Lue keskustelun säännöt.
Millä tavalla ennen vanhaan avioero oli häpeä ja sosiaalisista paineista pysyttiin naimisissa huonossakin liitossa?
28.02.2025 |
En saa tästä ajatusmaailmasta ollenkaan kiinni, sillä en ole elänyt tuota aikakautta.
Voisko joku selittää tuon aikakauden ajatusmaailman? Miksi oli häpeä erota? Mistä ihmeestä tuli sosiaalinen paine olla yhdessä huonossakin liitossa, jossa esim. väkivaltaa tai alkoholismia?
Silloinhan ei ollut edes somea, luulisi, että kun kaikki esitellään somessa ja kaikki tietävät kaikkien asiat, että silloinpa sitä vasta olisikin paineita pysyä avioliitossa. Mutta nykyäänhän näin ei ole.
Ja huomio. Olen tullut aikuisikään ysärin lopussa. Enkä koe eläneeni aikuiselämäni aikana aikakaudessa, jossa avioero olisi syntistä ja etteikö kukaan sosiaalisen paineen takia edes eroaisi. Eli milloin asenteet avioeroa kohtaan muuttuivat ja milloin on ihan ok ollut olla sinkku omasta tahdostaan eikä kukaan nyrpistele ja pakota suhteeseen tai hauku vanhaksipiiaksi.
Kommentit (123)
Niin omituinen ajatusmaailma.
Mikä sai tämän muuttumaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko autisti?
Ehkä.
En vain ymmärrä, miksi ennen vanhaan oli häpeä erota. En ymmärrä oikeasti yhtään.
Sehän oli jossakin vaiheessa rikos.
Lue vaikka muutama kirja tuolta aikakaudelta niin pääset paremmin sisään siihen maailmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ei ainakaan yhtään hetkauta mitkään sosiaaliset paineet tai joku häpeä. Jos olisin halunnut erota 50-luvulla, olisin eronnut. Mikä oli se mahti, mikä sai ihmiset sinnittelemään paskoissa suhteissa? En ymmärrä.
Siis on se joillekin ollut vielä alle 20 vuotta sittenkin. Serkkuni erosi vaimostaan ja vanhempansa olivat aivan kauhuissaan kun sehän on häpeä ja mitä muut nyt ajattelevat. Maaseutua ja sielläkin vanhuksilla suppeat piirit ja taantumukselliset ajatusmaailma. Eivät kertoneet kenellekään erosta mutta kaikkihan sen nopeasti tiesivät vaikka pariskunta oli jo toisaalla asunut. He kertoivat itse asiasta avoimesti.
Omat vanhempani eivät taas ole koskaan edes kertoneet kotikylillä että minä olen mennyt naimisiin. Eivät tulleet häihini ja sen jälkeen ei ollakaan tavattu kertaakaan.
Normaaleimmissa piireissä tuo avioeron järkytys katosi jo viimeistään 1980-luvulla. Tietenkin isommissa kaupungeissa mentiin tässäkin asiassa edellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kokisin avioeron epäonnistumisena omassa elämässäni, ja sitä kautta henkilökohtaisena häpeänä. Muiden avioeroja en paheksu tms.
Vierailija kirjoitti:
Mua ei ainakaan yhtään hetkauta mitkään sosiaaliset paineet tai joku häpeä. Jos olisin halunnut erota 50-luvulla, olisin eronnut. Mikä oli se mahti, mikä sai ihmiset sinnittelemään paskoissa suhteissa? En ymmärrä.
Olet siis ollut jo 50-luvulla naimisissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua ei ainakaan yhtään hetkauta mitkään sosiaaliset paineet tai joku häpeä. Jos olisin halunnut erota 50-luvulla, olisin eronnut. Mikä oli se mahti, mikä sai ihmiset sinnittelemään paskoissa suhteissa? En ymmärrä.
No se raha, asuminen kaikki se. Ei ollut päiväkoteja lapsille. Äiti ei voinut käydä töissä. Lapset piti jättää lastenkotiin, missä oli huonot oltavat, jos ero tuli. Ei sukulaiset auttaneet eroajaa. Leskeksi jäätyä apua sai.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei ainakaan yhtään hetkauta mitkään sosiaaliset paineet tai joku häpeä. Jos olisin halunnut erota 50-luvulla, olisin eronnut. Mikä oli se mahti, mikä sai ihmiset sinnittelemään paskoissa suhteissa? En ymmärrä.
Olet siis ollut jo 50-luvulla naimisissa?
En, vaan tarkoitin sitä, että en ole ikinä ollut luonteeltani sopuli. En osaa ajatella mitään häpeää tai mitä muut ajattelisivat. Ja JOS olisin elänyt 50-luvulla paskassa suhteessa, todellakin olisin eronnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse kokisin avioeron epäonnistumisena omassa elämässäni, ja sitä kautta henkilökohtaisena häpeänä. Muiden avioeroja en paheksu tms.
Häpeäsitkö sitä, jos joutuisit tahtomattasi jätetyksi yllättäen pitkästä avioliitosta? Siten, että et olisi edes tiennyt puolison erohaluista, etkä olisi voinut siten edes korjata mitään asioita. Niin häpeäisitkö?
Vierailija kirjoitti:
Itse kokisin avioeron epäonnistumisena omassa elämässäni, ja sitä kautta henkilökohtaisena häpeänä. Muiden avioeroja en paheksu tms.
Kokisit epäonnistumisenasi että et saanut puolisoa muutettua jos ero johtuisi hänestä? Tai sinun häpeä koska menit väärän kanssa naimisiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syyllinen piti myös löytää, tai ainakin niin painavaa asiaa, että ero oli pakollinen. Erothan oli ihan oikeusjuttuja.
Vierailija kirjoitti:
Itse kokisin avioeron epäonnistumisena omassa elämässäni, ja sitä kautta henkilökohtaisena häpeänä. Muiden avioeroja en paheksu tms.
Kokisit epäonnistumisenasi että et saanut puolisoa muutettua jos ero johtuisi hänestä? Tai sinun häpeä koska menit väärän kanssa naimisiin?
Avioero ei ollut silloin mikään läpihuutojuttu. Avioeroon oli jompikumpi aina syyllinen. Esimerkiksi vieraassa käynti. Puolison ei ollut pakko myöntää avioeroa. Lisäksi omaisuus jaettiin katsoen tätä syyllisyysnäkökulmaa, syyllinen jäi nuolemaan näppejään.
Avioero oli häpeä, moraalisesti tuomittava teko.
Onhan se sitä vieläkin!
1950 -luvulla naisten työllisyys oli hankalaa. Maa oli vielä pitkälti maatalousvaltainen ja työläisnainen ei työpaikkoja maataloista saanut lasten kanssa. Et sinä voi lähteä piikomaan tai karjakoksi pikkulapsi kainalossa. Kuka sitä lasta työpäiväsi aikana olisi hoitanut. Ei ollut kaupungeissakaan helppoa. Tehtaisiin pääsi töihin, mutta edelleenkään lastenhoitoa ei ollut. Ajatus oli pitkälti, että nainen oli kotona hoitamassa lapsia ja mies toi elatuksen. Eikä ajateltu, että se olisi niin kummallista, jos nainen saa kotona pikkasen turpaansa tai mies vaikka pettää. Sellaisista asioista vaiettiin. Avioliitossa sai laillisesti ra i s ka ta kin. Jotkut kuitenkin erosivat tuolloinkin ja häpesivät sitä lopun ikäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei ainakaan yhtään hetkauta mitkään sosiaaliset paineet tai joku häpeä. Jos olisin halunnut erota 50-luvulla, olisin eronnut. Mikä oli se mahti, mikä sai ihmiset sinnittelemään paskoissa suhteissa? En ymmärrä.
Olet siis ollut jo 50-luvulla naimisissa?
En, vaan tarkoitin sitä, että en ole ikinä ollut luonteeltani sopuli. En osaa ajatella mitään häpeää tai mitä muut ajattelisivat. Ja JOS olisin elänyt 50-luvulla paskassa suhteessa, todellakin olisin eronnut.
Silloin nainen oli maha pystyssä joka toinen vuosi vähintään ja rahat sekä omaisuus olivat miehen. Mihin nainen olisi lähtenyt kakaralaumansa kanssa pennittömänä ja apuahan ei silloin ollut tarjolla kuten nyt. Parhaimmassa tapauksessa lapset olisivat sentään jääneet isälle ja äiti olisi lähtenyt vain yksinään. Ei sukulaiset ottaneet nurkkiinsa perheensä hylännyttä. Hyvässä tapauksessa olisi päässyt vaikka kaupunkiin piikomaan lähes ruokapalkalla.
Silloin ei ollut somea, kohta aloituksessa sai kyllä nauramaan. 😂
Nsinen ei pärjännyt taloudellisesti ilman puolisoa. Nykyisin toimeentulotuen hakeminen on ns normaalia. Aikaisemmin kaikkea köyhäinapua hävettiin. Myös usko oli sellainen että esim että pettämisestä ei puhuttu, kun se ei sopinut uskoon, vaikka oltiin vain ns tapauskovia.
Ennen hävettiin kaikkea. Siihen kasvatettiin ja kaikkia oman tiensä kulkijoita paheksuttiin, kun he tekivät eri tavoin. Näin siis - 70 - luvulla ja aikaisemmin.