Lue keskustelun säännöt.
Tunnetko ihmisen, joka tekee itse elämästään kauhean vaikeaa?
03.05.2025 |
Mutta ei itse ymmärrä sitä, vaan kokee että hänelle vaan aina käy huonosti tai että muiden vika.
Olen seurannut jo pitkään tällaisen henkilön taistelua, lähinnä parisuhteisiin liittyen, mutta myös muihin asioihin. Sabotoi itseään ja omaa elämäänsä. Omilla valinnoilla ja käytöksellä aiheuttaa aina katastrofin. Mutta ei todella näe omaa osuuttaan näihin juttuihin.
Voiko tällaista ihmistä jotenkin auttaa näkemään sen oman osuuden? Joskus olen vähän yrittänyt vihjata, mutta suuttuu siitä helposti ja menee puolustuskannalle.
Kommentit (258)
Entä jos pitäisit huolta vain omista asioistasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entä jos pitäisit huolta vain omista asioistasi?
Eli läheisestä ei saa olla huolissaan eikä missään nimessä yrittää auttaa?
ap
Onhan maailmassa paljon ihmisiä, jotka tekevät elämässään "vääriä" valintoja kerta toisensa jälkeen. Opiskelevat jotain, millä ei työllisty, elävät yli varojensa, pilaavat parisuhteensa ja terveytensä omilla valinnoillaan.
Usein vielä löytävät syyn epäonneen muista ihmisistä tai yhteiskunnaasta peilin sijaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap on juoppo
Niin olen juonut pääni tohjoksi mt potilaaksi. Olen se läski Vanhapiika joka puhun paskaa. 🤮🤮🤮🤮🤮
Adhd -ystäväni on tuon tyyppinen, yleensä näissä on nepsyys takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai hitto, kirjoitinko tämän itse?
Mulla yks pitkäaikainen "kaveri", jonka tuntenut teinistä asti, nyt olemme jo keski-ikäisiä.
Tällä ihmisellä on AINA vaikeaa. Siis oikeasti, aina. Kun yhdestä ongelmasta pääsee, tulee uusi tilalle välittömästi.
90% ongelmansa ovat täysin kuviteltuja, hän on hyvin herkästi ahdistuva ihminen ja ihan oikeasti luulen että hänellä on luulosairaus, mikä sen nykyinen nimitys onkaan... On juossut lääkäreissä ihan kaikesta mahdollisesta, epäillyt itsellään monia erilaisia syöpiä, sydänsairauksia, tuki- ja liikuntaelinsairauksia, harvinaisia diagnooseja jne. Ja aina todettu täysin terveeksi.
Ottaa itseensä todella, todella pienistä asioista, vähän väärään sävyyn sanotusta harmittomasta lauseesta tms. ja märehtii sitten niitä iäisyyden.
On todella joustamaton, mustavalkoinen ja epäkypsä ajattelussaan ja tunnemaailmassaan.
Ja näin ollen hänen elämänsä on todella vaikeaa koko ajan. Aikani jaksoin häntä tsempata, tukea ja kuunnella, viime vuosina olen lakannut pitämästä yhteyttä kuin pakollisen verran, koska en enää kertakaikkiaan jaksa häntä ja masennun itsekin jo pelkästä ajatuksesta että pitäisi viettää hänen kanssaan aikaa, koska se tarkoittaa sitä, että kuuntelen taas koko tapaamisen ajan murheitaan ja ojentelen nenäliinoja, kun hän itkee.
Moni muu on luovuttanut jo paljon aiemmin, hän on tullut dumbatuksi ystävyys- ja parisuhteista jatkuvan negatiivisuutensa vuoksi ja se sanottu hänelle aivan suoraankin, mutta eihän hän näe vikaa itsessään. Hänen mielestään nämä häneen väsyneet ihmiset ovat vain sydämettömiä ja itsekkäitä.
Ja kyllä, on hänelle ehdotettu terapiaa, useasti, itsekin olen ehdottanut. Mutta kun eihän hänessä mitään vikaa ole! Muissa vaan. Ja maailmassa, joka aina häntä murjoo.
Minä. Teen rakkaussuhteissa tuota sabotointia, koska pelkään niin paljon hylätyksi tulemista, pettämistä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan maailmassa paljon ihmisiä, jotka tekevät elämässään "vääriä" valintoja kerta toisensa jälkeen. Opiskelevat jotain, millä ei työllisty, elävät yli varojensa, pilaavat parisuhteensa ja terveytensä omilla valinnoillaan.
Usein vielä löytävät syyn epäonneen muista ihmisistä tai yhteiskunnaasta peilin sijaan.
Jos yhteiskunta on miinakenttä niin ei se kyllä yksilön vika ole.
Millä tavalla? Yrittää parempaa, mutta epäonnistuu? Vai ei edes yritä mitään ja siksi epäonnistuu? Vai ottaa liikaa riskejä? Vai tietoisesti tekee huonosti? Vai ei ole taitoa ja ymmärrystä? Vai ei ole jaksamista ja terveyttä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin naimisissa sellaisen kanssa, onneksi ollaan erottu.
Antakaa hyvät ihmiset toisten olla sellaisia kuin ovat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla? Yrittää parempaa, mutta epäonnistuu? Vai ei edes yritä mitään ja siksi epäonnistuu? Vai ottaa liikaa riskejä? Vai tietoisesti tekee huonosti? Vai ei ole taitoa ja ymmärrystä? Vai ei ole jaksamista ja terveyttä?
Yrittää kyllä aina uudestaan, mutta toimii aina samalla tavalla sabotoiden omia tekemisiään, joten luonnollisesti lopputulos on aina sama (esimerkiksi parisuhteessa sen suhteen päättyminen). Ja kun miettii jonkun asian eri vaihtoehtoja, niin kaikista keksii aina huonoa ja sen pahimman skenaarion.
ap
Vierailija kirjoitti:
Minä. Teen rakkaussuhteissa tuota sabotointia, koska pelkään niin paljon hylätyksi tulemista, pettämistä jne.
Itse tein tuota, koska ahdistuin suhteissa, ja olisi ollut helpompi kun toinen olisi jättänyt. En ole ollut ikinä parisuhdeihminen, mutta niitä tullut harrastettua, koska ulkopuolelta tuleva paine oli aikoinaan todella kova.
No yks lapsuuden ystävä kärsii oikean kroonisen sairauden kivuista ja se kyllä värittää kaiken synkäksi. Enkä syytä häntä siitä. Helppo on itse kivuttomana ajatella, että toi on itseään ruokkiva negatiivisuuden kierre. Empatiani hänen puolelllaan, hän on sitkeä ja onneton enkä voi kuin kuunnella ja toivoa, että joskus helpottaisi.
Kyllä. Ajattelee asioita aivan liikaa ja liian monelta kantilta. Lopputuloksena on ahdistusta kun ei osaa tehdä päätöksiä liian monesta vaihtoehdosta. Ja kun saa valittua vaihtoehdon A niin voi vielä vaihtaa vielä viime hetkellä vaihtoehtoon B. Sitten harmittelee kun ei valinnut vaihtoehtoa C eikä se vaihtoehto D olisi ollut poissuljettu. Asioihin menee aikaa normaalia enemmän ja tekemättömiä asioita kertyy jonoksi.
Olin itse tällainen pitkälle keski-ikään asti. Onneksi sitten tuli päivä kun päähäni pälkähti ajatus että hetkinen! kaikkia mun elämän tapahtumia ja epäonnistumisia yhdistää yksi asia: minä itse!!!! Siitä on alkanut toipuminen. Edelleen meinaan usein taantua tuohon vanhaan tapaan mutta sitten pitää vaan tietoisesti ohjata aivot siihen uudelle uralle.
itsellä tuo varmaan johtui (johtuu) siitä että nuorena tuli niin paljon epäonnistumisia ja pettymyksiä että jotenkin siitä tuli normaalia ja odotettavaa. ehkä sitten aloin jotenkin tiedostamatta toimia sillä tavalla että varmistin ne pettymykset jatkossakin. kuulostaa vähän ihmeelliseltä tiedän! ehkä tuli myös ajatus että en ansaitse onnea ja onnistumista. mieli toimii niin kummallisella tavalla.
Vierailija kirjoitti:
No yks lapsuuden ystävä kärsii oikean kroonisen sairauden kivuista ja se kyllä värittää kaiken synkäksi. Enkä syytä häntä siitä. Helppo on itse kivuttomana ajatella, että toi on itseään ruokkiva negatiivisuuden kierre. Empatiani hänen puolelllaan, hän on sitkeä ja onneton enkä voi kuin kuunnella ja toivoa, että joskus helpottaisi.
No mun läheinen on fyysisesti hyvin terve ja hyväkuntoinen. Kyllähän on ihan ymmärrettävää, että jatkuva kipu tekee elämästä todella haastavaa.
ap
Voi olla kai seurasta esim. lapsuuden traumasta. Ei kai kukaan tahallaan noin toimi?