Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka ei halua tavata surevaa tai sairasta, koska siitä on tehty niin "vaikeaa"?
23.02.2025 |
Pelkään siis, että sanon tai teen jotain väärää tai olen jotenkin tahditon. Ja olen siis kyllä ihan perus käytöstavat osaava, empaattinen ihminen.
Lehdissähän on usein sellaisia juttuja, missä sairaat tai surevat kertovat mitä heille ei saa sanoa tai miten ei missään nimessä pidä käyttäytyä heidän seurassaan. Ja voin kuvitella, miten esim. vertaistukiryhmissä puhutaan läheisistä, jotka sanovat vääriä asioita ja käyttäytyvät väärällä tavalla.
Noh, minä olen ratkaissut tämän siten, että en tapaa ihmisiä, joilla on tällaista meneillään. En siten ainakaan pahenna heidän kärsimystään.
Kommentit (150)
Olen kiinnittänyt samaan asiaan huomiota, että lehdissä haastateltava kertoo siitä, mitä vuosia sitten joku sanoi hänelle väärin. Kun toinen on hädissään, sureva tai sairas on vaikea osata sanoa mitään lohduttavaa. Ja kun ihminen on kohdannut surun tai jotenkin muuten tolaltaan, hän helposti tulkitsee toisen sanomisia tunteen läpi. Niinpä hyvää tarkoittava sana tai ele tulkitaan törkeäksi. Ihmettelen, miksi ihmiset jäävät toistelemaan näitä sanottuja juttuja ja ylläpitävät omaa pahaa mieltä niillä. Ja kun näitä juttuja lukee vuodesta toiseen, ymmärrän aloittajan ratkaisua pysytellä tilanteesta kauempana. Itse olen ratkaissut nämä tilanteet niin, että totean, ettei mitkään sanat tunnu nyt sopivalta, mutta olen tässä sinua varten.
Olisi kiinnostavaa ja opettavaista lukea juttuja siitä, miten toinen kerrankin onnistui sanomaan juuri oikeat sanat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sinä kyllä miltään kovin empaattiselta vaikuta, tuossahan on vain sinun tunteistasi (peloistasi ja ennakkoluuloistasi) kyse. Tunnetaitojen puutetta.
Tyypillistä, pelätään niin paljon ettei osata jotain niin ei sitten edes yritetä, vauvapalstalla vänkytetään että vika onkin itseasiassa niissä muissa :')
On se aika raju tunne kun omainen on kuollut väkivaltaisesti ja tutut vaihtaa kaupungilla kadunpuolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina voi soittaa. Jos se on liikaa niin edes viestitellä (enemmän kuin "osanottoni"!). Ole ihmiselle ihminen.
Ellet kovin aikaisin kuole, niin jonain päivänä olet itse joko sairas, sureva tai jopa molempia sanaan aikaan. Haluaisitko silloin, että koko lähipiirisi toimisi noin kuin toimit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun jotain pahaa tapahtuu, ihminen on vereslihalla, kukin omalla tavallaan. Kannattaa ottaa riski ja vain yrittää sanoa jotain. Kunhan välttää kaikkein aivan törpöimmät jutut.
Isäni kuoli kun olin yläasteella. Kaverit hävisi. Ja mä luulin että meillä oli tiivis ystäväporukka, muut kyllä piti yhteyksiä toisiinsa entiseen malliin.
Siinä jäi vierelle kuitenkin paras kaveri, joka valvoi ja itki mun kanssa, oli vierellä ja piti huolta että en jää yksin.
Tuo 15-vuotiaan teinitytön vahvuus ja huolenpito on on näin yli 20 vuotta myöhemminkin vielä ehkä urhein ja hienoin teko mitä oon saanut kokea. Erittäin kunnioitettavaa, harva aikuinenkaan siihen pystyy.
Toivottavasti nyt et ainakaan takaisin tuppaudu esittämään ystävää kun toinen on kasannut elämänsä takaisin kohdilleen jotenkin itsekseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina voi soittaa. Jos se on liikaa niin edes viestitellä (enemmän kuin "osanottoni"!). Ole ihmiselle ihminen.
Jos ei oikeasti välitä niin parempi kun on hiljaa.
Jos ei osaa kohdata toista ihmistä, niin silloin on viisas teko tunnustaa se ja pysyä poissa. Harva osaa ja sekin on totta, että kriisi voi olla niin suuri, että toinen ihminen on tavallaan aikansa tavoittamattomissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No joo, itsellä on vähän saman suuntaisia ajatuksia. Itse ainakin luulen että suhtautuisin empaattisemmin muiden kömpelöihinkin yrityksiin sanoa jotain otan osaa-tyyppistä, hyvät tarkoitusperäthän siinä vain on.
Kun parikymppisenä läheiseni sairastui vakavasti ja oli kuolla, yksi ystäväni soitti pahimpana aikana joka päivä ja aloitti puhelun kysymällä "kuinka sä voit?" Olen melkein 60v ja edelleen kiitollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet yksinkertaisesti samanaikaisesti nössö ja yliherkkä loukkaantumaan. Ei olisi tullut mieleenkään etten olisi ollut tekemisissä esim. syöpään menehtyneen mummoni tai onnettomuudessa vammautuneen ystäväni kanssa vaikka se olikin vaikeaa
Onko tällaisia ihmisiä oikeasti? 😳
Meidän lapsuuden perheessä ei juuri tunteista puhuttu eikä olla yhteyksissä ilman varsinaista asiaa. Mutta jos joku voi huonosti ja kohtaa vaikeuksia niin kyllä siinä ollaan kyselemättä vierellä auttamassa ja tukemassa. Niinkuin muidenkin läheisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei osaa kohdata toista ihmistä, niin silloin on viisas teko tunnustaa se ja pysyä poissa. Harva osaa ja sekin on totta, että kriisi voi olla niin suuri, että toinen ihminen on tavallaan aikansa tavoittamattomissa.
Nykyään ongelmana on että enemmistö olettaa näin ja ihmiset jää surussaan yksin.
Kannattaa aina yrittää ottaa yhteyttä.
Huh. Sitä suomalaista "empaattisuutta"?
No eikö ole hyvä, että annetaan ohjeita mitä sanoa ja mitä välttää? Surevan kohtaaminen voi olla vaikeaa kelke tahansa, niin ehkä ohjeet vähän helpottavat. Vertaisryhmissä taas on tarkoitus puhua siitä pahasta olosta, jota muut eivät ymmärrä. Kun koin itse kohtukuoleman, niin puhuin ryhmässä miten pahalta tuntuu, kun raskaana olevat tutut tulevat pahoittelemaan. En minä kuitenkaan heitä syyttänyt siitä, olisinhan voinut kokea pahana myös jos eivät olisi tulleet.
Ja joskus ihmisiltä tulee ihan älyttömiä kommentteja surevalle, näin se vain on. Toki olisi hyvä, jos surevakin pystyisi ymmärtämään että tilanne voi olla toiselle vaikea ja suusta voi tulla vaikka mitä sammakoita. Kuitenkin surevan kohtaamisessa voi tulla esille myös joidenkin ihmisten täysi empatiakyvyttömyys. Oli niin tai näin, vertaisryhmissä voi puhua eikä se ole läheskään aina mitään haukkumista. Siellä vaan ymmärretään, miltä asia tuntuu.
Ap, mitä ajatuksia sulle nousi niistä lehtijutuista? Olitko samaa mieltä, että törkeästi sanottu vai mietitkö, että mitä pahaa tuossa oli? Jos olit samaa mieltä, sulla on ihan hyvä suodatin eikä tarvitse pelätä sanojaan. Ja yleensä ne, jotka suoltavat kaikki ajatukset ilmoille, eivät edes välitä suuttuuko toinen vai ei. He ovat empatiakyvyttömiä.
Mulle sanoi yksi kaveri aikanaan, kun sairastin muttei syytä tahtonut löytyä, että kuvittelen sairauteni ja elän valheessa. Miksen vain elänyt normaalisti vaan keksin rajoitteita itselleni. Mitä tämmöinen teksti sussa herättää? Oliko kivasti sanottu ja auttoiko se mua jotenkin eteenpäin?
Mun toive olisikin yleisesti kaikille ihmisille, että oltais vähän armollisempia toisiamme kohtaan, eikä aina vaan keskityttäisi niihin vikoihin. Kuitenkin 99 pros ihmisistä on ihan hyvillä aikein liikkeellä, eikä tahallaan ketään loukkaa tai sano jotain väärää.
ap