Tunnetko ihmisen, joka tekee itse elämästään kauhean vaikeaa?

Olen maininnut muutamalle läheiselle että haluaisin vielä lapsia (olen 38), ja nämä varmaan ajattelevat, että olen itse syyllinen siihen, että lapset ovat edelleen haaveen tasolla. Olen nätti, fiksu ja mukava, mutta kukaan kaltaiseni perheenperustamishaluinen mies ei ole kertakaikkiaan kelvannut. Sen sijaan olen roikkunut viimeiset 10 vuotta on off -suhteessa klassisen "jännämiehen" kanssa, jossa on sellainen ekstraominaisuus ettei hän voi saada biologisia lapsia. En kertakaikkiaan ole kertaakaan kokenut että nyt olen siinä tienhaarassa, jossa on oikeasti lähdettävä tästä suhteesta ja tehtävä ne lapset. 

Muiden ihmisten, kuten teidän, mielipiteillä ei ole siltikään mitään merkitystä. Nämä teidän paheksumanne ihmiset tietävät itse parhaiten, mitä ovat käyneet läpi. Sen yli eikä ympäri ei pääse kukaan, vaikka kuinka kirjoittelisitte sanoja peräkkäin. Tsemppiä elämäänne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen, tuttava menetti vanhempansa kouluikäisenä ja hänen koko elämänsä tuntuu pyörivän ainoastaan sen ympärillä edelleen nyt kolmekymppisenä. Ankeinta on se ainainen negatiivisuus ja itsensä muiden yläpuolelle nostaminen että hei mun vanhemmat kuolivat ja olen kokenut enemmän kuin te muut. Ei siis osaa nähdä positiivisia asioita elämässään tai sitä miten häntä on autettu tai tuettu, vaan pitää tätä kaikkea itsestäänselvyytenä. Erityisesti juhlapäivät, äitienpäivä, isänpäivä, joulu, tuntuu olevan hänelle edelleen suurta traumaa ja katkeruutta.

Kuulostaa entiseltä mieheltäni. Hänen mielestään kukaan muu ei ollut kokenut yhtä rankkaa elämää kuin hänen omansa, vanhempansa kuolivat onnettomuudessa hänen ollessan lapsi. Hänelle joulu oli aina ennen kaikkea surujuhla, sitä ei olisi saanut viettää lainkaan. Suhteen alussa vietettiinkin joulut aina erillään,

Lapsen tasolla ajatusmaailmaltaan

Veljeni. Mikä tahansa asia joka poikkeaa normaaleista rutiineista pitää monimutkaistaa ihan kummallisille mutkille. Ellei muuta niin tyyliin jos veli ostaa junalipun se pitää ostaa ensin yhteen junaan, sitten vaihtaakin toiseen ja eläkeläisalennuskin unohtui. Paras oli se kun hoidimme isäni kuolinpesän asioista ja tämä veli joka oli pesänhoitaja ei saanut yhtä pientä pankkiasiaa muka millään hoidettua. Menimme sitten yhdessä pankkiin ja tiedustelin asiaa niin kas! Ei ollut mitään ongelmaa. Semmosta.

Vierailija kirjoitti:

Muiden ihmisten, kuten teidän, mielipiteillä ei ole siltikään mitään merkitystä. Nämä teidän paheksumanne ihmiset tietävät itse parhaiten, mitä ovat käyneet läpi. Sen yli eikä ympäri ei pääse kukaan, vaikka kuinka kirjoittelisitte sanoja peräkkäin. Tsemppiä elämäänne.

Ei Helena kaikessa ole aina kyse sinusta. Sinunlaisiasi ihmisiä on monia muitakin.

Vierailija kirjoitti:

Muiden ihmisten, kuten teidän, mielipiteillä ei ole siltikään mitään merkitystä. Nämä teidän paheksumanne ihmiset tietävät itse parhaiten, mitä ovat käyneet läpi. Sen yli eikä ympäri ei pääse kukaan, vaikka kuinka kirjoittelisitte sanoja peräkkäin. Tsemppiä elämäänne.

Kyynel 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muiden ihmisten, kuten teidän, mielipiteillä ei ole siltikään mitään merkitystä. Nämä teidän paheksumanne ihmiset tietävät itse parhaiten, mitä ovat käyneet läpi. Sen yli eikä ympäri ei pääse kukaan, vaikka kuinka kirjoittelisitte sanoja peräkkäin. Tsemppiä elämäänne.

Ei Helena kaikessa ole aina kyse sinusta. Sinunlaisiasi ihmisiä on monia muitakin.

Tulkitsit minun puolustavan itseäni? Se on tosiaan vain sinun tulkintasi. Nimeni ei ole Helena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen, tuttava menetti vanhempansa kouluikäisenä ja hänen koko elämänsä tuntuu pyörivän ainoastaan sen ympärillä edelleen nyt kolmekymppisenä. Ankeinta on se ainainen negatiivisuus ja itsensä muiden yläpuolelle nostaminen että hei mun vanhemmat kuolivat ja olen kokenut enemmän kuin te muut. Ei siis osaa nähdä positiivisia asioita elämässään tai sitä miten häntä on autettu tai tuettu, vaan pitää tätä kaikkea itsestäänselvyytenä. Erityisesti juhlapäivät, äitienpäivä, isänpäivä, joulu, tuntuu olevan hänelle edelleen suurta traumaa ja katkeruutta.

Kuulostaa entiseltä mieheltäni. Hänen mielestään kukaan muu ei ollut kokenut yhtä rankkaa elämää kuin hänen omansa, vanhempansa kuolivat onnettomuudessa hänen ollessan lapsi. Hänelle joulu oli aina ennen kaikkea surujuhla, sitä ei olisi saanut viettää lainkaan. Suhteen alussa vietettiinkin joulut aina erillään,

Tuollaiset omaan pieneen kuplaan käpertyjät jää yleensä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen, tuttava menetti vanhempansa kouluikäisenä ja hänen koko elämänsä tuntuu pyörivän ainoastaan sen ympärillä edelleen nyt kolmekymppisenä. Ankeinta on se ainainen negatiivisuus ja itsensä muiden yläpuolelle nostaminen että hei mun vanhemmat kuolivat ja olen kokenut enemmän kuin te muut. Ei siis osaa nähdä positiivisia asioita elämässään tai sitä miten häntä on autettu tai tuettu, vaan pitää tätä kaikkea itsestäänselvyytenä. Erityisesti juhlapäivät, äitienpäivä, isänpäivä, joulu, tuntuu olevan hänelle edelleen suurta traumaa ja katkeruutta.

Huomaa ettet ole koskaan menettänyt ketään, et voi tietää miltä vanhemman menettäminen tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen, tuttava menetti vanhempansa kouluikäisenä ja hänen koko elämänsä tuntuu pyörivän ainoastaan sen ympärillä edelleen nyt kolmekymppisenä. Ankeinta on se ainainen negatiivisuus ja itsensä muiden yläpuolelle nostaminen että hei mun vanhemmat kuolivat ja olen kokenut enemmän kuin te muut. Ei siis osaa nähdä positiivisia asioita elämässään tai sitä miten häntä on autettu tai tuettu, vaan pitää tätä kaikkea itsestäänselvyytenä. Erityisesti juhlapäivät, äitienpäivä, isänpäivä, joulu, tuntuu olevan hänelle edelleen suurta traumaa ja katkeruutta.

Huomaa ettet ole koskaan menettänyt ketään, et voi tietää miltä vanhemman menettäminen tuntuu.

Ai, mistä sen huomaa?

Vierailija kirjoitti:

Olin itse tällainen pitkälle keski-ikään asti. Onneksi sitten tuli päivä kun päähäni pälkähti ajatus että hetkinen! kaikkia mun elämän tapahtumia ja epäonnistumisia yhdistää yksi asia: minä itse!!!! Siitä on alkanut toipuminen. Edelleen meinaan usein taantua tuohon vanhaan tapaan mutta sitten pitää vaan tietoisesti ohjata aivot siihen uudelle uralle.

itsellä tuo varmaan johtui (johtuu) siitä että nuorena tuli niin paljon epäonnistumisia ja pettymyksiä että jotenkin siitä tuli normaalia ja odotettavaa. ehkä sitten aloin jotenkin tiedostamatta toimia sillä tavalla että varmistin ne pettymykset jatkossakin. kuulostaa vähän ihmeelliseltä tiedän! ehkä tuli myös ajatus että en ansaitse onnea ja onnistumista. mieli toimii niin kummallisella tavalla.

Toi en ansaitse onnea ja onnistumista kuulostaa tutulta. Toisaalta liittyy masennukseen, (jossa on paljon omaan itseen kohdistuvaa aggressiota) ja toisaalta esim. kiusaaminen lapsuudessa voi triggeröidä tällaista. Mulla se, että asiat menee hyvin, laukaisee aina jonkun asteiden ahdistuksen. Sen kanssa sitten pitää yrittää pärjäillä. 

Tunnen. Pitää vielä itseään muita viisaampana ja ei välitä neuvoista.

Perustelee kaiken omilla kehäpäätelmillään miksi kaikki on niin vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen, tuttava menetti vanhempansa kouluikäisenä ja hänen koko elämänsä tuntuu pyörivän ainoastaan sen ympärillä edelleen nyt kolmekymppisenä. Ankeinta on se ainainen negatiivisuus ja itsensä muiden yläpuolelle nostaminen että hei mun vanhemmat kuolivat ja olen kokenut enemmän kuin te muut. Ei siis osaa nähdä positiivisia asioita elämässään tai sitä miten häntä on autettu tai tuettu, vaan pitää tätä kaikkea itsestäänselvyytenä. Erityisesti juhlapäivät, äitienpäivä, isänpäivä, joulu, tuntuu olevan hänelle edelleen suurta traumaa ja katkeruutta.

Huomaa ettet ole koskaan menettänyt ketään, et voi tietää miltä vanhemman menettäminen tuntuu.

Tai sitten kaikki vanhempansa menettäneet ei kiukkua asiaa koko maailmalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin itse tällainen pitkälle keski-ikään asti. Onneksi sitten tuli päivä kun päähäni pälkähti ajatus että hetkinen! kaikkia mun elämän tapahtumia ja epäonnistumisia yhdistää yksi asia: minä itse!!!! Siitä on alkanut toipuminen. Edelleen meinaan usein taantua tuohon vanhaan tapaan mutta sitten pitää vaan tietoisesti ohjata aivot siihen uudelle uralle.

itsellä tuo varmaan johtui (johtuu) siitä että nuorena tuli niin paljon epäonnistumisia ja pettymyksiä että jotenkin siitä tuli normaalia ja odotettavaa. ehkä sitten aloin jotenkin tiedostamatta toimia sillä tavalla että varmistin ne pettymykset jatkossakin. kuulostaa vähän ihmeelliseltä tiedän! ehkä tuli myös ajatus että en ansaitse onnea ja onnistumista. mieli toimii niin kummallisella tavalla.

Toi en ansaitse onnea ja onnistumista kuulostaa tutulta. Toisaalta liittyy masennukseen, (jossa on paljon omaan itseen

Kun asiat menee hyvin, on vihdoin rauha ja harmonia. Juuri silloin kaikki traumat hyökyvät pinnalle. Itsesabotaasi on selviytymiskeino. Järjelläkin sen ymmärtää, jos haluaa, että kuka tahansa miettii mieluummin arkisia asioita ja haasteita kuin trauman aiheuttanutta kokemusta. Tämä ketju ei ole oikea keskustelu tälle, keskusteluun pesiytyivät lähdettään etsivät narsistit, joista kiva tökkiä muiden haavoja.

Vierailija kirjoitti:

Oi tiedän kyllä. Joko elävät niin syvällä omissa harhoissaan tai sitten yksinkertaisesti itse aiheuttavat sen ja eivät ymmärrä. Yritetty on monen ihmisen voimin sanoa, että hän itse aiheuttaa sen negatiivisen kierteen itselleen, mutta eihän sellaista halua kuulla. 



Eräs ystävä aiheutti ulosoton holtittomalla rahankäytöllä, nyt tekee töitä hulluna, että saa maksettua ulosottonsa. Jatkuvasti kuulemma väsyttää, mutta silti on joka viikonloppu menossa johonkin ja tai tekemässä töitä. Lisäksi narisee kun on rahat jatkuvasti loppu, mutta silti matkustaa jatkuvasti (puhutaan siis kuukausittaisista ulkomaan matkoista). Pääasiassa tosin äitinsä ja sisarustensa piikkiin kun ei paikan päällä ollutkaan rahaa maksaa esimerkiksi hotellia tai ruokia. Miesystävä on täysi deeku, mutta ei voi erota kun on kuulemma oltu jo pitkään yhdessä ja sitten lähtisi kaikki kaveritkin. Onhan toki neljä vuotta pitkään, mutta voisi laittaa oman terv

Tuolla ihmisellä on pakko olla vakavia mt-ongelmia, mahdollisesti mania. Koettakaa saada hoidon piiriin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olettepa ilkeitä ihmisiä. Täällä kirjoitatte jonkun ihmisen elämästä tajuamatta, ettette tiedä mitään, ellette ole tuo ihminen. Keskittykää itseenne ja omaan elämäänne, niin hyvä tulee.

niin mikä oli ongelma jos täällä pohtii jonkun täysin tuntemattoman ihmisen käyttäytymismalleja? kyllä yleensä ihmiset tietävän ystäviensä elämästä yhtä sun toista ja näkevät asioita mitä se toinen ihminen ei välttämättä näe.

Ei pidä paikkaansa. Ihmiset näkee tasan sen pintatason ja mitä siinä tapahtuu. Tämän ymmärsin, kun koin teininä pahan masennuksen. Tavallinen ihminen ymmärtää ihan yllättävänkin huonosti asioita, joita ei ole itse kokenut. Eihän me muuten terapeutteja tarvittaisikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olettepa ilkeitä ihmisiä. Täällä kirjoitatte jonkun ihmisen elämästä tajuamatta, ettette tiedä mitään, ellette ole tuo ihminen. Keskittykää itseenne ja omaan elämäänne, niin hyvä tulee.

niin mikä oli ongelma jos täällä pohtii jonkun täysin tuntemattoman ihmisen käyttäytymismalleja? kyllä yleensä ihmiset tietävän ystäviensä elämästä yhtä sun toista ja näkevät asioita mitä se toinen ihminen ei välttämättä näe.

Ei pidä paikkaansa. Ihmiset näkee tasan sen pintatason ja mitä siinä tapahtuu. Tämän ymmärsin, kun koin teininä pahan masennuksen. Tavallinen ihminen ymmärtää ihan yllättävänkin huonosti asioita, joita ei ole itse kokenut. Eihän me muuten terapeutteja tarvittaisikaan. 

Kokemukset on aina subjektiivisia

suomessa jo vuodesta 1918 kun punikit hävisivät itse aloittamansa sisällis sodan ovat aina syyttäneet muita heidän pentunsa jatkaa samaa geeneissä paha virhe. paha virhe oli myös jättää henkiin noinkin monia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin itse tällainen pitkälle keski-ikään asti. Onneksi sitten tuli päivä kun päähäni pälkähti ajatus että hetkinen! kaikkia mun elämän tapahtumia ja epäonnistumisia yhdistää yksi asia: minä itse!!!! Siitä on alkanut toipuminen. Edelleen meinaan usein taantua tuohon vanhaan tapaan mutta sitten pitää vaan tietoisesti ohjata aivot siihen uudelle uralle.

itsellä tuo varmaan johtui (johtuu) siitä että nuorena tuli niin paljon epäonnistumisia ja pettymyksiä että jotenkin siitä tuli normaalia ja odotettavaa. ehkä sitten aloin jotenkin tiedostamatta toimia sillä tavalla että varmistin ne pettymykset jatkossakin. kuulostaa vähän ihmeelliseltä tiedän! ehkä tuli myös ajatus että en ansaitse onnea ja onnistumista. mieli toimii niin kummallisella tavalla.

Toi en ansaitse onnea ja onnistumista kuulostaa tutulta. Toisaalta

Kun asiat menee hyvin, on vihdoin rauha ja harmonia. Juuri silloin kaikki traumat hyökyvät pinnalle. Itsesabotaasi on selviytymiskeino. Järjelläkin sen ymmärtää, jos haluaa, että kuka tahansa miettii mieluummin arkisia asioita ja haasteita kuin trauman aiheuttanutta kokemusta. Tämä ketju ei ole oikea keskustelu tälle, keskusteluun pesiytyivät lähdettään etsivät narsistit, joista kiva tökkiä muiden haavoja.

Voi olla totta, että tällaiset ihmiset etsiytyvät keskusteluun. Hyvä pointti, jääköön märehtimään omaa erinomaisuuttaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos pitäisit huolta vain omista asioistasi?

Eli läheisestä ei saa olla huolissaan eikä missään nimessä yrittää auttaa?

ap

 

ap et ole kenenkään läheinen, tämä aloitus haiskahtaa lynkkaamiselta ja mustamaalaamiselta sympatian verhoon verhoiltuna