naisia, jos et halua yyhoo -naista?
Ole eri mutta ongelma on siinä että nykypäivänä naiset kertovat niista lapsista mahdollisimman myöhään että mies kerkiäisi ihastumaan tai jopa pikkuisen rakastumaan naiseen jotta miehen mielessä oleva erokynnys nousisi mahdollisimman korkeaksi ettei mies jätä.
Itse olen mies joka juuri tuhosi parisuhteen alun kun sai vasta puolen vuoden tapailun jälkeen tietää että naisella oli kaksi lasta kahdelle eri miehelle ja tämä nainen oletti että täyttäisin isän roolin molemmille lapsille niin henkisesti kuin taloudellisesti. Ja kun kysyin miksi odotti näin pitkään ennen kun kertoi lapsista tämä nainen vastasi juuri tuon ihastumisen ja ajatteli että en sen ihastumisen jälkeen enää välitä onko niitä lapsia ennestään vai ei
Kaffebulla kirjoitti:
Olisi hirveää olla jonkun kanssa, joka nyt vaan tyytyi minuun, kun ei saanut ketään muutakaan. En ikinä haluaisi olla sellaisessa suhteessa.
Juuri tuo. Mietityttää, että mitä varten sen suhteen ajatellaan ylipäätään olevan olemassa, jos siihen riittää joku "kelpuutettava"?
Itse olen ollut suhteessa, jossa toinen kelpuutti. Kyllä se asian tosilaita tulee lopulta ilmi rivien välistä, lisäksi toisen käytös oli muutenkin kuin hengaisi kaverinsa kanssa. Ja sitähän minä hänelle olinkin, kuin naispuolinen kaveri. Koska eihän hän tuntenut minua kohtaan tunteita, joita olettaisin parisuhteessa olevan.
Kuinka vaikea on ymmärtää, että monien valikoivien ihmisten vaatimukset eivät liity suoraan konkreettisesti mitattaviin ominaisuuksiin. Ei parisuhteen ole tarkoitus olla sietämistaistelua, missä puolta puolison tavoista vihaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen kolmekymppinen mies, diplomi-insinööri. Ei lapsia, hyvä työ, omistusasunto, treenaan pari kertaa viikossa, ei velkoja. Komeaksikin kehuttu. Tämän palstan perusteella voisin luulla, että tällaiselle miehelle olisi kysyntää. Mutta en ole enää kiinnostunut tapaamaan ns. "vahvoja naisia", joilla on valmis elämä, lapset, entinen mies ja kolme stressiä taustalla.
Olen huomannut, että näissä tilanteissa olen aina vain resurssi. Mukava, kiltti ja "tasapainoinen" mies, jonka tehtävänä on täyttää sitä reikää, joka elämässä jäi, kun se varsinainen amismies rakkaus lähti menemään. Ei kiitos.
En ole tukihenkilö. En tarvitse mitään bonuslapsia. En halua tulla verratuksi siihen entiseen mieheen tai kuulla, miten hyvin nainen pärjää yksin, mutta "ois silti kiva että joku välillä vie roskat".
En ole katkera. En vihaa naisia. Mutta en aio myöskään tyytyä siihen, että oma elämäni pitää rakentaa jonkun
Iso kiitos sinulle! Annoit just inspiraation. Nyt ei enää vitutakaan yks ghostaaminen. Oli just tämmöinen omillaan kävelevä vahvanainen joka teki alotteen mutta ei oo vastannu mitään mun viestiin ainakaan muutamaan päivään. Ja minä juurikin valahdan tuohon kiltti mies-kategoriaan kuin sukallinen kaurapuuroa. Ottikohan vaan yhdeksi pelinappulaksi haaremiinsa ja ottaa joskus myöhemmin yhteyttä kun tulee taas tylsää ja roskat pitäs viedä, saa nähä. Mikäli näin käy, ei saa multa yhtikäs mitään. Parempi ettei tullut mitään jos/kun ois pitäny jakaa sen sydän ex-rakkauden ja kolmen eri stressin kanssa.
Nyt pistänkin nää deittipalvelut jäähylle. Keskityn vaan treeniin, mökkiin ja sijottamiseen matkalla kohti täydellistä taloudellista riippumattomuutta... ja riippumattomuutta ylipäätään mistään.
Vierailija kirjoitti:
Olen kolmekymppinen mies, diplomi-insinööri. Ei lapsia, hyvä työ, omistusasunto, treenaan pari kertaa viikossa, ei velkoja. Komeaksikin kehuttu. Tämän palstan perusteella voisin luulla, että tällaiselle miehelle olisi kysyntää. Mutta en ole enää kiinnostunut tapaamaan ns. "vahvoja naisia", joilla on valmis elämä, lapset, entinen mies ja kolme stressiä taustalla.
Olen huomannut, että näissä tilanteissa olen aina vain resurssi. Mukava, kiltti ja "tasapainoinen" mies, jonka tehtävänä on täyttää sitä reikää, joka elämässä jäi, kun se varsinainen amismies rakkaus lähti menemään. Ei kiitos.
En ole tukihenkilö. En tarvitse mitään bonuslapsia. En halua tulla verratuksi siihen entiseen mieheen tai kuulla, miten hyvin nainen pärjää yksin, mutta "ois silti kiva että joku välillä vie roskat".
En ole katkera. En vihaa naisia. Mutta en aio myöskään tyytyä siihen, että oma elämäni pitää rakentakumppanisi
Sinusta ei tule huono (itsekeskeinen, pinnallinen tms.) kuva siksi että sinulla on toiveita ja vaatimuksia siitä millainen haluat kumppanisi olevan ja että et halua olla vain joku "tukihenkilö". Mutta sinusta tulee huono kuva siksi miten kuvailet itseäsi ja kuvittelet että naisten pitäisi olla tyytyväisiä sinunlaiseen. Se, että luettelet omaisuuttasi ja kehut ulkonäköäsi, mutta et kerto positiivisia luonteenpiirteitä tai esim. miten näytät toiselle että välität, ON pinnallista. Just toi että "mulla on omistusasunto, ei velkoja, treenaan" kertoo että halveksut naisia ja pidät meitä noin pinnallisina, vaikka kuinka vakuutteletkin ettet vihaa naisia.
Eli suomeksi matchaat niitä samoja miehiä kuin muutkin naiset.