Lapsiperheiden köyhyys
Nyt on ollut otsikoissa lapsiperheiden köyhyys. Tämä on mielenkiintoinen teema, sillä suomalaisten lapsiperheiden köyhyys on hyvin valikoivaa. Tämän on moni huomannut, että heille ei esim. käytetyt vaatteet tai huonekalut kelpaa. Pitää olla merkkiä jne.
Väitän, että kyse on siitä, että näillä ihmisillä on täysin vääristynyt kuva siitä, mitä esim. keskituloisen perheen tuloilla, joka ei saa tukia, pystyy ostamaan ja minkälaista elintasoa sillä pystyy pitämään yllä. Ei meilläkään ole varaa ostella lapsille uusia merkkivaatteita, ei kyllä haluakaan. Ei käydä montaa kertaa vuodessa ulkomailla, huokekalut on ikeaa, eletään siis hyvin samantapaista elämää kuin nämä ns. vähävaraiset asumistukea, toimeentulotukea yms. nostavat perheet. Nettotulot eivät tuskin eroa meillä paljoakaan.
Me emme saisi tukea myöskään esim. Hopelta. Meille kelpaisi hyvin esim. ihan tavalliset käytetyt vaatteet. Joka vuosi mekin lasten kasvaessa tuskailemme kun joutuu ostamaan taas uutta kokoa talvivaatetta. Mutta ajattelen tämän olevan ihan normaalia. Ei tulisi mieleenkään olettaa, että on jonkun muun tehtävä tarjota nämä meille, vaan tottakai meidän pitää itse laskea mistä saadaan säästettyä vuoden aikana sen verran, että lapsilla on sopivan kokoiset vaatteet ja kengät. Tänä kesänä emme käyneet huvipuistossa, koska liput ovat kalliit ja teimme muuta. Retkiä jne. Sekään ei ole köyhyyden merkki, vaan ihan tavallista lapsiperheen elämää.
Kommentit (135)
Jos keskituloisen perheen tuloilla ei saa jäämään mitään säästöön kuluja on yksinkertaisesti liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Sana köyhyyskin on kärsinyt inflaation. Harvase päivä kuulee uhripuhetta jossa omakotitalon, autojen, lasten, harrastusten, lemmikkien, yms kulujen jälkeen ei jää rahaa ruokaan.
No tottakai kerrotaan noista tuollaisista, jotta kaikki kuvittelisivat, että kaikkien köyhien tilanne on sama ja heiltä voi ja pitää leikata ja lisäksi heitä pitää vihatakin.
Älkää viitsikö olla noin naiiveja.
Kyllä sinkut aikuisetkin on köyhiä, se 595 e ei riitä kun siitä pitäis maksaa yksin kaikki.
Kerropa nyt vielä se, että miksi ajattelet, että teidän keskitukoisella perheellä olisi millään lailla sama tilanne kuin vähävaraisella perheellä?
Vierailija kirjoitti:
Sana köyhyyskin on kärsinyt inflaation. Harvase päivä kuulee uhripuhetta jossa omakotitalon, autojen, lasten, harrastusten, lemmikkien, yms kulujen jälkeen ei jää rahaa ruokaan.
Aloituskin oli vastaavaa uhripuhetta. :D
Lapsiperheköyhyys. Kertomansa mukaan hyvätuloisen miehen vaimo ei saa kuin 370 euroa kotihoidontukea. Valitti kun lapsiperheitä ei arvosteta. Valtionko se lapsi pitäisi elättää?
"Ei käydä montaa kertaa vuodessa ulkomailla".
Niinpä, sekin vähän oma valinta, mitä maksaa 4 hengen lomamatka vs lasten kausivaatteet?
Horiset monen kappaleen verran, miten keskituloisillakin perheillä tekee tiukkaa, mutta oletat että vähävaraisilla menee paremmin? Täh? Heräsitkö humalassa?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinkut aikuisetkin on köyhiä, se 595 e ei riitä kun siitä pitäis maksaa yksin kaikki.
595 ei ole koko totuus. Tuolla työmarkkinatuella on myös oikeutettu asumistukeen ja joissakin tapauksissa myös toimeentulotukeen. Kyllä niillä saa asunnon, ruokaa ja edullisen puhelinliittymän. Kaikki muu on luksusta. Kirjastoista saa lainaan kirjoja, ulos voi lähteä kävelylle, voi jumpata kotona, käyttää hyväksi museoiden ilmaispäiviä jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sana köyhyyskin on kärsinyt inflaation. Harvase päivä kuulee uhripuhetta jossa omakotitalon, autojen, lasten, harrastusten, lemmikkien, yms kulujen jälkeen ei jää rahaa ruokaan.
No tottakai kerrotaan noista tuollaisista, jotta kaikki kuvittelisivat, että kaikkien köyhien tilanne on sama ja heiltä voi ja pitää leikata ja lisäksi heitä pitää vihatakin.
Älkää viitsikö olla noin naiiveja.
"Hyvien" ihmisten näytöksiä nuo ovat. Koska kansa haluaa empatiaa, kaikkien pitäisi näytellä ääliötä. Kaikkihan symppaavat köyhiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sana köyhyyskin on kärsinyt inflaation. Harvase päivä kuulee uhripuhetta jossa omakotitalon, autojen, lasten, harrastusten, lemmikkien, yms kulujen jälkeen ei jää rahaa ruokaan.
Aloituskin oli vastaavaa uhripuhetta. :D
Itseasiassa ei ollut. Teemme kumpikin mielekästä työtä ja elämä on hyvää. Ihmettelen aidosti, minkälaisissa harhoissa jotkut elää, kun kuvittelevat että suurin osa suomalaisista kylpee rahassa ja minkälainen ihminen odottaa, että jonkun muun pitäisi kustantaa sama elintaso kaikille, ja että he ovat oikeutettuja siihen.
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheköyhyys. Kertomansa mukaan hyvätuloisen miehen vaimo ei saa kuin 370 euroa kotihoidontukea. Valitti kun lapsiperheitä ei arvosteta. Valtionko se lapsi pitäisi elättää?
Niin, ulkisuudessa myös voivotellaan, että syntyvyys on niin ja niin alahaista ja ratkaisuksi tarjotaan suurempia tulonsiirtoja lapsiperheille, muodossa tai toisessa. Taas edetään kohti suurempaa julkista sektoria, korkeampaa verotusta ja lasten hankinnan keskittymistä niille, joiden pääasiallinen toimeentulon lähde ovat tulonsiirrot. Ja samaan hengenvetoon voivotellaan sitä, että niin monet perheet pysyvät sukupolvesta toiseen köyhinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinkut aikuisetkin on köyhiä, se 595 e ei riitä kun siitä pitäis maksaa yksin kaikki.
595 ei ole koko totuus. Tuolla työmarkkinatuella on myös oikeutettu asumistukeen ja joissakin tapauksissa myös toimeentulotukeen. Kyllä niillä saa asunnon, ruokaa ja edullisen puhelinliittymän. Kaikki muu on luksusta. Kirjastoista saa lainaan kirjoja, ulos voi lähteä kävelylle, voi jumpata kotona, käyttää hyväksi museoiden ilmaispäiviä jne.
Ei saa jos on puoliso.. silloin tilanne on sama kuin perheellä jonka äidin ainut tulo on kotihoidontuki 370. Josta valitti.
Olen sitä mieltä että keskituloisten perheiden rahat menevät osin pieniin, usein toistuviin kuluihin. Esimerkkinä lasten ja nuorten välipalat ja energiajuomat ja aikuisten pakosta syödyt työpaikkalounaat. On (muka) noloa ottaa omat eväät tai syödä kouluruokaa tai olla ilman redbulleja koska kaikki muutkin. Tietysti asuntolainat ja autot haukkaavat myös tuloja mutta yhden lapsen välipalat ja yhden aikuisen lounas on jo 20e/päivä. Eli 400e/kuussa!
Pienituloiselle tuo 20e on jo iso raha. Toisaalta jos joku vaikka polttaa tupakkaa niin siihenkin uppoaa se 10e/päivä.
Sitten vielä kun koko ajan hoetaan sitä että köyhyys lisääntyy, opetetaan lapsille että kaikille kuuluu samat asiat riippumatta siitä mitä työtä ja kuinka paljon teet vai teetkö ollenkaan. Niin lapset oppii siihen että jonkun kuuluu hoitaa kaikille kaikkea eikä itse tarvitse tehdä mitään.
Noh. Jokainen on varmaan kuullut sanottavan, että käy kouluja, panosta siihen, hanki ammatti. Jos ei aikanaan napannut, niin syy oman perheen köyhyyteen löytyy sieltä peilistä.
Jos paikkakunnalla ei ole töitä, muuta. Jos ei ole oman alan töitä, hakeudu muihin. Jos ammattitaito on vanhentunut, kouluttaudu. Syy ja apu löytyy kummatkin omasta peilistä.
Jos ei ole halua tehdä muutoksia, ei asiat ole riittävän huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sana köyhyyskin on kärsinyt inflaation. Harvase päivä kuulee uhripuhetta jossa omakotitalon, autojen, lasten, harrastusten, lemmikkien, yms kulujen jälkeen ei jää rahaa ruokaan.
Aloituskin oli vastaavaa uhripuhetta. :D
Itseasiassa ei ollut. Teemme kumpikin mielekästä työtä ja elämä on hyvää. Ihmettelen aidosti, minkälaisissa harhoissa jotkut elää, kun kuvittelevat että suurin osa suomalaisista kylpee rahassa ja minkälainen ihminen odottaa, että jonkun muun pitäisi kustantaa sama elintaso kaikille, ja että he ovat oikeutettuja siihen.
Älä jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheköyhyys. Kertomansa mukaan hyvätuloisen miehen vaimo ei saa kuin 370 euroa kotihoidontukea. Valitti kun lapsiperheitä ei arvosteta. Valtionko se lapsi pitäisi elättää?
Niin, ulkisuudessa myös voivotellaan, että syntyvyys on niin ja niin alahaista ja ratkaisuksi tarjotaan suurempia tulonsiirtoja lapsiperheille, muodossa tai toisessa. Taas edetään kohti suurempaa julkista sektoria, korkeampaa verotusta ja lasten hankinnan keskittymistä niille, joiden pääasiallinen toimeentulon lähde ovat tulonsiirrot. Ja samaan hengenvetoon voivotellaan sitä, että niin monet perheet pysyvät sukupolvesta toiseen köyhinä.
Olet oikeassa. Ei keskituloisella perheellä, joka maksaa kulunsa palkkatuloistaan, ole varaa kuin 1-2 lapseen. Eikä niitä tehdä enempää, vaikka haluja olisi, koska silloin koko perheen elintaso kärsisi liikaa. Se on perhesuunnittelua. Lasketaan mihin on varaa ja eletään sen mukaan. Me tehtiin toinen ja täytyy myöntää, että yhden kanssa elämässä olisi vähemmän taloudellista stressiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinkut aikuisetkin on köyhiä, se 595 e ei riitä kun siitä pitäis maksaa yksin kaikki.
595 ei ole koko totuus. Tuolla työmarkkinatuella on myös oikeutettu asumistukeen ja joissakin tapauksissa myös toimeentulotukeen. Kyllä niillä saa asunnon, ruokaa ja edullisen puhelinliittymän. Kaikki muu on luksusta. Kirjastoista saa lainaan kirjoja, ulos voi lähteä kävelylle, voi jumpata kotona, käyttää hyväksi museoiden ilmaispäiviä jne.
Ei saa jos on puoliso.. silloin tilanne on sama kuin perheellä jonka äidin ainut tulo on kotihoidontuki 370. Josta valitti.
Puolisolla on elatusvelvollisuus. Jos puolisolla on hyvät tulot, niin ei silloin yhteiskunnan kuulukaan tukea sinua enempää, vaan suurempi vastuu perheenne taloudesta jää silloin puolisolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sana köyhyyskin on kärsinyt inflaation. Harvase päivä kuulee uhripuhetta jossa omakotitalon, autojen, lasten, harrastusten, lemmikkien, yms kulujen jälkeen ei jää rahaa ruokaan.
Aloituskin oli vastaavaa uhripuhetta. :D
Itseasiassa ei ollut. Teemme kumpikin mielekästä työtä ja elämä on hyvää. Ihmettelen aidosti, minkälaisissa harhoissa jotkut elää, kun kuvittelevat että suurin osa suomalaisista kylpee rahassa ja minkälainen ihminen odottaa, että jonkun muun pitäisi kustantaa sama elintaso kaikille, ja että he ovat oikeutettuja siihen.
Älä jaksa.
Hyvin jaksamme. Olemme kykeneviä ihmisiä ja kannamme vastuun omista valinnoista.