Lue keskustelun säännöt.
miten rohkaista 8-vuotiasta ikävöijää...
19.06.2011 |
Koululaisella ensimmäinen pitkä kesäloma ja vaikka me vanhemmat pystymme kattamaan yli puolet 10 viikkoisesta kesälomasta, on lapselle silti ollut pakko järjestää kesätekemistä, ettei tarvitsisi olla päiviä yksin kotona. Luulin, että sukulaisvierailu olisi mieluinen tapa viettää kesälomapäiviä, on serkkuja kavereina ja tutut aikuiset turvana. Mutta poissaolo kotoa, ero vanhemmista tuntuu olevan lapselle aivan ylitsepääsemätön juttu. Lapsi on useinkin erossa meistä vanhemmista, mutta hoitajina on silloin isovanhemmat. Nyt on ensimmäinen kerta, kun hän on jossain muualla yötä poissa pidempään kuin yhden päivän ja yön. Ilta ja yö tuntuu olevan se kaikista pahin juttu. Nyt taas äsken lapsi soitti itkuisena, on ikävä kotiin ja pelottaa tuleva yö. Eikä takana ole kuin vasta yksi päivä kylässä. Edessä pari yötä. Miten ihmeessä tuota koululaista voisi rohkaista? Tuntuu, että hän pitää sukulaisvierailua lähinnä rangaistuksena.
Kommentit (19)
Rohkaistuu ihan sillä, että ensin selviää yhdestä yöstä ja sen jälkeen toisesta :)
Joutuuko nukkumaan yksin vai saako nukkua jonkun kanssa samassa huoneessa? Jos yksin, niin pyydä että saa mennä vaikka patjan kanssa lattialle jonkun kanssa samaan huoneeseen.
Kun mikään ei ole oikeasti huonosti, niin pärjää kyllä :) Ikävä on vain sellainen hassu juttu, että se tulee kylään kun sitä ei odota :)
Itsekin olen ollut tuonikäisenä ikävöivä lapsi. Halusin aina mennä joka paikkaan, toisinaan tuli silti kauhea ikävä ja toisinaan ei. Mutta ei kukaan voinut minuakaan kuskata keskellä yötä (iltaa) kotiin noin 50 tai 100 km:n päästä, joten kestettävä oli. Aamulla taas ei ollut yhtään ikävä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hylätyksitulemisen tunteen.
Aivanko varmasti lapselle parasta on ero kavereista, kodista ja vanhemmista? Minä kun tyhmä luulin, että juuri ne ovat lapselle tärkeitä.
ja itseluottamus kasvaa kun huomaa selviytyvänsä.
hylätyksitulemisen tunteen.
Aivanko varmasti lapselle parasta on ero kavereista, kodista ja vanhemmista? Minä kun tyhmä luulin, että juuri ne ovat lapselle tärkeitä.
Mielestäni lasta ei ole hylätty. Ei ole ventovieraiden seurassa. kyllä itsekin laitan lapseni ennemmin tutuille serkuille yöksi kuin pitäisin yksin kotona pitkät päivät. Ja näin on itsenikin kohdalla toimittu.
8-vuotias ei koe tulleensa hylätyksi. Muistaa vielä viikonkin jälkeen vanhempansa ja kotinsa :) tietää pääsevänsä kotiin. Ikävöinti on tunne, jolle ei aina voi mitään. Sitä oppii hallitsemaan niin, ettei siitä välitä vaikka olisikin ikävä. Ei siis aina tule itku.
Jos kotona on kaikki hyvin, sinne saakin ikävöidä.
Kumma juttu, että lastenpsykologit eivät kannusta antamaan 8v ikäisille hylkäämiskokemuksia. Ikävää kun ei tarvitse tuntea ilta toisensa perään tietääkseen, että se sattuu.
Jostain syystä Suomessa on vallalla ajattelutapa, jonka mukaan lapsuuteen kuuluu hirvittävä määrä kärsimystä ja hätää, muuten lapsesta ei kasta yhteiskuntakelpoista eli itsenäisesti masennustaan potevaa kansalaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hylätyksitulemisen tunteen. Aivanko varmasti lapselle parasta on ero kavereista, kodista ja vanhemmista? Minä kun tyhmä luulin, että juuri ne ovat lapselle tärkeitä.
Mielestäni lasta ei ole hylätty. Ei ole ventovieraiden seurassa. kyllä itsekin laitan lapseni ennemmin tutuille serkuille yöksi kuin pitäisin yksin kotona pitkät päivät. Ja näin on itsenikin kohdalla toimittu. 8-vuotias ei koe tulleensa hylätyksi. Muistaa vielä viikonkin jälkeen vanhempansa ja kotinsa :) tietää pääsevänsä kotiin. Ikävöinti on tunne, jolle ei aina voi mitään. Sitä oppii hallitsemaan niin, ettei siitä välitä vaikka olisikin ikävä. Ei siis aina tule itku. Jos kotona on kaikki hyvin, sinne saakin ikävöidä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsena samanlainen. Itkin joka kerta kun jouduin yöksi muualle. Itkin varmaan koko yön ja pelkäsin ihan kamalasti etten enää näkisi äitiä ja pääsisi kotiin. Joskus kun äiti sitten tuli hakemaan kesken niin se tunne oli aivan ihana. En välittänyt yhtään mistä jään paitsi yöpaikassa kunhan vain pääsin kotiin. Se oli tosi kamalaa ja kuluttavaa.. En tiedä mistä johtui. Loppui sitten itsestään ajan myötä..
Mutta.. tunne on kamala ja aito. En tahtoisi oman lapsen joutua itkemään ikävää, mutta toisaalta toivon että hän on reipaampi kuin itse olin.
Kumma juttu, että lastenpsykologit eivät kannusta antamaan 8v ikäisille hylkäämiskokemuksia. Ikävää kun ei tarvitse tuntea ilta toisensa perään tietääkseen, että se sattuu.
Jostain syystä Suomessa on vallalla ajattelutapa, jonka mukaan lapsuuteen kuuluu hirvittävä määrä kärsimystä ja hätää, muuten lapsesta ei kasta yhteiskuntakelpoista eli itsenäisesti masennustaan potevaa kansalaista.
Omat ja sisareni lapset eivät kyllä 8 vuoden iässä ole olleet muuta kuin innokkaita yökyläilemään. Myös ujoin heistä. Höpötystä tuo hylkäämiskokemus!
Onhan varmaa, ettei lapselle olla ikäviä kyläpaikassa jollakin tavalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 5v kun äitini sairastui vakavasti ja oli viikkoja sairaalassa. Isäni oli töissä ja minun hoitoni oli ongelma, apuna olivat sukulaiset kun kunnan työntekijä. Muistan sen ikävän vielä nytkin kun tuosta on yli 30v aikaa.
Ihmiset ovat erilaisia. Lasta ei voi opettaa olemaan rohkeampi. Jos lapsi ikävöi, niin hän ikävöi. Kyllä hän sopeutuu, kun on pakko, mutta ei unohda.
Lapsi kestää ja muistaa ikuisesti hylätyksitulemisen tunteen.
Aivanko varmasti lapselle parasta on ero kavereista, kodista ja vanhemmista? Minä kun tyhmä luulin, että juuri ne ovat lapselle tärkeitä.
pieni vielä ja jos lapsella on ikävä niin se on vahva ja todellinen tunne, josta voi jäädä ikävät muistot aikuiseksi asti siitä huolimatta, että vanhemmat ajattelisivat, että on turvallisessa seurassa. On ihan eri asia olla kesäpäiviä omassa kodissa.
Voi kun te aikuiset tajuaisitte tämän. Työssäni tapaan jatkuvasti ihmisiä, jotka prosessoivat näitä juttuja.
Minun lapseni oli muilla kuin läheisillä isovanhemmillaan (asuvat samassa kaupungissa) ensi kerran 12-vuotiaana yötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta pakottaahan ei voi. Ja nämä meidän rohkeat ovat muuten yli 2-vuotiaiksi imetettyjä, vieressä nukkuneita mammanpoikia. :)
ja hänelle pitää sanoa, että selviät hienosti? Ei mene mun jakeluun.
Miksei lapsi ollut ko paikassa yötä aikaisemmin? Se olisi voinut auttaa? Nyt ei taida paikka olla tuttu eikä ihmisetkään niin tuttuja, että lapsi tuntisi olonsa turvalliseksi.
Sano lapselle, että luotat hänen olevan hyvässä paikassa ja selviävän hienosti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
8 v ei ole enää vauva.
sitä isompien pitää pärjätä omillaan?
8 v ei ole enää vauva.
sitä isompien pitää pärjätä omillaan?
Kirjoitin kyllä luvattoman lyhyesti eli 8 v on niin iso että hänen kanssaan voi puhua ja olisi tiedossa miten hän suhtautuu yökyläilyyn yleensä. Vauva ei tilannetta ymmärrä eikä sitä voi hänelle selittää. Lapsen kokemusta en lainkaan vähättele. Jos olisi oma lapsi kyseessä hakisin kotiin jos vain on suinkin mahdollista.
Lapselle tämä tosiaan oli ensimmäinen yökyläilykerta kyseisessä sukulaiskodissa, koska aikaisemmin isovanhemmat ovat pystyneet hoitamaan ja isovanhemmat asuvat lähempänä. Tämä mahdollisuus tuli nyt eteen, kun mietimme mitä keksisimme juuri tälle kyseiselle viikolle, ettei lapsen tarvitsisi olla yksin, kun me vanhemmat olemme vielä tämän viikon töissä. Lapsi itse ilahtui tästä ajatuksesta, kun siitä keväällä juteltiin. Paikka on tuttu: lapsi on viettänyt siellä paljon aikaa lapsuutensa aikana ja tosiaan siellä on samanikäisiä kavereita sekä lapselle tutut aikuiset.
Mutta miten kävi viime yönä. Lapsi jännitti nukahtamista, mutta perheen aikuinen oli ollut vieressä siihen saakka, kunnes lapsemme nukahti. Hän myös nukkui aikuisten kanssa samassa huoneessa, koska koki olonsa siten turvallisemmaksi. Sovimme lapsen kanssa, että hän voi soittaa heti kun siltä tuntuu, mutta puhelua ei enää illalla tullut. Ei tullut aamullakaan, vasta nyt iltapäivällä juttelimme ja hän kertoi, miten yö oli mennyt ihan hyvin ja miten päivä on ollut kaikin puolin mukava.
Eli taisi sittenkin mennä tosi hyvin! Rohkea pieni poika!
ap
turha ainakaan mitään vikistä kun itse ovat sinne hinkuneet. Tuskin kyllä vinkuvatkaan, tietävät kyllä kantani.
Mä olen itse ollut lapsena tuollaisissa tilanteissa rohkea, mutta kyllä esim. joltain partioleireiltä lähti yleensä pieniä lapsia kesken kaiken pois. Toki tilanne on eri, mutta ei väkisin pidä yrittää rohkaistuttaa.
Eiväthän kaikki aikuisetkaan tykkää nukkua yksin tai vieraissa paikoissa.
: (